G: Paljon saat puolison kanssa yhteensä veronpalautusta ja ammatit?
Kommentit (23)
Just. Veronpalautuksien määrään voi itse vaikuttaa ottamalla tonnikaupalla mätkyjä tai tonnikaupalla palautuksia. Ei ne ole ilmaisia almuja palkan päälle, vaan osa tienaamaasi palkkaa.
Vain tyhmät hihkuu veronpalautuksista. Kyllä nauratti työpaikalla kun oikeasti jotkut hehkuttavat saamiaan summiaan ihan kuin se olisi joku ylimääräinen kädenojennus verottajalta heille? Oikeasti, monet eivät edes näytä tajuavan sitä systeemiä että saavat vain takaisin liikaa maksettuja veroja, vaan jotenkin luulevat että verottaja on kohdellut heitä verotuksessa jotenkin helläkätisimmin.
Kun olen oikein rautalangasta joutunut jollekin vääntämään, että verotus on kaikille sama samoilla tuloilla ja samoilla vähennyksillä ja muilla samoilla tiedoilla, kun jotkut idiootit ovat ihmetelleet "miten me tienataan sama Marjan kanssa mutta mä maksan paljon enemmän" Sitten kun olen sanononut että Marjalla täytyy olla jotain vähennyksiä enemmän niin siihen pokkana että "Ei ole" vaikka todellista tilannetta ei edes tiedetä tai oikeataan ei älytä koko systeemiä.
Jotkuthan sitten makselevat ihan tarkoituksella liikaa, jotta saavat näin säästettyä tavallaan pakolla vähän rahaa. Eihän se mitään, on tuokin tapa säästää. Ja ymmärrän kyllä että jos on epätasaiset tai ennakoimattomat tulot niin mielummin maksaa vähän liikaa kun liian vähän ja ottaa mätkyjä.
Insinööri ja teknikko. Olemme sen verran laskutaitoisia, että palautuksia tulee yhteensä vajaa pari sataa.
Lääkäri ja yliopistotutkija. Noin 6000€ tulee palautusta. Menee Espanjan matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Insinööri ja teknikko. Olemme sen verran laskutaitoisia, että palautuksia tulee yhteensä vajaa pari sataa.
No ette osaa sitten tehdä vähennyksiä oikein.

Minulla on juuri se tilanne, että tulot heittelevät todella paljon, koska olen freelancer. Veroprosentin arvioiminen on aina yhtä arpapeliä. Nyt sain vähennysten avulla muutettua nollatilanteen siihen, että minulle tulee 500 euroa palautuksia, niin kyllähän se ihan mukavalta tuntuu, vaikka tiedänkin niiden olevan omia rahojani. Paljon enemmän vituttaisi maksella mätkyjä.
Kohta valmis viestinnän trade ja mies tekee vähän niinkuin tietojenkäsittelyä ja toisessa lainassa myyntihommia, n. 380 e.
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltaja ja rakennusmies yht. 3150e.
Mitä tekemistä ammatilla on sen kanssa, miten paljon veronpalautusta tai jäännösveroja tulee?
Vierailija kirjoitti:
Vain tyhmät hihkuu veronpalautuksista. Kyllä nauratti työpaikalla kun oikeasti jotkut hehkuttavat saamiaan summiaan ihan kuin se olisi joku ylimääräinen kädenojennus verottajalta heille? Oikeasti, monet eivät edes näytä tajuavan sitä systeemiä että saavat vain takaisin liikaa maksettuja veroja, vaan jotenkin luulevat että verottaja on kohdellut heitä verotuksessa jotenkin helläkätisimmin.
Kun olen oikein rautalangasta joutunut jollekin vääntämään, että verotus on kaikille sama samoilla tuloilla ja samoilla vähennyksillä ja muilla samoilla tiedoilla, kun jotkut idiootit ovat ihmetelleet "miten me tienataan sama Marjan kanssa mutta mä maksan paljon enemmän" Sitten kun olen sanononut että Marjalla täytyy olla jotain vähennyksiä enemmän niin siihen pokkana että "Ei ole" vaikka todellista tilannetta ei edes tiedetä tai oikeataan ei älytä koko systeemiä.
Jotkuthan sitten makselevat ihan tarkoituksella liikaa, jotta saavat näin säästettyä tavallaan pakolla vähän rahaa. Eihän se mitään, on tuokin tapa säästää. Ja ymmärrän kyllä että jos on epätasaiset tai ennakoimattomat tulot niin mielummin maksaa vähän liikaa kun liian vähän ja ottaa mätkyjä.
Kyllä mulla esim lääkärinä on hiukan vaikeuksia arvioida normaali virkatyöstä sairaalasta, privaatista ja vielä vaikeammin ennustettavista olevista keikkatöistä tulevaa vuosiansiota. Varsinkin kun ohjaan lisätyöt firmaani ja nostan sieltä palkkaa miten koen tarvitsevani. On helpompi maksaa veroja hiukan reilummin ja saada ne palautuksina takaisin kuin toisinpäin. Semminkin kun ihan kädestä suuhun ei muutenkaan eletä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Insinööri ja teknikko. Olemme sen verran laskutaitoisia, että palautuksia tulee yhteensä vajaa pari sataa.
No ette osaa sitten tehdä vähennyksiä oikein.
