Pitäisiköhän leikata hiukset lyhyemmiksi? Nyt peppuun saakka
Ovat värjäämättömät ja melko paksut, hyvässä kunnossa kieltämättä. Mummot aina ihastelee :D Tyylini on vain melko tavallinen, mistä johtuen hiuksista tulee hieman lahkolaisviboja, varsinkin kun meikkaan minimaalisesti. Pitäisikö vain pätkäistä letti vaikka puoliselkään?
Kommentit (52)
Lyhennä ensin vaikka 15 cm, ja katso sen jälkeen miltä tuntuu! Piristää ilmettä kummasti.
Kyllä noista liian pitkistä hiuksista tulee aina sellainen fiilis, että tavoitellaan erikoisuutta. Ei perseeseen asti ulottuvat hiukset näytä enää hyvältä vaan raskaalta ja tunkkaiselta. Näitä ylipitkiä hiuksia näkee tosiaan lähinnä uskovaisilla, hipeillä tai muilla ekoilevilla maailmanparantajilla. Leikkaa 15-20 senttiä pois, näyttää varmaan paremmalta jo ja elämäkin helpottuu, kun ei tukka ole tiellä ja saa kampauksiakin tehtyä helpommin.
Ota kokonaispituudesta 20cm ja leikkaa kerrostetusti. Tulee vähän särmää.
Leikkaa ainakin puoliselkään. Omaan makuun aivan liian pitkät tuollaiset peppupituudet ja nörtin näköiset.
Vyötärölle leikkaisin ehkä itse, ja hieman kerrostusta, ettei tosiaan tukka näytä miltään lahkolaisen tukalta, vaikka ei kai siinäkään mitään vikaa ole :D
Kerroksia pyysin joskus kampaajaltani, mutta hän ei halunnut leikata niitä, mitä ihmettelin. Selitti etteivät muka näyttäisi hyvältä pitkissä hiuksissa. Olen käynyt samassa kampaamossa nyt muutaman vuoden latvoja trimmauttamassa, ehkä pitäisi vaihtaa johonkin muuhun, joka ottaisi asiakkaan toiveet huomioon.
Taidan olla kypsä leikkaamaan näitä nyt aluksi jonkin verran, en vielä ihan olkapäämittaan, koska haluan kuitenkin pitää hiuksia kampauksilla. Kiitos mielipiteistä!
Ap
Sori mut yök. karmeinta naisessa on pitkät, leikkaamattomat hiukset. Juurikin tuo, että kuvitellaan, että takamukseen yltävät hiukset olisivat jotain hienoa.... hyi
Ei kannata leikata. Opettele sen sijaan tekemään uusia kampauksia. Pitkät hiukset voi lyhentää väliaikaisesti kampauksilla tai vaikka nutturalla. Mä en tajua tätä nykyajan villitystä, että naisellakin pitäisi olla miehen hiusmalli tai muuten on jotenkin outo. Sitten porataan kynittyjä hiuksia ja surkutellaan kun ei ne tahdo kasvaa. Mullekin monesti vanhemmat naiset sanoo, että sopis joku lyhyt malli paremmin, samalla kateus oikein paistaa kasvoilta. Ei vissiin ole niiden mielestä kiva, kun miehet huomioi, vaikka se ei mulle olekaan mikään syy pitää hiukset pitkinä.
Vierailija kirjoitti:
Sori mut yök. karmeinta naisessa on pitkät, leikkaamattomat hiukset. Juurikin tuo, että kuvitellaan, että takamukseen yltävät hiukset olisivat jotain hienoa.... hyi
Jaa, minkälainen rumilus siellä kirjoittelee. Pitkät hiukset mahdollistavat upeita kampauksia, mutta miksi monet eivät osaa tehdä kampauksia. Laita ap vaikka tyylikäs banaaninuttura, tee upeita kiharoita, tupeeraa oikein seksikkääksi kuohkeaksi kampaukseksi.Valinnan varaa on.
Terveisin kampaaja
En ymmärrä mitä ihailtavaa on pitkissä suorissa hiuksissa. Tylsän näköiset.
M38
Vierailija kirjoitti:
Kerroksia pyysin joskus kampaajaltani, mutta hän ei halunnut leikata niitä, mitä ihmettelin. Selitti etteivät muka näyttäisi hyvältä pitkissä hiuksissa. Olen käynyt samassa kampaamossa nyt muutaman vuoden latvoja trimmauttamassa, ehkä pitäisi vaihtaa johonkin muuhun, joka ottaisi asiakkaan toiveet huomioon.
Taidan olla kypsä leikkaamaan näitä nyt aluksi jonkin verran, en vielä ihan olkapäämittaan, koska haluan kuitenkin pitää hiuksia kampauksilla. Kiitos mielipiteistä!
