Vaikean/keskivaikean masennuksen sairastaneita?

Mulla kestänyt jo 8v tosin monta vuotta meni lääkityksen kanssa säätäessä ja välillä jätin lääkkeet ottamattakin. Nyt syönyt lääkkeitä koko aikaisesti varmaan 1v, olo pikkuhiljaa parempi. Tosin matkaa on vielä ja paljon. Lähinnä elämänhallinnan alueella. Enää ei tule kyllä niin usein synkkiä ja itsemurha ajatuksia. En edes muista milloin viimeksi. Olisko kesällä. Ennen oli päivittäin vaikka ulospäin näytin eläväni normaalia elämää. Nyt on lähinnä välillä hallitsematonta tai hallittua vihaa kaikkia ja kaikkea kohtaan.

2v keskivaikeaa masennusta, lääkkeet ja terapia. Ensimmäinen vuosi meni iha räpiköidessä, sängynpohjalla ja itsemurha-ajatuksissa. Aivan mustaa ja itkunsekaista arkea. Terapia on vaikuttanut merkittävästi omaan ajatteluun positiiviseen suuntaan, ja tuntuu että pahimmasta suosta on jo luojan kiitos noustu. Itse ajattelen tämän elämän kestävänä prosessina, itselleen pitää osata olla armollinen. Pitkä matka toipumiseen on vielä, huonoja päiviä ja kausia aika usein mutta enää en jää sängynpohjalle paskaan rämpimään.

En tiedä toipuuko siitä koskaan. Lieventyy ajan myötä ja kriisin tullessa tulee taas voimakkaana esiin. Tätä läpi elämän.

Voi kun alkaisikin toipumaan. Sairastuin 7-8 -vuotiaana. Lääkkeet on mulla nyt ok. Psykoottisuus pysyy niillä kurissa eikä hallusinaatiot enää kiusaa. Mieli ei vain nouse. Terapiaa nyt kuukausi takana. Ens kuussa lääkäriin terapeutin kanssa keskustelemaan jatkosta.

Kyllä se pitkään ottaa, mutta jos on ihan puhdas masennus ilman mitään muita diagnooseja, niin ennuste on ihan hyvä. Vuosikausia olen sairastanut, mutta minulla on muitakin diagnooseja. Paskamaistahan tämä on, mutta anna hoidolle nyt vielä aikaa tepsiä. 

Kipujen, särkyjen ja unettomuuden takia olen päätynyt keskivaikean/vaikean rajalle. Tosin diagnoosia lievennettiin koska mulla oli 1 parempi päivä viime keväänä ja idioottina mainitsin siitä psykolle....!

Terapiaan menossa ensikuussa kuitenkin.

sairastin keskivaikean masennuksen nuorena n 18 vuotiaasta-24 vuotiaaksi. Syynä oli rankkakoulukiusaamistausta, alkoholisti isäpuoli ja kaikenkaikkiaan aika kamala lapsuus sekä nuoruus. en vaan enää jaksant, masennuin täysin, en avannut ovea kenellekkään enkä vastannut soittoihin, halusin kuolla pois. en nähnyt mitään toivoa missään, en valon pilkahdustakaan. Nyt n 20 vuotta myöhemmin olen "terve" mutta silti herkästi voin pudota huonoon oloon, josta pääsen rimuilemalla ylös, elän perheelleni. minulla ei ole paljon arvoa, itsekunnioitus ja muu on alhaalla, yritän jaksaa ja selvitä elämästä. välillä jopa nautin, mutta masennus on jättänyt jälkensä ja ne lääkkeet joita söin.

Tytär ollut vuosia masennusoireinen. Viime kesänä diagnosoitiin keskivaikea masennus ja sai lääkityksen ja aloitti terapian.

Masennusoireita on ollut jo niin monia vuosia, ettei meistä kukaan muista tai tiedä enää mikä on hänelle tänä päivänä se normaali olotila. Tosi paljon on hyviä päiviä, mutta myös huonoja. Toki se kuuluu normaaliinkin elämään. Surullista, kun ei oikeasti tiedä, millainen oma tytär on terveenä.

Vaihda vaan rohkeasti lääkitystä. Mulla neljännet menossa ja ero huomattava. Siis positiivisessa mielessä. Sairastanut kolmisen vuotta. Nyt voxra käytössä. Ei tasaa tunteita tasasen harmaaksi niin kuin muut lääkkeet tähän asti. Käyn juttelemassa mtt:ssä ja teen puolikasta työaikaa. Tunnen itseni energiseksi ensi kertaa moneen vuoteen. Toki päiviä on erilaisia mutta olen oppinut olemaan itselleni armollinen. Tsemppiä kovasti. Aikaa se vie mutta jossain vaiheessa helpottaa.

Keskivaikea masennus täällä ollut reilut 2v, tosin olen teinistä asti ollut usein vähintään lievästi masentunut. Lääkkeitä en käytä, koska en halua niiden sivuvaikutuksia, enkä riippuvuutta ja koska en oikein usko koko lääkkeisiin. Mutta älkää ajatelko, että tuomitse lääkkeiden käyttäjät, se on jokaisen oma asia ja pääasia että saa helpotusta.

