Mua suorastaan ottaa päähän miten yhteiskunta toimii niitä kohtaan jotka ovat kokeneet vääryyttä nuoruudessaan
Itseänin kiusattiin koko peruskoulu, yläasteella koko koulun toimesta (siis oikeasti noin 85% koulustani lähetti minulle uhkausviestin internetissä), saman koulun oppilas myös raiskasi minut. Tottakai kenellekkään ei tullut seurauksia vaan minun piti yksinään vaihtaa koulua. Seuraavassa koulussa sain sitten todella vakavan tappouhkauksen eikä se poika saanut mitään seurauksia asiasta vaan voivoteltiin vain kuinka hänellä nyt on keskittymishäriö. Vanhempani ymmärsivät tilanteen vakavuuden vasta kun olin ottanut yliannostuksen ja kuolemaisillani. Sairaalassa määrättiin voimakasta kipulääkettä mutta pääni meni niistä vuodeksi täysin sekaisin ja muutuin zombieksi. On kaikkea muutakin mutta niistä minut tunnistettaisiin heti joten en kerro. Tämän kaiken jälkeen olen yrittänyt elää normaalia elämää mutta ei se onnistu, en pysty luottamaan ihmisiin ja minusta tulee nopeasti energiasyöppö muille ihmisille jota häpeän syvästi sillä en haluaisi olla vaivaksi. Tunnen syvää katkeruutta kaikkia kohtaan jotka ovat menestyneet elämässään iässäni(esim juurinkin minun pahin kiusaajani joka on nyt julkisuuden henkilö). Itsekkin menestyin hetken mutta se tyssäsi nopeasti juurikin mielenongelmieni takia joidenka vuoksi olen sulkeutunut. Lukiota pitäisi suorittaa mutta en todellakaan jaksaisi olla kouluympäristössä. Amikseen taas olen liian fiksu. Tuntuu että minunlaiset nuoret jäävät yhteiskunnan jalkoihin eikä ketään kiinnosta mitä meille tapahtuu heti sen jälkeen kun ikävuosi 18 tulee mittariin. Itse en ole elänyt kunnollista turvallista nuoruutta ikinä. Miettikää ihmiset ennen kuin kiusaatte, voitte pilata toisen ihmisen elämän kokonaan. Raiskaajat taas voisivat suoraan mennä poistattamaan miehuutensa jos ei voi olla niin tekemättä.
T.N19
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hä?
Johan oli kertomus. Ensinnäkin ap: ammattikoulu on valinta, joka ei johdu älystä, vaan ammatinvalinnasta. Jos haluaa kampaajaksi, ei mene lukioon.
Toiseksi: miten niin "tottakai" kenellekään ei tullut seurauksia raiskauksesta? Miksi ei rikosilmoitusta tehty? Jos se olisi tehty, poliisin olisi ollut pakko tutkia ja nostaa syyte. Vähintäänkin tekijä olisi joutunut laitokseen.
Kolmanneksi: mikä on semmoinen särkylääke, joka sekoittaa vuodeksi pään? Oikeasti uskot tuollaiseen?
Sinänsä symppaa sinulle, että elämäsi on noin huonosti. Varmasti raskas tilanne. Mutta et varmaan edes tajua, miten tuo mielenterveyden romahdus kuultaa kaunaisesta kirjoituksestasi. Mikään ei ole omaa valintaasi tai virheitäsi, vaan kaikki vain ja ainoastaan ympäristösi syytä. Enkä nyt tarkoita, että kiusaamisen uhrin pitäisikään syyllistää itseään kiusaamisesta - ei pidä - mutta tuo, että sinusta yhteiskunta viis veisaa rikoksista yms., se on puppua ja johtuu pitkälti siitä, että sinä tai vanhempasi ette ole tehneet rikosilmoituksia. Myös tappouhkaus on asia, joka ilman muuta kuuluu poliisille.
Toivottavasti saat nyt hoitoa ja asiasi ojennukseen. Tietenkin koulukiusaaminen on ollu kauhea rikos sinua kohtaan, ja se vie pitkään jatkuessaan tehokkaasti kyvyn myös toimia rationaalisesti ja puolustautua.
