Onko päiväkodissa sallittua lasten sanoa jollekin että ei oteta leikkiin mukaan?
Onko tämä siis päiväkodeissa ok? Ja jos ei niin miten tilanteet hoidetaan?
Minua hieman hämmästyttää pojan eskarissa (päiväkodissa) ollut aika paljon tilanteita että toiset sanovat (tai siis yleensä yksi poika sanoo - nyt jo laajentunut muihinkin) jollekin että ei pääse mukaan leikkeihin. Pojallemme on jäänyt kuva että tämä on ok toimintaa, jota saa tehdä. Tietäähän tuo kuitenkin ettei se tunnu kivalle ja hän ollut usein myös leikistä pois suljettu - tosin ei vielä kai itse kertaakaan sanonut muille ettei toinen pääse mukaan leikkiin.
Olen ollut yhteydessä päiväkotiin ja kysellyt tästä asiasta. Silti minullekaan ei ole oikein selvinnyt miten tälläisissä asioissa toimivat. Poikamme mukaan viimeksi olleessa tilanteessa tädit olivat sanoneet että sitten seuraavalla kerralla ottavat tämän tällä kertaa leikeistä ulos jätetyn kaverin... Mitäköhän tämä nyt sitten tarkoittaa.
Kertokaahan muut miten teillä päiväkodeissa suhtaudutaan asiaan ja miten te itse suhtaudutte vastaaviin tilanteisiin?
Kommentit (17)
Riippuu tilanteesta, miten aikuiset puuttuvat, vai puuttuvatko ollenkaan. Ja myös henkilökunnasta, sen määrästä, keskinäisistä suhteista, sekä tarhan tavoista.
Itse olen sitä mieltä, että lapsia ei voi vaatia AINA ottamaan kaikkia halukkaita leikkiin mukaan. Välillä aikuiset joutuvat myös todella rankalla kädellä ohjailemaan näitä leikkiporukoita, että meininki pysyy järkevänä.
Jos työporukka osaa hommansa hyvin, saadaan ryhmä toimimaan hyvin, ja lapset leikkivät eri kavereiden kanssa ei päivinä, ja jopa iso porukka samaa leikkiä sopuisasti.
Se, missä kohtaa puututaan kiusaamiseen, onkin sitten hankalampi juttu! Kaikkia tilanteita aikuiset eivät näe, mutta fyysistä kiusaamista ei tietenkään sallita, eikä muunlaistakaan, jos sitä vaan pystytään valvomaan. Ja väitän kyllä että täysin ei pystytä. Itse asiassa jonkun verran eskarilaisten pitääkin oppia sitä itsekseen pärjäämistä, mutta kyllä meiningin pitäisi olla sellaista, että aina saa mennä aikuisille sanomaan, jos kokee olevansa kiusattu.
Niin, ja sitten vielä sellainen puoli tarinaa, että nuo kuusivuotiaat omaavat vielä aika itsekeskeisen maailmankuvan ja saattavat kyllä kotona puhua asioista ihen eri tavalla, kuin todellisuudessa asiat onkaan.
Meidän kuusivuotiaan repliikki tässä esimerkkinä;
*" Ville" hakasi mua vaikka mä en tehnyt mitään ! Ja mä jouduin jäähylle, vaikka se oli " Villen" joka aloitti ja mä vaan tönäisin hänet pois !*
Ja kun sitten äiti vähän kaiveli syvemmältä;
*Joo, en päästänyt " Villeä" leikkimökkiin kun se pyysi päästä leikkiin mukaan, mä halusin lekkiä vaan " Kallen" kanssa, ja sitten " Ville" lköi mua !*
Ja tästä sitten kehkeytyi keskustelu, miksi " Ville" oikeastaan löi, ja että eihän se lyöminen ollut oikein, mutta sinäkin teit väärin ja " Villeä" harmitti kun ei päässyt mukaan jne.
No, tosiaan nämä tilanteet on aika moninaisia, ja äitiä kyllä välillä hirvittää, minkälaisissa tilanteissa ne omat kullannuput joutuvatkaan pärjäämään ! Esikoinen " pärjää" nyt ekaluokalla, onneksi näyttää menevän aika hyvin, vaikka henkisiä kolhuja onkin muutama jo koettu !
Itse olen eri mieltä (jossei mitään syytä - siis kuten kiusaaminen, ole). Meillä on yritetty opettaa että ketään ei saa sulkea ulkopuolelle. Päiväkodissa kuitenkin on sallittua sanoa jollekin ettei pääse leikkiin - kunhan käyttää nättiä ilmaisua. Että opinhan minäkin tässä jotain!
Päiväkodissa eskarissa on juuri ollut tälläisiä lyömistilanteita, kun lasten pettymys purkautuu, kun eivät pääse leikkiin mukaan. Eli ovat hyvin tavallisia... Omat " klikit" leikkiporukoissa ovat kyllä muodostuneet, sekoittuminen leikkikavereiden kesken eri päivinä ovat hyvin vähäisiä.
Poikamme tarinat " tentataan" yksityiskohtaisesti (koska ensimmäisissä kertomissaan poika yleensä oikaisee ja ei todellakaan osaa kertoa kaikkkia yksityiskohtia) ja ovat aika luotettavia, koska kerron nämä myös päiväkodissa ja sieltä tulleet viestit ja tilannekuvaukset vastaavat poikamme kertomia.
" jos ei halua leikkiä jonkun kanssa ei ole pakko" . Eli kun eräänä aamuna vein lapset päiväkotiin, tuli eräs tyttö kysymään " alatko mua" , ja minä siinä aloin omaani torumaan kun heti kieltäytyi kaveruudesta, päiväkodin johtaja tuli ojentamaan minua. Oli sitä mieltä, että jos ei halua jonkun kanssa leikkiä, ei ole pakko. Minusta järkyttävä kanta, koska aina olen ollut sitä mieltä että pitäisi olla kaikkien kanssa kaverina. Mutta nähtävästi sitten ihan yleinen käytäntö.
Jäin tuossa miettimään. Pidättekö te vanhemmat kaikista ihmisistä? Oletteko te todella kaikkien ystäviä?
Mä en ainakaan usko.
Eikö lapsilla ole oikeutta omaan mielipiteeseensä? Se on ihan tosi asia, ettei kaikki voi olla kaikkien kanssa. Ja lapsien maailmassa ikävä tosi asia on usein se, että joihinkin leikkeihin ei mahdu enempää. Päiväkodeissa lapsia on kuitenkin niin paljon yleensä, että harvoinpa kukaan lapsi jää kokonaan ilman kaveria.
Käyttekös te siellä pihallakin kyselemässä, että onko oikein vai väärin.
Ihan samanlaisia tilanteitahan sielläkin, tulee.
Mun mielestäni lapsillakin on oikeus omaan mielipiteeseensä, jos ei joku mahdu leikkiin niin ei mahdu.
Se kun kirjoitin ettei haluta leikkiä erityislasten kanssa ei tarkoittanut että heitä suljetaan leikeistä pois (siis poikamme). Kyllä meillä poika tietenkin tykkää toisista kavereista enemmän ja toisista ei niin paljoa. Erityislapset eivät ole niin hänen suosiossaan, mutta ei hän silti sulje erityislapsia pois leikeistä, vaan päästäisi heidätkin mukaan (kunhan eivät kiusaa tai lyö leikissä), ei vaan erityisesti tykkää hakeutua heidän leikkeihinsä- eli eivät ole hänen suosiossaan. Eli tuo selvennykseksi aikaisempaan- olikohan tarpeeksi selvästi sanottu? Erityislapset ovat oppineet leikkimään omissa porukoissaan, koska tuo yksi (voi olla joku muukin) " normaalilapsi" kieltää tulemasta heidän leikkeihin. Hieman mietityttää onko tämä erityislasten " integrointia" . Tosin samalla lailla tämä/nämä " normaalilapset" osaavat sulkea normaalilapsiakin ulos leikeistä, mutta " alinta kastia" ovat erityislapset.
