Aspergerin vuoksi ero

http://www.autismiliitto.fi/files/1761/Parisuhdeopas5_painos_kevyt.pdf

Luin tuon pätkän, ja olen aivan 100% varma että kumppanillani on asperger. Hänen pienimmillään veljillään se on oikein diagnosoitu, ja ilmeisesti on kuitenkin perinnöllistä.

Täällähän pyöri jo aikaisemmin topic aspergerista partnerina. Toisille oikein aarre, toisille hankalampaa.

Minä olen niin loppu tämän suhteen kanssa, en voi elää näin loppuelämääni.
Mutta voinko olla onneton toisen sairauden/ominaisuuden kustannuksella? Pitäisikö minun vaan tukea ja ymmärtää, unohtaa itseni sekä omat haluni?

Olen pitkään ollut suhteen kanssa niin sekaisin kun vaan voi olla. Ihmetellyt miksi mies ei halua läheisyyttä kanssani, eikö hän rakasta minua jne. Monet asiat saivat nyt vastauksen. Ymmärrän miestäni, mutta pää ei kestä. Minulla on omat haluni, kaipaan läheisyyttä ja seksiä parisuhteeltani. Myös tietynlaista tunnekemiaa ja hauskanpitoa, nämä kaikki puuttuu nyt.

Toki hyviäkin asioita on, arki rullaa ja mies hoitaa kotia, tällä tavalla näyttää oman kiintymyksensä. Mutta kuinka pitkälle voin jatkaa oman hyvinvoinnin kustannuksella? Olen jo nyt miehen seurassa tosi ahdistunut ja negatiivinen, hän vie minusta tietynlaisen elämänilon pois.

En tiedä miten ikinä uskaltaisin lapsia tälläiseen suhteeseen, arki varmasti toimisi mutta jos itse voin jatkuvasti huonosti?

Tosiaan meillä ei ole läheisyyttä / seksiä juuri lainkaan, olemme puhuneet mutta kun mies ei sitä kaipaa/halua niin hän ei näe mitään ongelmaa. Emme tee spontaanisti asioita yhdessä, vaan miehen arki on tosi samanlaista kotona istumista. Vetäytyy usein vapaa-ajallaan hiljaa katsomaan televisiota, emme juttele juuri kuin pinnallisista asioista. Mies ei juuri naura, pidä hauskaa, iloitse vaan on sellaisessa
"möllötystilassa". Tuntuu että tekee minustakin aivan eri ihmisen..

Tiedän ettei hän tee sitä tahallaan, hän vain on tuollainen. En halua hänelle mitään pahaa, mutta lähiaikoina on alkanut tuntumaan kun asuisin veljen kanssa kämppiksenä tms. Olen ennemmin koulussa / töissä kun kotona miehen seurassa, koska en viihdy. Emme ikinä tosiaan tee mitään, mutta en välttämättä haluaisikaan lähteä minnekään koska olemme vaan vaitonaisia ja eri planeetoilta.

Mitä mä teen? Suhde kestänyt pari vuotta, tuntuu todella kamalalta jättää mies sairautensa/ominaisuuksiensa vuoksi (kyllä, en tajunnut näitä tavatessamme ja assit kai jaksaa alkuhuumassa vähän tsempata).. Mutta jos jään niin oma pää sekoaa..

Esimerkiksi kun en tajunnut vielä tätä asiaa niin puhuin seksin vähyydestä (1-2 kertaa kk?), niin mies vaan sanoin että on laiska eikä jaksa nähdä vaivaa. Sen sijaan hän runkkaa, mutta ei vaan näe tarvetta seksille. Seksin lisäksi muuta läheisyyttä ei ole.. (No iltapusu koska se nyt vain kuuluu antaa)