Tuota missä umpiossa sä elät kun olet onnistunut missaamaan jutut kuinka tuomioita on vaikea saada tai ne ei vastaa mitenkään tehtyä rikosta?! Ei ole muutenkaan yhtään sohlattu Suomen oikeuslaitoksissa etenkään viime aikoina niinkö? Tai kuinka kiusaamista hyssytellään ja vaan keskustellaan vähän tmv. Kuule nyt mediaa seuraamaan jos on noin vääristynyt kuva todellisuudesta!
Kappas kun osuitkin esitelmöimään toimittajalle.
Mä tiedän aika hitosti tästä aiheesta enemmän kuin sinä. Fakta on, että raiskaus on julkisen syytteen alainen asia, ja poliisi tutkii aina raiskauksia koskevat rikosilmoitukset. Onko ap sellaista tehnyt?
Jos ei, niin miksi ei?
Jos raiskauksesta on näyttöä, syyte on aina nostettava. Sitä ei voi poliisi jättää nostamatta tai uhri kieltää nostamasta. Tämäkin on fakta, jonka voit ihan kuule itse tarkistaa.
Ap puhui, että homma painettiin villaisella. Se on eri asia kuin että rangaistus on ensikertalaiselle varmaan uhrin mielestä liian lievä. Useimmat raiskaustuomiot ovat maalaisjärjellä ajatellen liian lieviä. Se on silti ihan eri asia kuin että mitään ei tehtäisi.
Mitä jos menisit vaikka lenkille. Olet todella kiihtynyt nyt asiasta, ja nolaat itsesi tuolla melskaamisella.
Mistä sä tiedät mikä mä sitten olen? Ja tiedätkö en nolaa sillä mua ei vois vähempää kiinnostaa mitä te musta ajattelette. En jaksa lähteä nyt vääntämään enempää vaikka on mullakin tietoa ja osaisin argumentoida. Niin ja tiedätkö maailmassa ei ole kovinkaan montaa noloa asiaa mutta tyhmyys, ilkeys ja naiivius kylläkin.
Aina on uusi mahdollisuus. Oikeutta on vaikea saada, näin se vaan on. Jos voi pysyä erossa ja ymmärtää ketä väistää, sekin on arvokasta.
Ehkä tunnet myötätuntoa muita kohtaan, kun joku haluaa uskoutua, älä heitä silmille "on tässä muutkin kärsineet".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuota "pyhä yksinkertaisuus" *hakkaa päätään seinään* apukoululaishuutelijaa vaivaa? Lääkkeet ottamatta ainakin, selvästi.
Tyylistä päätellen olet ap. Mitä jos vastaisit vihdoinkin kysymyksiin, mitä oikein odotat yhteiskunnalta? Ongelmiesi pois taikomista ilman, että sinun itsesi pitää tehdä jotakin, vaikkapa nyt se rikosilmo raiskauksesta?
En ole ap, en vaan kestä ihmisten typeryyttä enää YHTÄÄN näin vakavista asioista puhuttaessa!
Onko sinulla aina tapana tulkita typeryydeksi se, jos joku on kanssasi eri mieltä? Ikinä ei edes pikku mieleesi ole lipsahtanutkaan semmoinen mahdollisuus, että sinä itse saatat olla väärässä? Ja selvästi tykkäät ulkoistaa omat mokasi muille?
Jos muuten et ole ap, miksi kuvittelet niin selvästi tietäväsi, mitä on tapahtunut? Esimerkiksi tuossa rikosilmoitus-asiassa vastailet ap:n puolesta ikään kuin tietäisit edes, onko sitä rikosilmoa tehty tai ei.
Ei vaan typeryyttä on yleistäminen tyyliin mä sain apua joten kaikki muutkin saa tai asioiden yksinkertaistaminen tyyliin poliisille vaan sillä se hoituu jne. jne.

No sittenhän sulla osui tuossa omalle kohdallesi heti kolmen suora! Onnittelut.
Kuule, ei minun tarvitse tietää sinusta taustatietoja. Luen kommenttejasi tässä ketjussa, se riittää. Et selvästi tiedä edes perusasioita rikostutkimuksesta ja laista.
Koetahan nyt vaan rauhoittua. Ja vihdoinkin muotoilla julki se, mitä haluat yhteiskunnan tekevän. Millaista tukea sinusta pitäisi olla tarjolla nuorille aikuisille ja millaisissa ongelmissa.
Pääsisit ikään kuin sanomaan nyt sen sinun varsinaisen asiasi julki sen sijaan, että kiukuttelet toisten kommenteille ja haukut ihmisiä.

