Elämästä persoonallisuushäiriöisen kanssa
Olen ollut kaksi vuotta suhteessa, jossa toinen jatkuvasti häpäisee minut. Olen joutunut kohtaamaan kaltoinkohtelua, hylkäyksiä, torjuntaa ja ihan törkeää nöyryyttämistä. Pahin oli, kun hän pokasi baarin pöydästä ystäväni ja meni panemaan hänen kanssa ja syyttää yhä 1.5 vuotta tuon jälkeen minua siitä. Nauroi minulle päin naamaa tuon tapahduttua.
Eli kuvio on mennyt niin, että hän kääntää kaiken oman häpeänsä minuun. Ihan sairas suhde siis. Olen mt-taustainen ja olen sietänyt jostain kumman syystä tuota paskaa, puhumatta siitä ääneen oikein kellekään (hän on pyrkinyt rajoittamaan ihmissuhteitani...).
Pidemmän aikaa olen sanonut, mitä en enää hyväksy ja mikä ei vaan käy. Nyt sitten selvisi, että hän olikin jo pedannut uuden suhteen siltä varalta, että tulisi hylätyksi ja jäi tästä kiinni. Oli sopinut yhteisen ulkomaanmatkan tämän naisen kanssa ja pilkkasi minua siitä, että minulla ei edes olisi varaa lähteä sille matkalle ja blaa blaa. Kertoi siis viestissä, että on varannut matkan ja suolsi samalla tuota paskaa päälleni rahattomuudestani. Meillä on isot tuloerot eli hän on erittäin hyvätuloinen. Myöhemmin sitten tuli ilmi se, että oli ehtinyt pyytää tuon naisen mukaansa. Olen ollut todella tarkka, etten lähde sille hänen häpäisylinjalle, mutta nyt sitten totesin, että kun viesti ei ole mennyt perille niin annanpa sitten samalla mitalla takaisin. Sanoin hänelle niin syvän loukkauksen, että hän taatusti kärsii siitä. Paljastin hänelle hänen syvimmän olemuksensa eli sen, millä hän yrittää suojella olematonta minuuttaan. Hänellä on epävakaa persoonallisuus. Oma oloni ei tästä helpottunut, mutta Kostin kerralla kaiken sen, mitä olen kestänyt. Hän on hyväksikäyttänyt naisia koko elämänsä, joten ilmoitin samalla kostavani myös kaikkien näiden muiden 260 naisen puolesta. Hän on siis koko elämänsä vihkinyt naisten häpäisylle ja hyväksikäytölle. Olen valmis kertomaan nyt kerralla kaiken, joten kysykää jos haluatte tietää tästä farssista kaiken... Teen sen nyt tällä tavoin tänne palstalle, kun häpeän takia olen vaiennut ja nyt haluaisin vapautua siitä ja kertominen lienee paras keino.
Kommentit (24)
Ap jatkaa vielä liittyen 20/21 viestiin. Hän siis osoittaa joka kerta, kun olen taas aiheuttanut jonkun tilanteen, miten syy on omassa käytöksessäni. On totta, etten ole mikään pulmunen, sisälleni kertynyt viha on tehnyt minusta todella kylmän joissain tunteissa ja ylimielisen. Pohjimmiltani olen ristiriitoja karttava ja olen ollut todella ymmärtäväinen ja pitkämielinen häntä kohtaan. Olen sivuuttanut niin paljon hänen toimia ja laiminlyönyt itseni, että tavallaan hän on oikeassa mutta silti, olen todella huono laskelmoimaan, manipuloimaan. En ole niin älykäs, että osaisin. Ja tässä asiassa tyhmyydestä on hyötyä. Entä jos kuitenkin olen itse se narsisti? Tyhmä narsisti.
^ olen siis alkanut vihata ja se on tullut ilmi etäisyytenä ja kylmyytenä. Minusta on kuitenkin tullut tuollainen vasta tässä suhteessa.
Vaikuttaa että olet melko kiltti, jos koet huonoa omaa tuntoa että suutuit, ja sanoit pahasti koska miehesi oli selkäsi takana etsinyt uuden naisen ja järjestänyt hänen kanssa uuden ulkomaanmatkankin! Teillä on nyt mennyt ihan oudoksi tuo meininki, koska uskon että on ihan hyvä että pidät puolesi, ettei viha hautaudu sisällesi. Varsinkin kun suuttumuksesi on erittäin aiheellista. Sitten toinen asia on, että ei ole hyvä että pidät itseäsi tyhmänä. Manipulointiin ei käsittääkseni älykkyyttä tarvita, enemmänkin selkärangasta tulevaa tunteisiin vetoamista mielestäni. Itse ainakin manipuloin niin, etten edes huomaa sitä itse. Siihen ei tarvita mitään suuria älykkäitä suunnitelmia kyllä. Esim aivonsa päihteillä tuhonneet narkomaanitkin ovat kovia manipuloimaan. Muuten, kun miestäsi vaivaa epävakaus eikä narsismi, onko hänellä tuskaisuutta, masennusta, ahdistusta, itsetuhoisuutta yms muita epävakauden keskeisiä oireita (varsinkin kun hänen persoonallisuushäiriönsä ei miltään lievältä vaikuta, pitäisi myös nuo oireet löytyä ainakin)? Kun kerran kuitenkin rahallisesti menestyy. Terv. epävakaa joka vastasi jo aikaisemminkin tähän ketjuun.
Tuossa on liian paljon tuttua. Valitettavasti. Kiitos toivotteluista, yritän nähdä valoa ja mennä eteenpäin.
Ap