Tuo alkuperäinen kirjoitukseni erityislapsia koskien oli vastaus siitä kun joku kyseli että kai päiväkodissa on muitakin porukoita kuin se yksi missä leikkiä.
Edelleen koen että aikuisten tehtävä on kasvattaa vielä 6v:takin, eikä pelkästään antaa heidän itse toimia keskenään. Olen eri mieltä tuosta " me ei oteta sua leikkiin" asiasta, mutta eskarin käytäntönä se on nyt hyväksyttävä. Silti kotona annamme mallin ettei ketään saa sulkea pois leikeistä, jossei toinen anna siihen syytä (kenenkään ei tarvitse alistua tietenkään lyömiseen, kiusaamiseen yms. ja silloin pitää saada sanoa toiselle ettei leikitä tämän kanssa, jos hän kiusaa). Itse haluaisin poikamme olevan reilu kaveri ja toivon tämän kasvatustyylin kantavan hedelmää myöhemmin elämässä, silloin voi olla kaverina haluttu sellainen, joka on reilu muille. Monilla on vaan kannalla ajatus ettei lapset ole reiluja toisilleen ja tämä pitäisi hyväksyä.
On tullut huomattua että meillä vanhemmilla on todella toisista eroavia tyylejä tässä. Ja kyllä ne lapset nopeasti oppivat vanhempien ja aikuisten esimerkeistä ja ajatusmaailmasta. Eli kyllähän näitä erilaisia lapsia ja vanhempia löytyy. Sinänsä on mielenkiintoista ja opettavaista lukea näistä eri ajatuksista.
Sanki:
ns. erityislasten kanssa ei haluta leikkiä. Onko tämä jotenkin hyväksyttävämpää, kuin ns. normaalien lasten pois leikistä jättäminen?Insinööriäiti:
Koko ryhmässä ei ole kuin muutama (siis käytännössä 1-2) kiva kaveri, suurimman osan ryhmäläisten kanssa ei hirveästi haluta leikkiä. Ryhmässä ei ainakaan meidän poikamme suosiossa ole ryhmään integroidut erityislapset
Tämä siis vielä kerran selkokielellä. Eiköhän heilläkin se leikeistä pois sulkeminen tunnu yhtä pahalle kuin normaaleista lapsista (jossei vielä pahemmallekin). Meillä poika on viime aikoina alkanut jopa puolustaa yhtä erityislasta että tämä pääsisi " normaalilasten" leikkeihin mukaan - koska tämä poika on kysynyt useamman kerran ottavatko mukaan (kyseessä ei ole hänen parhaita kavereitaan, mutta kyllä silti olisi valmis ottamaan hänet leikkeihin, koska tietää kuinka pahalta leikeistä pois sulkeminen tuntuu). Viime päivinä kun olen kiinnittänyt huomiota ja kysellyt pojalta enemmän tästä " me ei leikitä sun kanssa" , niin olen huomannut että erityislapsilla on vähemmän tönimistä, lyömistä yms. heitä kohtaan, joiden kanssa leikkivät yhdessä. Tuota tönimistä, lyömistä yms. on sitten enemmän niitä kohtaan, joiden kanssa eivät leiki.
No joo olen idealisti ja ilmeisen tyhmäkin vielä, pitäisi opettaa pojasta toisenlainen- tai siis olla opettamatta ja antaa olla, niin oppisi itse selviämään toisten joukossa. Jokin osa minusta kuitenkin sotii tätä ajatusta vastaan ja en haluaisi pojasta samanlaista kuin muista " me ei oteta sua leikkiin" -lapsista. Tosin oppii tuo varmaan kuitenkin tuotakin ominaisuutta eskarissa, vaikka kotona oltaisiin toista mieltä.
ja saavat lapset " ujutettua" leikkimään sekaisin vähän eri päivinä eri kavereiden kanssa, mutta kaikissa tarhoissa näin ei todellakaan tapahdu, valitettavasti.
