Introverttien päivä

Töissä en puhu kuin sen mitä kohteliaisuudesta pitääkin ja pari kertaa saatan nähdä jotakin kaveria viikossa. Toisen jälkeen luen, liikun, maalaan, katson tv:tä ja nautin yksinolemisesta ja rauhasta. Yksin ollessa saan enemmän aikaa ja sisältöä elämääni.

Työskentelen yksin, joten omaa aikaa on ihan riittävästi 6-7 tuntia päivässä. Tällä latauksella jaksan sitten päivän sosiaaliset tilanteet.

Viikonloput on hiukan haastavampia, mutta päiväunet auttaa.

Töissä on pari kollegaa samassa avokonttorissa, välillä työ edellyttää jatkuvaa yhteistyötä, välillä on päiviä kun naputellaan omia mallejamme toisille paljoa puhumatta. Välillä pitää istua puolipäivää asiakastapaamisessa.

Kotiin kun ehtii, niin suoraan ruokapöytään, pari sanaa perheen kesken päivästä ja muusta. Sitten vähintään 30 min omaa lepoa. Sitten kauppaan, lapsen kanssa puuhailua, talon töitä, mitä milloinkin. Kun ipana menee nukkumaan, on munkin kiintiö yleensä täynnä enkä hakeudu miehen seuraan vaan omiin oloihini. Mies menee tunnin-kaksi ennen mua nukkumaan, silloin talossa on hiljaista :)

Vkl aamuina mulle on turha puhua ennen puoltapäivää, sitten jaksaa illallakin pidempään.

Asun yksinäni. Aamun vietän rauhassa netissä tai lueskellen ja jos olen nukkunut miesystäväni luona, kiirehdin kotiini viettämään rauhallista aamua. Töissä keskityn työntekoon, olen asiakaspalveluammatissa ja juttu luistaa, mutta se onkin "työminä". Syön lounaan mieluiten rauhassa "konttoritöiden" ohessa tai mikäli eksyn kahvihuoneeseen, ruokailen hyvin pikaisesti kuunnellen muiden juttuja tai jutellen jonkun kanssa akuuteista työasioista.

Töiden jälkeen tarvitsen muutaman tunnin rauhallista aikaa ennen kuin voin tavata ketään, edes miestäni. Yleensä iltaisin tapaan miesystävääni, muita tuttuja ehkä kerran-pari kuukaudessa, mies vie ihmisistä vähiten energiaa mutta vie kuitenkin. Jos on ollut raskas päivä tai olen vaikka edellisenä päivänä tavannut ystäviä, voin haluta olla illan aivan yksin.

Joillakin ystävillä ja seurustelukumppaneilla on ollut vaikeuksia ymmärtää sitä, että en jaksa tavata koko ajan. Samoin sitä, että sitten kun tavataan, tykkään, että siihen yhdessäoloon keskitytään eikä samalla esim. roikuta puhelimessa tai somessa koko ajan. Jos toinen ei ole mielestäni kunnolla läsnä, tulee helposti sellainen olo, että toinen "tuhlaa aikaani" ja alan haaveilla, kuinka ihanaa on olla ihan yksin kotona television kanssa.

Teen töitä yksin sosiaalisessa ympäristössä, jossa saan juuri tarvittavan määrän seuraa, jos niin haluan. Pääasiassa työskentelen omassa huoneessani ja käyn kahvilla ja syömässä aikoina, jolloin taukohuoneessa on mahdollisimman vähän (lue: mieluiten ei ketään) väkeä. Työkaverini eivät ole enää vuosiin ihmetelleet asiaa. =D Ja ihan hyvissä väleissä ollaan. En hakeudu heidän seuraan myöskään työajan ulkopuolella, siinä mielessä meillä on kyllä tosi upea työporukka, että siellä saa olla sellainen kuin on.

Työpäivän jälkeen menen kotiin, lähden koiran kanssa pitkälle lenkille. Yksin, tietysti. Jos lapsi on minulla, niin hänen seurastaan saan luonnollisesti nauttia (siitä aidosti siis nautin) työpäivän jälkeen, sen verran mitä hän nyt kotona on, hän kun puolestaan on erittäin sosiaalinen ja on paljon ystäviensä kanssa.

