Kun sukulaiset/tuttavat puuttuvat kasvatukseen.
Alkaa ahdistamaan.. Muutama sukulaiseni puuttuu poikani kasvatukseen koko ajan. He eivät suoraan sano että älä tee niin tai tee näin vaan lähinnä ihmettelevät ja päivittelevät.
Poikani on kiltti (1v8kk) mutta näiden tiettyjen sukulaisten luona vallaton koska en voi kieltää häntä niin kuin kotona. Poika jotenkin vaistoaa sen että äiti ei kumminkaan kiellä ja tekee mitä haluaa. Jos yritän jämäkästi kieltää " Sinne ei saa mennä" tai " Nyt istut hienosti pöydässä" niin heti mummoni on pelastamassa poikaa julmalta äidiltä.
Tänään olimme mummoni luona kylässä, istuttiin ruokapöydässä ja laitoin pojalle ruokaa lautaselle. Poika alkoi vetää lautasia ja haarukoita pöydältä, kitisi kun en antanut, mummo yritti harhauttaa " Katso pihalla on lintu" , ei tehonnut, maito meinasi kaatua, sekasortoa.. Sanoin pojalle että nyt istut kunnolla. Ei auttanut ja mummo häsäsi lisää. Lopulta mummon kauhistukseksi tein saman kuin kotona: Poistin pojan pöydästä hetkeksi. Vein toiseen huoneeseen ja rauhallisesti selitin että mikä on homman nimi. Poika rauhoittui ja istui pöydässä hienosti ruokailun ajan. Mummo taas oli järkyttyneen oloinen..
Vai kasvatanko väärin??? Saako lasta kieltää? Vai onko parempi tapa vain viedä lapsi pois tilanteesta ja harhauttaa antamalla käteen jotain kivaa.. Miten lapsi sitten ikinä oppii mitä saa ja mitä ei saa tehdä?!
Tunnen välillä näiden sukulaisten seurassa itseni huonoksi äidiksi ja jopa julmaksi kun annan lapseni joskus huutaa...
Sekava teksti, jos joku sai selvää niin voi kommentoida.
Kommentit (9)
Varmasti on muuten mummosikin aikoinaan komentanut ja kiletänyt omia lapsiaan ja ehkäpä vielä topakammin kuin nykään on tapana. Onkohan vain häneltä unohtunut tuo vai haluaako yrittää ns. hellempiä keinoja. Tai siis, vähän tyyliin hyvä kyttä - paha kyttä. Sä olet se paha ja hän loiventaa tilannetta. :) Tosin mun mieleipiteeni on se, että yhden henkilön kerrallaan pitäisi " komentaa" lasta. Eli tässä tapauksessa sinun, lapsen vanhemman. Mummosi pitäsisi kunnioittaa sinun päätöksiäsi, eikä tulla väliin sotkemaan hyvin sujuvaa kavatustapahtumaa. Lapsihan vain menee sekaisin moisessa viidakossa, eikä tiedä ketä totella. Myös äiti- ja isäkuva kärsii, niin vanhemman omalta kannalta kuin myös lapsen silmissä.
mutta jos se on vaan sitä että nimenomaan halutaankin sanoa lapsen vanhemmille vastaan tyyliin
" Kyllä TÄÄLLÄ saa kiljua//jne, katsos kun MINÄ (sukulainen) aina PUOLUSTAN lapsia" en reagoi mitenkään.
Onneksi oma äiti pysyy aina linjassa minun kanssa
Ja mummoni ei oikeastaan sano mitään, sekaantuu tilanteeseen ja saattaa kauhuissaan tokaista " Älä nyt jumalantähden....."
Äitini taas suoraan syyttää minua esim. kun lapsi ei suostu syömään koko lautasellista " Odota hetki, mummu tulee kohta syöttämään" (-Ihan kun se olisi syöttäjästä kiinni...) Tai " Ei kai poika syö jos kysyt siltä että tuliko masu jo täyteen" . Niin että väkisinhän lapsen suuhun on ruoka tukittava, ainakin harhauttamalla: " Katso, pihalla menee traktori" (-Ja sitten tungetaan lusikka suuhun).. Jep, jep..
Kotona poika syö itse hyvin ja tarpeeksi.
Tämä ongelma on vain muutaman sukulaisen kanssa, suurinosa osaa antaa olla ja heidän luona poika käyttäytyykin moitteettomasti.
Meillä anoppini ei luota, että osaamme kasvattaa lapsemme. Luottamuspula oli suurempi vauvaiässä, joten ehkä olen onnistunut hiukan osoittamaan, etä osaan kasvattaa/hoitaa. Anoppi ja appiukko asuvat 250 km päässä joten (onneksi) emme näe niin usein. En ole varma kestäisivätkö hermot. Lapsemme aina kummasti vaistoaa milloin minun verenpaineeni alkaa nousta ja hermostuminen tarttuu lapsiin. En ikinä sano anopille pahasti, mielessäni sitten manaan. Kaiken lisäksi hänen puheensa ovat pahasti ristiriidassa. Puhelimessa hän aina sanoo, että lapselle ei saa suuttua/kyllä lapsi saa kiukutella.Kun olemme siellä ja isompi saa uhmakohtauksen alkaa anoppi torua, että ei saa huutaa naapurin täti suuttuu.Joopa joo.Ensi viikolla ollaan lähdössä anoppilaan ja olen valmiiksi stressaantunut:0( Mitenköhän tämäkin matka sujuu. Lasken varmaan päiviä kotiinpaluuseen...
Rianna80, kuulosti aivan samallaiselta toiminnalta mitä oma ätini, eli lasteni mummi tekee ;) Hän on syntynyt 40-luvulla ja ehkä silloin oli sitten kauheaa, jos kieltää lasta ja se alkaa itkemään pettymyksestä kun ei saakaan kaikkea periksi.