Ei tuossa ole kukaan sanonut, että KAIKKI saa apua. Vaan että sitä saa, JOS hakee. Toinen juttu on, kokeeko sen riittäväksi avuksi (onko siitä avusta todellista hyötyä), mutta ap:han väittää jääneensä "tottakai" täysin ilman.
Ap ei ilmeisesti ole hakenut tai tehnyt sitä rikosilmoitustakaan, koska ei ole vastannut asiaa koskeviin toistuviin kysymyksiin.
Typeryyttä on lukea muiden kommentteja omien ennakkoluulojensa lävitse.
En jaksa lukea koko keskustelua, mutta tässä on sinulle opiskeluvaihtoehtoja:
-nettilukio: saat koko tutkinnon ilman ainuttakaan lähiopetuspäivää tai edes tenttejä
-jos haluat jotenkin muuten täydentää lukiotutkintoa, niin voit ehkä sisällyttää siihen esim.kansalaisopiston kursseja kunhan keskustelet asiasta ensin etukäteen lukion vastaavien kanssa
-avoin AMK ja yliopisto; monilla aloilla (esim.liiketalous, ravintolapuoli, nuoriso- ja kansalaistoiminta jne.) voi suorittaa todella paljon opintoja verkossa melko kohtuullista maksua vastaan tai jos haluat olla aikuisempien kanssa, voit mennä lähiopetukseen mukaan avoimen puolelle niillä aloilla, joissa etäopiskelu ei ole mahdollista. Kannattaa siis googlettaa myös 'polkuopinnot'.
Sosiaalitoimi voi ehkä auttaa noissa maksuissa jos rahasta on tiukkaa ja pystyt perustelemaan asiasi.
Voit ajatella olevasi liian fiksu amikseen, mutta kuitenkin sielläkin oppii asioita, joita kukaan ei syntyessään tiedä vaikka olisi kuinka älykäs ja tunneilla jää monesti aikaa lueskella muita itseä kiinnostavia asioita tai vaikka tehdä avoimen korkeakoulun oppimistehtäviä samalla. Opetus on kyllä hidastempoista fiksulle ihmiselle mutta ehkä se voisi olla sinulle hyvä, kun et kerran ole täysin priimakunnossa henkisesti vielä; et ainakaan kuluta itseäsi loppuun, vaan saat onnistumisen kokemuksia vähän helpommalla. Ja on siellä amiksessa myös aikuisia, jotka ovat yliopiston käyneet.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Mitä sitten kun koulut on käyty? Mistä ammatti, jossa ei tarvitse olla muiden kanssa tekemisissä? Kiusaamistahan on työelämässäkin.

Se on sen ajan murhe ja siihen mennessä on ehkä saanut vähän itseluottamusta ja sisua.
Tällähetkellä ei ole juuri instituuttioita juuri sinun kaltaisillesi mutta järjestelyjä kyllä. Nämä vaativat sinulta joustavuutta ja sitoutumista.
Nyt hakeudut johonkin mielenterveystoimistoon, työvalmennussäätiöön tai vastaavaan jossa sinua kohdellaan yksilönä. Ehkä joudut ammattikoulumaisesti opiskelemaan työpajalle tai tuettuhun avotyöhön mutta kun sitoudut ja pyrit kiinnittymään normaalielämään, normaaliin arkeen ja koulunkäyntiin niin saat itse työkaluja elämänhallintaan.
Tsemppiä. Minulle rankka lapsuuteni ja nuoruuteni + kiusaaminen jätti useita mt-ongelmia joiden kanssa kamppailen päivittäin. Koulu oli aina mulle rakas asia ja se oli keino löytää onnistumisen tunteita. Lopulta sekin vietiin. Olen taas onneksi uskaltautunut takaisin iltalukioon mutta senkin joudun tekemään kotona verkkokursseilla koska en kouluun kykene menemään koska se ahdistaa liikaa ja en halua olla ihmisten lähellä enää.
Suosittelen aikuislukiota tai vastaavaa. Itse olen 20 ja ei koskaan oo liian myöhäistä. En enää koe vihaa menneitä kohtaan mutta olen surullinen siitä että menetin niin monta vuotta ja monet unelmani murskautuivat ja nyt niiden tavoittelu on vaikeampaa...
Psykoterapiaa suosittelen myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hä?
Johan oli kertomus. Ensinnäkin ap: ammattikoulu on valinta, joka ei johdu älystä, vaan ammatinvalinnasta. Jos haluaa kampaajaksi, ei mene lukioon.
