Onko ero aina oikea ratkaisu?
Tällä palstalla on aika tyypillistä, että kun tänne kirjoittaa jostain ongelmasta parisuhteessa, vähintään yksi kommentoija, yleensä useampi, neuvoo eroamaan. Kysyisinkin nyt, millaiset parisuhdeongelmat ovat mielestänne sellaisia, joissa on tehtävissä muutakin kuin eroaminen? Eli mitkä ovat lieviä asioita, joiden suhteen voi joustaa, tehdä kompromisseja tai on jopa toivoa saada kumppanissa muutos parempaan niiden suhteen. Missä tällaisissa asioissa sinä itse tai kumppanisi on kehittynyt parempaan suuntaan?
Kommentit (19)
Täällä tuntuu ihmisillä olevan ne ongelmat aivan toisella levelillä, etten yhtään ihmettele, että eroamista ehdotetaan. Ongelmat ovat tyyliin narsistin kanssa väkivaltaisessa suhteessa olemista.
Exällä oli mahdollisuus tulla perheneuvontaan yhdessä selvittämään epäkohdat läpi. Miestä ei kiinnostanut. Minua neuvottiin sen jälkeen miettimään ja rakentamaan elämä ilman exää. Sen tein ja hetkeäkään en ole katunut. Ei ollut fyysistä väkivaltaa eikä pettämistä, mutta muita ongelmia parisuhteessa.
Mikään suhdehan ei ole täydellinen. Jos tunteita on molemmin puolin ja minkääntasoista fyysistä väkivaltaa ei ole niin loput syyt saavat mennä aika rankalle tasolle, että niiden vuoksi pitäisi erota.
Esim. siisteys, jos pariskunnan siisteyskäsitykset eroavat lievästi, riittää, että sottapytty opettelee hieman paremmin tekemään osuutensa ja siivousintoilija opettelee sietämään pientä sotkua. (Usein tuo vain valitettavasti menee niin, että siivousintoilija siivoaa kahden edestä, kunnes palaa loppuun.) Mutta jos toinen on ihan sellainen läävässä asuva paskaläjä ja toinen on heti rätti kädessä nähdessään pölyhiukkasen, sellaisesta liitosta tuskin tulee mitään. Tosin kummallekin olisi ihan oman itsensä takia hyväksi päästä vähän lähemmäs sitä keskitietä tuossa asiassa.
Sitoutuminen ja mustasukkaisuus on vähän samantapainen; lievissä keisseissä voidaan hoitaa yhteisistä pelisäännöistä sopimalla, puhumalla, pariterapiassa, tms., mutta jos toinen sairaalloisesti stalkkaa toista ja estää tätä elämästä normaalia elämää, lukee salaa puhelimen viestejä, yms. tai toinen oikeasti juoksee vieraissa niin en näe sellaisella suhteella tulevaisuutta. Kyllä molemminpuolinen luottamus on oltava ja sitä ei saa pettää. Sitä en tiedä, mitä mustasukkainen ihminen pystyy itselleen tekemään, mutta kaksi irtosuhteiden suhteen hövelimpää seurustelijaa voi toki sopia, että suhde on avoin, jos se käy molemmille.
Henkinen väkivalta on vähän ongelmallinen. Sille on vaikea asettaa samanlaista nollatoleranssia kuin fyysiselle väkivallalle, koska joku voi kokea henkisenä väkivaltana esim. jatkuvan kotitöiden tekemisestä huomauttelun (ja sitähän se pahimmillaan onkin) ja joskus on voitava pitää puolensa, jos tulee riitaa puolison kanssa ja riitojahan nyt on joskus kaikilla. Sanotaan kuitenkin näin, että jatkuva henkinen väkivalta toisen taholta ei ole hyväksyttävää ja on hyvä syy erota siinä kuin fyysinenkin väkivalta.
Erota toki saa halutessaan mistä syystä hyvänsä, suhteessa ei ole kenenkään pakko olla, jossei itse halua olla. Mutta mitkä ovat sellaisia syitä, mistä ette neuvoisi kaverianne tai kanssakirjoittelijaa av-palstalla eroamaan?
Se on ihan riittävä syy erota jos ei ole onnellinen. En ymmärrä ihmisiä, jotka kituvat huonoissa suhteissa hampaat irvessä.
Missä tahansa asiassa voi joustaa jos joustoa löytyy molemmin puolin.
