Lue keskustelun säännöt.
Pelkään etten enää koskaan rakastu tai edes ihastu!
19.09.2016 |
Viimeisin vakava suhteeni päättyi jo yli neljä vuotta sitten ja tämän jälkeen en ole edes ihastunut keneenkään! Tänä aikana kaksi miestä ovat hieman saaneet minut innostumaan ja kiinnostumaan itsestään, mutta paljastui että naimisissahan he olivat, joten enpä sitten heidän kanssaan enempiä viritellyt!
Muutamia kertoja olen ollut netti-/tindertreffeillä tai joku tuttu on järjestänyt treffit! Mutta en vain yhtään innostu tällä tavoin järjestetyistä treffeistä ja saa fiilistä toiseen ihmiseen. Jotenkin vain luotan siihen livekohtaamiseen ja sitä kautta kiinnostuksen heräämiseen. Nyt vaan jostain syystä tässä parin viikon aikana on tullut fiilis, että kaipaisi nyt jotain sutinaa ja sitä ihastumisen tunnetta ja ehkä hieman enemmänkin, mutta pelkään, että en enää kohtaa ketään itseäni kiinnostavaa ja joka ajattelisi samoin minua kohtaan johon isosti ihastua :/
Niin ja olen yli nelikymppinen lapseton nainen.
Kommentit (19)
Itselläni on ollut elämässä sellainen ajatus, että rakastun kun rakastun. Hyvin on tähän mennessä toiminut, ja tälläkin hetkellä pientä juttua erään ihanan miehen kanssa. Enkä kertaakaan ole tarvinnut mitään tindereitä sun muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä todenteolla haluaisin rakastua ja ihastua jo itsenikin takia, mutta sydän on oikesti jo niin kylmä kuin jää. Ja tämä jääkausi ei valitettavasti ole menossa mihinkään.
Ei sitä enää nelikymppisenä kunnolla ihastu. Kunnon ihastumiset on enemmän teinien ja parikymppisten juttuja, ehkä joillakin voi vielä kolmikymppisenäkin onnistaa.
Tämäkin av palsta on täynnä mukavia ja fiksuja miehiä.. yritä niihin saada yhteys..
Nääh, en ajattele, että olisi kansalaisvelvollisuus. Kaipaisin vain sitä kivaa tunnetta ja energiaa mitä ihastuneena saa. Ja nyt vaan jotenkin kaipaisi edes vähän sutinaa 😄
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä enää nelikymppisenä kunnolla ihastu. Kunnon ihastumiset on enemmän teinien ja parikymppisten juttuja, ehkä joillakin voi vielä kolmikymppisenäkin onnistaa.
Mä ainakin ihastun. Harmi että on yksipuolista aina :(
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä enää nelikymppisenä kunnolla ihastu. Kunnon ihastumiset on enemmän teinien ja parikymppisten juttuja, ehkä joillakin voi vielä kolmikymppisenäkin onnistaa.
Tämä on kyllä paskapuhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten? Oletko sinäkin niitä jotka ajattelevat että pariutuminen on joku kansalaisvelvollisuus?
Onko rakastuminen sinusta vastenmielistä? Etkö ole kenenkään arvoinen?
Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Se ihana tunne, kun välittää ja rakastaa ja saa vastarakkautta.
Olet vielä nuori. Kaikki on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten? Oletko sinäkin niitä jotka ajattelevat että pariutuminen on joku kansalaisvelvollisuus?
Onko rakastuminen sinusta vastenmielistä? Etkö ole kenenkään arvoinen?
Ainoastaan poliitikot ja tutkijat vouhkaa pariutumisen perään. Ei yksittäinen kansalainen valintoineen merkkaa mitään.
Eikö kaikkinainen hurahraminen ole jonkin sortin heikkoutta?
Onko kukaan lähtökohtaisesti kenenkään arvoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten? Oletko sinäkin niitä jotka ajattelevat että pariutuminen on joku kansalaisvelvollisuus?