Minä en kyllä myöskään täysin vaatisi aina kaikkia ottamaan kaikkia mahdollisia halukkaita kaikkiin leikkeihin, jos nyt näin karrikoiden sanotaan. On tilanteita, joissa on oikeasti hyväksi, että kaksi tai kolme lasta leikkii yhdessä, ja jopa aikuiset saattavat kieltää useamman kaverin mukaantulon. Leikkiminenhän on oppimista, joskus on hyväksi saada kahdelle lapselle aikaiseksi hyvä rauhallinen yhteinen leikki, jossa he saavat tasavertaisesti luoda leikkiä. Isossa ryhmässä esim arka lapsi jää helposti " ottajan" osaan, hänelle sopiva leikkikaveri ja kahdenkeskeinen leikki on todella hyvä harjoituspaikka omien mielipiteiden ilmaisuun.
Ja taas ne parhaat kaverukset on hyvä välillä irroittaa toisistaan ja laittaa leikkimään eri lasten kanssa, roolit sekoittuvat.
Tarhojen ryhmät ovat muutenkin niin isoja, että kaikkia ei todellakaan voi aina päästää samaan leikkiin, jos tilat käyvät ahtaiksi. Ja hässäkkä on muutenkin valmis alta aikayksikön.
Kotipiirin leikeissä voi minusta hyvin vaatia, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan, vaikka tarhassa tätä solidaarisuutta ei aina voidakaan opettaa.
Varmasti on kuitenkin eskarissakin tarkoitus, että kenelläkään ei ole paha mieli leikkikuvioista, mutta aina ei pystytä ( haluta ? ) toimia niin, että kaikilla olisi hyvä olla. Valitettavasti myös henkilökunnassa on niitä, jotka eivät jaksa paneutua työhönsä riittävästi. Ja sitten vielä tuo resurssipula tekee tehtävänsä...
Raakaa on kyllä välillä tämä lasten arki nykyään,
sitä ei ole kieltäminen ! Kannattaa silti yrittää toimia ja opettaa lapsilleen, niin, kuin itse kokee oikeaksi. Toivottavasti sillä pärjää !
Meillä poika 3,5 v on kertonut hankalasta pk-kaverista, joka kiusaa(terrorisoi jne kuulemma kaikkia tasapuolisesti), välillä kuitenkin kiva, tosin aika raju. On ollut aikoja jolloin xx hyökkää kimppuun takaapäin, lyö, ajaa pyörällä päälle, jolloin pk-henköstö on todennut, että XX:llä oli vain ikävä. OK hänellä ilmeisesti on ongelmia: yksinhuoltajan lapsi jne. Toisinaan poikani pelkää, joinakin päivinä ovat taas leikkineet koo päivän yhdessä.
Tilanne on ollut hieman ongelmallinen. Olen joutunut vastoin omaa ideosogiaani sanomaan, ettäå pidä puolesi, os käy päälle ja lyö, lyö takaisin.
Valitettavasti elämässä tuntuu olevan jo lasten maailmassa sama totuus kuin aikuisilla: taistele paikkasi auringossa.
koska pojat usein leikkivät isossa porukassa ja tytöillä usein tulevat jo alle kouluikäisinä nämä ns. paras kaveri kuviot.
Itselläni on neljä tyttöä, joten siksi minun kokemukseni on enimmäkseen tyttönäkökulmainen, mutta minä olen havainnut juuri isompien 7v ja 9v osalta, että leikit sujuvat huomattavasti paremmin kaksin tai nelisin kuin kolmisin. Tarkoitan nyt sitä, että helpommin tulee riitaa kun on pariton määrä lapsia.
Tokaluokkalaisella on se bestis ollut jo eskarista asti sama ja tiedän, että siihen kuvioon on kolmannen vaikea tulla väliin. Eskarilainen puolestaan leikkii päiväkodissa aina ns. " 4tytön jengissä" , kuten hän itse asian ilmaisi ja syntymäpäivillekin kutsuttiin vain nämä 3 bestistä!
