Hankala työkaveri?
Olen noin 40 v. nainen, ollut nykyisessä työpaikassani muutamia vuosia ja viihtynyt siellä hyvin ja tullut mielestäni aina hyvin juttuun työkavereiden kanssa. Aina olen saanut hyvää palautetta esimiehiltä ja työkaveritkin ovat esimerkiksi pikkujouluissa ja tyhy-retkillä sanoneet, että olen mukava työkaveri. Alkuvuodesta meillä aloitti uusi, aiemmin samassa organisaatiossa mutta eri tiimissä työskennellyt, vähän minua vanhempi nainen, joka on nyt sitten jostain syystä ottanut minut silmätikukseen ja avautunut ympäri taloa siitä, miten kohtelen häntä huonosti ja en ole yhtään niin pätevä kuin puhutaan, eikä hän pysty työskentelemään kanssani koska _minä_ olen niin hankala.
Kuulin tästä hänen mustamaalauskampanjastaan vasta vähän aikaa sitten ja tyrmistyin täysin, koska a) kyseinen nainen ei ollut mitenkään osoittanut minulle näitä tunteitaan, vaan olin kuvitellut että kaikki on ihan normaalisti välillämme, ja b) emme edes tee tiivistä yhteistyötä, vaikka samassa tiimissä olemmekin, kuluneen vuoden aikana olemme olleet yhdessä yhteisessä projektissa, mutta siinäkin niin, että emme olleet suoraan tekemisissä toistemme kanssa.
En ymmärrä missä vaiheessa olen onnistunut loukkaamaan häntä näin verisesti, enkä ymmärrä mikä motivaatio tällä naisella on lähteä levittämään juttuja minusta. Kuulin asiasta vasta, kun eräässä tilaisuudessa tämän naisen entinen tiimiläinen lipsautti, etten ole '' yhtään sellainen kuin hän on kuvitellut X:n juttujen perusteella ''.
Olisiko jollain vinkkejä, miten lähteä selvittämään tätä asiaa työyhteisössä? Puhuin jo pomoni kanssa ja selvisi, että tuo nainen on hänellekin jo haukkunut minua. Pitääkö minun lähteä etsimään uutta työpaikkaa yhden käärmeen vuoksi?
Kommentit (19)
En tiedä persoonallisuushäiriöisyydestä, muuten nainen vaikuttaa ihan normaalilta. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua häneen kahvipöydässä ym., aina tulee mieleen, että ottaakohan se nyt tästäkin nokkiinsa ja mitenköhän se tätäkin kertomaani juttua sitten myöhemmin vääristelee. Olenkin poistunut viime aikoina aika nopeasti kahvihuoneesta kun hän tulee tai lähtenyt lounaalle muiden työkavereiden kanssa kysymättä häntä mukaan, mutta siitäkin varmaan saa valituksen aihetta, että syrjin häntä tai muuta vastaavaa!
Kyllähän pomon pitää tuohon puuttua. Keskustelu kolmistaan työpaikan pelisäännöistä? En kyllä tuon takia alkaisi työpaikkaa vaihtamaan, ennen pitkäähän tuollainen käärme pilaa vain oman maineensa, ellei ole jo niin tehnyt.
Vaadi palaveria työpaikkakiusauksrsta. Hanki ensin todistajanlausunnot. Ja vaadi työterveys paikalle myös. Vaadi ja näytä että olet niin kova luu että iski väärään kohteeseen
Puukkoa selkään vaan, alat juoruilemaan siitä kaikenlaista paikkaansapitämätöntä ja dissaat joka välissä.
Vierailija kirjoitti:
Puukkoa selkään vaan, alat juoruilemaan siitä kaikenlaista paikkaansapitämätöntä ja dissaat joka välissä.
Todellakin, sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä persoonallisuushäiriöisyydestä, muuten nainen vaikuttaa ihan normaalilta. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua häneen kahvipöydässä ym., aina tulee mieleen, että ottaakohan se nyt tästäkin nokkiinsa ja mitenköhän se tätäkin kertomaani juttua sitten myöhemmin vääristelee. Olenkin poistunut viime aikoina aika nopeasti kahvihuoneesta kun hän tulee tai lähtenyt lounaalle muiden työkavereiden kanssa kysymättä häntä mukaan, mutta siitäkin varmaan saa valituksen aihetta, että syrjin häntä tai muuta vastaavaa!
Ei tarvitse olla persoonallisuushäiriöinen vaan voi olla ihan muuten vaan pimeä tyyppi. Tosin se, että joku vaikuttaa normaalilta ei poissulje persoonalliauuahäiriötä, monet voivat juurikin vaikuttaa normaalilta mutta pinnan alla onkin muuta. Keakustelisin pomon kanssa niin, että saisit tämän henkilön mukaan keskusteluun. Siis kolmestaan selvittäisitte asiat, jos mustamaalaminen ei lopu niin kai sitä voi jonnekin muualle taholle ottaa yhteyttä.
