Onko teistä liian erilainen sisaruksiin verrattuna?
Sisarussarja siis Laura, Lassi ja Leo. Pikkusisarus tulossa ja rakenneultraaja ei ainakaan pippeliä löytänyt millään, eli ilmeisesti tyttö siis tulossa.
Nimiapua olen teiltä useasti kysellyt, varsinkin tytön nimi on hakusessa kovasti ollut, pojasta olisi tullut varmaankin Lukas, mutta L-alkuisia tytön nimiä ei sellaista ole löytynyt mistä oikein hirmuisesti oltais tykätty. Ja uskokaa tai älkää, ne on käyty läpi varmaan sataan kertaan, kaikki ääriharvinaisetkin. Voishan sitä antaa nimeksi jonkun ihan kivan (esim. Lila ollut vahviten L-nimistä ehdolla, mutta...), mutta onko siinä järkeä, vain ja ainoastaan, jotta sisarussarjaan nimen täydellisesti saisi sopimaan.
Niinpä sitten palattiin takaisin alkuun ja alettiin etsiä niitä parhaista nimistä kaikkein kauneimpia (meidän mielstämme), välittämättä sisarusten nimistä kovin hirmuisesti ja päädyttiin siihen että tytöstä tullee Julia tai Salla... ensin mainittu tällä hetkellä suosikkina, kun vielä l.a. heinäkuussa (=juli/july monella kielellä).
Kysymys siis kuuluu, että kuulostaisiko teistä oudolta, jos sisarussarja tässä vaiheessa ei enää jatkuisikaan samalla kirjaimella? Mielipiteitä? Laura, Lassi, Leo ja Julia... tuleeko mieleen, että yksi ei kuulu joukkoon????
Kommentit (34)
jos neljäs ei ala samalla kirjaimella. Mutta kyllä se totuuden nimissä saattaa herättää ihmetystä ja hieman hämmästystä.
Itse antaisin kyllä L-kirjaimella alkavan nimen tytöllekin, minun makuuni kyllä löytyy paljon ihania mm. ::
Luula
Luulia
Luisa
Luni
Lune
Laini
Lilja
Linnea
Louna
Lunna
Lyyti
Lyyra
mutta en siis näitä tyrkytä, jos ja kun olette näitä jo miettineet !
Julia on kaunis nimi.
olla samalla alkavia. Mun mielestä toi Julia olis kiva ja sopii ihan hyvin L-sarjaanne.
Itsellä vähän samanoja aatoksia kun eikoinen alkaa V:llä ja mietitään että mites jatketaan...
me oltiin täsmällisen samassa tilanteessa parivuottasitten kun meillä oli jo lapset Minni, Maija, Miro ja Mirka..
Kaikki M-alkuiset nimet kävimme läpi moneen moneen kertaan myös ulkomaalaiset, erikoiset yms.
Minea oli kärjessä, mutta kuinkas sitten kävikään serkku ehti ekana ja sai 3kk aiemmin nimekseen Minea Marketta ;/
Noh, sitten oli Maila, Mimosa, Milla, Mimmi, Maisa, Moona, Mona, Meea, Mila, Mea, Mia, Miina, Marisa, Marika, Melina, Melissa, Milona, Milana yms.... mut ei ne tuntunu oikeilta mitenkään eikä tyttö näyttäny miltään niistä yhtään!
Niimpä oli sit pakko antaa nimeks jokin muukun M-alkuinen ja nimeks tuli sitten aika saman tyylinen ku sisaruksilla, Niia Elena Aliisa, tuo Niia on vähän saman tyylinen kuin esim. Miia, Milla yms. :)
Nyt taas pikkunen tulossa, annetaan varmaan N-alkuinen nimi... ;) Kovassa mietinnässä nimi on jo :) olemme ajatelleet esim. Nooa, Nelli, Nella, Noora, Niko yms. :) sitten Niia ei ole enää niin " yksinäinen" nimensä perusteella :D
taas olis hiukan hassua. Itse olen sisarusparven vanhin ja meitin perheen nimet on; Anita, Antti, Anssi, Anni... Ja Rami ja Marko.
Mutta se siitä. Kukin tekee niinkuin parhaakseen näkee.
Kun 3.lasta odotin niin suosikkinimet alkoikin eri kirjaimella kuin j ja aluksi asia vaivasi mua kovasti, mutta kun tytöstä sitten tuli Olivia niin valinta tuntui juuri oikealta eli nykyisellään olen sitä mieltä, että paras antaa vaan se nimi mikä mukavimmalta ja oikealta tuntuu..