Itse en myöskään täysin tue ajatusta, että kaikki leikkii kaikkien kanssa, kun ei kaikkien lasten kemiat puhumattakaan kehitystasosta ole sama. Lapset on erilaisia ja kiinnostuneita eri asioista, eikä kaikkien kanssa vain leikit suju samalla tavalla. Myös minä aika pitkälle toivon, että lapset itse selvittävät riitansa niin kotona, kuin kaveripiirissa. Siten ne sosiaaliset ja kommunikaatiotaidot kehittyvät, kun ei aina ole aikuinen joka tilanteeseen puuttumassa.
Jos lapsilla hyvä leikki kesken ja aikuinen tulee siihen sanomaan, että nyt otatte tämän lapsen mukaan leikkiin, leikki on usein " pilalla" . Uudelle lapselle ei löydy sopivaa roolia tai peli pitää aloittaa alusta ym ym.
Jos päiväkodissa ei ole pakko leikkiä kaikkien kanssa kaikkia leikkejä ja lapset saavat päättää, se tarkoittaa että lapset saavat sanoa jollekin että et pääse leikkiin. Tästä tulee helposti tilanteita että yhdelle ja samalle kaverille sanotaan että et pääse leikkiin. Samoin helposti tulee tilanteita että yksi lapsi päättää kuka tulee leikkiin mukaan ja kuka ei. Eli jos lapset saavat päättää ja mitään " sääntöjä" leikistä pois sulkemiseen ei aseteta, tilanne lähtee helposti käsistä. Aikuisten puuttuminen ja tieto näistä tilanteista voi olla aika puutteellista ja vasta kun tilanne pahenee jonkun syrjimiseksi ja jonkun dominoivaksi käytökseksi tilannetta lähdetään purkamaan - jos sitäkään huomataan.
Jos lapset (tai yksi lapsi) saavat päättää kuka ei pääse leikkiin mukaan, niin olisi hyvä kun siinä toimittaisiin joidenkin sääntöjen mukaan. Vaikka lapset ovat hyvin tilannetajuisia, niin omatunto ja oikeudentaju ei ole kovin kehittynyt ja aikuisten ohjausta tarvittaisiin tähän. Lisäksi kaipaisin sääntöjä, joita ilmeisesti ei ole? Vai onko muualla käytössä jotain vastaavaa?
*Jos jotain ei oteta leikkiin, niin siihen pitäisi olla syy (esim. jos poissuljettu kiusaa/riehuu) - tosin meillä kotona ohjattaisiin silti mielummin lasta sanomaan toiselle että hän pääsee mukaan leikkiin jos osaa olla nätisti ja jos ei osaa, niin sitten poistettaisiin leikistä.
*Leikissä rajoitettu koko, jolloin leikki on " täynnä" .
*Samaa lasta ei saa koko ajan sulkea leikistä ulkopuolelle.
*Jos useampi leikkii yhdessä, niin jonkun poissulkemiseen tarvitaan kaikkien mielipide, eli vain yksi ei voi sanoa ettei leikitä tuon kanssa.
No tämän myötä huomaan olleeni olleeni aika naaivi tässä asiassa. Ei ihme että lapset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Ilmeisesti lasten pitää saada itse päättää ja tulla toimeen lasten keskinäisissä tilanteissa.
Jotenkin tuntuu, että jos tietty lapsi jää leikistä jatkuvasti pois niin tilannetta ei suinkaan auta se, että aikuiset jatkuvasti käyvät sanomassa lapsijoukolle, että ottakaa nyt se x- mukaan leikkiin. Enemmänkin mietin, että lasta tulisi kannustaa ja opettaa itse etsimään itselle kaveria ja jos kyseessä on joku tietty poika, joka hänet aina leikistä jättää syrjään, niin miksi hakeutua sellaiseen seuraan. Kai pk:ssa muitakin lapsia on.