Toiseksi: miten niin "tottakai" kenellekään ei tullut seurauksia raiskauksesta? Miksi ei rikosilmoitusta tehty? Jos se olisi tehty, poliisin olisi ollut pakko tutkia ja nostaa syyte. Vähintäänkin tekijä olisi joutunut laitokseen.
Kolmanneksi: mikä on semmoinen särkylääke, joka sekoittaa vuodeksi pään? Oikeasti uskot tuollaiseen?
Sinänsä symppaa sinulle, että elämäsi on noin huonosti. Varmasti raskas tilanne. Mutta et varmaan edes tajua, miten tuo mielenterveyden romahdus kuultaa kaunaisesta kirjoituksestasi. Mikään ei ole omaa valintaasi tai virheitäsi, vaan kaikki vain ja ainoastaan ympäristösi syytä. Enkä nyt tarkoita, että kiusaamisen uhrin pitäisikään syyllistää itseään kiusaamisesta - ei pidä - mutta tuo, että sinusta yhteiskunta viis veisaa rikoksista yms., se on puppua ja johtuu pitkälti siitä, että sinä tai vanhempasi ette ole tehneet rikosilmoituksia. Myös tappouhkaus on asia, joka ilman muuta kuuluu poliisille.
Toivottavasti saat nyt hoitoa ja asiasi ojennukseen. Tietenkin koulukiusaaminen on ollu kauhea rikos sinua kohtaan, ja se vie pitkään jatkuessaan tehokkaasti kyvyn myös toimia rationaalisesti ja puolustautua.
Tuota missä umpiossa sä elät kun olet onnistunut missaamaan jutut kuinka tuomioita on vaikea saada tai ne ei vastaa mitenkään tehtyä rikosta?! Ei ole muutenkaan yhtään sohlattu Suomen oikeuslaitoksissa etenkään viime aikoina niinkö? Tai kuinka kiusaamista hyssytellään ja vaan keskustellaan vähän tmv. Kuule nyt mediaa seuraamaan jos on noin vääristynyt kuva todellisuudesta!
Kappas kun osuitkin esitelmöimään toimittajalle.
Mä tiedän aika hitosti tästä aiheesta enemmän kuin sinä. Fakta on, että raiskaus on julkisen syytteen alainen asia, ja poliisi tutkii aina raiskauksia koskevat rikosilmoitukset. Onko ap sellaista tehnyt?
Jos ei, niin miksi ei?
Jos raiskauksesta on näyttöä, syyte on aina nostettava. Sitä ei voi poliisi jättää nostamatta tai uhri kieltää nostamasta. Tämäkin on fakta, jonka voit ihan kuule itse tarkistaa.
Ap puhui, että homma painettiin villaisella. Se on eri asia kuin että rangaistus on ensikertalaiselle varmaan uhrin mielestä liian lievä. Useimmat raiskaustuomiot ovat maalaisjärjellä ajatellen liian lieviä. Se on silti ihan eri asia kuin että mitään ei tehtäisi.
Mitä jos menisit vaikka lenkille. Olet todella kiihtynyt nyt asiasta, ja nolaat itsesi tuolla melskaamisella.
Mistä sä tiedät mikä mä sitten olen? Ja tiedätkö en nolaa sillä mua ei vois vähempää kiinnostaa mitä te musta ajattelette. En jaksa lähteä nyt vääntämään enempää vaikka on mullakin tietoa ja osaisin argumentoida. Niin ja tiedätkö maailmassa ei ole kovinkaan montaa noloa asiaa mutta tyhmyys, ilkeys ja naiivius kylläkin.
No sittenhän sulla osui tuossa omalle kohdallesi heti kolmen suora! Onnittelut.
Kuule, ei minun tarvitse tietää sinusta taustatietoja. Luen kommenttejasi tässä ketjussa, se riittää. Et selvästi tiedä edes perusasioita rikostutkimuksesta ja laista.
Koetahan nyt vaan rauhoittua. Ja vihdoinkin muotoilla julki se, mitä haluat yhteiskunnan tekevän. Millaista tukea sinusta pitäisi olla tarjolla nuorille aikuisille ja millaisissa ongelmissa.
Pääsisit ikään kuin sanomaan nyt sen sinun varsinaisen asiasi julki sen sijaan, että kiukuttelet toisten kommenteille ja haukut ihmisiä.