No juu. Me erottiin, koska meillä ei ollut mitään yhteyttä. ei henkistä, ei fyysistä. Eli meillä ei ollut parisuhdetta, tuskin mitään ihmissuhdettakaan. Haluttiin elämältä ihan eri asioita. Kun toinen ei koskaan pysty vastaamaan sun tarpeisiin tai toiveisiin, tulee katkeruutta. Eikä rakkaudelle ja läheisyydelle ole sijaa. Mun nykyisellä kumppanilla vähän samanlainen tarina. Vaihtamalla vuosien pettymys, katkeruus ja melankolia vaihtui ihanaan elämään, läheisyyteen, rakkauteen. Toki asioiden eteen on pitänyt tehdä työtä. Mut joo- kemialla on suuri merkitys, jos mikään ei kohtaa on vähän sama kuin olisit pakotettu elämään jonkun kenentahansa kadunkulkijan kanssa. Kauheaa lapsillekin, etteivät opi mitä rakkaus on.
Vierailija kirjoitti:
Mikään suhdehan ei ole täydellinen. Jos tunteita on molemmin puolin ja minkääntasoista fyysistä väkivaltaa ei ole niin loput syyt saavat mennä aika rankalle tasolle, että niiden vuoksi pitäisi erota.
Esim. siisteys, jos pariskunnan siisteyskäsitykset eroavat lievästi, riittää, että sottapytty opettelee hieman paremmin tekemään osuutensa ja siivousintoilija opettelee sietämään pientä sotkua. (Usein tuo vain valitettavasti menee niin, että siivousintoilija siivoaa kahden edestä, kunnes palaa loppuun.) Mutta jos toinen on ihan sellainen läävässä asuva paskaläjä ja toinen on heti rätti kädessä nähdessään pölyhiukkasen, sellaisesta liitosta tuskin tulee mitään. Tosin kummallekin olisi ihan oman itsensä takia hyväksi päästä vähän lähemmäs sitä keskitietä tuossa asiassa.
Sitoutuminen ja mustasukkaisuus on vähän samantapainen; lievissä keisseissä voidaan hoitaa yhteisistä pelisäännöistä sopimalla, puhumalla, pariterapiassa, tms., mutta jos toinen sairaalloisesti stalkkaa toista ja estää tätä elämästä normaalia elämää, lukee salaa puhelimen viestejä, yms. tai toinen oikeasti juoksee vieraissa niin en näe sellaisella suhteella tulevaisuutta. Kyllä molemminpuolinen luottamus on oltava ja sitä ei saa pettää. Sitä en tiedä, mitä mustasukkainen ihminen pystyy itselleen tekemään, mutta kaksi irtosuhteiden suhteen hövelimpää seurustelijaa voi toki sopia, että suhde on avoin, jos se käy molemmille.
Henkinen väkivalta on vähän ongelmallinen. Sille on vaikea asettaa samanlaista nollatoleranssia kuin fyysiselle väkivallalle, koska joku voi kokea henkisenä väkivaltana esim. jatkuvan kotitöiden tekemisestä huomauttelun (ja sitähän se pahimmillaan onkin) ja joskus on voitava pitää puolensa, jos tulee riitaa puolison kanssa ja riitojahan nyt on joskus kaikilla. Sanotaan kuitenkin näin, että jatkuva henkinen väkivalta toisen taholta ei ole hyväksyttävää ja on hyvä syy erota siinä kuin fyysinenkin väkivalta.
Erota toki saa halutessaan mistä syystä hyvänsä, suhteessa ei ole kenenkään pakko olla, jossei itse halua olla. Mutta mitkä ovat sellaisia syitä, mistä ette neuvoisi kaverianne tai kanssakirjoittelijaa av-palstalla eroamaan?
Aika samoilla linjoilla.
Lisäisin vielä päihdeongelman tähän.
Ei ole mitään "tyhjäävää" syytä, jolloin sallitaan ero. Kukaan ei tiedä toisten parisuhteesta niin paljon, että olisi oikeus väittää eroa turhaksi. Eikä kukaan eroa siksi, että toisen sukka on aina lattialla tai ei vaan enää huvita..
Me kävimme yhdessä terapiassa. Olen eri kuin edellä. Ongelmana on se, että en vain rakasta puolisoani, enkä koe eläväni eloa niin että se tuntuu omalta. Sinnittelen yhdessä osin vielä lasten vuoksi ja osin omaa pelkuruutta. Mietin eroavaisuuksiamme ja menneitä vakavia ongelmiamme sekä uutta elämää joka päivä. Tuntuu, että elän kaksoiselämää, sillä en voi kertoa puolisolle tuntemuksistani. Menen yhdessä hampaat salaa irvessä ja yhteiselo tuntuu työltä tai sotatantereelta, jossa olemme samalla puolella olosuhteiden pakosta. Tuntuu, että teen itseni lisäksi vääryyttä puolisolleni jatkamalla, toisaalta hänelle riittää että olen siinä. Jonkun mielestä tällaiset syyt eivät varmaankaan riitä eroon, kun on lapsia. Mutta mitäs jos hajoaa tai turtuu henkisesti matkan varrella. Mitä jos tuleva vain ahdistaa? Jaksaa, jaksaa, jaksaa. Sitä hoen joka päivä. Mielihyvä siitä, että pysyn paikallani on ohutta. Enkä voi sanoa, että olen masentunut. Olen vain tilassa, jossa kai moni aikuinen on. Mutta missä ihmeessä on se rakkaus, josta noin 13-v.asti on haaveillut? Hautaakohan monikin unelmansa?
Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää, miksi alapeukut? Siis ei minua mitenkään haittaa, jos oli mielestänne huono avaus tms., olisi vaan kiinnostavaa kuulla perustelut. :)
Eroamista en todellakaan tuomitse ja suhteesta pitääkin lähteä, jos on siinä onneton - olempa itsekin useammasta lähtenyt. Mietin vain tuota tuon eroamaan neuvomisen suhteen. Esim. tänään oli se kiroilevaa miestä koskeva aloitus niin senkin tyyppisiin tulee aina useampi "Jätä se sika." Onhan se heittona toki hauska ja pistää miettimään, mutta aika paljon se rakkaus kuitenkin kestää - mikä ei toki aina ole mitenkään hyvä asia.
t. AP
Ei ero ainoa ratkaisu ole mutta usein kuitenkin paras.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään "tyhjäävää" syytä, jolloin sallitaan ero. Kukaan ei tiedä toisten parisuhteesta niin paljon, että olisi oikeus väittää eroa turhaksi. Eikä kukaan eroa siksi, että toisen sukka on aina lattialla tai ei vaan enää huvita..
Tässä ei nyt ollut kyse eroamisen tuomitsemisesta vaan siitä, millaisissa tilanteissa itse neuvotte eroamaan ja millaisissa tilanteissa neuvotte jotain muita keinoja tilanteen korjaamiseksi? Vai onko se nyt niin, että täytyy heti erota, jos on joku pienikin ongelma parisuhteessa? Miten iso tai pieni ongelma se saa olla, että TE neuvotte jollekin muulle muita konsteja eron sijaan? (Toki jokainen päättää itse, onko suhteessa vai ei.)
- AP
Vierailija kirjoitti:
Missä tahansa asiassa voi joustaa jos joustoa löytyy molemmin puolin.
Ai myös fyysisessä väkivallassa ja huumeiden käytössä? "Kumpikin saa vetää, mitä kamaa lystää ja hakata toista niin paljon kuin lystää." ...?
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää, miksi alapeukut? Siis ei minua mitenkään haittaa, jos oli mielestänne huono avaus tms., olisi vaan kiinnostavaa kuulla perustelut. :)
Eroamista en todellakaan tuomitse ja suhteesta pitääkin lähteä, jos on siinä onneton - olempa itsekin useammasta lähtenyt. Mietin vain tuota tuon eroamaan neuvomisen suhteen. Esim. tänään oli se kiroilevaa miestä koskeva aloitus niin senkin tyyppisiin tulee aina useampi "Jätä se sika." Onhan se heittona toki hauska ja pistää miettimään, mutta aika paljon se rakkaus kuitenkin kestää - mikä ei toki aina ole mitenkään hyvä asia.
t. AP
Jos kiroilemista ei voi sietää ja se ei miksikään muutu yrityksistä huolimatta minusta on parempi erota. Toki on mahdollista oppia sitä sietämään vaikkapa siksi että suhde muuten on ihan ok.
Mikäli kyse ei ole tekijästä, joka luultavasti periytyy parin lapsille huonona ominaisuutena, on syytä aina harkita jäämistä. Esimerkiksi likaiset sukkansa kerran keittiön pöydälle unohtava nainen tai mies saattaa silti periyttää geneettisesti ihan terveitä jälkeläisiä, mutta jos tekee niin joka päivä, vika voi olla geneettinen, eikä semmoisen kanssa kannata lisääntyä. Ja merkitseehän se kasvuympäristökin paljon sen suhteen, millaisia niistä toivonmukaan geneettisesti terveistä lapsista kasvaa - mikä taas vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa löytää terve kumppani, joka tuottaa hyvät lapsenlapset, jne. Itse miettisin lähtökohtaisesti tältä kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä! Sianjätölle ei ole vaihtoehtoja.
AV:lla vois järjestää sianjätön maailmanmestaruuskisat? :D
Ero EI OLE koskaan mikään ratkaisu, se on vaan diskurssiin k y k e n e m ä t t ö m i e n ihmisten kuvittelema tapa ratkaista jotain!
Kyllä! Sianjätölle ei ole vaihtoehtoja.