Pysyvä erillään asuminen parisuhteessa/avioliitossa

Lähipiiristä löytyy useitakin (mm. luovan työn tekijöitä jotka tarvitsevat henkistä tilaa ja työrauhaa), eikä kukaan ihmettele.

Aika, jota elämme on hyvin salliva erilaisille parisuhderatkaisuille ja elämänmuodoille.

Asumme kyllä nykyään yhdessä, mutta menimme aikanaan naimisiinkin ennenkuin olimme asuneet päivääkään yhdessä. Ei meitä silloin kukaan ihmetellyt.

Up

Asumme mieheni kanssa erillämme aivan eri puolilla Suomea. Meillä on yksi viisivuotias lapsi. Aina ei ole ollut näin. Aloitin opiskelut Helsingissä (muualla ei ole maa-ja metsätieteellistä). Valmistumisen jälkeen työpaikat, jotka vastaavat koulutustani ovat pk-seudulla. Lapsemme syntyi opiskelujeni puolivälissä.

Kuljemme junalla viikonlopuiksi kotiin maaseudulle. Jos lapsi on kiukkuinen tai väsynyt jäämme Helsinkiin. Miehelläni on avain asuntoomme ja hän tuleekin yllättäen kylään, sekä sovitusti. Mikään ei ole parempaa kuin olla koko perheenä yhdessä!

Mieheni on maatalousalan yrittäjä, joten muuttaminen kanssamme oli alusta asti poissuljettu. Hän on kotieläintuotannon vuoksi erittäin kiireinen ajoittain ja hän oli myös asuessamme yhdessä poissaoleva. Nyt hänellä on aikaa keskittyä työhönsä kunnolla ja mahdollista järjestää siten vastapainoksi meille laatuaikaa. Perheessämme ei ole riitoja, kolmansia osapuolia ja lapsemme ei ole kärsinyt tilanteesta. Ostamme vain vähän leluja ja pelejä, sillä kummassakin kodissa on oltava samat tavarat (kuljemme junalla). Jälleenmyyntiarvo vähän käytetyille on ollut hyvä. Junassa on aina kivat eväät ja yritän olla tekemättä töitä, se on meidän aikaa.

Ei tämä malli sovi kaikille ja meilläkin tulee tiensä päähän kun lapsi aloittaa koulun. Lapseni on samassa hoitopaikassa veljeni lapsen kanssa ja olemme hakeneet lapset vuorotellen. Asuntomme on lähellä veljeni perhettä. llman tukiverkkoa elämäntyylimme ei olisi mahdollinen.

Tulevaisuus hieman pelottaa, sillä työnkuvani on täydellinen ja kaksinkertainen verrattuna työhön mitä "pääsisin" tekemään kotipaikkakunnalla.

Naapurit, sukulaiset ja ystävät ovat jo vuosia puhuneet meidän suhteemme olevan eron kynnyksellä, minulla on irtosuhteita miesten ja naisten (!) kanssa jne. Erityisen vaikea tilanne on omille vanhemmilleni ja mieheni äidille. Meillä menee ihan hyvin- tiedoksi kaikille ketkä tästä tunnistaa ;)

Hyvä ratkaisu, kun ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ratkaisu, kun ei ole lapsia.

Numero 4 kysyy :

Eli lapselle on parempi olla isän kanssa joka ei huomaa/ehdi/ jaksa nostaa iltaisin syliin? Lapselle on parempi vanhempien alhainen toimeentulo ? Lapselle on parempi olla näkemättä sukulaisia ja saman ikäisiä serkkuja ?

En näe ongelmaa jos lapsen ehdoilla mennään. Tämä meidän tilannehan olisi täysin NORMAALI jos olisin mieheni kanssa eronnut. Kuljettaisin lapsen silti isälleen kun on tapaaminen, näkisivät vain harvemmin ja lapsi ei tuntisi sekä kokisi vanhempien rakastavan toisiaan. Parempi tosiaan ?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ratkaisu, kun ei ole lapsia.

Lapset edellisestä suhteesta on yksi syy miksi asutaan erillään. Ollaan oltu yhdessä 7-8 vuotta eikä aikomustakaan muuttaa yhteen. Molemmilla kokemusta entisistä suhteista niin halutaan pitää omat asunnot kun eihän sitä koskaan tiedä.

