Vierailija

Useamman tonnin maksoi viimevuonna elareita. Niistä lasketaan joku prosentti ja summa oli jotain 30e ennen elareiden lisäämistä, nyt se oli melkein 300 euroa tässä korjatussa, mutta silti veronpalautuksen summa ei muuttunut mihinkään

Käsittääkseni noista maksetuista elareista kun lasketaan se jokin summa, niin se on sitten se summa minkä saa hyvitystä, eli periaatteessa llisi pitänyt saada tuo melkein 300 e lisää palautuksia. Miten homma menee, tietääkö joku

Netistä luin että elareista saa hyvitystä, voikohan tuossa korjatussa verolapussa olla vain virhe

Kommentit (9)

Vierailija

Alla lainattua tekstiä verottajalta! Nämä vähennykset tehdään tulosta ennen varotusta eli eipä paljon pääse vaikuttamaan verotukseen! Lapselle kuuluu elatus, eikä se ole verovähennyskelpoista!

Elatusvelvollisuusvähennyksen voi saada vanhempi, joka on maksanut verovuonna elatusmaksuja lapsestaan. Edellytyksenä on se, että elatusmaksut perustuvat lapsen elatusta koskevan lainsäädännön mukaiseen sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen.

Elatusmaksusta tehdään kirjallinen sopimus

Lapsen elatuksesta annetun lain (704/75) mukaan elatusapua koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti ja se on toimitettava sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi. Elatusapu voidaan vahvistaa maksettavaksi, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona (704/75, 4 §).

Elatusvelvollisuusvähennyksen määrä

Elatusvelvollisuusvähennys on ⅛ verovuonna maksetusta elatusavusta, kuitenkin enintään 80 euroa alaikäistä lasta kohden (TVL 127 §). Vähennys tehdään ansiotulojen valtion tuloverosta. Vähennys tehdään vain sen henkilön verosta, joka on maksanut elatusapua (vähennystä ei voi siirtää tehtäväksi verovelvollisen puolison verosta).

Vähennys myönnetään vain alaikäiselle lapselle maksetun elatusavun perusteella. Alaikäisellä lapsella tarkoitetaan tuloverolaissa lasta, joka on verovuoden alussa (1.1.) alle 17-vuotias. Esimerkiksi vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa alaikäisiä ovat vuosina 1996−2013 syntyneet lapset.

Miten vähennystä haetaan?

Elatusvelvollisuusvähennystä haetaan esitäytetyllä veroilmoituksella.

Vähennys voidaan ottaa huomioon jo ennakkoperinnässä, jos vanhempi ilmoittaa maksettavaksi tulevat elatusmaksut uutta verokorttia hakiessaan.

Vanhemman on pyydettäessä esitettävä selvitys siitä, että elatusmaksujen suorittaminen perustuu edellä mainittuun sopimukseen tai tuomioon. Lisäksi pyydettäessä tulee esittää selvitys verovuonna maksetusta elatusavun määrästä.

Jos verovelvolliseen sovelletaan puolisoita koskevia säännöksiä, hänellä ei ole oikeutta yhteisten lasten osalta elatusvelvollisuusvähennykseen (KHO 1992 B 525). Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, jos avopari, jolla on yhteinen lapsi, asuu jatkuvasti yhteisessä taloudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
eli max 80 euroa on se vähennys

Juuri näin. Ilmoittaa vain maksamansa raipat. Yläraja ylittyy aina ja 80 eurolla alenee verotus.

Vierailija

No hän on maksanut elareita kolmesta lapsesta, eli 240 pitäisi saada, mutta ei noussuy veronpalautusten määrä yhtään, vaikka ehdotuksessa summa oli 30e

Vierailija

Riippuu mistä verotuksesta (valtio/kunta) elatuvelvollisuusvähennys vähennetään ja jääkö sen jälkeen vielä verotettavaa. En nyt viitsi tarkistaa.

Jos verotettava tulo on ko. verotuksen jo alle verotusrajan ei vähenysten lisääminen tietenkään vaikuta mitään.

Vierailija

Ei tuota 80 euroa suoraan saa missään tapauksessa palautuksena takaisin vaan se vähennetään verotettavasta tulosta. Tuloista ja tulojen veroprosentista riippuen lopullinen vaikutus on alkuperäisestä summasta muutamia kymmeniä prosentteja. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No hän on maksanut elareita kolmesta lapsesta, eli 240 pitäisi saada, mutta ei noussuy veronpalautusten määrä yhtään, vaikka ehdotuksessa summa oli 30e

Ei tuota 240 vähennetä mätkyistä tai anneta palautuksena, vaan se vähennetään miehen verotettavasta tulosta eli, jos miehen tulot vaikkapa 35000, niin siitä vähennetään tuo summa eli verotettavaksi tuloksi jää 34760 ja siitä verot! Eli ei juurikaan vaikutusta verotukseen!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No hän on maksanut elareita kolmesta lapsesta, eli 240 pitäisi saada, mutta ei noussuy veronpalautusten määrä yhtään, vaikka ehdotuksessa summa oli 30e

Tuonhan voi tehdä vain ansiotulojen valtionveroista, oliko miehelläsi näitä kuinka paljon?

Verottaja osannee kertoa tuohon oikean vastauksen, me voidaan täällä vaan arvailla...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla