Arka aihe, mutta liittyykö mielestäsi ihmisen taipumus lihoa tämän luonteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti taipumus lihoa selittyy melko paljon sillä, että jotkut ihmiset saa syömisestä suurempaa nautintoa, erittyy enemmän jotain mielihyvähormoonia ja taas nälkä tuntuu pahemmalta, jolloin jotkut pelkäävät sitä melkein sairaaloisesti ja yrittävät välttää sitä syömällä ennakkoon liikaa. Tämän uskon olevan avainasemassa kun lihavuusongelma viimein ratkaistaan. Kehitetään lääke, joka hillitsee tuon mielihyvähormoonin erittymistä, niin että ruoka ei tunnu enää lähestulkoon huumeelta.

Itsekkin tykkään hyvästä ruuasta, mutta monelle lihavalle se suurin nautinto tulee jotenkin muista asioista kuin ruuan mausta, se tulee määrästä ja nopeasta ahmimisesta ja makeasta tai rasvaisesta. Se on todennäköisesti aivojen kannalta jokin ihan oma prosessi, mitä normaalisti ruokaan suhtautuvilla ei tapahdu.

Niin, tuohan on tutkittu alkoholismin suhteen. Isäni on alkoholisti, ja häneltä olen kysynyt että onko se kännissä oleminen niin kivaa että se on kaiken sen paskan arvoista mitä hänen koko elämänsä on viinan takia ollut, ja hän vastasi että joo, se kännissä oleminen on vaan niin kivaa. Minä taas en saa alkoholista mitään, tulen väsyneeksi, ja sitten krapula tulee nopeasti, missään vaiheessa mulla ei alkoholi tee parempaa oloa kuin selvinpäin. Olen selvinpäin hauska ja sosiaalinen, ei ole mitään tarvetta alkoholille.

Mulle taas sitten suklaa on se joka on aiheuttanut addiktin, mun pitää saada suklaata joka päivä, eikä tietenkään mitä tahansa suklaata, vaan sitä tiettyä hyvää suklaata. Minä palkitsen itseäni hyvällä, kun on ollut raskas päivä, niin illalla katson telkkarista hyvän ohjelman tai luen hyvää kirjaa, ja samalla syön jotain hyvää (suklaata). Olen mielestäni ansainnut jotain hyvää kun olen taas yhden päivän selviytynyt kunnialla, uupumuksesta ja stressistä huolimatta. Minua ei nälän tunne koskaan häiritse, se menee muutamassa minuutissa ohi, tai juomalla vaikka vähän vettä. Aamulla en koskaan saata syödä kuin jugurtin, ja töissä ei ehdi juuri koskaan lounastaukoa pitämään, ja kun tulen töistä ja ruokana on jotain mistä en tykkää, jätän senkin välistä, syön sitten illalla sen ehkä jugurtin ja suklaata.

Minä en syö koskaan itseäni ähkyyn. Mulla on kova oksentamiskammo ja muutenkin ärtynyt suoli, joten jos syö liikaa, tulee rangaistus välittömästi. Mulle ruuan määrällä ei ole väliä, vaan nimenomaan sillä sen tuomalla nautinnolla joka johtuu mausta. Minä en myöskään koskaan syö ruokaa joka on pahaa, mun pitää todellakin tykätä ruuan mausta että jaksan sitä suuhuni alkaa lapioida. Maha tyhjänä on aika hyvä olla, mutta pidemmän päälle tulee sitten huimausta ja huonoa oloa, niin pakko on jotain pientä aina syödä.

N41/130kg

Vierailija kirjoitti:

Uskon että näin on. Aktiiviset, itsensä kiireisinä pitävät niin kotona kuin töissäkin, hieman levottomat, terveellisiä elintapoja ja hyvää ruokaa arvostavat pysyvät varmimmin hoikkina stressistä huolimatta. Näin ainakin omassa ystäväpiirissä, vain kaksi naisista on lihomiseen taipuvaisia. Miehistä toki jokainen on kerännyt vähän massaa 50v paikkeilla. Mutta ei siis lihavia hekään.

Oli pakko alapeukuttaa. Niin kätevästi kun niputat yhteen levottomuuden ja terveelliset elämäntavat ja toisaalla päinvastoin. Moni kiireinen ja päällisin puolin hyväkuntoinen ja hoikka syö päin honkia (ja sitten ihmettelee vaikka ohimennen miksi kynnet koko ajan lohkeilee jne), toisaalta moni lihava syö todella hyvää ruokaa, mutta syö sitä liikaa ja päälle jälkiruoat. Että pikkasen liikaa vedit mutkia suoriksi.

Eikös viimeaikaisten tutkimusten mukaan suoliston bakteerikannalla ole jotain tekemistä lihomisen kanssa?

Jollekin ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsineelle äidille oli tehty lihavalta tyttäreltä ulosteensiirto, ja äiti oli sen jälkeen lihonut tuntuvasti, vaikka ei ollut muuttanut ruokavaliotaan. (Jos ette usko, niin Googlatkaa tämä, en nyt ehdi etsiskelemään.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asia on nyt väärinpäin aloituksessa. "Taipumus lihoa" ei liity luonteeseen, vaan luonteesta johtuu "taipumus lihoa". Tarkemmin sanottuna heikosta luonteesta, tahdonvoima kuitenkin on luonteenpiirre.

Tuollaiset "teoriat" ovat hauskoja, mutta täyttää kuraa.

Koska mitenkäs sitten selität sen että lapsi on 8-vuotiaana hoikka, sitten puberteetti-ikäisenä lihoo, ja vaikkapa 25-vuotiaana laihtuu normaalipainoon ja yhtäkkiä taas raskauden jälkeen lihoo taas?

Muuttuuko luonne radikaalisti joka vaiheessa useamman kerran päinvastaiseksi?

Jos muuttuu sittenhän sun pitää selittää että miten se luonne yhtäkkiä muuttuukin niin että ihminen pystyy lihomaan tai laihtumaan. Vai muuttaako se laihtuminen ihmisen luonteen, mutta mitenkäs se ihminen sitten laihtuu ennen kuin hänellä on tahdonvoimaa siihen, hmm.....

Niin, lihavuushan on myös merkki tyhmyydestä. Eli kun laihdut, aivosi alkavat toimia paremmin, ja sitä mukaa kun lihot aivosi lakkaavat toimimasta. Anorektikot ovat siis neroja, ja sumopainijat maailman tyhmimpiä.

Tämän ketjun perusteella näyttää siltä, että läskivihaajien ÄO on huomattavasti alhaisempi kuin muiden ihmisten :)

Mä uskon että taipumus lihoa johtuu eniten geeneistä. Koko meidän perhe on laihoja/normaalipainoisia vaikka syödään ihan järkyttävästi eikä liikuta juuri yhtään. Toisille kilot kertyy vain helpommin kuin toisille, ei kai siihen luonne vaikuta. Omat mitat synnytyksen jälkeen oli 170/52 eli lähes alipainoinen.

Tämä on vain oma mielipiteeni. Jos joku ajattelee että olen aktiivinen, hyvän itsekurin omaava ihminen ja siitä syystä hoikka, niin kyllä se mulle sopii. Oikeasti vietän melkein kaiken vapaa-ajan sohvalla ja rakastan ruokaa yli kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liittyy. Olen aina ollut laiska ja mukavuudenhaluinen. Nuorena kuitenkin urheilin ja rikoin paikkojani niin paljon että kipujen takia en enää halua liikkua ja kuitenkin syön samalla lailla kuin ennen ja lihon. Laiskuuttani en viitsi aloittaa liikuntaa lajeissa joita pystyisin vielä harrastamaan mutta joista en tykkää. Mukavuudenhaluni takia en enää viitsi harrastaa lajeja jotka aiheuttavat kipua.

