Mua niin huvittaa tuo Hesarin kansa vs terveydenhuolloin henkilökunta-gate

Mua niin huvittaa urpot jotka tunkee joka helevatan paikkaan tota "gate"-sanaa. Se on noloa. Olisikohan kyseessä peräti "Gaten joka paikkaan tunkemis-gate"?

Vierailija kirjoitti:

Mua niin huvittaa urpot jotka tunkee joka helevatan paikkaan tota "gate"-sanaa. Se on noloa. Olisikohan kyseessä peräti "Gaten joka paikkaan tunkemis-gate"?

Itse asiassa eka kerta, kun käytin sanaa. Halusin kai sitten kuulostaa muodikkaalta, hih. Älä saa sydänkohtausta takertumalla liikaa pikkuseikkoihin.

No. Harvoin savua ilman  tulta.

Seurasin läheltä mummini viimeisiä vuosia helsinkiläisissä sairaaloissa. Hoidon taso oli hyvin, hyvin vaihtelevaa.

Laaksossa oli kaikkein kamalinta, Suursuolla ihan ok. Kiire siellä Laaksossa ainakaan ei tuntunut vaivaavan, mummi oli sidottu muiden mummien kanssa vyöllä pyörätuoliin ja roudattu sinne telkkarihuoneeseen ja saattoi sinne mennessä nukkua siinä tuolissa aivan mutkallaan. Hoitajat istuivat ihan oikeasti ja tosissaan siellä kansliassa nauramassa, meni sinne ihan minä aikana tahansa. Siellä oli ihan oikeasti töissä niin vastenmielistä porukkaa, etten kuunaan ole muualla tavannut.

Suursuolla oli ihana somaliasta kotoisin oleva omahoitaja, joka mm. huomasi mummilla olevan ihosyövän - hän oli siis viisi vuotta sairaaloissa pitkäaikaispotilaana ja kukaan ei siellä kiinnittänyt huomiota kasvoissa olevaan ihomuutokseen, josta me omaisetkin monta kertaa sanoimme. Ihan normaali juttu kuulemma. No, syöpä oli sitten jo levinnyt, kun tämä omahoitaja sitä asiaa vei eteenpäin, mutta 90-vuotiaalla se ei sitten merkittävästi enää elinikään vaikuttanut, kun oli muutenkin huonossa kunnossa ja dementoitunut - mutta ikäväkseen vahva sydän jaksoi. Olen monta kertaa miettinyt mummin kohtaloa, jonkinlainen armokuolema olisi kyllä suomalaisen vanhustenhoidon voittanut. Onneksi hänelle ihan loppuun sattui tämä aivan ihana ihminen, joka silitti poskea ja piti kädestäkin välillä. En toivo itselleni samaa kohtaloa, toivottavasti saan lähteä pikaisesti ilman sairaalassa oloa.

Hän ei siis olisi pärjännyt kotihoidossa ja me omaiset kävimme siellä käytännössä jokaisena päivänä jos vaan ikinä kynnelle kykenimme. Omaisina siis isäni ja hänen veljensä perheineen, eli veljekset, kaksi miniää ja viisi aikuista lastenlasta. Yleensä hoidimme yhden ruokailun jos vain pystyimme siellä olemaan. Meillä Laaksosta teimme muistutuksen sairaalalle, siihen ei koskaan vastattu.

Minä olen yleensä kauhean sopeutuvainen ihminen, en valittele turhasta jne. Sairaanhoitajista vaan on tullut kyllä voittopuoleisesti hyvin töykeä ja tympeä kuva. Ehkä epäystävällisyys istutetaan heihin jo koulutuksessa.

Mutta oikeasti hoitajissa on kyllä niitäkin, jotka näkevät ongelmat työyhteisöissä ja työkulttuurissa, ja toisaalta monet asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä, miksi jossain paikassa pitää odottaa. Esim. meidän terveyskeskuksessa on päivystyksen vastaanotossa ihan selvästi selitetty, miten hommat tapahtuvat ja miksi voi joutua odottamaan.

Jokainen muodostaa käsityksensä omien kokemustensa pohjalta. Minun kokemukseni on se, että hoitajilla on hyvin aikaa istua kahvihuoneessa rupattelemassa, asiat halutaan hoitaa mahdollisimman vaikeasti, kun niin on tehty aina, kaikki vika on asiakkaissa ja tietokoneissa ja asiakkaan tiedot huudetaan julki keskellä sairaalan käytävää.  Polille kiiretapauksena laajan allergisen reaktion takia tullut lapsi unohdetaan tuntikausiksi omiin oloihinsa, kunnes on itse omilla antihistamiineillaan ja ajan kanssa tointunut niin, että kyllästyy odottamaan ja lähtee kotiin. Neuvolan täti kuultuaan, että asiakas on saanut lomalla keskenmenon, vastaa empaattisesti "ai jaa... no ilmoita sitten kun jotain taas kuuluu".   Vanhalle ikänsä terveelle asiakkaalle, jolle olisi tulossa epämiellyttävä tutkimus julkispuolella sanotaan, että  miellyttävämpi tutkimustapa on kalliimpi, ja "ei sun tietenkään tarvitse mennä tutkimuksiin, jos ei siltä tunnu."