Ei muuten osunut :-) ja olen kommentoinut yleisellä tasolla, en ap:n tai suoraan oman kokemuksen kautta :-) eli summa summarun apua saa joskus hyvin, joskus huonosti ja kaikkea siltä väliltä, sama rikosprosesseissa ja muissakin kiusaamisasioiden selvittelyssä. Sinänsä en yhteiskunnalta toivo hirveästi, ainoastaan asioiden tunnistamista ja tunnustamista ja ehkä sitä, ettei terapioihin pääsy olisi niin vaikeaa. Jos jotain toivon niin sitä että ihmiset ottaisivat uhrin kärsimykset tosissaan ja tajuaisivat kuinka se vaikuttaa elämään eli loppuisi se "itseä niskasta kiinni ottamis" - ja "jokainen on oman onnensa seppä" -höpinät. Ei tarvitse tehdä mitään, ei olla edes empaattinen kunhan vain tajuaisi että tuo ihminen sai huonommat kortit ja jättää vaikka rauhaan, ei ainakaan syyllistä lisää tmv.
Ammattikoulu on valinta, joka johtuu kiinnostuksesta alaa kohtaan sekä hyvin monella pelkästään jo siitä, että rahkeet eivät riitä vaativampaan opiskeluun. Ehkä 1/10 amiksen käyneistä kykenee johtamaan toisia tuloksellisesti ja on itse yksi parhaimista työssään, joten kyllä tarvitaan 10 % älykkäitäkin amikseen.
Ap, suosittelen aikuislukiota. Pääsee iltaopintoihin ja jää enemmän aikaa muuhun opiskelun ohessa, jos ei ole päivätyötäkään + itsenäiseen opiskeluun ja ei tarvitse sietää yhtä tyhmää käytöstä kuin päivällä nuorten kanssa. Hitaasti hyvä tulee ja toivottavasti saat yhden ystävänkin.
53, no terapian saatavuuden parantamisesta olen aivan samaa mieltä. Sen saaminen kestää vieläkin luvattoman pitkään ja määrärahat ovat loppuvuonna monessa kunnassa jo kulutettu, kesken vuoden.
Syyllistäminen taas on aina tulkintakysymys. Uhriksi voi joutua kuka vaan, mutta sekin minusta pitää voida sanoa, että joku ripustautuu liikaa menneisyyden ongelmiin tai ei osaa hakea apua oikein. Siitä voi olla paljon isompi käytännön apu kuin mukana voivottelemisesta.
Ja ainakin jos aloitus koskee nimenomaan yhteiskunnan - siis loppukädessä meidän kaikkien - toimintaa, niin kyllä sen kanssa voi olla eri mieltä. Eikä se ole yksilön syyllistämistä.
Mikä ratkaisuksi näille ihmisille, joita elämä potkii päähän? He ovat kiusattuja lastentarhasta vanhainkotiin. Koko muu maailma on heitä vastaan.
Uhkailuviestit pitäisi viedä poliisille, eikä jättää koulun selvitettäväksi. Samoin raiskaus. Ammatillisen koulutuksen väheksyntä puolestaan on typerää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuota "pyhä yksinkertaisuus" *hakkaa päätään seinään* apukoululaishuutelijaa vaivaa? Lääkkeet ottamatta ainakin, selvästi.
Tyylistä päätellen olet ap. Mitä jos vastaisit vihdoinkin kysymyksiin, mitä oikein odotat yhteiskunnalta? Ongelmiesi pois taikomista ilman, että sinun itsesi pitää tehdä jotakin, vaikkapa nyt se rikosilmo raiskauksesta?
En ole ap, en vaan kestä ihmisten typeryyttä enää YHTÄÄN näin vakavista asioista puhuttaessa!
Onko sinulla aina tapana tulkita typeryydeksi se, jos joku on kanssasi eri mieltä? Ikinä ei edes pikku mieleesi ole lipsahtanutkaan semmoinen mahdollisuus, että sinä itse saatat olla väärässä? Ja selvästi tykkäät ulkoistaa omat mokasi muille?
Jos muuten et ole ap, miksi kuvittelet niin selvästi tietäväsi, mitä on tapahtunut? Esimerkiksi tuossa rikosilmoitus-asiassa vastailet ap:n puolesta ikään kuin tietäisit edes, onko sitä rikosilmoa tehty tai ei.