Terapian koin täysin turhaksi, samoja asioita jankattiin ja kaiveltiin menneitä. Mun menneisyydessä ei ole mitään erityistä, eikä tälle masennukselle ole mitään syytä. En vain ole koskaan osannut nauttia elämästä, en oikein jaksa / siedä muita ihmisiä, näen tulevaisuuden toivottomana.

Pari vuotta tässä on mennyt kuin sumussa, itkeskellen ja huonosti nukkuen, joskus on käynyt mielessä, että kunpa en aamulla heräisikään. Kesällä luin jostain jutun suoliston terveyden vaikutuksesta aivojen kemiaan, eli että suolisto on se, joka tuottaa serotoniinia ja jos suolisto on huonossa kunnossa, serotoniinia ei synny ja näin ainakin osaltaan aiheuttaa tai pahentaa masennusta. En ole ikinä ajatellut, että vatsassasi tai suolistossani olisi jotain ongelmia. Joskus on ollut vatsakipuja, ilmaa nyt kertyy kyllä ja mulla on aina ollut pömppömaha, mutta olen vain ajatellut, että läskiä kai se on, vaikka en olekaan ylipainoinen. Suoli toimiikin ihan normaalisti, yleensä päivittäin.

Kiinnostuin kuitenkin aiheesta sen verran, että kaivelin aiheesta lisää juttuja ja tavoistani poiketen vähän innostuinkin ja päätin muuttaa ruokavaliotani. Jätin pois kaikki muut viljat paitsi kauran (gluteenitonta siis), vaihdoin valkoisen riisin täysjyvään, vähensin perunaa, lisäsin muita kasviksia ja rasvaa (voita, kookos, oliivi) jätin kerrasta pois sokerin, vähensin kahvin kahteen pieneen kupilliseen päivässä. Vaihdoin maitotuotteet laktoosittomiin ja syön pääasiassa vain hapanmaitotuotteita. Juon joka päivä pari lasillista ab-piimää. Syön graavikalaa, hapankaalta (yök), raakoja kasviksia ja juon maitohapatettuja kasvismehuja. Tarkoituksena siis parantaa suoliston bakteerikantaa.

Vaikutukset: ilmaa ei kerry enää juuri ollenkaan, suoli toimii 2-3 kertaa päivässä. Turvotus käsistä, jaloista ja kasvoista häipynyt täysin, paino tippunut pari kiloa. Nukun yleensä todella hyvin, en enää heräile öisin, saan unen illalla helposti. Tietysti sitten aamulla ja koko päivän on pirteämpi olo ja saan jotain aikaiseksikin. Aloitin joogan. Ihmeellistä, en ole koskaan halunnut osallistua ryhmäliikuntaan, koska se ahdistaa minua. En nytkään hypi riemusta ajatellessani joogatuntia etukäteen, mutta kun olen siellä vartin ollut, muistan miksi menen sinne aina uudelleen. Joogaan myös kotona melkein joka päivä ja aina on niin hyvä olo jälkeenpäin.

Aamut eivät enää ole kamalia. Mulle aamut ja iltapäivät ovat olleet aina pahimpia. Iltapäiväkin on nykyään siedettävä, kunhan keksin jotain toimintaa klo 16-18 väliseksi ajaksi, mieluiten menen lenkille silloin, oikein pitkälle. Ulkona on aina ollut helpompi olla. Illat ovat aina olleet parasta aikaani ja nyt ne ovat vielä parempia. Odotan, että pääsen lukemaan hyvää kirjaa. Ja seksihaluni ovat lisääntyneet huomattavasti.

Kaikenkaikkiaan olotilani on paljon parempi. Mielialani on vakaampi. En minä nytkään ole mikään ilopilleri, mutta en likikään niin synkkä kuin ennen. Näen jotain valoa tulevaisuudessa, en vielä tiedä mitä, mutta tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni, että jotain toivoa on. Ja oudosti olen alkanut olemaan enemmän läsnä tässä hetkessä, en osaa sitä selittää, mutta huomaan kävelylenkillä miten kauniit nyt on syksyn värit, miten ihanan raikas ilma. Aamukahvikupponen maistuu niin hyvältä. Miehen halaus tuntuu ihanalta. Lapseni ovat niin täydellisiä. Pienenpieniä hetkittäisiä onnentunteita. Joita en muistanut olevan olemassakaan.

Mulla toistuva keskivaikea-vaikea masennus. Jaksot tulee nopeasti ja rajuina mutta myös toipuminen lähtee suht nopeesti käyntiin. Pisimmillään puolisen vuotta ollut kerrallaan kaameaa, josta kolme kuukautta työkyvytön. Tietoisuus siitä, että uusi masennusjakso on lähes varma on ollut raskas hyväksyä. Nyt olen ollut oireeton jo kolme vuotta. Jes! En edes harkitse lääkityksen lopettamista, annos on kuitenkin pieni. Lisäksi minua on auttanut terapia sekä mindfullness-taitojen opettelu. Yritän siis hyväksyä tunteeni ja antaa niiden tulla ja mennä. Suosittelen kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta.