Miten eteenpäin
Varmaan väärä foorumi hakea apua, mutta kavereille en viitsi purkaa, enkä yhtäkkiä keksi ketään tuttua jota tällä rasittaisin. Nuorelleni tapahtui jotain, minkä vuoksi hänelle jää elinikäisiä vammoja, todennäköisesti toipuu elämään melko tavallista elämää, mutta toisaalta ei enää koskaan aivan tavallista. On sopeuduttava vaurioihin ja asioihin. Nuori alkaa pikkuhiljaa ymmärtää tilanteensa kokonaisuudessaan ja tekee surutyötä. Ammattiauttajiakin on. Mutta itse tässä myötäeläneenä ja kanssakulkijana huomaan myös uupuvani. En tiedä osaanko ja jaksanko tukea tarpeeksi, toisaalta on muutkin lapset joiden kanssa tulisi jaksaa. Arjessa on myös paljon työtä. Säikähdin kun eräänä päivänä kiiruhtaessani huomasin yhtäkkiä pelkääväni, että jos en jaksakaan, jos "tulen hulluksi". Ei oikein olisi varaa romahtaa, ei taloudellisesti, eikä muutenkaan. Hakeutuisinko mielenterveystoimistoon vai mistä oikein kyselisin apua.
Kommentit (2)
Kiitos vastaajalle. Päivän kiireessä toisaalta menee hyvin, kun ei ehdi pysähtyä miettimään, mutta heti kun ehtii pysähtymään synkkyys iskee.
Pyydä rohkeasti apua, oman lapsen traumaattinen kokemus kuormittaa vanhempia tavalla, jota ei yksin pysty käsittelemään.