Ap
Sama kohtalo. Elokuussa juuri kävin kampaajalla. Pyysin leikkaamaan kerroksittain. Aivan sairaan tasaiselta nuo minusta edelleen näyttävät. Sanoin vielä, ettei tarvitse sääliä pitkä hiuksia kun on kova karvanksvu jokaa tapauksessa. Vien enskerralla jonkun rokkistaran kuvan malliksi
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata leikata. Opettele sen sijaan tekemään uusia kampauksia. Pitkät hiukset voi lyhentää väliaikaisesti kampauksilla tai vaikka nutturalla. Mä en tajua tätä nykyajan villitystä, että naisellakin pitäisi olla miehen hiusmalli tai muuten on jotenkin outo. Sitten porataan kynittyjä hiuksia ja surkutellaan kun ei ne tahdo kasvaa. Mullekin monesti vanhemmat naiset sanoo, että sopis joku lyhyt malli paremmin, samalla kateus oikein paistaa kasvoilta. Ei vissiin ole niiden mielestä kiva, kun miehet huomioi, vaikka se ei mulle olekaan mikään syy pitää hiukset pitkinä.
Ei kai tässä ketjussa ole kukaan ehdottanutkaan mitään kynittyä mieskampausta. Liian pitkä ei kuitenkaan näytä hyvältä. Lantiomittaisten hiusten ja kananperseen välilläkin on vaihtoehtoja. Sitä paitsi peppumittaisiin paksuihin hiuksiin on jo vaikea tehdä kampauksia, jos ei halua pitää tukkaa kiinni aina. Esim. kiharat eivät vain pysy kovin pitkissä ja raskaissa hiuksissa. Puoleen selkään ja ihan vähän alemmaskin ulottuvat hiukset näyttävät paljon paremmilta kuin nämä Cousin It -pehkot.
Kauheinta hiustyyliä mammamaailmassa sitten kananperseisen kouvolatukan on pitkät hiukset. Niin tylsäääääää. Vitut, kauniit ne ovat yleensä. Ehkä joku persemittaa lyhyempi on vielä lähes friikkipituuksia kauniimpi, mutta pitkät hiukset ovat yleisesti ottaen mun mielestä parhaan näköiset.
Ap, vastasit jo itse itsellesi aloitusviestissäsi. Mummot ihastelee....just joo. Ehkä tosiaan aika leikata reippaasti, että niitä ihastelisi myös miehet!
Mietin just ite samaa. Mun hiukset on tosin yli tissien... Ei vielä niin pitkät.... Kuiteski. Ärsyttää hituse ku hiuksia joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori mut yök. karmeinta naisessa on pitkät, leikkaamattomat hiukset. Juurikin tuo, että kuvitellaan, että takamukseen yltävät hiukset olisivat jotain hienoa.... hyi
Jaa, minkälainen rumilus siellä kirjoittelee. Pitkät hiukset mahdollistavat upeita kampauksia, mutta miksi monet eivät osaa tehdä kampauksia. Laita ap vaikka tyylikäs banaaninuttura, tee upeita kiharoita, tupeeraa oikein seksikkääksi kuohkeaksi kampaukseksi.Valinnan varaa on.
Terveisin kampaaja
Luulisi, että kampaajana tiedät, ettei peppuun ylettyviä paksuja hiuksia noin vain kiharreta. Tai kyllähän ne kiharat saa tehtyä, niiden pysyminen onkin sitten jo kinkkisempi juttu. Ja tupeerattu kuohkea seksikäs kampaus? :D Ettet vain olisi mies, joka nyt pelkää, että naiselle leikataan kynitty poikatukka? Ap:n tukkahan ei muutu lyhyeksi, vaikka siitä napsaisikin sellaiset 20 senttiä pois.
Leikkaa, jos haluat. Pitkät hiukset ovat upeat ja superpitkissä on maaginen haltiatunnelma. Mutta pitkät hiukset peittävät vartalon alleen ja laiskistavat olemusta. Ne pidentävät selkää ja lyhentävät jalkoja. Paras pituus vartalon puolesta on mielestäni vyötärölle. Paitsi jos pidät hiuksiasi paljon kiinni, niin sillä ei ole väliä. Kaksi pitkää lettiä on tosi söpöä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noista liian pitkistä hiuksista tulee aina sellainen fiilis, että tavoitellaan erikoisuutta. Ei perseeseen asti ulottuvat hiukset näytä enää hyvältä vaan raskaalta ja tunkkaiselta. Näitä ylipitkiä hiuksia näkee tosiaan lähinnä uskovaisilla, hipeillä tai muilla ekoilevilla maailmanparantajilla. Leikkaa 15-20 senttiä pois, näyttää varmaan paremmalta jo ja elämäkin helpottuu, kun ei tukka ole tiellä ja saa kampauksiakin tehtyä helpommin.
Hyvältä ne näyttää näin miehen silmin ja mitä vikaa on erikoisuuden tavoittelussa? Senhän pitäisi olla jokaisen elämän tärkein sisältö - olla jotain muuta kuin tylsä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, vastasit jo itse itsellesi aloitusviestissäsi. Mummot ihastelee....just joo. Ehkä tosiaan aika leikata reippaasti, että niitä ihastelisi myös miehet!
Miesten huomio ei ole minulle tärkeää, en koskaan tekisi ulkonäölleni mitään vain sen vuoksi, että saisin miehiltä ihasteluja :)
Ap
Anna mennä heti kerralla polkkatukaksi. Lupaan, ettet kadu kun ensimmäisen kerran peset ja kuivaat lyhyttä tukkaa ja tajuat kuinka ihanan helppoa se on. Nimimerkillä kokemusta itsellä.