Ongelmallinen vuokra-asunto, voinko pyytää hyvitystä?
Tilanne on se, että kirjoitettiin vuokrasoppari heinäkuussa rivitaloon. Tällöin käytiin katsomassa kämppää ekaa ja vikaa kertaa ennen muuttoa. Mainostivat, että tekevät pintaremppaa, ainakin maalaavat asunnon ja tietenkin siistivät pihan (joka oli edellisten asukkaiden jäljiltä kauheassa kunnossa). Sanoivat, että muuttaa voi elokuun alussa. Irtisanoimme nykyisen asunnomme. Kuitenkin muuttoa siirrettiin viime tipassa remontin vuoksi. Jouduin lykkäämään koulun alkua kuukaudella. Onneksi entinen vuokranantaja antoi meidän vielä asua asunnossa, vaikka irtisanomisaika oli jo mennyt.
Muutimme kaksi viikkoa sitten asuntoon. Piha oli vähän siistitty, mutta edelleen takapiha aivan villiintynyt ja löytyy mm. kenkiä, roskia jne. Asunnossa piti olla tehty pintaremppaa, mutta ainoa muutos mikä on tapahtunut, on se että vaatehuoneista on hyllyt revitty ja viety pois. Ehkä meinasivat maalata mutta eivät sitten maalanneetkaan? Naapuriasunnoissa kyllä näytetään tehtävän nyt remppaa...
Asunto oli myös todella sotkuinen, mm. keittiön kaapit täynnä murusia. Astiakaapin valkoiset ritilät ovat liasta tummia, varmaan alkuperäisiä (talo rakennettu 60-70 luvulla), näitä en ole edes yrittänyt pestä vaan pitänyt astioita muualla. Lieden sisältä hilseili kaamea kerros palanutta rasvaa (?) ja kaikkea likaa ei millään saanut pois, uuni on todella törkyinen (vuokranantaja lupasi katsoa myöhemmin saammeko uuden uunin). Ikkunat olivat aivan sakeita liasta, täynnä kädenjälkiä jne.
Lämmitystä ei ole ollut. Lämpötilat olleet pahimmillaan kymmenen asteen luokkaa. Ilmalämpöpumppu on tänne kuulemma tulossa.
Lämmintä vettä tulee vain jos ensin valuttaa n. 10-15 min täysillä. Aina uudestaan jos päivällä esim tiskaa ja illalla käy suihkussa. Vuokranantaja on kyllä luvannut hyvittää vesilaskua. Veden paine on myös aivan olematon, suihkusta tulee vähän vettä kerralla (niin vähän, että normaalisti suihkut eivät yleensä edes aukea jos niitä on avattu niin vähän).
Vain muutama tv-kanava näkyy, kuulemma antenni on 70-luvulta ja se uusitaan joskus.
Jätehuoltoa tai roskiksia ei ole. Roskapusseja joudumme säilyttämään ulkovarastossa toistaiseksi. Postiakaan emme ole vielä saaneet, sillä postilaatikot on pultattu kiinni. Tästäkin pitäisi sanoa vuokraisännälle kunhan käy täällä.
Vessanpöntön vesisäiliökin vuotaa ja pahimmillaan vessaa vetäessä sylkäisee kunnolla vettä.
Ainiin, kun muutimme ja saimme vuokrasopparin itsellemme (sopimusta tehdessä emme sitä saaneet kun kopiokonetta ei ollut), asunnon pinta-ala oli korjattu 14 m2 pienemmäksi kuin silloin, kun sopimuksen allekirjoitimme. Tämä nyt ei niin kauheaa ole, mutta vähän harmittaa että asunto olikin neliöissä huonetta pienempi kuin alun perin sopimuksessa luki.
Mä olen aika kypsä tämän hetkiseen tilanteeseen ja uskon ja toivonkin, että asiat paranee kun muihinkin asuntoihin muuttaa porukkaa, ehkä ensikuussa. Vuokramme on 930 euroa, vuokranantaja lupasi että tästä kuusta riittää 850 e... Mutta mietin onko tuo 80 euron alennus tarpeeksi, sen verta harmittaa asua kylmässä kämpässä, jossa telkkari ei meinaa toimia, roskat joutuu haisemaan varastossa, postia ei saa eikä meinaa saada lämmintä vettäkään jne, puhumattakaan siitä ajasta mikä meni että saimme siivottua asunnon asumiskuntoon ja että asunnon koko olikin pienempi... Olisiko törkeää siis pyytää, voisiko tästä kuusta saada ihan kunnolla alennusta? Asiallisia vastauksia kiitos.
Kommentit (22)
Sijaitseeko asunto ehkä Venäjällä tai Virossa? :D
Moi.
Olen itse myös vuokranantaja. En kehtaisi vuokrata tuossa kunnossa olevaa kämppää, mutta jos vuokraisin niin neliörivarin siivouspuute oikeuttaisi n.200-300e vuokran alennukseen. Jos ihan törky ja roskaa pitää viedä kaatopaikallekin (maksaa) niin 300-500. Nämä summat ainakin itse pidätän takuuvuokrasta. Ja olettaen että tosiaan vuokra on 930e.