Pari miellyttävää poikkeusta normitilanteesta ei ikävä kyllä paljon tasapainota vaakakuppeja. 

Joillekin tuntuu osuvan aina just ne tympeät hoitajat ja lääkärit, joillekin taas ihan samoissa sairaaloissa mukavat hoitajat ja lääkärit. 

Mun  mielestä keskustelu on hyvin, hyvin tervetullut. On jo aikakin. Hoitajat ovat opettajien ohella uhriutujien kuninkaita, on niin rankkaa ja liikaa töitä.

Minä en ihan oikeasti tiedä, miten selitän kohta 12-vuotiaalle, että hänellä on ikävä vamma jalassaan, koska tiputus nyt vaan sattui menemään pieleen hänen ollessaan 1-vuotias ja Rota-viruksen kourissa. Hoitajilla oli "kiire" klo 02.30 yöllä kansiliassa. Varmaan oli joku raportti menossa. Muistan ikuisesti sen Oriflame -kuvaston siellä pöydällä, se on syöpynyt mieleen ikävän jutun seurauksena.  Koko osasto oli kuolemanhiljainen, siellä ei todellakaan ollut minkäänlaista kiirettä. Kun neljättä kertaa kysyin apua ja viimein menetin hetrmoni ja sanoin, että eikö nyt joku oikeasti voisi tulla katsomaan jalkaa, joka on kuin ilmapallo syntyikin vipinää. Sitten siellä oli kolme hoitajaa ihmettelemässä. Tulin vessakäynniltä huoneeseen, kun yksi hoitajista totesi, että "voi kamala, nyt pitää soittaa lääkäri äkkiä"

Olen ikuisesti katkera. Sairaalaan tehdyn muistutuksen vastauksessa todettiin kaiken menenen hyvin ja joskus näin vaan sattuu. Potilasvakuutuskeskus oli täysin eri mieltä ja vamma korvattiin pysyvänä toiminnallisena ja kosmeettisena haittana, kaikki yksityislääkärikulut lausuntoja varten on korvattu vuosien varrella ja maksettu iso summa rahaa lapsen tilille. Kaikki tämä olisi vältetty, jos joku vaan olisi viitsinyt nostaa pepun penkistä ja tehdä työnsä.

Malmin päivystyksessä ainakin ihan hirveä meno. Mieheni ei meinannut päästä lääkärin vastaanotolle, hoitaja vähätteli "tarviiko sitä nyt muka lääkäriin". Jouduttiin jonottomaan monta tuntia, 6h tms. Jokaikinen meni ohi. Lopulta kun pääsi tapaamaan lääkäriä ja labratulokset tuli, niin olikin jo kiire. Seuraava vuosi meni akuuttia, aggressiivista sairautta hoitaessa. Hoidoilla oli jo tosi kiire. Jos olisimme kiltisti menneet kotiin, olisi mieheni kuollut ja pienet lapsemme vailla isää. Onneksi Meikussa oli loistava hoito.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin tuntuu osuvan aina just ne tympeät hoitajat ja lääkärit, joillekin taas ihan samoissa sairaaloissa mukavat hoitajat ja lääkärit. 

Enemmänkin ongelma on siinä että jokaisella on se oma lähisairaalansa tai päivystyksensä ja siellä on se oma kulttuurinsa. Harvemmin potilas pääsee muualle vertailemaan paitsi ehkä yliopistolliseen sairaalaan jos tauti on pahempi tai vaatii erityisosaamista.

Toki isossakin sairaalassa on eri osastoja ja niillä saattaa olla erilainen toimintakulttuuri hoitsujen kesken.

Jossain sairaaloissa tai päivystyksissä tuntuu olevan kaktus-persiissä asenne kaikenmaailman kitiseviin potilaisiin ja toisissa mennään viileän ammattimaisesti ja ei ainakaan vittuillen.

Vierailija kirjoitti:

Malmin päivystyksessä ainakin ihan hirveä meno. Mieheni ei meinannut päästä lääkärin vastaanotolle, hoitaja vähätteli "tarviiko sitä nyt muka lääkäriin". Jouduttiin jonottomaan monta tuntia, 6h tms. Jokaikinen meni ohi. Lopulta kun pääsi tapaamaan lääkäriä ja labratulokset tuli, niin olikin jo kiire. Seuraava vuosi meni akuuttia, aggressiivista sairautta hoitaessa. Hoidoilla oli jo tosi kiire. Jos olisimme kiltisti menneet kotiin, olisi mieheni kuollut ja pienet lapsemme vailla isää. Onneksi Meikussa oli loistava hoito.

