Mikä mättää ryhmätöissä
Kommentit (38)
Erilaisia ihmisiä joilla erilaiset tavoitteet ja työskentelytavat. Noin niinku kiteytettynä.
Mulla ei ole ollut ongelmia sitten yhden ryhmätyönjossa oli ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja mukana. Se ei thnyt mitään ja se vitutti. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia, koska olen vältellyt niitä, joille kaikki menee varsinaisen opiskelun edellen ja lisöksi opin tuosta sopimaan aina eksplisiittisesti, mikä on yhteinen tavoite ja mitä kukin tekee sen saavuttamiseksi ja mihin mennessä.
Se, että ihmisten taidot ja motivaatio ovat niin eritasoiset.
1. jonkun pitäisi ottaa ohjat. joko a) kukaan ei ota, jolloin mistään ei tule mitään tai b) joku ottaa, jolloin häntä vihataan öykkärimäisyytensä takia (ainakin jos on nainen).
2. työnjako on yhtä sotkua. suuri osa ei tee mitään, jolloin joku joutuu tekemään kaiken.
3. moni myöhästyy tapaamisista, joissa pitäisi sopia asioista, jolloin muut joutuvat tekemään kaiken, ks. kohta 2.
4. keskustelussa on huutajia, jotka eivät kuuntele muita.
5. keskustelussa on mykkiä, jotka eivät puhu.
kaikesta edellä olevasta johtuen:
6. kaikki on yhtä saatanan sotkua ja mitään valmista ei tule. Paitsi sitten kun eniten arvosanaa haluava tekee kaiken, katso kohta 2.
Lusmut, jotka yrittävät teettää oman osuutensa muilla, eivätkä esim. vastaa yhteydenottoihin.
Pahoja ovat myös ne, jotka tekevät oman osuutensa, mutta aivan paskasti ja täysin alimitoitettuna. Kuvioon kuuluu myös tietenkin se, että osuus palautetaan 5 minuuttia ennen sovittua takarajaa, jolloin ryhmän vastuullisin henkilö vielä yrittää vääntää tekeleestä jotenkin palautuskelpoista...
^ Ihmisten taidot ja motivaatio. Teet siis analyysin ryhmänjäsenistä ja roolitat. Työskentelytavat. Älä sorru siihen, että arvotat ihmisiä sen mukaan kuinka he vastaavat sun käsitystä täydellisyydestä. Jos se pilkku ei ole oikeassa kohdassa, anna olla. Jos sussa on ainesta johtajaksi niin tee selkeä työnjako.
Kerran mulla oli parina ärsyttävä bimbo joka sanoi että kaikki käy ja silti se ei tehnyt mitään niin kuin sovittiin ja sitä oli vaikea saada edes kiinni. Sen kirjoitustyyli oli kuin yläasteikäisen vaikka pitäis yliopistotason työtä kirjoittaa. Oltiin muutenkin ihan eri mieltä tekstin sanomasta jolloin tekstistä tuli todella typerä kun siinä oli ihan eriävää kantaa ja kirjoitustyyliä vaikka olisi pitänyt olla yhtenäinen. Tämä tietenkin laskee sitten omaa arvosanaa.
Aikataulujen yhteensovittaminen ja eri näkemykset työn sisällöstä.
Vierailija kirjoitti:
Lusmut, jotka yrittävät teettää oman osuutensa muilla, eivätkä esim. vastaa yhteydenottoihin.
Pahoja ovat myös ne, jotka tekevät oman osuutensa, mutta aivan paskasti ja täysin alimitoitettuna. Kuvioon kuuluu myös tietenkin se, että osuus palautetaan 5 minuuttia ennen sovittua takarajaa, jolloin ryhmän vastuullisin henkilö vielä yrittää vääntää tekeleestä jotenkin palautuskelpoista...
Miksi se pitäisi palauttaa enne takarajaa? Miksi takarajaa ei ole sovittu niin, että viimeistelystä vastuullinen ehtii myös hoitaa hommansa sen jälkeen?
Se ryhmä. Mitä isompi ryhmä, sitä vaikeampi sopia aikatauluja, kun jokaisella on elämää tärkeämpiä menoja. Osa haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin ja jos vaivautuu tekemään oman osuutensa, tekee sen vasemmalla kädellä huitaisten. Joku on pedanttiakin pedantimpi ja säätää päivätolkulla jonkun mitättömän yksityiskohdan kanssa, pahimmassa tapauksessa ko. yksilö ei ole ikinä tyytyväinen siihen mitä muut tekevät, ja käytännössä tekee koko työn yksinään uudestaan ja sitten vielä valittaa jälkikäteen, kuinka muut eivät ole osallistuneet ollenkaan.
Ne muut ihmiset, ne ovat aina tyhmiä ja laiskoja tai hulluja.
En tykkää olla muista riippuvainen.
Se, jos ryhmässä on niin heikkotasoisia jäseniä, että se vaikuttaa muiden arvosanaan, kaikkien kuitenkin pitäisi tehdä jotain. Muutaman kerran olen joutunut tilanteeseen, jossa muut on suosiolla tehneet hölmön lusmun osuudenkin, jotta kaikkien arvosana ei sen takia laske - mm. sen vuoksi koska ko. tyypit ei osanneet lukuisien neuvonpitojenkaan jälkeen tehdä omaa osuuttaan ja deadline alkoi lähestyä uhkaavasti (ja hölmöt lusmut on sitten samalla saaneet mitään tekemättä hyvän arvosanan, mikä on ollut aika hemmetin ärsyttävää).
Sen takia noita pari- ja ryhmätöitä varmaan onkin, että saadaan yliopistosta ne lusmutkin ulos.
Minusta ryhmätyöt ovat olleet aina kaikista mieleenpainuvimpia ja kokemuksina sinänsä mitä parhaita. Jotenkin se on sellaista ihmisenä kasvamista kun saa olla toisten kanssa tekemisissä ja oppia. Tärkeintä ei ole se, onko pilkku oikeassa kohdassa, vaan että voi sanoa jotain oppineensa. Onpa se sitten vaikka se, että perjantaina on bileet siellä ja siellä. You know what I mean.
Vierailija kirjoitti:
Sen takia noita pari- ja ryhmätöitä varmaan onkin, että saadaan yliopistosta ne lusmutkin ulos.
No jos sä meinaat väitöstilaisuudesta selviytyä hengissä niin paree harjoitella heti alusta asti. ;)
Vierailija kirjoitti:
Sen takia noita pari- ja ryhmätöitä varmaan onkin, että saadaan yliopistosta ne lusmutkin ulos.
Niitä on sen takia, että saadaan kurssiin käytettävät tunnit täyteen vähemmällä opettajan/luennoitsijan läsnäololla.
Pelkään sosiaalisia tilanteita, en kestä kritiikkiä ja olen asperger (uskon huonon kirjoitustaidon johtuvan siitä). Tällaisen ihmisen olisi liian kiusallista osallistua ryhmätöihin, kukaan ei hyötyisi.
Toiset ihmiset haisee pahalle ja väsyttää. t. autisti