Meilläkin kyllä ristiäisten jälkeen liki kaikki sanoivat, että olivat ihan varmoja, että myös neidille tulee j-alkuinen nimi, mutta eipäs vaan tullutkaan ;o) ja näin on hyvä!!
Minusta Julia käy oikein kivasti..samoin kiva olis Juli/Juuli..Salla on myös tosi kiva ja sopii hyvin!!
Erityisesti tyttöjenne nimet Laura ja Julia sopivat erittäin hyvin yhteen. Erilaisin nimi tässä nimilistassa on minun mielestäni Lassi... kuten huomaat niin nämä ovat todella mielipidekysymyksiä.
Varsinkin Salla on minusta aika samanoloinen sisarusten nimien kanssa eikä se tuossa joukossa mielestäni jää ulkopuoliseksi. Juliakin on kyllä ainakin Leon kanssa jokseenkin samantyylinen, mutta jos yhteensopivuutta ajattelee niin mielestäni Salla on parempi, ja se on kyllä alusta asti ollut muutenkin minusta kivoin teidän miettimistänne nimistä ;)
En siis kantaisi liikaa huolta alkukirjaimesta, ja olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että kannattaa kiinnittää enemmänkin huomiota siihen ettei nimi ole noin samanhenkisen katraan jatkoksi ihan eri tyyliä. Ja Salla siis sopii minusta mainiosti...
Vähän aikaa sitten muuten luin jostakin lehdestä (taisi olla juurikin Vauva-lehti) juttua, jossa mainittiin sisarukset nimeltä Lumikki, Aurora, Leo ja Lilja, ja minusta tuo Aurora ei mitenkään negatiivisesti pistänyt silmään joukosta, vaikka alkoi eri alkukirjaimella. Päinvastoin kuulostivat oikein mukavilta nimiltä sisaruksille.
mutta kun noin hieno on alkanut, niin vielä PAKKO on tarjotella pari ällää, hyljätkää vasta kun olette nämäkin makustellut (sori, en lukenut muiden ehdotuksia kun tuntui että kaikki muut kannusti Juliaa, joka ON kyllä tosi ihana nimi myös)
Eli ois kiva jos kommentoisit seuraavia harvikkeja, kun teille siis nämä erikoisemmatkin ois kelvanneet:
Liidia
Louna
Leira
Leija
Lumikki
Lavinia
Lemira
Lenja
Lotte
Liila (hieman eri tyyppinen kuin harkitsemanne Lila)
Lilia joka ois Lilin ja Julian risteytys :o)
mutta tottakai tärkeämpää on, että tykkää nimestä minkä antaa.
L-nimistä löytyy ihania nimiä:
Lotta, Linda...
mutta ehdotan kuitenkin n-nimeä:
eikö iki-ihana Lyydia kävisi?
taikka Ljuli?
Itse ehdottaisin sisarusparven jatkoksi mm. seuraavia
Liina
Lumi
Linnea
vielä tämän tulevankin vauvelin jälkeen, niin sittenhän hän voisi olla saman kirjaimen " väkeä" kuin mahdollisesti nyt syntyvä Julia! Ja jos hänkin olisi tyttö, niin ei tarvitisi ryhtyä vaikeaan L-nimen etsintään taas...
Kirjainsarjan jatkumattomuus on hassua tai vähemmän hassua riippuen näkökulmasta. 4 L-nimeä ja 4 J-nimeä ei olisi lainkaan hassua ;-)
Aika fifty-fifty taitaa tuo mielipide mennä, jotta onko kirjaimen vaihto tässä vaiheessa hassua. Hyvä niin, ettette ihan täystyrmäystä asiaan antaneet =).
En tiedä tuleeko lisää lapsia vai ei, mutta koska tuo EHKÄ vaihtoehto tosiaan on olemassa, niin sitä suuremmalla syyllä nyt viimeistään kirjain on hyvä vaihtaa. Ja J-kirjaimella kyllä tosiaan löytäisin sekä tytölle, että pojalle vaikka kuinka monta ihanaa nimeä, joten ehkä Julia ei orvoksi jäisi. Sama juttu kyllä S-kirjaimessa, jos Salla nyt valittais... mutta tosiaan voi olla, että meidän jengi on kasassa tämän vauvan jälkeen, joten ainoaksi erialkuiseksi tosiaan voi jäädä. Tosin haittaako se nyt niin kamalasti?
Kommentoin vielä noi saamani L-ehdotukset.
perenna:
jos neljäs ei ala samalla kirjaimella. Mutta kyllä se totuuden nimissä saattaa herättää ihmetystä ja hieman hämmästystä.Haittaisko tuo =), on tässä elämässä tullut tehtyä kaikennäköistä mikä on aiheuttanut ihmetystä ja kummastusta :-O, ainoa vaan, että mahtaisko se haitata tätä lasta jossain vaiheessa? Ei varmaankaaan?!
