Peukutetaan: syyt, joiden takia EI halua lapsia

Mun geenejä ei kannata siirtää eteenpäin. Maailma kiittää.

En ole valmis tuhoamaan vartaloani (ulkonäköä ja toimintakykyä) synnytyksen takia. Olen kuullut aivan liikaa kauhutarinoita synnytyksen jälkeisistä vaivoista.

Miksi kommentteja katoaa? :(

Vierailija kirjoitti:

Miksi kommentteja katoaa? :(

Näköjään kommentit näkyvätkin minulle vasta, kun itse kommentoin jotain... äh, ärsyttävää.

Nykymaailma on mennyt sellaiseksi, etten halua lapsiani tällaiseen maailmaan. Ennemmin olen epäitsekäs ja jätän lapset hankkimatta. Suurin syyllinen on siis some. Onneksi itse ehdin elää normaalin ja hyvän, vanhanajan lapsuuden. Pelkään, että lapsista tulisi vain kännykkä tuijottavia jotka eivät osaa kommunikoida. 

Pedän rauhasta. Varsinkaan pkkulapsiaika ei ole siitä tunnettu...

Ällöttää lasten kuola, sylki, oksennus, ripuli, pierut. Kuolaiset lelut, paskavaipat.

En kestä sitä meteliä. En siis kykene olemaan tuntiakaan paikassa jossa on vaikka vain kaksikin äänekästä lasta, jos vain pääsen tilanteesta pois, poistun kokonaan tai menen hetkeksi ulos. 

Buudi levistyy ja muutun muumimamman näköiseksi ja malliseksi ( ei hyvä )

Maailmassa on kodittomia tai laitoksessa asuvia lapsia. 

Tahdon että me suomalaiset kuolemme sukupuuttoon.

Olen mies, mutta kai minäkin tähän voin vastata ?

Vaimoni on rakas, niin rakas, ettei mikään rakkaus mihinkään lapseen pääsisi sitä edes lähellekään.  Tällaiset lapset ovat aina sen jälkeen tulevassa elämässään vähän ulkokurvissa ja vahingoittuneita, tarkkailevat lähinnä sivusta vain muita, eivätkä he tilastollisesti löydä koskaan sellaista rakkautta mitä heidän vanhemmillaan on tai oli keskenään. Sitä he kuitenkin etsisivät ja yrittäisivät löytää, ja epäonnistuminen tässä myrkyttäisi sitten heidän elämänsä.  Oikeaa rakkautta on oikeasti aika vähän, ja yleensä sitä löytyy vain elokuvista ja kirjoista.  Joillakin sitten on tuo harvinainen onni saada se lottovoitto tässä ainoassa elämässään sen oikean rakkauden muodossa.  Uusintaahan tästä elämästä ei oikeasti ole olemassa, joten jokainen päivä minkä sitä viettää rakastettuna ja rakastavana, on oikeasti se kaikkein arvokkain asia tässä elämässä.  Jokseenkin kaikki muu on aika merkityksetöntä.  Helppoa tämä on tietenkin sanoa, kun taloudellisesti asiat ovat hyvin ja kaikki muutkin asiat ovat kunnossa.

Toisekseen, sitä kun ainakin luulee itseään älykkääksi (huomatkaa tuo tarkka sanamuoto), niin pettymys lapseen olisi aivan sietämätöntä, jos hän olisikin pelkästään keskinkertainen tai vain ainoataan vähän tyhmä.  Sitäkään pettymystä voisi olla oikeasti aika vaikea peitellä, eikä se lapsi oikein siitäkään selviäisi kovin hyvin.  Eipä tietenkään, hänhän olisi tyhmä.  Oikea älykkyyskin on sen verran harvinaista ja epätasaisesti jakautunutta, eikä se mitenkään suoraan ole perinnöllistä, että olisi hyvin hyvin todennäköisintä saada tyhmä lapsi, tai lapsi joka on enimmilläänkin lähinnä vain täysin keskinkertainen.  Minä itse en ainakaan pystyisi harhauttamaan itseäni tässä asiassa, ja jos lapsi olisi vajaakanttinen, niin sitten hän vain olisi vajaakanttinen.  Ei se millään selittelyllä tuokaan asia muuksi muuttuisi.  Mielestäni osalla naisista oleva vaikea isäsuhde johtuu juuri siitä syystä, että heidän isänsä piti heitä sydämessään vain vähän tyhminä.  Sitä he sitten maksattavat omassa elämässään sen huonon itsetuntonsa takia kaikilla muilla.

Jatkuu...

