Narkkari sukulainen
Puolisoni +30v. veli käyttää huumeita ja on siis jo eläkkeellä. On olemassaan ihan mukava ihminen,mutta toki teinivuosista asti olleet päihde-ja mielenterveysongelmat näkyy. Tällä hetkellä ei ilmeisesti käytä suonensisäisiä huumeita vaan (ainakin) Subutexia. Asuu siis vanhemmillaan.
Meillä on miehen kanssa yhteisiä pieniä lapsia ja minua jotenkin arveluttaa kyläillä lasten isovanhemmilla,koska siellä on usein tämä päihdeongelmainen veli. Puolison vanhemmat vähättelevät ongelmaa tai heidän mielestään on ihan ok,että lähdetään esim.yhdessä viettämään mökkiviikonloppua,niin että mukana on siis myös meidän lapset ja tämä narkkari. Minusta se on liikaa. Tietysti isovanhemmilla voi kyläillä muutaman tunnin kerrallaan,kun tilanne pysyy paremmin hallinnassa,mutta ahdistaa noin pitkät ajat.
Mielipiteitä,kiitos!
Olet oikeassa, kannattaa pysytellä erossa. Meillä on sukulaisissa samanlainen tapaus eikä ikinä tiedä, mitä sen ympärillä tapahtuu vaikka sekään ei enää (luultavasti ainakaan) käytä mitään suonensisäisesti. Oli pitkään ollut ihan iisisti ja sitten kun oli hänen isänsä 70-vuotisjuhlat, pihaan tuli musta auto kuin jostain leffasta ja kaikki vieraat kattoo suu auki kun autosta alkaa lapata liivijengiläisen näköstä porukkaa, jotka nappaa tämän huumehemmon niskasta mukaan ja hakkaa sen siihen paikkaan ja häipyy yhtä nopeesti kuin tulivatkin. Jaa ei tapahdu Suomessa - no kyllä tapahtuu!