Kuka sulle on sanonut että olet laiska? Sanot että olet aina ollut laiska ja kuitenkin olet urheillut niin paljon, että se on jo rikkonut paikkoja. Nämä kaksi lausuntoa eivät mun päässäni ihan käy yhteen.

Ei ole yhtään outoa että et nyt vanhempana halua enää harrastaa liikuntaa, jos sun kokemus tähän asti on ollut se, että liikunta aiheuttaa kipua. Ei halu välttää kipua ole epänormaalia laiskuutta tai mukavuudenhalua, vaan täysin normaalia.

Minä pidän itseäni laiskana ja olenkin. Urheilin nuorena koska se oli kivaa ja nautin siitä. En ollut vielä silloin laiska. Minulla on ihan hyvä kipukynnys joten voisin kyllä jotain harrastaa mistä pidän mutta en enää vaan viitsi eli olen laiska. Ikää on jo yli 40 joten varmasti vaikuttaa siihen että on mukavampi kölliä sohvalla, lukea hyvää kirjaa ja syödä Marabouta.

Vierailija kirjoitti:

Eikös viimeaikaisten tutkimusten mukaan suoliston bakteerikannalla ole jotain tekemistä lihomisen kanssa?

Jollekin ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsineelle äidille oli tehty lihavalta tyttäreltä ulosteensiirto, ja äiti oli sen jälkeen lihonut tuntuvasti, vaikka ei ollut muuttanut ruokavaliotaan. (Jos ette usko, niin Googlatkaa tämä, en nyt ehdi etsiskelemään.)

Joo, tuo on varmasti totta. Minä ainakin tiedän että olen itse olen huonolla syömisellä suolistoni pilannut, tosin mulla oireet alkoi jo joskus 13v kun olin tietysti vielä kouluruuan ja äidin lihapatojen varassa, ja hoikka. Sokeri ei tee hyvää ihmiskropalle, ja sitähän se jugurtti ja suklaa sisältää jotka on suurimmat ruokalaadut mun ruokaympyrässä.

N41/130kg

Stressi lapsuudesta lähtien, vaikuttaa kortisoliin. Hyväksikäyttö tai väkivalta lapsuudessa, vaikkei asiaa olisi vielä muuten käsitellyt, kroppa on stressitilassaa. Että älkää tuomitko muita niin helposti, ei tiedä mitä kenenkin taustalla on.

Isoäitini ja hänen äitinsä, maatalojen emäntiä, kovan työn tekijöitä, olivat lihavia. Ruoka oli sitä samaa mitä muutkin söivät, eikä herkkuja ollut päivittäin. Eivät olleet laiskoja saamattomia hedonisteja. Mikä luonteenheikkous heillä oli, koska lihavia olivat?

Stressi lapsuudesta lähtien, vaikuttaa kortisoliin. Hyväksikäyttö tai väkivalta lapsuudessa, vaikkei asiaa olisi vielä muuten käsitellyt, kroppa on stressitilassaa. Että älkää tuomitko muita niin helposti, ei tiedä mitä kenenkin taustalla on.

Johtuu enemmän aineenvaihdunnasta, vaikka on kiva paheksua jonkun toisen mussuttamista, omia ahdistuksen tunteita peilaten, ruoka maittaa itsellekin?

Ehkä ruokaan liittyy vanhemmilla pula-ajan kokeneilla ihmisillä joku päteminen, kaikki eivät silti lihoneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti taipumus lihoa selittyy melko paljon sillä, että jotkut ihmiset saa syömisestä suurempaa nautintoa, erittyy enemmän jotain mielihyvähormoonia ja taas nälkä tuntuu pahemmalta, jolloin jotkut pelkäävät sitä melkein sairaaloisesti ja yrittävät välttää sitä syömällä ennakkoon liikaa. Tämän uskon olevan avainasemassa kun lihavuusongelma viimein ratkaistaan. Kehitetään lääke, joka hillitsee tuon mielihyvähormoonin erittymistä, niin että ruoka ei tunnu enää lähestulkoon huumeelta.