Onko rakastuminen sinusta vastenmielistä? Etkö ole kenenkään arvoinen?
Jos tämä kysymys oli minulle osoitettu, niin rakastuminen ei mielestäni ole vastenmielistä ja uskon, että olen myös jonkun arvoinen 😊
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä enää nelikymppisenä kunnolla ihastu. Kunnon ihastumiset on enemmän teinien ja parikymppisten juttuja, ehkä joillakin voi vielä kolmikymppisenäkin onnistaa.
Höpöhöpö. Älä yleistä omia kokemuksiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten? Oletko sinäkin niitä jotka ajattelevat että pariutuminen on joku kansalaisvelvollisuus?
Onko rakastuminen sinusta vastenmielistä? Etkö ole kenenkään arvoinen?
Ainoastaan poliitikot ja tutkijat vouhkaa pariutumisen perään. Ei yksittäinen kansalainen valintoineen merkkaa mitään.
Eikö kaikkinainen hurahraminen ole jonkin sortin heikkoutta?
Onko kukaan lähtökohtaisesti kenenkään arvoinen?
Mitä ihmettä sä selität? :D Vain poliitikko voi pariutua??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ajattelin vielä keväällä kuten sinä Ap, olin kovettanut sydämeni. Kunnes tuli mies, joka vei jalat alta. Aamulla herätessä ei voi tietää mitä tuleva päivä tuo tullessaan!
Olin pitkässä suhteessa ensi-ihastukseni kanssa. Saimme lapsia ja elimme perhe-elämää. Suhteemme päättyi mieheni väkivaltaisuuteen.
Myöhemmin tapasin miehen, joka oli sielunkumppanini. Rakastuimme.
Tuo suhde päättyi kolmen vuoden jälkeen. Molemmat muistamme vieläkin sen. Sen täydellisen rakastumisen tunteen. Olemme onnellisia tahoillamme, että saimme kokea sen.
Olen melko varma ettei kohdalleni tuollaista enää tule. En kuitenkaan ole surullinen, päin vastoin, sain kokea rakkauden. :)
Vierailija kirjoitti:
Olin pitkässä suhteessa ensi-ihastukseni kanssa. Saimme lapsia ja elimme perhe-elämää. Suhteemme päättyi mieheni väkivaltaisuuteen.
Myöhemmin tapasin miehen, joka oli sielunkumppanini. Rakastuimme.
Tuo suhde päättyi kolmen vuoden jälkeen. Molemmat muistamme vieläkin sen. Sen täydellisen rakastumisen tunteen. Olemme onnellisia tahoillamme, että saimme kokea sen.
Olen melko varma ettei kohdalleni tuollaista enää tule. En kuitenkaan ole surullinen, päin vastoin, sain kokea rakkauden. :)
:')
Vierailija kirjoitti:
Olin pitkässä suhteessa ensi-ihastukseni kanssa. Saimme lapsia ja elimme perhe-elämää. Suhteemme päättyi mieheni väkivaltaisuuteen.
Myöhemmin tapasin miehen, joka oli sielunkumppanini. Rakastuimme.
Tuo suhde päättyi kolmen vuoden jälkeen. Molemmat muistamme vieläkin sen. Sen täydellisen rakastumisen tunteen. Olemme onnellisia tahoillamme, että saimme kokea sen.
Olen melko varma ettei kohdalleni tuollaista enää tule. En kuitenkaan ole surullinen, päin vastoin, sain kokea rakkauden. :)
Saako kysyä, että miksi suhteenne päättyi? Ei ole pakko vastata. Ja en nyt tästä tämänhetkisestä tilanteestani ole niin surullinen, ehkäpä enemmänkin koen ajoittaista alakuloa!
Toisinaan vain tuntuu, että on helpompi olla, kun mitään ei ole. Ei ole ennen/jälkeen menetyksen kipuilua.
No mitä sitten? Oletko sinäkin niitä jotka ajattelevat että pariutuminen on joku kansalaisvelvollisuus?