Ärsyttää ihmiset , jotka hössäävät junassa "kummalla puolella laituri on" - jo 5km ennen asemaa!
Sen ehtii kuulkaa katsomaan noin 1,5 sekunnissa sitten, kun juna saapuu asemalle.
Joskus menen tahalleni välikköön tietämälleni väärälle puolelle seisomaan tärkeän näköisenä ja taakseni keräytyy jonouma jo kilometrejä ennen asemaa.
Ja annas olla, mikä kaakatus ja kotkotus syntyy, kun laiturin asfaltti näkyykin sillä TOISELLA puolella.
Önnönnööö!
Kommentit (33)
Joskus on pirun kiire vaihtaa junaa ja on kokemusta, että jatkoyhteys lähtee kyllä ennen kuin on paikalleen kunnolla ehtinyt, vaikka edellinen juna ei olisi myöhässä. Jos on pitkä juna, pitää tietää mihin vaunuun lipun ostaa, sillä jos vaihto on 2-runkoinen pendolino, ja paikat just eri päissä junaa saa juosta parissa minuutissa pari sataa metriä. Oulussa on ollut joskus tällainen tilanne. Pendolinossa kun ei voi runkojen välillä vaihtaa enää paikkaa, eli on oikean rungon ovista mentävä sisään.
No ainakin aamun ruuhkajunassa saa oikeasti olla tarkkana, ettei jää junaan. Ulos ei nimittäin enää ehdi siinä vaiheessa, kun ulkona odottavat ihmiset alkavat puskea itseään sisälle. Kokemusta on.
Minä siirryin eilen kaukojunassa etummaiseen vaunuun ja lähdin junasta ensimmäisenä, koska bussi lähti muutaman minuutin kuluttua Rautatientorilta ja laituri on välillä todella ruuhkainen. Seuraavan bussin lähtöön oli 20 minuuttia ja halusin nopeammin kotiin.
Ihanaa, että joku saa trauman muiden menoista. :D
Näköjään kaikesta pitää aukoa päätään.
Ei teitä idiootteja voi käsittää.
Viimeksi viikko sitten matkustin junalla Saksassa. Siellä lukee näyttötaululla mikä asema on seuraava ja nuoli osoittaa millä puolella laituri on. Lisäksi tulee kuulutus, joka kertoo samat asiat. Ei tarvitse edes ensimmäistä kertaa elämässään yksin matkustavan lapsen jännittää junasta poistumista. Saksa onkin sivistysmaa.
Vierailija kirjoitti:
No ainakin aamun ruuhkajunassa saa oikeasti olla tarkkana, ettei jää junaan. Ulos ei nimittäin enää ehdi siinä vaiheessa, kun ulkona odottavat ihmiset alkavat puskea itseään sisälle. Kokemusta on.
Kerran oli yksi invalidimummu keppien kanssa, autoin tavaroiden kanssa. Porukka alkoi vaan puskea junaan, mä pistin tavarat maahan kädet molemmin puolen ettei kukaan pääse sisään ja sanoin, että kukaan ei tuu sisään ennen kuin täältä on kaikki tulleet ulos. Olin vissiin niin äkäisen näköinen, että kaikki perääntyivät. Oikeesti olen arka hissukka, mutta kun olen vihainen, olen pelottava.
Vierailija kirjoitti:
Junan vauhti 5 km ennen asemaa on noin 120 km/h, josta se luonnollisesti hidastuu. Tuohon matkaan menee aikaa alle 30 sek, joten en ymmärrä ärtymystäsi, ethän sinä siellä junan eteisessä silloin ole vaan tukevasti penkissäsi, josta nouset vasta junan pysähdyttyä.
Olikohan se matematiikka ja käytäntö nyt ihan varmasti oikein? Kauemmin ottaa, kun asemaa lähestytään - ihan näin maamerkkejä ja kelloa seuraten.
Ja sitten ap pääsee viimeisenä junasta ulos, koska se jono perässään kääntyy toiseen suuntaan ja ap on tällöin viimeisenä, vaikka oli ekana ovella.
Ennen oli junissa kuulutus: laituri on vasemmalla puolella menosuuntaan nähden.
Kenenkään ei tarvinnut stressata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä harrastan myös tuota! Hemmetin lampaat 😄
Naurattaa, kun menevät ihan sekaisin, kun molemmin puolin ovia seisoo tietävän näköinen kaveri, että "tässä se laituri on". Ja sitten epävarmasti valitaan puoli, koska se vain pitää valita!
Get a Life.
Mulla on, kiitos huolenpidostasi! Vai luuletko, että mä päivät pitkät vaan junailen ja uunotan uunoja? Siitä hiton vehkeestä pääsee kyllä ulos ilman hösäämistäkin. Miten ihmiset selviytyy hengissä, jos pelkkä junasta poisjääminen aiheuttaa tommosta? Varsinkin kun sen laiturin huomaa kyllä sitten, kun juna on pysähtynyt.
Haluatte vaan änkeä ekana junasta ulos, myöntäkää! Ja sitte harmittaa, ku teitä on uunotettu ja joku muu ehtiiki ekaks. Lällällää!
Totuutta :)
No, onneksi jollain on aikaa tämmösestäkin ärsyyntyä. Todettakoon vielä että käytän viikoittain junaa vähintään 4 kertaa, ja tämmöisiin ihmisiin törmäämiset laskettavissa yhden käden sormilla. Sun tapaisia mielensäpahoittajia tuntuu taasen olevan koko suomi pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Junan vauhti 5 km ennen asemaa on noin 120 km/h, josta se luonnollisesti hidastuu. Tuohon matkaan menee aikaa alle 30 sek, joten en ymmärrä ärtymystäsi, ethän sinä siellä junan eteisessä silloin ole vaan tukevasti penkissäsi, josta nouset vasta junan pysähdyttyä.
Olikohan se matematiikka ja käytäntö nyt ihan varmasti oikein? Kauemmin ottaa, kun asemaa lähestytään - ihan näin maamerkkejä ja kelloa seuraten.
Kyllähän, jos 120 km/h nopeudessa edetään 2 km/min junan hidastuessa on mahdollista päästä 5 km puoleen minuuttiin. Saa tuon varmaan taitavalla laskutoimituksella esitettyäkin.
Tuo perusoikeus kumottiin vihreiden ja vassareiden peräkkäisillä pääministerikausilla. Korvasivat sitä tarkemmalla sääntelyllä junan pysähtyessä.