Tuntuu, että monessa paikass atää triage ja "ilmoittautuminen" on se pullonkaula. Ehkä sinne varataan ne kaikkein toivottomimmat tapaukset?

Meillä on Keskussairaalassa tällainen todella nerokas systeemi, jossa ensin mennään sisään ja otetaan vuoronumero. Sillä vuoronumerolla päästään triage-hoitajalle, joka täyttää paperin ja kirjaa jotain koneelle. Hän ilmeisesti päättää, kuka pääsee jatkohoitoon ja no, kaikki käytännössä pääsevät, koska miten joku hoitaja pystyisi yhtään mitään päättelemään kysymällä, että miltä susta nyt kivun kanssa tuntuu asteikolla yhdestä kymmeneen.

Ja ehei, tästä ei todellakaan mennä odotushuoneeseen, vaan mennään erilliselle tiskille ilmoittautumaan. Eli eri hoitsu ottaa sun paperin ja kirjaa sinut sisään ja ohjaa triagehoitajan määräämään odotustilaan. Tässä tehtävässä on yleensä kaksi tai kolme ihmistä juttelemassa ja asiakas on vähän sellainen häiriö. En ole vuosienkaan jälkeen tajunnut, mikä on tämän välivaiheen juttu. Miksi triagehoitaja ei voi kirjata potilasta sisään, kun kuitenkin naputtelee sinne koneelle tietoja. Kolmen lapsen kanssa on päivystyksessä aina silloin tällöin tullut käytyä. Ikinä ei triageen ole ollut yli viitta potilasta jonottamassa ja kiire ei muutenkaan tunnu vaivaavan porukkaa siellä. Toki en ole ikinä siellä ihan hätätapauspäivystyksessä onneksi ollut, puhun nyt aivan siitä tavallisesta päivystyksestä johon tullaan nyrjähtäneen nilkan tai äkillisen päänsäryn vuoksi.

Minua ei haittaa odottaminen jos edellä on kiireellisempiä potilaita. Ei haittaa sekään jos hoitajat kahvittelevat välillä, hehän tarvitsevat taukonsa. Se haittaa, että minulle tiuskitaan vihaisesti kun hakeudun hoitoon, oli se sitten päivystys tai terveyskeskuksen puhelinajanvaraus. En minä kiusallani ja hoitajia häiritäkseni halua hoitoa sairauteeni.

Kiirettä, stressiä ja pahaa mieltä ei tule purkaa asiakkaisiin tai potilaisiin, ei missään ammatissa. Voi olla että edellinen potilas oli töykeä tai työskentelyolosuhteet ovat huonot, mutta päivystykseen hakeutunut potilas ei ansaitse tiuskimista. Ystävällisyys, edes teeskennelty sellainen, kuuluu ammatinkuvaan eikä tylyydelle ja jatkuvalle vihaisuudelle ole mitään perusteluja hoitajan ammatissa.

Itse olen saanut aina hyvää hoitoa, kun olen sitä tarvinnut. Kun on ollut hätä, on hoitoketju toiminut todella nopeaa.

Tuttavani päivittää fb.n aika usein näitä "Suomen terveydenhoito prkle. Taas 7 tuntia mamin kanssa päivystyksessä ja kukaan ei tee mitään". Joka kerta on kuitenkin todettu, että mamilla ei ollut mitään. Mamilla pitkäaikainen selkävaiva, minkä takia pitäisi käydä tilausvastaanotolla ja hoitaa asia muuten kuntoon. Mutta pitää aina päästä päivystykseen istumaan ja vaatia kaikki kokeet ja kuvat ja ultrat ja labrat. No kun istuu kiireettömänä tapauksena sen 7-8 tuntia ja saa kokeensa, todetaan, ettei mikään vaivannut. Mutta päivitykset ovat aina sitä "paskaa terveydenhuoltoa"

Näitä turhia istujia on päivystyksessä paljon.

Monissa, lähes kaikissa paikoissa on hoitajilla erittäin tiukat ohjeistukset siitä, kuka ja millä kriteereillä saa päästä tapaamaan lääkäriä. Jos poikkeat tästä ohjeistuksesta saa hirveän huudon lääkäreiltä kun on " turhaan" päästänyt potilaan lääkärin pakeille. Ja nuo kriteerit tiukkenee koko ajan.

Kiitos suurelta osin lääkäriliiton, joka pitää lääkikseen pääsykiintiön niin pienenä että joka paikassa lääkäri pula.

Itse työskentelin 20v sairaanhoitajana. Onneksi sain vaihdettua ammattia.