Itsekkin tykkään hyvästä ruuasta, mutta monelle lihavalle se suurin nautinto tulee jotenkin muista asioista kuin ruuan mausta, se tulee määrästä ja nopeasta ahmimisesta ja makeasta tai rasvaisesta. Se on todennäköisesti aivojen kannalta jokin ihan oma prosessi, mitä normaalisti ruokaan suhtautuvilla ei tapahdu.

Niin, tuohan on tutkittu alkoholismin suhteen. Isäni on alkoholisti, ja häneltä olen kysynyt että onko se kännissä oleminen niin kivaa että se on kaiken sen paskan arvoista mitä hänen koko elämänsä on viinan takia ollut, ja hän vastasi että joo, se kännissä oleminen on vaan niin kivaa. Minä taas en saa alkoholista mitään, tulen väsyneeksi, ja sitten krapula tulee nopeasti, missään vaiheessa mulla ei alkoholi tee parempaa oloa kuin selvinpäin. Olen selvinpäin hauska ja sosiaalinen, ei ole mitään tarvetta alkoholille.

Mulle taas sitten suklaa on se joka on aiheuttanut addiktin, mun pitää saada suklaata joka päivä, eikä tietenkään mitä tahansa suklaata, vaan sitä tiettyä hyvää suklaata. Minä palkitsen itseäni hyvällä, kun on ollut raskas päivä, niin illalla katson telkkarista hyvän ohjelman tai luen hyvää kirjaa, ja samalla syön jotain hyvää (suklaata). Olen mielestäni ansainnut jotain hyvää kun olen taas yhden päivän selviytynyt kunnialla, uupumuksesta ja stressistä huolimatta. Minua ei nälän tunne koskaan häiritse, se menee muutamassa minuutissa ohi, tai juomalla vaikka vähän vettä. Aamulla en koskaan saata syödä kuin jugurtin, ja töissä ei ehdi juuri koskaan lounastaukoa pitämään, ja kun tulen töistä ja ruokana on jotain mistä en tykkää, jätän senkin välistä, syön sitten illalla sen ehkä jugurtin ja suklaata.

Minä en syö koskaan itseäni ähkyyn. Mulla on kova oksentamiskammo ja muutenkin ärtynyt suoli, joten jos syö liikaa, tulee rangaistus välittömästi. Mulle ruuan määrällä ei ole väliä, vaan nimenomaan sillä sen tuomalla nautinnolla joka johtuu mausta. Minä en myöskään koskaan syö ruokaa joka on pahaa, mun pitää todellakin tykätä ruuan mausta että jaksan sitä suuhuni alkaa lapioida. Maha tyhjänä on aika hyvä olla, mutta pidemmän päälle tulee sitten huimausta ja huonoa oloa, niin pakko on jotain pientä aina syödä.

N41/130kg

En tietenkään tunne isääsi, mutta minulla on sellainen käsitys, että alkoholistin elämä ei ole kännissäkään kivaa, ainoastaan siedettävää. Muuten se on sietämätöntä. Välittäjäaineet aina päin honkia.

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini ja hänen äitinsä, maatalojen emäntiä, kovan työn tekijöitä, olivat lihavia. Ruoka oli sitä samaa mitä muutkin söivät, eikä herkkuja ollut päivittäin. Eivät olleet laiskoja saamattomia hedonisteja. Mikä luonteenheikkous heillä oli, koska lihavia olivat?

Lienevätkö syntyneet sota- tai katovuosina? Vastahan uutisoitiin, miten nälänhätä jää sikiön geneettiseen muistiin.

On myös positiivista stressiä. Itse vedän 12-tuntisen työpäivän usein syömättä tai edes muistamatta ruokaa, olen tietynlaisessa kiihtymystilassa (taideala) ja sitten syön yhden ison aterian.