Lenkin jälkeen olen yleensä vain kotona, ellei sille päivälle ole jotain liikuntaharrastusta (joogaa tai kuntosalia, joissa ei onneksi tarvitse jutella kenenkään kanssa). Viihdyn tosi hyvin kotona. Ihmisiä vastaan minulla ei ole mitään, en vaan saa kauheasti irti mistään sosiaalisista tilanteista. Totta kai niiden omien perheenjäsenien kanssa haluan viettää aikaa toisinaan, mutta esim. 1 viikonloppu 2 kuussa on ihan riittävä määrä. Uusiin ihmisiin minulla ei ole mitään hinkua tutustua, kun nykyisiäkin tulee huomioitua varmaan aika vähän. Tosiystäviä minulla on 2, toisen kanssa puhun puhelimessa pari kertaa viikossa, asuu kaukana. Toinen asuu lähellä, mutta hän taas on samanlainen intro kuin minä, niin meille riittää kun käydään lenkillä yhdessä toisinaan ja muutoin vaihdetaan vaikka WhatsApp-viestejä.

Vapaat viikonloputkin vietän yleensä yksin. Saatan käydä toisinaan viihteellä, menen joko yksin tai jonkun kaverin kanssa ja luonnollisesti pienessä hiprakassa olen sosiaalisempi. En ole mitenkään ujo enkä nyt yhden illan aikana väsy seurasta, joten se on ihan riittävä piristysruiske introvertin maailmaani. Loppuviikonlopun vietän taas koiran kanssa, käyn kaupoilla tai kirppareilla (yleensä edelleen yksin), teen ruokaa, katson tallennuksia, feissaan...

Että hyvin on pienet kuviot mulla. Olen onnellinen siitä, ja siitä että elämääni on tullut ja jäänyt ne ihmiset, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen.

Ei se näy varmaankaan millään lailla, kun asun yksin ja saan päivässä monta tuntia aikaa olla omissa oloissani. Olen sosiaalinen ja menevä, eivätkä useimmat varmaan edes arvaisi minua introvertiksi. Jos kuitenkin erehtyisin jostakin syystä vaikka viikon asuntoautomatkalle sukulaisteni kanssa, introversioni tulisi ilmi erittäin nopeasti.

Asun yksin. Työt mainosalalla, istun avokonttorissa. Vaatii jonkinmoista sosiaalisuutta mutta jos on pakko saada oikeasti asioita tehtyä, laitan nappikuulokkeet ja klassista/white noise -tyyppistä äänimaailmaa. Muut ovat jo tottuneet tähän eivätkä siitä ota nokkiinsa.

Töistä kaupan kautta kotiin - sitten vaan olen, luen ja katselen Netflixiä. Paras kaveri sattuu olemaan samassa työpaikassa joten jutellaan päivisin, kerran viikossa käydään syömässä tai viinillä. Muita kavereita en kaipaa eikä sukulaistenkaan kanssa ole kovin läheiset välit.

Tämmöinen erittäin tylsä ja rutiininomainen elämä sopii hyvin. Pään sisällä on ihan toinen maailma, jossa viihdyn erinomaisesti. Osaan kyllä olla ihmistenkin kanssa enkä ole töissä tuppisuu.

Mä oon tahallisesti työtön ja nautin siitä.Perheellinen, mutta päivisin yksin.Nautin, kun saan tehdä mitä ikinä huvittaa - rauhassa ja yksin.Työjaksoina työskentelen tiimeissä, joka on ihan o.k.välillä.Liika hälinä stressaa ja väsyttää.Vierailuja en juuri harrasta, enkä välitä liian tiiviistä ystävyyssuhteista.Meillä käy vieraita useinkin ja välillä se on rasittavaa, vieraasta riippuen.

Olen elämäni aikana monesti polttanut sillat takanani, eikä se häiritse itseäni millään lailla.Mennyt on mennyttä mielestäni.

Sukulaiset ja tuttavat ovat tottuneet siihen (olettaisin), että voin "kadota" pitkiksikin ajoiksi, vaikken ole mitenkään suuttunut tms.En vain kaipaa liian tiivistä yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Teen töitä yksin sosiaalisessa ympäristössä, jossa saan juuri tarvittavan määrän seuraa, jos niin haluan. Pääasiassa työskentelen omassa huoneessani ja käyn kahvilla ja syömässä aikoina, jolloin taukohuoneessa on mahdollisimman vähän (lue: mieluiten ei ketään) väkeä. Työkaverini eivät ole enää vuosiin ihmetelleet asiaa. =D Ja ihan hyvissä väleissä ollaan. En hakeudu heidän seuraan myöskään työajan ulkopuolella, siinä mielessä meillä on kyllä tosi upea työporukka, että siellä saa olla sellainen kuin on.

