Mä en kyllä ymmärrä että miksi ihmiset haluaisi elää ikuisesti

Minulla on useampi sukulaistäti elänyt yli sadan vuoden ja se on oikeasti aikaa kauheaa. Ihan kuin olisi unohtunut elämään.

Pelkäävät kuolemaa tai eivät halua päästää irti. Tai molemmat. Mä en kyllä halua. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään että elämä on luopumista ja sen takia pitäisi nauttia siitä mitä on, silloin kun on.

Ensin luovutaan lapsuudesta, nuoruudesta, isovanhemmista, omista lapsista, omista vanhemmista ja lopulta itse kuolee. Siinä välissä saa kyllä kokea paljon hyvää ja kaunista. Juurikin ne samat asiat joista joutuu lopuksi luopumaan.

Sepä se.

ap

Riippuu ihan missä kunnossa. 30-vuotiaan fysiikalla voisi ihan hyvin elää vaikka 500 vuotta jos se esim. jonkin kantasolutekniikan / geenitekniikan avulla olisi mahdollista.

Itse uskon että ihmiset elävät ikuisesti, mutta ei tietenkään tässä samassa muodossa kuin nyt. Olisi todella surullista jäädä kiinni tähän ruumiilliseen muotoon missä nyt elää. Se on kuin perhonen takertuisi toukkavaiheeseen, ja kieltäytyisi koteloitumisesta ja perhoseksi kasvamiseksi, vain siksi ettei ymmärrä että toukkavaiheen loppu on vasta perhosen alku, luulisi että kun toukka tuhoutuu, se on yksilön elämän loppu.

Minä haluaisin elää ikuisesti (terveenä). Miksi en haluaisi? Elämä on ihanaa!

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin elää ikuisesti (terveenä). Miksi en haluaisi? Elämä on ihanaa!

Ihminen ei osaa arvostaa mitään ennen kuin tietää joutuvansa luopumaan siitä. Jos eläisit ikuisesti, ei elämä olisi ihanaa koska et osaisi arvostaa sitä.

Elämä on todellakin ihanaa mutta sitten kun on aika siirryn eteenpäin. Oletan siis että kuoleman jälkeen on elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin elää ikuisesti (terveenä). Miksi en haluaisi? Elämä on ihanaa!

sanot nyt, mutta monet kypsät vanhat ihmiset kokevat jossain vaiheessa saaneensa jo elämästä kylliksi, vaikka ei olisikaan mitään tuskia tai haittaavia rajoituksia. Omat vanhempani esimerkiksi ovat tällaisia. Ovat ihan terveitä, matkustelevatkin vielä, remppaavat kotiaan, mutta ovat sitä mieltä että onhan tätä lajia jo tarpeeksi nähty ja poiskin olisi jo valmis lähtemään. Silti he ovat ihan iloisia ja toimeliaita, ei mitään masentuneita ihmisiä. Itsellenikin olisi ihanne, että voisi lähteä "elämästä kyllänsä saaneena", silloin kun itsestäkin jo tuntuu että tahtoo.

Ajattelin juuri eilen tuota ikuista elämää, jota uskonnot meille lupaavat. Ei elämä ainakaan keski-ikäisessä kropassa ole joka päivä kivaa, aina löytyy uusia kipukohtia, niin fyysisiä kuin henkisiä, onneksi psyyke on toistaiseksi kestänyt.

Ilmesisesti uskontojen syntyaikaan elämä ei ole ollut tätäkään vertaa kivaa, niin on luvattu kaikkea hyvää ikuisesti että uhrilahjoja papistolle riittää.

Siinä mielessä uskon ikuiseen elämään, että eihän aine häviä, henki kyllä lähtee.