Jatkoa:

Sitten nuo kaikki jo edellä säikeessä mainitut muut syyt toisten kirjoittajien toimesta, jokainen niistä syistä on aivan yhtä hyvä kuin jokin toinenkin.  Ei kaikkien tarvitse lisääntyä. Kyllä maailmassa ihmisiä riittää aivan tarpeeksi.  Niitä on jopa liikaakin, jolloin he muuttuvat aivan arvottomiksi.  (Kiina, Intia, Pakistan, Bangladesh, noissa paikoissa ei ihmisen arvo ole kovin kummoinen)

Tekoälyt ja automaatio tulevat viemään 90% työpaikoista kuluvan vuosisadan loppuun mennessä.  Jokainen nyt syntyvä ihminen tulee sen asian todennäköisesti kokemaan, ja todennäköisesti myös kokemaan kovan ja karun syrjäytymisen tämän asia johdosta sen oman ainutkertaisen elämänsä aikana.  Tukiverkkoja ei enää silloin ole olemassakaan, koska kaikki vain alkoivat käyttämään niitä aivan liikaa hyväkseen, kuten jo nyt on käynyt.  On jo nyt syntynyt kokonainen sukupolvi ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat, että valtion (eli meidän muiden) tehtävämme on heidät muka elättää ja siivota myös heidän tekemänsä sotkut.  On melko väistämätöntä, että nykyisen muotoinen hyvinvointi yhteiskunta tulee vain katoamaan, ei rysähtäen vaan hiipumalla,  ja luokkajaosta tulee yhä enemmän ja enemmän näkyvää todellisuutta tulevaisuudessa.  Hyvä tai huono kotikasvatus tulee jakamaan ihmiset joko jyviin tai akanoihin. Tulevaisuus ei näytä nyt syntyvän lapsen näkökulmasta enää ollenkaan hyvältä. Kun sen asian ymmärtää ihan oikeasti ja tähän myös uskoo ihan oikeasti, niin huoli lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan olisi aivan käsittämättömän sietämätön taakka kannettavaksi. Elämä ei tosiaankaan kanna. Ei enää.  Ihminen vertaa aina itseään muihin, ja kantaa myös todellisuudessa köyhyyttään aina sielussaan. Sillä on sitten ne omat kielteiset vaikutuksensa ihmisen onnellisuuteen hänen omassa elämässään. Olemme viimeinen sukupolvi, joka oikeasti on vielä rikkaampi kuin omat vanhempansa, ja meistäkin lähinnä vain menestyneimmät meistä.  Suurimmasta osasta meidän lapsiamme tulee lähinnä vain köyhiä, juuri sitä porukkaa, mitä muualla häädetään lähinnä vain paikasta toiseen kun he ovat tiellä.  Suurehko osa ihmisistähän jo nyt ei pysty enää edes maksamaan omaa asumistaan.  -  Viimeinen ja tärkein syy on se, että vaimoni ja minä haluamme elää tämän elämän ihan vain itsellemme ja itseämme varten.  Kun me kuolemme, me katoamme.  Me tiedämme sen. Se asia harmittaa, mutta se on vain pakko hyväksyä, koska se on tosiasia. Siinäpä nuo syyt olivat lyhyesti ja pähkinänkuoressa.  Eikä se ole mitään itsekkyyttä, itsekkyys on jotain aivan muuta kuin sitä, ettei välttämättä halua lisääntyä.

Lapsen hankkimattomuuteen ei taida edes olla huonoja syitä?

(Lapsen hankkimiseen sen sijaan voi olla huonoja syitä.)

En halua olla vastuussa kenenkään muun elämästä kuin omastani.

Haluan suomeen lestadiolaisenemmistön vuoteen 2040 mennessä

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkimattomuuteen ei taida edes olla huonoja syitä?

(Lapsen hankkimiseen sen sijaan voi olla huonoja syitä.)

Aamen.

Pelkään, että en olisi tarpeeksi hyvä huolehtimaan siitä. Oma elämäni todistaa, että olen liian laiska, tyhmä käytönnön asioissa, huono huolehtimaan itsestäni ja asunnostani ja pikkuasioista ahdistuva, jotta voisin kuvitellakaan olevani kelpo äiti. Ehkä ylirasittuisin tai/ja masentuisin niin, että joutuisin antamaan lapseni pois. Jos on vaara, etten itse voi tarjota lapselle hyvää elämää, ei ole mielestäni mitään järkeä tehdä lasta.

Toisaalta, vaikka tietäisin olevani maailman täydellisin äiti, kokisin olemassaolemattoman mitään tarvitsemattoman olennon luomisen tänne tarvitsemaan hoivaa (loisin siis tarpeen, jota sillä ei ilman minua olisi), olevan jollakin tapaa hyvin epämoraalinen teko sitä lasta kohtaan. Ainoat lapsen saamisen mahdolliset hyödyt kohdistuisivat muihin kuin siihen itse lapseen, koska lastahan ei ole edes olemassa siinä vaiheessa, kun se päätetään hankkia. Minun on vaikea ymmärtää, että joku haluaa hankkia lapsen omaksi hoivattavakseen, kun ilman sitä hankkimista se lapsi ei alkujaankaan tarvitsisi mitään hoitamista. Jos kaikki ajattelisivat samoin kuin minä, niin kuolisimme toki sukupuuttoon...

Koska en olisi hyvä äiti. Olen itsekäs ja mukavuudenhaluinen, siinä mielessä että haluan säilyttää vapauteni, rahani, työni. parisuhteeni, seksielämäni ja vartaloni. En myöskään kaipaa univajetta enkä koe elämästäni puuttuvan mitään.