Itse kyllä sitä mieltä edelleen, että aikuisen puuttuminen joka asiaan ei yleensä tuota haluttua tulosta. Lapset kun ovat erilaisia ja valikoivat itse kaverinsa. Uskon, että päiväkotiryhmästä löytyy kaikille kuitenkin paikkansa ja siihen pk henkilöstön pitääkin ehdottomasti puuttua, ettei ketään tarkoituksella jätetä kokonaan ryhmän ulkopuolelle jatkuvasti. Mutta jotenkin näistä viesteistä minulle tulee mieleen, että poikasi haluaa juuri tähän tiettyyn kaveriporukkaan, johon häntä ei haluta. Vai ymmärsinkö väärin?
Itse aikuisena voin tunnustaa, että minunkin lapsillani on ystäviä, joiden kanssa en välttämättä halua heidän olevan. Enkä kyllä saa itseäni sanomaan, että sen kanssa on pakko olla, jos en itsekään kyseisestä lapsesta ja hänen käyttäytymisestään pidä.
Koko ryhmässä ei ole kuin muutama (siis käytännössä 1-2) kiva kaveri, suurimman osan ryhmäläisten kanssa ei hirveästi haluta leikkiä. Ryhmässä ei ainakaan meidän poikamme suosiossa ole ryhmään integroidut erityislapset (diagnoosista en tiedä), heillä on myös paljon lyömistä ja tönimistä yms. Kun pojat eivät halua tyttöjen kanssa leikkiä ja kaikki erityislapset ovat poikia, niin jäljelle jää yhteensä 3-4 (omamme mukaan lukien) " normaalia" poikaa ja näistäkin se yksi mielellään sulkee aina jonkun leikeistä ulkopuolelle, niin seuran valikointi on vähäistä. Joko se ryhmä, josta joku sanoo " ettei leiki" tai se ryhmä, jonka leikit ovat hurjia ja on tönimistä ja lyömistä tai tytöt. Eli kyseessä ei ole mikään normaali ryhmä, jossa leikkikavereita löytyy...
Hieman myös mietityttää tuossa ryhmässä tuo että kaikkien kanssa ei tarvitse leikkiä. Tiukka " nokkimisjärjestys" onkin jo muodostumassa eskariporukassa ja erityislapset kelpaavat " normaalien" lasten leikkeihin, vaan kun " normaalilapsista" osa on pois. Erityislapset purkavat sitten helposti leikeistä ulos jäämistä fyysisesti satuttamalla ja kiusaamalla - heillä ilmeisesti keinot muuten toimia ovat vähemmässä. " Normaalilapsista" yksi poika pävittäin sanoo aina jollekin lapselle (oli kausi että ulos jätetty oli meidän poikamme, voi olla että oli muitakin - en vain tiedä sitä, nyt on siirtynyt yhteen erityislapseen) ettei tämä pääse leikkiin, eli osaa käyttää hyvin " valtaa" . Tälläinen leikeistä ulos sulkeminen ei minusta ole kivaa, meillä en antaisi pojan tehdä samoin, mutta täytynee sitten tarkistaa kantaa ja miettiä tuota tarkemmin sitä missä raja kulkee, koska se on eskarissa sallittua.
... vasta 2v poika, mutta jotenkin tulee suru puseroon ajatuksesta, että hänen jo ennen kouluikää pitäisi ' taistella paikkansa auringossa' . poika tällä hetkellä pph:lla eikä vielä juuri leiki toisten kanssa, vaan mieluummin rinnakkain toisten kanssa, niin ei ole ainakan paljoa tuollaista leikeistä pois sulkemista.
minä olen aikuinen ja työelämässäkin, eikä minun tarvitse taistella paikkaani auringossa. saan olla suurin piirtein se, mikä olen.
ns. erityislasten kanssa ei haluta leikkiä. Onko tämä jotenkin hyväksyttävämpää, kuin ns. normaalien lasten pois leikistä jättäminen?
