Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat, istuttakaa teininne alas ja kysykää mitä niille kuuluu, ihan oikeasti.
24.08.2016 |
Tehkää selväksi, että haluatte kuulla totuuden ettekä tuomitse mistään. Ja että rakastatte ja yhdessä selvitään mistä tahansa. Tuo pieni korjausliike olisi voinut muuttaa elämäni, enkä olisi syrjäytynyt nuori aikuinen. Päällepäin voi näyttää, että kyllä se nuori/lapsi pärjäilee, mutta totuus voi olla jotain aivan päinvastaista.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vaan tenttaukselta jos oikein istutetaan alas ja vaaditaan kuulla totuus. Itse en olis sanonut sanaakaan.
Haluat käsittää väärin. Minkä minä sille voin? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva pikku kuulustelu lähentää aina lapsia vanhempiinsa.
Avoimuus ja luottamus pitää rakentaa muilla tavoin. Jos sitä ei ole, tuollainen puhuttelu sulkee suut lopullisesti.
En minäkään istuttaisi alas ja vaatisi puhumaan ja kakistamaan totuutta ulos. Paljon paremmin se vointi tulee esille yhteisen tekemisen ja juttelun myötä. Myös katselemalla pitemmällä aikavälillä onko teini hyvinvoivan oloinen ja iloinen ja jutteleva ja onko väsynyt ja hiljainen vain ihan silkkaa kouluväsymystään tai syksyä.
- En todellakaan olisi kertonut mitään, jos äiti olisi vaatinut puhumaan. Sen sijaan hartioiden takaa hellä halaaminen ja lämmin kysymys "mitäs äitin tytölle kuuluu" on paljon helpompi ote. Ja siltikään en puhunut. Jos vanhempi on kiireisen ja ahdistuneen oloinen itsekin ihan vaan arjessa, ei hänelle kyllä mene puhumaan omista asioistaan. Tuntee olevansa vain riesaksi ja yksi tuskan aihe lisää.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään istuttaisi alas ja vaatisi puhumaan ja kakistamaan totuutta ulos. Paljon paremmin se vointi tulee esille yhteisen tekemisen ja juttelun myötä. Myös katselemalla pitemmällä aikavälillä onko teini hyvinvoivan oloinen ja iloinen ja jutteleva ja onko väsynyt ja hiljainen vain ihan silkkaa kouluväsymystään tai syksyä.
- En todellakaan olisi kertonut mitään, jos äiti olisi vaatinut puhumaan. Sen sijaan hartioiden takaa hellä halaaminen ja lämmin kysymys "mitäs äitin tytölle kuuluu" on paljon helpompi ote. Ja siltikään en puhunut. Jos vanhempi on kiireisen ja ahdistuneen oloinen itsekin ihan vaan arjessa, ei hänelle kyllä mene puhumaan omista asioistaan. Tuntee olevansa vain riesaksi ja yksi tuskan aihe lisää.
Minulle on tehty juuri noin, kuten lainauksessa ensimmäiseksi kuvailtiin. Tuloksena opin esittämään, että kaikki on hyvin. Oikeasti ei ole. Vanhempani eivät tunne minua ja suhteemme on pintapuolinen. Tuttava-tasoinen, jos se on edes sana. En ole syrjäytynyt, mutta jotenkin sivussa elämästä silti. N19
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään istuttaisi alas ja vaatisi puhumaan ja kakistamaan totuutta ulos. Paljon paremmin se vointi tulee esille yhteisen tekemisen ja juttelun myötä. Myös katselemalla pitemmällä aikavälillä onko teini hyvinvoivan oloinen ja iloinen ja jutteleva ja onko väsynyt ja hiljainen vain ihan silkkaa kouluväsymystään tai syksyä.
- En todellakaan olisi kertonut mitään, jos äiti olisi vaatinut puhumaan. Sen sijaan hartioiden takaa hellä halaaminen ja lämmin kysymys "mitäs äitin tytölle kuuluu" on paljon helpompi ote. Ja siltikään en puhunut. Jos vanhempi on kiireisen ja ahdistuneen oloinen itsekin ihan vaan arjessa, ei hänelle kyllä mene puhumaan omista asioistaan. Tuntee olevansa vain riesaksi ja yksi tuskan aihe lisää.
Minulle on tehty juuri noin, kuten lainauksessa ensimmäiseksi kuvailtiin. Tuloksena opin esittämään, että kaikki on hyvin. Oikeasti ei ole. Vanhempani eivät tunne minua ja suhteemme on pintapuolinen. Tuttava-tasoinen, jos se on edes sana. En ole syrjäytynyt, mutta jotenkin sivussa elämästä silti. N19
N19 korjaa, Siis tuo, että seuraillaan tilannetta ja katsotaan onko hyvinvoivan oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vanhemmat voi tehdä jos tyttöset juoksee jännämiesten perässä? Auttaako siitä keskusteleminen heidän kanssaan? Jos, niin miten?