Työpäivän jälkeen menen kotiin, lähden koiran kanssa pitkälle lenkille. Yksin, tietysti. Jos lapsi on minulla, niin hänen seurastaan saan luonnollisesti nauttia (siitä aidosti siis nautin) työpäivän jälkeen, sen verran mitä hän nyt kotona on, hän kun puolestaan on erittäin sosiaalinen ja on paljon ystäviensä kanssa.

Lenkin jälkeen olen yleensä vain kotona, ellei sille päivälle ole jotain liikuntaharrastusta (joogaa tai kuntosalia, joissa ei onneksi tarvitse jutella kenenkään kanssa). Viihdyn tosi hyvin kotona. Ihmisiä vastaan minulla ei ole mitään, en vaan saa kauheasti irti mistään sosiaalisista tilanteista. Totta kai niiden omien perheenjäsenien kanssa haluan viettää aikaa toisinaan, mutta esim. 1 viikonloppu 2 kuussa on ihan riittävä määrä. Uusiin ihmisiin minulla ei ole mitään hinkua tutustua, kun nykyisiäkin tulee huomioitua varmaan aika vähän. Tosiystäviä minulla on 2, toisen kanssa puhun puhelimessa pari kertaa viikossa, asuu kaukana. Toinen asuu lähellä, mutta hän taas on samanlainen intro kuin minä, niin meille riittää kun käydään lenkillä yhdessä toisinaan ja muutoin vaihdetaan vaikka WhatsApp-viestejä.

Vapaat viikonloputkin vietän yleensä yksin. Saatan käydä toisinaan viihteellä, menen joko yksin tai jonkun kaverin kanssa ja luonnollisesti pienessä hiprakassa olen sosiaalisempi. En ole mitenkään ujo enkä nyt yhden illan aikana väsy seurasta, joten se on ihan riittävä piristysruiske introvertin maailmaani. Loppuviikonlopun vietän taas koiran kanssa, käyn kaupoilla tai kirppareilla (yleensä edelleen yksin), teen ruokaa, katson tallennuksia, feissaan...

Että hyvin on pienet kuviot mulla. Olen onnellinen siitä, ja siitä että elämääni on tullut ja jäänyt ne ihmiset, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen.

Tämä oli kuin minun elämästäni, eipä tarvitse itse kirjoittaa enempää :-)

n44, onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä

Taidatte olla myös tosikoita? Miten jotain on voinnut häiritä toi Iisaksonnin täysin turhanpäivänen kommentti niin pahasti että on poistattannut sen:DD

Aamuisin haluan aina pari tuntia aikaa juoda kahvia ja selata nettiä hiljaisuudessa, sen jälkeen laitan radion päälle ja siivoilen. Loppupäivän vietän katsellen televisiota tai netflixiä, lenkkeilen, käyn kaupoilla, teen ruokaa, saunon jne. Käyn osa-aikatöissä sillointällöin missä työskentelen yksin.

Nautin kiireettömästä ajasta yksin kotona. Asun teinin kanssa, joka on sosiaalinen ja viettää paljon aikaa kavereiden kanssa, joten ihanaa että saan paljon aikaa itselleni, mutta en ole kuitenkaan aina yksin. Ennen halusin olla sosiaalisempi, mutta kai totuin tällaiseen elämään tai sitten vain hyväksyin itseni tällaisena.

Up

Menen töihin ja toivotan kaikille työkamuille hyvät huomenet. Vietän taukohuoneessa aamukahvihetken muiden työkavereiden kanssa. Muut kollegat (n. 10-15kpl) ovat niin suulaita, etten yleensä viitsi osallistua keskusteluun, kuuntelen vain ja osallistun hymyilemällä ja reagoimalla eleillä. Jos puheenaihe on todella mielenkiintoinen (harvoin on), silloin osallistun keskusteluun.

Siirryn omaan työhuoneeseeni, jossa saan olla yksin. Kuuntelen radiota tai musiikkia Spotifystä. Teen suunnittelutyötä tietokoneella, harvemmin tapaan asiakkaita kasvotusten.

Ruokatunnilla syön kotoa tuomani lounaan taukotiloissa. Suurin osa kollegoista käy kaupungilla syömässä, mutta muutama työkaveri syö omia eväitä kuten minäkin. Istutaan kaikki omissa pikkupöydissä ja luetaan lehtiä. Kaikki tykkää syödä omassa rauhassa, mikä on hyvä. Välillä vaihdetaan muutama sana, mutta ei mitään turhaa lörpöttelyä.

Takaisin työhuoneeni uumeniin. Jätän yleensä iltapäiväkahvin väliin. Lähden töistä ja sanon heipat muille.