Ei vaan typeryyttä on yleistäminen tyyliin mä sain apua joten kaikki muutkin saa tai asioiden yksinkertaistaminen tyyliin poliisille vaan sillä se hoituu jne. jne.
Ei tuossa ole kukaan sanonut, että KAIKKI saa apua. Vaan että sitä saa, JOS hakee. Toinen juttu on, kokeeko sen riittäväksi avuksi (onko siitä avusta todellista hyötyä), mutta ap:han väittää jääneensä "tottakai" täysin ilman.
Ap ei ilmeisesti ole hakenut tai tehnyt sitä rikosilmoitustakaan, koska ei ole vastannut asiaa koskeviin toistuviin kysymyksiin.
Typeryyttä on lukea muiden kommentteja omien ennakkoluulojensa lävitse.
Mutta joskus on niinkin ettei saa vaikka hakisi. Usko tai älä eli edelleenkään noin ei voi sanoa. On todennäköistä toki saada ehkä apua jos hakee mutta joskus sekään ei auta (ei oteta tosissaan, tilannetta tai kokonaisuutta ei tunnisteta jne.). Tiedätkö tuo kommentti että ap ei "tottakai" saanut apua on syvästi loukkaava. Ja tiedätkö mitä, itse hain kerran apua yhteen asiaan mutta tuo auttaja oli tietävinään minua paremmin mikä oli vialla! Käyntejä oli takana vain muutamia eli ei oikeasti tuntenut minua lainkaan eikä kyse ollut mielenterveydestä jota voisi havainnoida (nekään arviot ei aina osu lähellekään totuutta) eli en tietenkään "kokenut" tulleeni autetuksi, kuinka se oli muka ollut edes mahdollista tuossa tilanteessa? Ei silloin voi alentuvasti sanoa että autettiin kyllä mutta toinen ei vain kokenut tulleensa autetuksi (ei kelvannut, riittänyt, kaikkiko pitäisi siloitella jne.).
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
En jaksa lukea koko keskustelua, mutta tässä on sinulle opiskeluvaihtoehtoja:
-nettilukio: saat koko tutkinnon ilman ainuttakaan lähiopetuspäivää tai edes tenttejä
-jos haluat jotenkin muuten täydentää lukiotutkintoa, niin voit ehkä sisällyttää siihen esim.kansalaisopiston kursseja kunhan keskustelet asiasta ensin etukäteen lukion vastaavien kanssa
-avoin AMK ja yliopisto; monilla aloilla (esim.liiketalous, ravintolapuoli, nuoriso- ja kansalaistoiminta jne.) voi suorittaa todella paljon opintoja verkossa melko kohtuullista maksua vastaan tai jos haluat olla aikuisempien kanssa, voit mennä lähiopetukseen mukaan avoimen puolelle niillä aloilla, joissa etäopiskelu ei ole mahdollista. Kannattaa siis googlettaa myös 'polkuopinnot'.
Sosiaalitoimi voi ehkä auttaa noissa maksuissa jos rahasta on tiukkaa ja pystyt perustelemaan asiasi.
Voit ajatella olevasi liian fiksu amikseen, mutta kuitenkin sielläkin oppii asioita, joita kukaan ei syntyessään tiedä vaikka olisi kuinka älykäs ja tunneilla jää monesti aikaa lueskella muita itseä kiinnostavia asioita tai vaikka tehdä avoimen korkeakoulun oppimistehtäviä samalla. Opetus on kyllä hidastempoista fiksulle ihmiselle mutta ehkä se voisi olla sinulle hyvä, kun et kerran ole täysin priimakunnossa henkisesti vielä; et ainakaan kuluta itseäsi loppuun, vaan saat onnistumisen kokemuksia vähän helpommalla. Ja on siellä amiksessa myös aikuisia, jotka ovat yliopiston käyneet.
Mitä sitten kun koulut on käyty? Mistä ammatti, jossa ei tarvitse olla muiden kanssa tekemisissä? Kiusaamistahan on työelämässäkin.
No tässähän se tais lipsahtaakin mitä ap toivoo yhteiskunnalta ;) Eläkkeelle pitäis päästä...
Vierailija kirjoitti:
Tuo mystinen yhteiskunta selittää kaiken. Varmaan jo ap:n ollessa äitinsä vatsassa perustettiin yhteiskunnan toimesta salaliitto ap:ta vastaan.
Repesin :D