Äitini on kauhea hösöttäjä ja jos lapsi vähänkin meinaa itkeä, niin hän yrittää siirtää huomion muualle, harhauttaa tai keksiä äkkiä jotain ettei vain lapsi itkisi ts. kokisi pettymystä. Tuo lause:" katso tuolla pihalla on lintu" tms. on todella tutun kuuloinen! En ole ikinä käsittänyt tuota äitini hösöttämistä, onneksi osaan kyllä sanoa siihen vastaan ja uskallan kyllä ottaa lapseni vaikka jäähylle jos ei muu auta.
Syksyllä äitini oli pari viikkoa meillä, kun olin loppusuoralla toisen lapseni odotuksessa ja homma alle 2-vuotiaan esikoisemme kanssa meni välillä todella överiksi äitini hösötyksen ansiosta. Olin pyytänyt äitini avuksi, jos sairaalaan lähtö tulee ja muutenkin kun olin aivan uupunut. Mutta kyllä mua alkoi enemmänkin stressaamaan, kun mikään ei enää toiminut, esikoinen alkoi käyttäytyä todella " riiviömäisesti" ja oli erittäin levoton. Ymmärrän kyllä sen, koska tilanne oli outo ja sitten ei ollut selviä rajoja. Syömistouhut pöydässä kävivät ylivoimaisiksi, koska jos tyttömme ei suostunut jotain syömään, niin äitini oli heti tyrkyttämässä jotain muuta.
Onneksi kyseessä on kuitenkin oma äiti eikä anoppi, jolle olisikin sitten jo vaikeampaa sanoa että näin tehdään meillä ja sillä sipuli.
Olet aivan oikeilla jäljillä lapsesi kasvatuksessa, eli rajat on rakkautta. Lapsi kyllä vaistoaa että jossain paikassa voi yrittää pompottaa vanhempiakin eri tavalla, mutta silloinkin kannattaa yrittää olla se vanhempi joka asettaa ne rajat ja antaa piut paut niille, jotka yrittävät sekoittaa lapsen pään. Rajat tuo turvallisuutta ja ovat parhaaksi lapselle.
p.s. Sama homma meillä on koiran kanssa. Mummolassa koira pompottaa erityisesti äitiäni joka ei osaa sanoa EI vaan antaa kaikessa periksi. Näin koirakin on oppinut, että mummolassa voi käyttäytyä miten vain ;)
Meilläkin mummolassa on tosi löysää, kaikki hösätään ja hemmotellaan urakalla, kaikkea saa tehdä jne.
Okei, tässä on koko perhe oppinut kodin ja mummolan eri säännöt. Minähän en mummolassa komenna ollenkaan vaan puutun vasta siinä vaiheessa kun henki on vaarassa, näin kärjistäen. Lapset ovat oikein hyvin sääntöjen erot ( tai niiden puuttumattomuuden mummolassa) oppineet.
Saipahan anoppi nenilleen taannoin ja sai sitten konkreettisesti tuta lepsuilun seuraukset kun sisällä riehuttiin sellaista riehunta-juoksu-heittely- ylikierros-leikkiä joka kotona on kielletty sisällä, ulkona sitä nimenomaista saa harrastaa.. Sellaisia sieviä lasisia esineitä nimittäin meni säleiksi....voivoi - oliko niillä tunnearvoakin...Josko sitä jatkossa uskottaisiin kun kerrotaan että jotain ei ole sallittu juuri seurausten vuoksi...
Täytyy myöntää että sain tästä pikkutapauksesta runsaasti revanssia niistä useista kerroista kun minun kielloiltani vietiin merkitys muka salaa sallimalla...onneksi en ollut näkemässä, olis voinut pokka pettää.
Juu ja juuri tällä hetkellä minua saa sanoa ilkeäksi anopinhaukkujaksi, mutta ah, maistui se niin makealta....
Minun mielestäni teet aivan oikein. Meillä on vähän sama tilanne. Mummo vaihtaa ruuat heti kun neiti sanoo ei ja anoppi taas nostaa pöydältä keskeltä ruokailun ja kantaa ympäri ja yrittää saada hänet keskittymään muualle, mikä on taas mun mielestäni väärin. Lapsen päähan sekoittaa siinä. Mistä lapsi tietäisi mihin pitäisi keskittyä kun jatkuvasti tulee keskeytyksiä??
Meillä kotona monesti taistellaan ruokapöydässä siitä rauhallisesti istumisesta. Ja muutaman kerran olen nostanut neidin pöydästä alas ja viennyt hänet huoneeseensa rauhoittumaan. Ja se on tepsinyt. Kyllä hänkin tietää mistä on kyse. Tai on kertoja jolloin hän ei syö ollenkaan, niin kaikki muutkin herkut pois. Kyllä ruokaa arvostellaan aivan toisella tavalla.
Pitää paikkaansa, jokainen äiti tietää mikä on omalle lapselle paras tapa kasvattaa hänet.
Sandra79: Stressaannuin itsekin kun luin tekstiäsi, kiva kyläily tiedossa..
Mikähän ihme siinä on että lasta ei voi kieltää ja lapsen pettymystä ei kestetä? Pettymyksiä kuitenkin tulee läpi elämän, eikö olisi turvallista opettaa lapselle miten niihin tulee suhtautua eikä yrittää estää niitä koko aikaa?
tuo kuulosta mun korvaan mitenkään ihmeelliseltä, jos poistat lapsen pöydästä. Jos se on toimiva keino, niin mikäs siinä. Sinähän lapsen äiti olet, ja tiedät, miten lastasi pitää kasvattaa. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tommoset sukulaisten kommentit..
Sori, ajatus vähän katkeilee..