Olen muutenkin tosi kiihtynyt, hypähtelen (jos kukaan ei näe, heiluttelen käsiä, puhun eloisasti, jne. Vastapainona nukun paljon ja sikeästi, huonon unenhan sanotaan myös vaikuttavan aineenvaihduntaan ja lihomiseen.

Syön isoja annoksia, mistä välillä minua piikitelläänkin, ja pysyn hoikkana, paitsi raskausaikoina, jolloin nälkä oli aivan pohjaton. Jos kokisin vastaavaa nälkää normaalisti, söisin varmaan itseni 150-kiloiseksi.

Koskaan ei ole ollut tarvetta laihduttaa, ja nykytietämykselläni uskon, että muotilaihduttaminen parin kilon takia on yksi hyvä keino saada aineenvaihduntansa sekaisin ja itsensä oikeasti lihomaan.

Kyllä se lihominen johtuu ihan epäterveellisesti ruuasta ja vähäisestä liikunnasta. Itselleen valehtelua on yrittää etsiä syitä lihomiseen jostain muualta. Jos joku tuttusi syö roskaruokaa eikä kuntoile ja on silti laiha, niin se johtuu siitä että hänellä on tavallista parempi aineenvaihdunta. Mutta jos taas yksi lihoa niin se lihoa siksi että on normaalia lihota jos on huonot elintavat. Jos lapsi on lihava niin kyllä, se on ihan yksinomaan vanhempien syytä. Lopettakaa itsellenne valehtelu.

Kyllähän se tietynlainen mukavuudenhalu tuntuu ulottuvan muihinkin elämän alueisiin. Esim. siivouksesta laistetaan ja keksitään kaikenlaisia meriselityksiä, miksi paikat on rempallaan.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet, saamattomat ja kunnianhimottomat mussuttaa kaiket illat.

Sehän on masentuneen oma syy että on masentunut, niin jooh...Ja sekin jos joutuu syömään masennuslääkkeitä ja/tai anti-psykootteja jotka lihottavat ihan sairaan paljon.

Kake kirjoitti:

Kyllä se lihominen johtuu ihan epäterveellisesti ruuasta ja vähäisestä liikunnasta. Itselleen valehtelua on yrittää etsiä syitä lihomiseen jostain muualta. Jos joku tuttusi syö roskaruokaa eikä kuntoile ja on silti laiha, niin se johtuu siitä että hänellä on tavallista parempi aineenvaihdunta. Mutta jos taas yksi lihoa niin se lihoa siksi että on normaalia lihota jos on huonot elintavat. Jos lapsi on lihava niin kyllä, se on ihan yksinomaan vanhempien syytä. Lopettakaa itsellenne valehtelu.

Lihomiseen riittää, että syö _liikaa_ kulutukseen nähden. Myös perusterveellisesti syömällä voi lihoa. Itselläni ongelma on selvästi annoskoko - 45-vuotiaana pitäisi syödä selvästi vähemmän, etenkin kun liikunnan määrä ei enää ole huipputasoa (nuorena olin aktiiviurheilija, SM-tasolla). Iän myötä energiankulutus laskee

Meillä syödään monipuolisesti, ja kaikki kolme lasta ovat hoikkia ja hyväkuntoisia. Silti minä (äiti) olen lievästi ylipainoinen. Ns. roskaruokaa en syö lainkaan.

Ehkä tutkimalla voisi jonkun yhdistävän tekijän löytää, esim. monestihan korkeissa viroissa ei näy hirveästi ylipainoisia ihmisiä. Tämä näin yleistäen. Voihan se tietysti olla, että siksi lihavia ei usein nähdä korkeissa viroissa, koska monesti se kertoo itsekurin puutteesta eikä niinkään siitä, että lihava olisi kunnianhaluton etenemään.

Mutta myös elämäntilanteet vaikuttaa, toiset syö stressiin.