Voitko lähteä sponttaanisti ystäväsi kanssa treffeille?
Minä voin lähteä vaikkapa samana päivänä, mutta yksi ystävistäni ei voi koskaan lähteä vaan hänen kanssaan pitää aina viikkoa tai paria ennen sopia päivälleen kellon tarkkuudella, milloin voimme tavata. Käsittäisin kyllä, jos ystävälläni olisi vielä pieniä lapsia ja hän olisi yksinhuoltaja, mutta kun ei ole!
Kommentit (11)
Niin, mutta tässä tapauksessa kyseessä on jotain muuta, ettei ihminen kykene lähtemään esim. jos aamulla ehdottaisin, että lähdetäänkö illalla elokuviin, niin ei se vaan käy, vaikka kyseisellä ihmisellä ei ole pieniä lapsia, ja asuinkumppaninsakin on työttömänä.
Joskus voin, joskus en. Meillä on pieniä lapsia ja molemmilla aikuisilla harrastuksia duunin lisäksi joten päivästä riippuen menot vaativat ennakkosuunnittelua. Joskus tosin vaikka olisi aikaa niin kieltäydyn silti koska ei vaan huvita.
Ihan kuin mun ystäväni, eli hänen kanssaan pitää sopia kohtaaminen jo päiviä ennen, vaikka olen ihmetellyt, että miksi hänellä on niin kiire, tai miksi hän ei voi vähentää kiimaisia liikuntaharrastuksiaan, että ehtisi ystäviään tapaamaan. Hänelläkin on puoliso kotona, jonka kanssa nyt luulisi ehtivän sopia menoistaan ihan tosta vaan, vaikka heillä onkin pieniä muksuja, jotka vielä tarvitsevat huolenpitoa ja silmällä pitoa. Eniten ihmettelen sen vuoksi, että itsekin olen ollut tuossa samankaltaisessa tilanteessa, kun lapsemme olivat pieniä, niin silti pystyin lähtemään ihan parin tunnin varoitusajalla elokuviin ja retkille ystävieni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus voin, joskus en. Meillä on pieniä lapsia ja molemmilla aikuisilla harrastuksia duunin lisäksi joten päivästä riippuen menot vaativat ennakkosuunnittelua. Joskus tosin vaikka olisi aikaa niin kieltäydyn silti koska ei vaan huvita.
Olen aloittaja ja ymmärränhän mä nyt herranen aika sen, että joskus voi kieltäytyäkin sponttaanista ystävän esittämästä kutsusta, että lähdettäiskö elokuviin illalla, mutta, jos se on niin, että aina pitää sopia paria viikkoa ennen, eikä niin, että voi lähteä sillä tavalla, että kun aamulla soitan, niin illalla jo ollaan menossa esim. ulos syömään tai niihin elokuviin.
Itse en tarvitse näet mitään tuntien duunausta meikkauksineen ja vaatteiden mallauksineen päälleni, että voisin lähteä sponttaanille illalliselle ystäväni kanssa, vaikka kutsu olisi esitetty saman päivän aikana neljä tuntia aikaisemmin kohtaamistamme ystäväni kanssa. Saan nimittäin kumppanini puhelimella töistä kiinni milloin vaan, ja voin sopia hänen kanssaan illan menostani ystäväni kanssa heti, eikä tarvitse laatia mitään kalenteripäivämääriä ystävieni tapaamisten suhteen. Olen itsekin töissä, ja meillä on lapsia, joita pitää hoitaa, mutta saan niillekin hoitajan, jos tarvitsevat tuollaisessa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Niin? Toisilla nyt vaan on kiireisempi elämä, ja ne haluaa aikatauluttaa ajan. Onko se sinusta jotenkin huono juttu?
Eikö tuollainen aikataulutus-elämäsi ole rasittavaa, et siis voi elää vapaasti, ja tehdä mitään ilman kalenterista sopimaasi päivää ja kelloaikaa viikkoa aikaisemmin?
Adjektiivi
spontaani
oma-aloitteinen, ohjailematon
vailla ulkoista syytä tapahtuva
spontaani fissio
En voi. Spontaanisti sen sijaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus voin, joskus en. Meillä on pieniä lapsia ja molemmilla aikuisilla harrastuksia duunin lisäksi joten päivästä riippuen menot vaativat ennakkosuunnittelua. Joskus tosin vaikka olisi aikaa niin kieltäydyn silti koska ei vaan huvita.