Minustakin (kuten nelonen sanoo) asia on niin, että suora kysymys harvoin toimii, ainakaan teinin kanssa. Siihen on ihan liian helppo vastata, että "ihan hyvää, saanko mennä pelaamaan?"
Kyllä lapsen - myös teinin - kanssa pitää olla ja häntä kuunnella päivittäin. Kun keskusteluyhteys pelaa ja teini tietää äidin kestävän huonojakin kuulumisia ja haluavan auttaa ja paneutua teinin ongelmiin (tekemättä niistä silti suurta draamaa), niin se on siinä.
Toisin sanoen luottamus ja puheyhteys ei synny kertaistunnolla, se vaatii paljon enemmän aikaa ja vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua ap, mutta toi tenttaaminen ei oo ihan paras tapa keskustella teinin kanssa. Meidän neiti varmaan kiikuttais mut hoitoon jos tuomitsemisesta sille puhuisin.
En tenttaa, mutta kun huomaan että teini haluaa "avautua" pyrin olemaan kuulolla ja laitan sivuun vähemmän tärkeät toimet.
Ei todella toimi meillä tollanen et nyt istut ja puhut. Aika pian huomaa jos ei juttutuulella niin sitten annettaan olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua ap, mutta toi tenttaaminen ei oo ihan paras tapa keskustella teinin kanssa. Meidän neiti varmaan kiikuttais mut hoitoon jos tuomitsemisesta sille puhuisin.
No ehkä semmoinen tapaus joka oikeasti pyörittelee yksin päässään jotain inhottavia asioita voi tuossa tapauksessa tuntea helpotusta kun kuule vanhemmaltansa, ettei häntä mistään tuomittaisi vaikka mikä olisi.
Meillä onneks teinit on aina kertonut heti ongelmistaan. Tosin meillä puhutaan asioista aina hyvinkin suoraan, ilman arvostelua tai tuomitsemista. Yhdessä haetaan ratkasuja ongelmiin toisiamme tukien ja tsempaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teinin kuunteleminen ja puhuminen ei avaudu yhtäkkiä niin, että hänelle sanotaan jonakin kauniina iltana "tiedäthän että voit kertoa meille ihan kaiken ja silti rakastamme!"
Se on vain sanahelinää, ellei häntä ole kuunneltu muutenkin aina. Pysähdytty halimaan ja kysymään lähinnä joka päivä, että miten koulussa meni. MItä sille ja sille sun kaverille nykyään kuuluu, koskas tulette meille viettämää yökyläiltaa. Onko sulla huolia, kun olet näyttänyt vähän aikaa niin mietteliäältä. Keskustelu ja kiinnostus ja oikea läsnäolo pitää rakentaa hyyyyvin paljon aiemmin, koko laspuuden ajan. Sekään ei tarkoita sitä, etteikö vanhempi saisi olla myös väsynyt ja vähemmän vastaanottavaisella päällä. Silloin se kannattaa vain pukea sanoiksi: Kuule, jutellaan illalla kunnolla kun mulla menee tämä päänsärky ohi. Olen tosi väsynyt työviikosta. Voitaisiin oikeastaan viettää äiti-tytär -saunapäivä huomenna. (tai vastaavaa)
Sekin on sanahelinää, että "tiedäthän sitten, että jos kämmäät, niin kotiin voi aina tulla vaikka pää kainalossa kontaten", jos edellisten kämmien seurauksena on seurannut raatosaarna. Nuori ei taatusti tule kertomaan, että meni mokaan jaa dokaamaan ja poliisitkin kävivät puhuttelemassa puistossa ja nyt itkettää, jos hän on jo aiemmin saanut viikon pelikiellon vain räiväistyään vihaisena oven kiinni perässään. Hän ei kyllä kerro, jos ahdistuksissaan on mennyt viiltelemään rannetta, jos vanhempien tuskastumista tai raivoa on saanut pelätä paljon pienempienkin hävettävien juttujen kanssa.
Kannattaa myös miettiä miten aikoo reagoida, jos suusta tuleekin vaikeata juttua. Kannattaako huudahtaa, että mitä sä olet oikein mennyt tekemään! Eikö sun päässä liiku mitään? Tajautko millaiseen soppaan nyt laitoit minutkin?! Kyllä saa hävetä silmät päästään.
Vai sanotko, että Kuulehan, puhallellaan hetki ja ratkaistaan tämä homma yhdessä. Annapa kun autan.
Minusta sitä luottamusta ja välittämistä pitää osoittaa ihan pienestä. Pitää muistaa jutella, kysellä ja ennen kaikkea kuunnella lasta niin, että tulee tavaksi kertoa tunteista ja omista asioista puolin ja toisin. Sillon ne välit on teininkin kanssa sellaiset, että vaikeassakin paikassa löytyy puheyhyeys ja teini tietää sanomattakin, että kaikesta voi puhua.
Kuulostaa vaan tenttaukselta jos oikein istutetaan alas ja vaaditaan kuulla totuus. Itse en olis sanonut sanaakaan.