Töiden jälkeen käyn kaupassa, vien koiran ulos (useita kertoja), kokkailen, katson tv:tä, luen, jne.

Tykkään käydä leffassa ja konserteissa, niissä viihdyn parhaiten yksin. Viikonloppuna tykkään käydä pubissa oluella tai illanvietossa ystävien luona. Viihdyn tuttujen ihmisten seurassa pienessä porukassa. Jos on juhlat, joissa on enemmän väkeä, saatan lähteä aikaisemmin kotiin. En kuitenkaan välttämättä, jos seura on tarpeeksi kiinnostavaa.

Ihan normaalia elämää mielestäni vietän. Tykkään matkustella ulkomaillakin yksin, se on ihanaa ja vapauttavaa :)

Onko vielä muita?

Täällä introvertti, jolla on kolme pientä lasta. Kotiäitivuodet olivat raskaita. Esikoisen kanssa nautin kyllä vauvavuotena siitä, että saimme möllöttää kahdestaan kotona eikä tarvinnut joka päivä kohdata uusia ihmisiä. Toki kävimme muskareissa, perhekerhoissa ja puistoissa, mutta tein sitä lapsen takia (itse huokasin helpotuksesta aina kun saimme olla vain kaksin leikkipuistossa). Kun lapsia viimeisinä aikoina oli sitten kolme, huomasin väsyväni helposti kaikesta äänestä ja kysymyksistä ja vauhdikkaista leikeistä. Ne harvinaiset hetket kun sain olla ihan yksin kotona tai kaupungilla olivat kultaakin kalliimpia.

Nyt olen palannut opiskelujeni pariin. Mieheni vie usein lapset päiväkotiin, joten pääsen lähtemään aikaisin ulos. Tykkäänkin mennä yliopistolle niin aikaisin kuin mahdollista, niin saan istua pitkään tietokoneluokassa yksikseni työskentelemässä. En enää tunne sieltä juuri ketään, joten "saan" syödä, käydä luennoilla ja opiskella ihan rauhassa yksikseni, eikä se häiritse minua tippaakaan. Päinvastoin, väkinäinen small talk ja uusiin ihmisiin tutustuminen olisi viimeinen asia, jota jaksaisin nyt. Ystäviä minulla on pari, ja heidän kanssaan vietän aikaa ehkä kerran kahdessa viikossa, ja se riittää minulle (ja heille, introverttejä ovat myös). Iltapäivällä haen lapset päiväkodista ja menemme kotiin, missä leikimme ja teemme ruokaa, normaaleja arkijuttuja. Se ei tunnu raskaalta, sillä olen saanut kuitenkin viettää koko päivän itsekseni ja nyt kaipaan lasten seuraa ja "härdelliä". Illalla lasten mentyä nukkumaan vietän vähän aikaa mieheni kanssa kaksistaan ennen kuin vetäydyn omaan rauhaan tekemään käsitöistä, lukemaan tjsp.

Minulla on työ jossa täytyy puhua muiden kanssa ja tavata asiakkaita. Työpäivät jaksan mutta vapaa-ajalla täytyy olla rauhassa, kun saan ladattua akut niin pystyn olemaan paremmin läsnä.

Kesäloma oli niin ihana kun pystyin itse suunnittelemaan menot, ei ollut mitään mitä olisi pakko tehdä tai jaksaa, arki on kuitenkin niin kiireistä ja täynnä velvollisuuksia.

Minulle on luksusta että voin nukkua pitkään, juoda kahvia rauhassa ja tehdä mitä itse haluan, yksin tai joskus muiden seurassa. Joskus saatan vaan olla omissa ajatuksissa ja haahuilla kokopäivän.

Olen asiakaspalvelutyössä ja pidän siitä. Asiakkaita ei käy koko ajan vaan teen myös muita toimistotöitä. Töissä juttelen työkavereiden kanssa mutta käyn usein lounaalla yksin.

Kotona nautin olla yksin. Olen eronnut ha lapset jo 12 ja 14. En juurikaan näe vapaa-ajalla ketään. En oikein muista pitää yhteyttä kehenjään. En koe sitä niin tärkeäksi. Silloin tällöin käyn jonkun kaverin kanssa lenkillä tai kahvilla. Mutta parasta rentoutumista on olla yksin kotona ja puuhastella kotiaskareita :)

Olin muuten lähdössä Lidliin mutta muistin että onko siellä tänään joku superpäivä? Jos on niin sehän on ihan täynnä porukkaa, introvertin painajainen :D