Olen aloittaja ja ymmärränhän mä nyt herranen aika sen, että joskus voi kieltäytyäkin sponttaanista ystävän esittämästä kutsusta, että lähdettäiskö elokuviin illalla, mutta, jos se on niin, että aina pitää sopia paria viikkoa ennen, eikä niin, että voi lähteä sillä tavalla, että kun aamulla soitan, niin illalla jo ollaan menossa esim. ulos syömään tai niihin elokuviin.
Itse en tarvitse näet mitään tuntien duunausta meikkauksineen ja vaatteiden mallauksineen päälleni, että voisin lähteä sponttaanille illalliselle ystäväni kanssa, vaikka kutsu olisi esitetty saman päivän aikana neljä tuntia aikaisemmin kohtaamistamme ystäväni kanssa. Saan nimittäin kumppanini puhelimella töistä kiinni milloin vaan, ja voin sopia hänen kanssaan illan menostani ystäväni kanssa heti, eikä tarvitse laatia mitään kalenteripäivämääriä ystävieni tapaamisten suhteen. Olen itsekin töissä, ja meillä on lapsia, joita pitää hoitaa, mutta saan niillekin hoitajan, jos tarvitsevat tuollaisessa tapauksessa.
No mitä sä sit kysyt jos et halua kuulla vastauksia miten muut toimivat?
Mä osaan kans käyttää puhelinta, mutta en kovin usein viitsi maksaa lastenvahdista ellei ole pakko, joten jos tiedän että miehellä on sovittua menoa niin miksi edes kysyisin? Säästän mieluummin lastenvahtimaksut niitä kertoja varten kun lähdetään miehen kanssa kahdestaan ulos.
AP vaikuttaa niin rasittavalta ja omahyväiselta tyypiltä etten minäkään lähtisi sen kanssa illalliselle sponttaanisti, spontaanisti enkä ennakkoon suunnitellusti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus voin, joskus en. Meillä on pieniä lapsia ja molemmilla aikuisilla harrastuksia duunin lisäksi joten päivästä riippuen menot vaativat ennakkosuunnittelua. Joskus tosin vaikka olisi aikaa niin kieltäydyn silti koska ei vaan huvita.
Olen aloittaja ja ymmärränhän mä nyt herranen aika sen, että joskus voi kieltäytyäkin sponttaanista ystävän esittämästä kutsusta, että lähdettäiskö elokuviin illalla, mutta, jos se on niin, että aina pitää sopia paria viikkoa ennen, eikä niin, että voi lähteä sillä tavalla, että kun aamulla soitan, niin illalla jo ollaan menossa esim. ulos syömään tai niihin elokuviin.
Itse en tarvitse näet mitään tuntien duunausta meikkauksineen ja vaatteiden mallauksineen päälleni, että voisin lähteä sponttaanille illalliselle ystäväni kanssa, vaikka kutsu olisi esitetty saman päivän aikana neljä tuntia aikaisemmin kohtaamistamme ystäväni kanssa. Saan nimittäin kumppanini puhelimella töistä kiinni milloin vaan, ja voin sopia hänen kanssaan illan menostani ystäväni kanssa heti, eikä tarvitse laatia mitään kalenteripäivämääriä ystävieni tapaamisten suhteen. Olen itsekin töissä, ja meillä on lapsia, joita pitää hoitaa, mutta saan niillekin hoitajan, jos tarvitsevat tuollaisessa tapauksessa.
No mitä sä sit kysyt jos et halua kuulla vastauksia miten muut toimivat?
Mä osaan kans käyttää puhelinta, mutta en kovin usein viitsi maksaa lastenvahdista ellei ole pakko, joten jos tiedän että miehellä on sovittua menoa niin miksi edes kysyisin? Säästän mieluummin lastenvahtimaksut niitä kertoja varten kun lähdetään miehen kanssa kahdestaan ulos.
Ikävää, että joudut maksamaan lastesi vahdeille, kun menet ulos miehesi kanssa. Minun ei tarvitse maksaa ikinä, enkä ole maksanutkaan lastemme lyhytaikaishoitajalle. Ihan ns. ruokapalkalla ovat tulleet lapsiamme hoitamaan.