r- ja s-vikaiset, miten on vaikuttanut elämääsi

On vaikuttanut itsetuntoon. Käytän kiertoilmauksia, jos voin välttää ärrän sanomisen sillä. Olen koittanut myös opetella puhumaan oikein, tiedän periaatteessa miten r pitäisi lausua, mutta en vain osaa :( Vaikka moni kolmivuotiaskin osaa.

Se on niin nöyryyttävää kun joku lapsi alkaa neuvomaan miten är pitäisi ääntää ja siinä yrität selittää että hienoa kun sinä osaat, minä en osaa. Olen asiakaspalvelutyössä ja minulla on usein lapsiasiakkaitakin.

Pelkele oo mitenkää vaikuttanu!

Miksette mene puheterapeutille? Toiset oikoo hampaitaankin vielä aikuisena.

Aikuiselle puheterapeutti maksaa ja tuskin mitään kelakorvauksia saa. Lisäksi joillakin kielijänne on vaan niin kireä että jo sen vuoksi mahdoton sanoa ärrää. Myöskin jotenkin harmittaa ajatus ettei yhteiskunta voisi hyväksyä täyä minum erilaisuutta ihan samalla lailla kuin kuuroja , lihavia ja liikuntarajoitteisiakin. On kai minullakin oikeus olla erilainen?

Vierailija kirjoitti:

Aikuiselle puheterapeutti maksaa ja tuskin mitään kelakorvauksia saa. Lisäksi joillakin kielijänne on vaan niin kireä että jo sen vuoksi mahdoton sanoa ärrää. Myöskin jotenkin harmittaa ajatus ettei yhteiskunta voisi hyväksyä täyä minum erilaisuutta ihan samalla lailla kuin kuuroja , lihavia ja liikuntarajoitteisiakin. On kai minullakin oikeus olla erilainen?

On. Mutta jos siitä on sinulle itsellesi haittaa...

Vikani ei ole varsinaisesti synnynnäinen vaan äidinkielestä johtuva. Puhun suomea hyvin, mutta välillä kuuntelija rypistää otsaa tai tekee jonkin pienen paljastavan liikkeen ja tiedän että seuraavaa ärrää odotetaan :D syö ehkä vähän uskottavuutta, mutta tiedän että ongelma on isompi omassa päässäni.

Kyllä se haittasi, olin jo melko vanha kun opin kaikki kirjaimet. Monenlaista sosiaalista haittaa siitä ehti muodostua. Kireän kielijänteen leikkaamisesta aloitettiin ja useaan eri otteeseen puheterapiajaksoja. Kyllä se sieltä sitten onneksi löytyi! Olen näkyvässä ammatissa ja jatkuvasti esim eri medioissa esillä, kuulisin varmaan mikäli puheessani olisi "puutteita".

Lapsillani (4 kpl) on ollut myös monenlaista puheentuottamisen ongelmaa. Olen pitänyt tosi tärkeänä, että nämä on saatu hoidettua, niin julma lasten maailma nykyisin on. Lisäksi olen huomannut, että monet aikuisetkin kuvittelevat, että älyssä on vikaa, jos puheessa on ongelmia. Oma shownsa nämä ongelmat ovat olleet, kielijänteitä on leikattu, purentaa korjattu, puheterapiassa tampattu ja kotonakin pelin edessä treenattu ihan tosissaan. Kovaa hommaa, enkä ihmette, jos monilla jää vaiheeseen.

Mieheni opetteli oikean ärrän yli kolmekymppisenä. Koko kesä meni harjoitellessa. Podin podin porkkana, todin todin torttu, podotin podotin porkkana.

Sitten se oppi. Kurkkuärrä oli aiemmin.

Lapsellamme oli l ärrän tilalla. Kävimme itse maksaen 2 vuotta puheterapeutilla. Se sanoi, että tästä on velpompi oppia kuin kurkkuärrästä. Luulimme toivottomaksi, kunnes yhtäkkiä lapsi sanoi noin 9- vuotiaana ärrän oikein yhdessä sanassa, eikä huomannut sitä edes itse.

9 jatkaa: lapsemme syntyi vuosia miehen ärrän korjaantumisen jälkeen ja mies opetteli aivan itsenäisesti ilman asiantuntijaa.

S-vikani tulee esiin lähinnä vieraiden kielten kanssa, joissa on erilaisia S-äänteitä, joihin mun kieli ei vaan taivu. Minäkin periaatteessa tiedän, miten S kuuluu sanoa ja olen opetellut ääntämään sen niin, ettei kieli tunge hampaiden välistä, mutta ei se silti ihan oikein mene :D

En tiedä, koskeeko tämä minua, koska opin r-kirjaimen jo ekaluokkalaisena. Vastaan kuitenkin, että jo tuon ikäisenä koin häpeää siitä, etten osannut sanoa ärrää. Esim. kun joku kysyi koulussa, tiedänkö mitä on ruokana, vastasin, etten tiennyt, koska silloin oli heRnekeittoa. Myös nimessäni on ärrä, mikä teki uusiin ihmisiin tutustumisesta stressaavaa.

Vanhempani veivät minut yksityiselle puheterapeutille, jossa opin ärrän muutamassa kuukaudessa. Oli ihana tunne, kun suu ja kieli yhtäkkiä muodostivatkin oikean äänteen. Ensimmäisen päivän jälkeen en uskaltanut käydä edes nukkumaan pelätessäni, että unohdan sen yön aikana. Hyvin olen onneksi muistanut tänne kolmikymppiseksi. :-)

Harjoittelemalla sen oppii!

Mua ei oo koskaan kiusattu r-vian takia satunnaisia kommentteja lukuun ottamatta, mut se on silti vaikuttanu tosi paljon mun itsetuntoon. Uusiin ihmisiin tutustuminen on mulle vaikeeta, koska pelkään muiden suhtautumista mun puhevikaan, vaikka yleensä kukaan ei edes kiinnitä siihen mitään huomiota. Lisäks yritän aina vältellä sanoja, joissa on r. Oon käyny puheterapeutilla mut siitä ei oo ollu mitään apua vaikka oon parhaani mukaan tehny kaikkia niitä harjotuksia...