Mitenniin? Kotitalousvähennykset huomioitiin jo viime marras-joulukuussa ja veroprosenttini oli silloin 12 ("normaalisti" 28). Sen verran pelivaraa, että ei ainakaan mätkyjä tarvitse käydä verkkopankkiin naputtelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltaja ja rakennusmies yht. 3150e.
Mitä tekemistä ammatilla on sen kanssa, miten paljon veronpalautusta tai jäännösveroja tulee?
Mulle tuli mieleen sellainen että ehkä juuri vähemmän koulutetut eivät oikein tajua tuota verosysteemiä ja vahingossa makselevat liikaa ettei vain tule mätkyjä ja toisaalta olen tavannut paljon pienituloisia jotka varmuuden vuoksi laittavat prosentin aika tappiin että tulee sitten kivaa lomarahaa joulun alla koska muuten on vaikea säästää toisin sanoen rahat ei pysy tilillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain tyhmät hihkuu veronpalautuksista. Kyllä nauratti työpaikalla kun oikeasti jotkut hehkuttavat saamiaan summiaan ihan kuin se olisi joku ylimääräinen kädenojennus verottajalta heille? Oikeasti, monet eivät edes näytä tajuavan sitä systeemiä että saavat vain takaisin liikaa maksettuja veroja, vaan jotenkin luulevat että verottaja on kohdellut heitä verotuksessa jotenkin helläkätisimmin.
Kun olen oikein rautalangasta joutunut jollekin vääntämään, että verotus on kaikille sama samoilla tuloilla ja samoilla vähennyksillä ja muilla samoilla tiedoilla, kun jotkut idiootit ovat ihmetelleet "miten me tienataan sama Marjan kanssa mutta mä maksan paljon enemmän" Sitten kun olen sanononut että Marjalla täytyy olla jotain vähennyksiä enemmän niin siihen pokkana että "Ei ole" vaikka todellista tilannetta ei edes tiedetä tai oikeataan ei älytä koko systeemiä.
Jotkuthan sitten makselevat ihan tarkoituksella liikaa, jotta saavat näin säästettyä tavallaan pakolla vähän rahaa. Eihän se mitään, on tuokin tapa säästää. Ja ymmärrän kyllä että jos on epätasaiset tai ennakoimattomat tulot niin mielummin maksaa vähän liikaa kun liian vähän ja ottaa mätkyjä.
Kyllä mulla esim lääkärinä on hiukan vaikeuksia arvioida normaali virkatyöstä sairaalasta, privaatista ja vielä vaikeammin ennustettavista olevista keikkatöistä tulevaa vuosiansiota. Varsinkin kun ohjaan lisätyöt firmaani ja nostan sieltä palkkaa miten koen tarvitsevani. On helpompi maksaa veroja hiukan reilummin ja saada ne palautuksina takaisin kuin toisinpäin. Semminkin kun ihan kädestä suuhun ei muutenkaan eletä.
No niinhän sanoinkin että fiksua silloin maksaa vähän liikaa jos tulot eivät ole hyvin ennakoitavissa ettei ainakaan tulisi mätkyjä. Mutta muuten, ei ehkä niin fiksua. Kukin tekee verotuksen tyylillään....
muutama tuhat euroa, mulla ihan muutama kymppi, miehellä ne loput (km-korvauksista)
ammatit varmaan sivuseikkoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltaja ja rakennusmies yht. 3150e.
Mitä tekemistä ammatilla on sen kanssa, miten paljon veronpalautusta tai jäännösveroja tulee?
Mulle tuli mieleen sellainen että ehkä juuri vähemmän koulutetut eivät oikein tajua tuota verosysteemiä ja vahingossa makselevat liikaa ettei vain tule mätkyjä ja toisaalta olen tavannut paljon pienituloisia jotka varmuuden vuoksi laittavat prosentin aika tappiin että tulee sitten kivaa lomarahaa joulun alla koska muuten on vaikea säästää toisin sanoen rahat ei pysy tilillä.
Ainakin monilla duunareilla palkan suuruus vaihtelee lisien ja ylitöiden mukaan aika paljonkin, jolloin veroprosenttia ei voi arvioida niin tarkkaan kuin tasaisella kuukausipalkalla. Kyllähän se veronpalautus silloin tuntuu vähän niin kuin bonukselta, kun vaihtoehtona olisi maksaa lisää. Ei se välttämättä tarkoita sitä, ettei ymmmärtäisi järjestelmää.
Linja-autonkuljettajia ollaan ja palautuksia tulee molemmille n. 200e.
Käydään yleensä laskemassa tilanne näin syksyllä, ja tarvittaessa tilataan uudet kortit.
Ammateilla tai tuloilla ei mitään merkitystä. Jommalle kummalle tuli mätkyjä n. 50e ja toiselle saman verran palautusta. +-0 siis, niin kuin yleensäkin. Jos tekee kk-palkkaista työtä, niin ei luulisi olevan vaikea laskea oikeaa prosenttia.
Miksi kysyt tätä? Et kai luule, että tuloilla ja veronpalautusten määrällä on jotain tekemistä keskenään? Omia rahojasi ne ovat. Ilet vain maksanut liikaa ennakkoon tai saanut vähennyksiä jälkikäteen.