Luula -ei oikein iske
Luulia -vähän parempi, mutta ei
Luisa -kovin luinen nimi
Luni - vähän turhan erikoinen, Luna parempi, mutta ei sekään mikään lemppari
Lune -samat sanat kuin edellä
Laini - hmm... aika neutraali, eli ihan kiva, muttei muuta.
Lilja - ihan nätti kyllä, mies ei pidä yhtään ja kummityttö Silja aika lähellä
Linnea - juu ollut mietinnässä, mutta ei riemunkiljahduksia ole aiheuttanut, sarjaa " ihan kiva"
Louna - sama juttu kuin edellä + tulee mieleen aina lounas, joka taas voi johtua tästä raskaudestakin (=aina nälkä =D )
Lunna - Lunnaat tulee mieleen ja muutenkaan ei minun makuun, kuten ei muutkaan samantyyliset (Unna, Sunna ym.)
Lyyti (jostain syystä en tykkää näistä y-kirjaimista nimessä, sukunimessä ääkkösiä ihan riittämiin joten yyt ja äät EI
Lyyra - sama juttuJatkuu kohta kommentit...
stella.nocturno:
Liidia -Juu mietitty, mies tyrmäsi heti, enkä itsekään mitään painostusurakkaa aloittanut (=ihan kiva, ei muuta)
Louna -tämän jo kommentoinkin
Leira - hmm. uusi tuttavuus, en siis kaikkia erikoisia ollutkaan löytänyt, mutta ei tämäkään kyllä oikein uppoa
Leija -en oikein tykkää näistä suoraan jotain esinettä tarkoittavista nimistä (Leija, Liina)... mutta taas kirjoitettuna Leia oli pitkäänkin omieni suosikkieni joukossa, mutta ei sittenkään ole enää ehdolla ollut
Lumikki - toisena nimenä ihan kiva, etunimeksi en antais
Lavinia -ei, ei
Lemira -vähän turhan lähellä omaa nimeäni (mira)
Lenja -neutraalifiilikset, eli ok, mutta...
Lotte - Tämä kolmas näistä vakavimmista ehdokkaistamme L-nimistä. Eli sama kuin Lila ja Leia: Nättejä ja ihan kivoja, mutta ei ehkä sittenkään omalle lapselle
Liila (hieman eri tyyppinen kuin harkitsemanne Lila) -mielummin kuitenkin tuo LilaLilia -harkittu aika pitkäänkin, kuten myös Lilian, mutta ei sittenkään " kolahda"
Lotta -Oma henkilökohtainen suosikkini kaikista nimistä, MUTTA suvusta löytyy jo tuon niminen pikkutyttö, joten ei.
Linda -En tykkää, eikä kyllä mieskään. Lampeniukseenhan tuo aina henkilöityy.
Lyydia -paras näistä y-nimistä, muttei silti mikään oma nimisuosikkini
Ljuli - Laura, Lassi, Leo ja Ljuli.... hmm.. alkais kyllä L-kirjaimella, mutta jotenkin tuossa se vasta " mikä ei kuulu joukkoon" -fiilis tuleekin
Liina - EI, kts. Leija kohdasta. Liine ja Liinu oli aika pitkään, mutta ei nekään kyllä oikein siltä omalta tuntuneet
Lumi - kesävauvalle aika huonosti sopiva. Sama juttu Lumia -nimessä.Kuten näette, ehkä turhankin nirsoja ollaan (anteeksi suorat kommenttini, kivoja ehdotuksia, mutta ei vaan meille tunnu mikään kelpaavan), mutta jotenkin sitä haluais omalle lapselleen kuitenkin sellaisen nimen josta tosiaan ITSE tykkää enemmän kuin paljon... kuten lapsestakin =).
Joten vaihtoehdot edelleen Julia ja Salla =). Kommentteja vielä asiasta otetaan mielenkiinnolla vastaan!
-Iitu-
Minusta sekä Julia että Salla sopivat mainiosti sisarussarjan jatkoksi. Niissä molemmissa on jotakin samaa kuin sisarusten nimissä, enkä minä näe mitään syytä, miksei jompi kumpi nimistä kävisi vauvalle. Ei kaikkien nimien ole pakko alkaa samalla kirjaimella.
kun kerran L-nimi mahdollisesti haussa: Livia
Lähinnä mielestäni kannattaa katsoa sitä, että nimet sopivat tyylillisesti yhteen kuin sitä, että ne alkavat samalla kirjaimella.