Tiedän taas uuden syyn siihen, miksi en siivoa perheessä ja miksi olen katkera

Olen niin loukkaantunut. Sisälläni on tonneittain kärsimystä ja vihaa olen verisesti loukkaantunut tunnetasolla. Minun ei ole annettu pitää puoliani lapsena ja lisäksi jos minua loukattiin pienenä minulle sanottiin, että siitä pitää päästä yli niin kuin sellainen aikuien kykenee pääsemään, jolla on ensin takanaan kaikki maailman tuki päästä yli. Eli minut mitätöitiin.
Esimerkiksi tänä aamuna lapseni loukkasi minua. Tilanne meni niin, että pihallamme oli kauriita. Pienempi lapsi videoi niitä innoissaan ikkunan edessä kun isompi heräsi ja tuli keittiöön. Sanoin, että varovasti, ettet pelästytä kauriita, ettei ne lähde pois. Isompi lapsi seisoi vain eikä mennyt ikkunaan (eikä paikaltaan nähnyt kauriita) ja hänestä kun ei aina uneliaana tiedä, onko niistä edes kiinnostunut, niin sanoin, kun mieään ei tapahtunut, että mene vessaan. Lapsi meni. Tultuaan takaisin kauriit olivat jo siirtyneet ja lapsi alkoi ulvoa ja mölistä, että hän ei nähnyt kauriita. Sanoin, että no voi, koitin tukea hänen harmiaan. Mutta nyt syyllinen olinkin yhtäkkiä minä, joka olin estänyt häntä menemästä katsomaan kauriita ikkunasta! Kun ainoa mitä sanoin, oli että varovasti, etteivät ne karkaa (ovat tosi arkoja liikkeelle, ne olivat kyllä harvinaisen lähellä, ehkä vain 10 metrin päässä).
Lapsi syytti meitä muita ettei ollut nähnyt kauriita! Mies sai lapsen onneksi lopulta rauhoittumaan ja kauriita sai veilä katselluksi muista ikkunoista, koska ne eivät olleet vielä lähteneet, mutta paras näkymä kieltämättä menetettiin.
Ymmärrän, että lapsi saattoi kokea minut syylliseksi, mutta silti minulle tuli tosi ikävä tunne soitä, että mies ei vielä sanonut mulle, ettei se mun syy ollut, koska ei ois tullut pieneen mieleenikään kieltää lasta näkemästä kauriita.
Toisaalta sitä miettii, että näin herkkä sitä sitten on, kun on itseä estetty lapsena saamasta oikeutta. Mun lapsi taisi saada kuitenkin lopulta oikeutta tänä aamuna, mikä on tietenkin hyvä asia.