Olen törmännyt pari kertaa samanmoiseen vanhempaan naiseen, jolla on ollut jo lähtökohtaisesti jotain minua vastaan. Teini-iässä eräässä partiotapahtumassa ensimmäisen kerran ja sitten pariin otteeseen työelämässä. Epäilen taustalla olevan kateutta nuorempaa, sanavalmista, älykästä, hauskaa naista kohtaan. Siskoni puolestaan epäili ko naisen olleen rakastunut minuun! Mielenkiintoinen teoria sekin. Ap:na nostaisin kissan pöydälle ja keskustelisin asiat halki esimiehen läsnäollessa. Jos esimiehessä on miestä tällaiseen avoimeen välienselvittelyyn. Ja tottakai pahanpuhumisen on loputtava.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä persoonallisuushäiriöisyydestä, muuten nainen vaikuttaa ihan normaalilta. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua häneen kahvipöydässä ym., aina tulee mieleen, että ottaakohan se nyt tästäkin nokkiinsa ja mitenköhän se tätäkin kertomaani juttua sitten myöhemmin vääristelee. Olenkin poistunut viime aikoina aika nopeasti kahvihuoneesta kun hän tulee tai lähtenyt lounaalle muiden työkavereiden kanssa kysymättä häntä mukaan, mutta siitäkin varmaan saa valituksen aihetta, että syrjin häntä tai muuta vastaavaa!
Älä anna hänen hallita itseäsi! Suurin virheesi on antautuminen, eli älä sinä väistele häntä. Toisaalta, älä myöskään ala toimia hänen odotusten mukaan.
Miksi lounaalle lähtiessänne se olet sinä, joka ajattelet velvollisuudeksi pyytää häntä mukaan? Kai häntä voi pyytää joku muukin.
Ole sinä vaan oma itsesi edelleen älkä ala hyppiä hänen pillinsä mukaan.
En sentään halua lähteä samalle linjalle ja alkaa haukkumaan tätä työkaveria, kuten 5 ehdotti. Pomoni lisäksi olen jutellut osan tiimiläisistämme kanssa näistä juoruista ja saanut sympatiaa. En olisi voinut uskoa, että joudun tällaisen parjaamisen kohteeksi, aina olen ollut asiallinen ja ystävällinen. Tämän ''Liisan'' ex-työkaverinsa kyllä vihjaili, että hänellä oli edellisessä työssäänkin ongelmia, silloin kylläkin silloisen esimiehen kanssa ja Liisa oli jatkuvasti haukkunut esimiestään muille. Eli voiko olla, että kyseessä on vain henkilö, jolla pitää aina olla joku kiusankohde?
/ ap
Taidan puhua pomon kanssa ensin mahdollisuudesta pitää yhteinen keskustelu tämän henkilön ja pomon kanssa, olisi mukava kuulla ihan kasvokkain, että mitä hänellä on minulle sanottavaa.
/ ap
Kerro pomollesi ajojahdista ja vainoamisesta ja siitä minkälainen mielisairas akka sen takana on. Jos et tee tätä et voi haastaa työpaikkaasi oikeuteen! Pistä sille akalle luu kurkkuun ja kerro sille että tiedät mitä se on puuhannut selkäsi takana.
Päivitystä: puhuin tänään pomolle ja sanoin, että haluan pitää palaverin haukkujan kanssa ja pomo sitten ehdotti sitä tälle naiselle. MUTTA tämä nainen kieltäytyi, ei kuulemma halua keskustella kanssamme enempää! Voiko hän kieltäytyä edelleen, jos haluan viedä asian työsuojeluun? Kannattaako minun käydä henkilökohtaisesti naisen juttusilla, vai pysyä mieluummin kaukana?
/ap

Kertoo jo aika paljon henkilöstä, jos kieltäytyy. Eli selkeästi tajuaa itsekin, että tämä mustamaalaminen taisi olla täysin perustelematonta. Itse jatkaisin työntekoa täysin normaalisti välittämättä naisesta, jos kuitenkin vielä kuulisin vastaavia tai voisin ehkä kysellä myöhemmin muilta, että onko tämä nainen vielä jutellut jotain niin sitten veisin asian sinne työsuojeluun. Mutta ei nyt niin, että 24/7 vahdit, että onkohan hän taas mustamaalannut sinua, vaan jos on syytä epäillä.
Vierailija kirjoitti:
Päivitystä: puhuin tänään pomolle ja sanoin, että haluan pitää palaverin haukkujan kanssa ja pomo sitten ehdotti sitä tälle naiselle. MUTTA tämä nainen kieltäytyi, ei kuulemma halua keskustella kanssamme enempää! Voiko hän kieltäytyä edelleen, jos haluan viedä asian työsuojeluun? Kannattaako minun käydä henkilökohtaisesti naisen juttusilla, vai pysyä mieluummin kaukana?
/ap
Älä pysy kaukana! Itse tein sen virheen, että väistelin tuollaista tyyppiä ja hän luuli sen merkitsevän "voittoa". Lopulta olin yksin huoneessani ihmetellen, että "mitä tapahtui?" ja kukaan ei minua puolustanut. Ota asia käsittelyyn kys.henkilön kanssa, ihan rohkeasti vaan! Pidä huoli ettet tee sitä yksin, vaan sinulla on todistaja vierellä. Tyypillinen kiusaaja kyseessä, jolle ei auta antautua...
Vaadi keskustelua niin että joku muukin on paikalla niin ei voi vääristellä sanojasi. Äänitä palaverit, et tartte edes lupaa siihen keneltäkään
Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Hän ei kylläkään voi kieltäytyä saapumasta esimiehen määräämään keskusteluun. Meillä keskustelussa oli lisäksi mukana HR ja työterveyshoitajamme.
Olisiko näitä persoonallisuus häiriöinen nyt osunut osastollenne.
Näinhän ne kampeavat itseään ylemmäksi hierarkiassa.