Eik tuo Kiky oikeasti vaikuta opettajiin mitenkään??
Eli samat pitkät lomat ja sitten lauantaikoulupäiviä, jotta voidaan pitää vapaana vielä ylimääräistä, jotta saa kivoja pitkiä viikonloppuja kun esim. itsenäisyyspäivä sattuu sopivasti? Vanhemmilla entistä vaikeampaa saada järjestettyä pienille koululaisille hoitoa kun loppiainen ym. muuttuu työpäiviksi.
Mut opet senkun lomailee?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan todella lahjakas ja kunnianhimoinen ihminen ryhdy opettajaksi. Samaa rutiinityötä vuodesta toiseen. Hukkaan siinä menee yhteiskunnan maksama yliopistokoulutus.
Ongelma tuppaa olemaan siinä, että ne lahjakkaat ja kunnianhimoiset ei pysy ammatissa. Kunnianhimoinen opettajahan ei siis halua mainetta ja mammonaa vaan vetää sellaisia tunteja, että oppilaat oppivat, oivaltavat ja haluavat tietää lisää. Siinä ei opeoppailla pitkälle pötkitä.
Opettajan homma on nykyään kaikkea muuta kuin rutiinia. Oppilaat ovat kyvyiltään sen verran epätasaisia, ettei rinnakkaisluokille voi vetää opetusta samalla tavalla.
Lisäksi opsien muuttuminen tarkoittaa ainakin minun oppiaineessani koko materiaalin uudistamista. Enää ei opeteta samoja asioita kuin ennen.