Miksi aina kun löytää ihmisen, jonka kanssa synkkaa, se ihminen katoaa jonnekin?

samaa ihmettelen..tuntuu että on tuomittu kärsimään!aina ne miehet lähestyy joista en tykkää ja niiden kanssa tulee joku este, joiden kanssa voisin olla.ja sama juttu kavereiden kanssa!ihankuin minut haluttaisiin tuomita kurjuuteen ja yksinäisyyteen.minkäs tälle voi :(

Siinä voi joillain olla sekin että ne upeat sielunkumppanit on kaikkien muidenkin mielestä upeita sielunkumppaneita. Heillä on aina kavereita ja paljon paljon kaveriksi haluavia. Ovat tunneälyisiä, hienotunteisia, hauskoja, tilannetajuisia ja toiset hyvin huomioivia. Ei heillä ole tarve väkisin tunkea kenenkään kaveriksi ja pitää kynsin hampain kiinni ystävätarjokkaista kuten sosiaalisesti kyvyttömämmillä ehkä on... hyvillä tyypeillä on paljon hyviä tyyppejä jo kavereina valmiiksikin.

Kakkonen, saatat olla hyvinkin oikeassa. Tosin tämä viimeisin tapaus on valittanut hieman samaa viime aikaisessa elämässään, ettei ole ollut ihmisiä, jotka tajuaisivat hänen ajatuksiaan. Toisaalta näin ei ole ollut aina ja on kyllä sosiaalisesti taitava.

Toisaalta en ole mielestäni itsekään mikään sosiaalinen tumpelo: Saan helposti ainakin pinnallisia tuttuja,mutta ehkä mun haasteeni on päästää ihmisiä lähelle? Vai onko se sittenkin sitä, että kun yhteyttä ei synny, ei lähelle pääsykään onnistu. En tiedä, surettaa silti.

Olen kokenut samaa. En osaa helposti solahtaa porukoihin ja tuttavuudet jäävät pinnallisiksi tuttaviksi. Minusta yleensä pidetään, mutta harva minua tuntee. Jään usein vähän ulkopuoliseksi ja menen omia menojani sitten. Silloin harvoin, kun tunnen todellista vetoa ihmiseen, täytyy mennä ison kynnyksen yli, ettei tämä vaan pääse katoamaan mihinkään. On todella surullista, kun sellainen ihminen ja ystävä häipyy kuvioista jonkun käytännön syyn tai jopa muun ihmisen toimesta. Ei sitä oikein uskalla tai halua avata itseään enää kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Siinä voi joillain olla sekin että ne upeat sielunkumppanit on kaikkien muidenkin mielestä upeita sielunkumppaneita. Heillä on aina kavereita ja paljon paljon kaveriksi haluavia. Ovat tunneälyisiä, hienotunteisia, hauskoja, tilannetajuisia ja toiset hyvin huomioivia. Ei heillä ole tarve väkisin tunkea kenenkään kaveriksi ja pitää kynsin hampain kiinni ystävätarjokkaista kuten sosiaalisesti kyvyttömämmillä ehkä on... hyvillä tyypeillä on paljon hyviä tyyppejä jo kavereina valmiiksikin.

Tämä on todella näin.

Minulle on monesti tehty paskamaisia ohareita, -juurikin nämä ihmiset joiden kanssa on lupaava alku. Itse ehdottavat tapaamista ja kutsuvat kylään, ja sitten eteisessäni luen sen viime hetken peruutustekstiviestin ettei tavatakaan. Ei selitystä, vaan ytimekäs "valitettavasti minun on peruutettava tapaaminen"-tyylinen viesti. Olen vastannut kohteliaasti että "asia ok, yritetään uudestaan joku toinen ilta. Ilmoita kun sinulle sopii paremmin".

Näistä ihmisistä ei vaan kuulu mitään enää sen jälkeen... He katoavat, ja muuttuvat passiivisiksi vaikka törmäisimmekin jossain. Aina jää vain jäljelle suuria kysymyksiä: Mitä on tapahtunut? Teinkö jotain väärin? Mitä on voinut muuttua kutsumisen ja perumisen välissä?

Vastauksia ei ole, ja nykyään olen kypsynyt ajatukseen olla odottamatta mitään keneltäkään. Ihan kiva on rupatella tuttujen kanssa niitä näitä mutta osaan myös varautua jokaisen miellyttävän ihmisen kohdalla siihen että hän saattaa olla pettymys, eikä asiat ole ikävä kyllä muuttuneet miksikään.

"Ystäviksi" jääneet olen itse lempannut lopulta, koska oivalsin senkin että en tarvitse elämääni hyväksikäyttäjiä ja manipuloivia ihmisiä.

Se on outoa että ihmiset katoavat ja jäljelle jäävät vain ne vilpilliset yksilöt jotka tarvitsevat minua vain korostaakseen itseään.

En ymmärrä ihmistä.