Ovatko miehenne 100% adoption takana?
Hei!!
Meillä on kohta sosiaalityöntekijän kotikäynti edessä ja mieheni ei vieläkään ole 100% adoptiosta varma. Itseäni asia alkaa jo ahdistamaan ja haluisin, että päätös olisi tehty suuntaan jos toiseen.
Yritän mieheni kanssa puhua, mutta huomaan, että asiasta nousee useasti vain riitaa ja mieheni menee hiljaiseksi.
Mietin jo, että mitä sitten ellei hän sitä halua ja koko adoptioprosessi loppuu? Miten kestän lopullisen lapsettomuuden surun? Olen aiemmin biolasta yrittäessämme surrut lapsettomuuden ja sen jälkeen nähnyt valoa tunnelin päässä ja ymmärtänyt ettemme ole lapsettomia sillä maailma on täynnä lapsia ja meille lapsi syntyy toisen äidin kautta.
Haluaisin, että me molemmat olisimme asioista varmoja ja lapsi tulisi haluttuna. Saisimpa mieheni puhumaan tunteistaan, mutta ei.
Tiedän, että päätös adoptionkeskeyttämisestä on minulle rankkaa, mutta en halua asiaa viedä eteenpäin ellei mieheni ole asian takana. Välillä mietin, että yksin hakijana kaikki olisi helpompaa, mutta itselleni se ratkaisu ei tulisi kuuloonkaan. Sitten elelisimme kahden ja sekin asia tulisi hyväksyä.
Onko täällä muita samassa ongelmassa olevia tai läpikäyneitä?
Kommentit (3)
Hei,
Miehet tuntuvat olevan keskimäärin hitaammin adoptiolle lämpiäviä kuin naiset. Oma mieheni on nykyään adoptiosta lähes yhtä innoissaan kuin minäkin, johtuneeko osaksi siitä, että yksi hänen työkavereistaan sai adoptiolapsen Kiinasta. Tuli mieleeni, että joskus käytännönkokemus adoptioon liittyen voi auttaa. Oletteko käyneet palvelunantajien tarjoamassa kontaktiperheessä, jossa on adoptiolapsi(a)? Joillakin tällainen visiitti konkretisoi adoptiota ja antaa paremman kuvan siitä millaista elämä voisi olla oman adoptiolapsen kanssa.
Voimia tilanteeseenne, älkää unohtako avointa keskustelua tuntemuksistanne!
Kiitos vastauksista ja kyllä niistä apua taas oli. Itse jo viestiä kirjoittaessani ymmärräsin, että puhua pitää yrittää uudestaan ja uudestaan ja sehän se auttoikin.
Mieheni ja minä oltiin alussa yksimielisiä adoption aloittamisesta, mutta minä olin enemmän ajatellut asiaa kuin hän. Nyt neuvonnan alettua olemma kotitehtävät tehneet perusteellisesti ja ehkä niiden kautta mieheni on alkanut miettimään omaa kykyään tulevana isänä. Näitä asioita minä olin jo etukäteen ajatellut ja tästä syystä tunsin, että mieheni on vielä epävarma. Tosiaan aikaa hän tarvitsee enemmän ja nämä kontaktit toisiin perheisiin olisivat hänelle hyödyllisiä.
Puhuimme asiasta ja hänelle oli päivän selvää, että jatkamme neuvontaa. Kesällä meillä on pitkä tauko ja se on meillä paikallaan. Olemme jo puhuneet tutun tuttujemme adoptioperheen tapaamista ja valmennuskurssin aloittamista.
Olen itsekkin sitä mieltä, että miehet kypsyvät asiaan hitaammin ja oma ymmärrys siihen näköjään auttaa parhaiten!!
Tai kyllä meillä alussa oli miehen kanssa monenlaiset keskustelut, ennen kuin päädyimme adoptioon mukaan.
Mutta erona teihin, keskustelimme asiat läpi ja odotin että mies tekee oman päätöksensä, ennen kuin varasimme ensimmäisen ajan neuvontaan.
Kysynkin, että voisiko olla että olette pitäneet vähän liian kiirettä neuvonnan kanssa?
Toki neuvonnassa saa vielä miettiä ratkaisuaan, mutta kirjoitit että loppuukohan teilla koko adoptioprosessi.
Voisiko lopettamista parempi ratkaisu olla tauon pitäminen?
Kirjoitit että teillä on seuraava tapaaminen teillä kotona ja silloin neuvonnanantaja saa teistä ehkä paremman kuvan kuin hänen toimistossaan. Ja sinä tunnut epävarmalta tilanteessanne, entä jos soittaisit neuvonnanantajalle, että teille ei aika sovi nyt. Mutta otatte yhteyttä myöhemmin.
Olen ymmärtänyt että jotku muutkin ovat ottaneet pientä miettimistaukoa; omien kiireiden / työasioiden / oman pään selventämisen vuoksi.
Meidänkin on pitänyt tehdä muutoksia sovittuihin aikoihin ainakin kaksi kertaa.
Te tiedätte parhaiten teidän tilanteen, tässä oli joitain ajatuksia joita minulla tuli mieleen.
Toivottavasti löydätte hyvän ratkaisun teille!