Miehen järkyttävä puhe hylkäämisestä
Ollaan miehen kanssa todella erilaisia ja on aiheuttanut paljon riitaa lastenhoidon ja -kasvatuksen suhteen. Haluaisin selkeyttä ja rajojen asettamista sekä niistä kiinni pitämistä. Nykyään meillä on todella levoton meno, sotkua tulee hirveästi ja lapset riehuvat kun ollaan koko perhe yhdessä. Sanoin taas tänään umpiväsyneenä, että rajat on pidettävä ja pitää vaan jaksaa olla sitkeä lasten kanssa niin se kyllä palkitaan. Nytkin päästäisiin helpommalla jos edes omia jälkiään joutuisivat korjaamaan. Mies tokaisi ettei hänellekään rajoja laiteltu lapsena. Sanoin että minulta kun loppuu jaksaminen niin ollaan sit viikko-viikko-systeemillä kun ei ole hyvä tämä jatkuva ristiriita ja minäkään en jaksa olla äitinä näin. Mies sanoi, että mikäli niin teet niin hän häipyy kokonaan mun ja lasten elämästä eikä kukaan meistä näe häntä enää ikinä. Että se minulle tiedoksi. Hän ei ala pelleilemään.
On sanonut saman ennenkin. Kuinka voi ajatella noin? Että kykenisi hylkäämään omat lapsensa?!! Ei hän edes vaikuta minusta millään lailla riippuvaiselta tai rakastavalta...Järkyttävää ja huolestuttavaa, ylipäätään että on tässä isänä ja ajattelee noin? :-O
Kuulostaa terveeltä suhteelta. Olet onnekas kun olet löytänyt tuollaisen helmen <3