Insinööriäiti:
Koko ryhmässä ei ole kuin muutama (siis käytännössä 1-2) kiva kaveri, suurimman osan ryhmäläisten kanssa ei hirveästi haluta leikkiä. Ryhmässä ei ainakaan meidän poikamme suosiossa ole ryhmään integroidut erityislapset
Eikös aika moni kasvatusalan ammattilainen neuvo, että se että lapset itse keskenään " sumplivat" asioitaan aikuisten liikaa puuttumatta, kasvattaa ja opettaa sosiaalisuuteen. Minusta ainakin - luettuani alkuperäisen monia avauksia - tuntuu, että aikuinen puuttuu liiaksi lasten tekemisiin, on koko ajan ohjaamassa leikkejä, huolehtii joka ikisestä kaverisuhteesta jne. Olisiko aika hieman höllätä ohjaksia, ja antaa lapsen vähän itsenäistyä, oppia sosiaalisuutta ja solmia sellaisia kaverisuhteita kun hän haluaa, ilman, että koko ajan äiti on ohjaamassa mitä tehdä ja kenen kanssa?
Jos jotain ei oteta leikkiin, niin siihen pitäisi olla syy (esim. jos poissuljettu kiusaa/riehuu) - tosin meillä kotona ohjattaisiin silti mielummin lasta sanomaan toiselle että hän pääsee mukaan leikkiin jos osaa olla nätisti ja jos ei osaa, niin sitten poistettaisiin leikistä.
Ja toisaalta: samaan kiinnitin huomion, kuin edellinen kirjoittaja : miksi on hyväksyttävää, ettei poikasi halua leikkiä erityislasten kanssa, jos ei ole hyväksyttävää, että poikaasi ei aina huolita muiden leikkeihin? Integroitujen ryhmien tarkoitushan on, että erityislapset tulisivat " normaalien" lasten kanssa toimeen ja oppisivat toimimaan ryhmässä. Kannattaisiko laittaa poika ns. tavallisten lasten päiväkotiin, jos ei erityislasten kanssa tarvitse seurustella?
En halua provosoida, muistelen vain, että juuuri vähän aikaa sitten surit, olitko epäonnistunut kasvatukesssa, kun pojalla tuntui olevan vaikeaa päiväkodissa. Tulee hetki, jolloin ne lapset pitää ohjata pois omista esiliinan nauhoista, ja jos sitä on lykännyt tuonne eskari-ikään asti, niin irroittautuminen voi olla kinkkistä. Lasta pitäisi pienestä pitäen rohkaista itsenäisempään toimintaan, antamalla esim pihalla ja puistoissa leikkiä ja tutustua lapsiin itse hössäämättä koko ajan siinä välissä leikkeijä keksimässä ja niitä ohjaamassa ja samalla tietyllä tavalla kontrolloimassa koko ajan lasten olemista ja tekemistä.
Eli kuvailemaasi tilanteeseen eivät tod näk puuttuisi mitenkään, ajattelevat että lapsen on hyvä oppia jo koulumaailmaa varten ettei aikuiset puutu tilanteisiin.
Itse olen arvostellut tätä ajatusmallia ja siitä puhunutkin eskarin aikuisten kanssa. Meidän poika saattaa kotona kertoa, että eskarissa kaveri on kiusannu tms. Kun kysyn mitä eskarin aikuiset sanoi niin eivät kuulemma puuttunu vaan sanoivat että poikien pitää keskenään selviä. Kyse on ollu esim toisen hatun heittelystä aidan ulkopuolelle tms mihin mun mielestä aikuisen olisi ollut syytä puuttua.
Ihmettelen eskarin linjaa senkin takia, että koulumaailmassa kiusaamiset kuitenkin otetaan vakavasti ja aina sanotaan, että opettajalle pitää kertoa jos joku kiusaa. Nyt pojallani on sellainen käsitys, että aikuiselle kertominen on kantelua ja pitää vaan selvitä yksin.
Mielestäni tuossa kuvailemassasi jutussakin linjan pitäisi olla se, että kaikki on tervetulleita leikkiin mukaan eikä ketään saa jättää ulkopuolelle. Ei kai vääränlaista käytöstä voi opettaa vaan sillä ajatuksella, että koulussakaan ei kaikkia leikkiin oteta. Ei kai, jos ei pienempänäkään ole tarvinnut.