Me asutaan yhdessä, mutta mies on joka vuosi puolisen vuotta toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä töissä ja silloin näemme vain viikonloppuisin. Toisen puolivuotisen asuu täällä kotona normaalisti. Meillä on kaksi lasta ja näin tämä varmaan tulee menemään vielä vuosia. Arvostan sitä, että suhde jotenkin herää eloon aina, kun mies on ollut pois. Ei tule kyllästyttyä siihen toiseen. Toisaalta taas on aika rankkaa olla yksin vastuussa lapsista ja kodista sen puolet vuodesta, mutta näillä mennään.

Tällaiset järjestelyt ovat aina kiehtoneet minua. Niissä on paljon hyviä puolia: mahdollisuus pitää oma asunto ja omat kuviot, runsaasti omaa aikaa ja tilaa, kenties suhteen pysyminen tietyllä tapaa jännittävämpänä. Haluaisin olla ihminen, jolle tämä sopisi hyvin. En kuitenkaan taida olla.

Asuttiin miehen kanssa yhdessä ennen lapsia, mutta hänen hermonsa eivät kestäneet lapsia, joten ero tuli väistämättä. Erottuamme huomasimme kuitenkin, että ei meillä ole mitään isoja ristiriitoja ilman lapsia, joten mies asuu nyt omassa kämpässään ja minä lasten kanssa omassani, ja nähdään muutaman kerran viikossa. Kyllä kai tämä ihan parisuhteesta käy. En tajua miksemme tajunneet aiemmin, että kun kerran varaa on, niin on hullua kärsiä kitkaa saman katon alla, kun sinne kuitenkaan ei oikeasti mahduta.

Olen elänyt 6 vuotta parisuhteessa miehen kanssa ja kihloihin menimme 3 vuotta sitten. Koko ajan meillä on ollut omat asunnot, 3 vuoden ajan samassa kaupungissakin. Olin elänyt vuosikausia yksin ja tottunut omaan rauhaani ja tilaani. Tapaamme useita kertoja viikossa, ratkaisu miellyttää molempia, sillä meillä on aivan erilainen päivärytmi, ja samalla suhde on pysynyt tuoreena. Matkustelemme ja mökkeilemme paljon yhdessä, ja silloin tulee oltua viikkokausiakin kahdestaan.

Aika moni avioliitto on tuskaa juuri siksi, että on pakko asua yhdessä. Lopulta aika harva pari on niin yhteensopiva, ettei jatkuva yhdessäolo aiheuttaisi kummallekaan stressiä.

Mä olen ollut 6v nyt sinkkuna ja miettinyt että kun olen tyttäreni kanssa ollut näin kauan kaksin, olen ottunut omaan aikaan ja tilaan. Kiva olisi mies jakamaan asioita,kokemaan ja elämään mutta omat asunnot olisi jees. En halua enää lapsia vaikka olenkin vasta 30vuotias. Mutta mistä löytää mies joka haluaa sitoutua mutta asua lähellä omassa kodissaan? Tuntuu että moni haluaa perinteisen mallin.

Juu, ja monet on haavi auki toisten valinnoista. Halutaan tietää kaikki mutta kun se ei teille kuulu pätkääkään....

Ystäväpariskunta on naimisissa ja elivät pitkään eri osoitteissa töiden takia. Molemmilla huippuhyvä työ, hein pääpaikka oli talo Itä-Suomessa, mutta naisella myös vuokrayksiö Helsingissä, jossa oli töissä. Sittemmin hänkin löysi hienon työn Itä-Suomesta, joten nyt asuvat yhdessä, mutta mikäli noin ei ois käynyt niin olisivat olleet valmiit asumaan (ovat lapsettomia) eri osoitteissa jatkossakin, koska molemmille se työura on tärkeä.

Olemme olleet nyt kaksi vuotta yhdessä, muuttamatta yhteen. Syynä on että minulla on teini edellisestä liitosta. Minulle tämä sopii oikein hyvin, mutta mies olisi halukkaampi muuttamaan yhteen. Arvailen kuitenkin, että teinin ja isäpuolen yhteiselo ei varmaan olisi sieltä harmonisimmasta päästä.