Ihmettelen miksi myös ulkonäkö ei saisi olla tärkeä parisuhteessa. Jos jaan elämäni hoikan ja itsestään

Yleensä ulkonäkövaatimukset menevät naurettaviksi. Samantapaiset elämäntavat nyt ei ole paljon vaadittu.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ulkonäkövaatimukset menevät naurettaviksi. Samantapaiset elämäntavat nyt ei ole paljon vaadittu.

Mitä tarkoitat?

Saahan se olla, kunhan tekee asian selväksi heti alussa. Tällöin partnerikin tietää, että tarjolla on tilapäissuhde, joka päättyy viimeistään iän, mutta myös mahdollisesti onnettomuuden tai sairauden myötä, kun ulkonäkökeskeisen kumppanin kriteerit alittuvat.

Silloin henkilöllä on mahdollisuus valita, haluaako olla tällaisessa osana.

Vierailija kirjoitti:

Saahan se olla, kunhan tekee asian selväksi heti alussa. Tällöin partnerikin tietää, että tarjolla on tilapäissuhde, joka päättyy viimeistään iän, mutta myös mahdollisesti onnettomuuden tai sairauden myötä, kun ulkonäkökeskeisen kumppanin kriteerit alittuvat.

Silloin henkilöllä on mahdollisuus valita, haluaako olla tällaisessa osana.

Pidän kyllä eri tilanteena sitä jos tapahtuu onnettomuus tai muu tilapäinen paisuminen mutta ohimenevähän sellainen tilanne on? Jos haluaisin 150kg läskin kaljamahan, olisin ottanut sellaisen puolisoksi.

Minulle toisen rakastaminen ja toisen ulkonäöstä viehättyminen ovat kiinteästi linkittyneet. Jos lakkaan pitämästä naistani upean näköisenä, jotakin on pielessä.

Kerrothan tämän myös suhdetta aloittaessasi. Meillä on sovittu vähän toisin, eli että ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa, tulipa sairaus tai läski tai mikä vaan, jos se vaan suinkin on inhimillisesti mahdollista itseä ja toista vaarantamatta (esim. paha päihdeongelma tai väkivaltaisuus voisi olla eron syy). Olen plösähtänyt vuosien aikana itse 25 kg, mies ei yhtään, mutta yhtä lailla tuntuu rakastavan. Mies taas esim. kärsi masennuksesta lähes 10 vuotta, ja oli välillä hyvin raskas, mutta päätös olla yhdessä kantoi yli.

Mun mielestä lihominen (jos se ei johdu jostain sairaudesta) kertoo ihmisen luonteesta. Mä olen rakastunut reippaaseen, urheilulliseen, aktiiviseen ja innostuneesti uusiin asioihin suhtautuvaan mieheen, jonka kanssa lenkkeillään ja kahvakuulaillaan, patikoidaan, hiihdetään, pyöräillään. Olisi outoa, jos mies luopuisi meidän elämäntavasta ja lihoisi. Ei olisi sama mies.

Mies ei tietenkään saa lihoa, mutta auta armias jos normaalipainoinen mies kehtaa huomauttaa 50 kiloa lihoneelle vaimolleen, ettei tämän tulisi syödä sitä viidettätoista kermakakkua, niin johan tullaan palstalle itkemään miten äitiys muuttaa kehoa eikä nainen ole olemassa vain miestä varten yms.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lihominen (jos se ei johdu jostain sairaudesta) kertoo ihmisen luonteesta. Mä olen rakastunut reippaaseen, urheilulliseen, aktiiviseen ja innostuneesti uusiin asioihin suhtautuvaan mieheen, jonka kanssa lenkkeillään ja kahvakuulaillaan, patikoidaan, hiihdetään, pyöräillään. Olisi outoa, jos mies luopuisi meidän elämäntavasta ja lihoisi. Ei olisi sama mies.

Kannattaiskohan harrastaa jotain oikeaa liikuntaa kanssa, eikä pelkästään vanhusten kuntoutukseen tarkoitettuja lajeja.

Varmaan teillä on kotona neljän kilon käsipainotkin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lihominen (jos se ei johdu jostain sairaudesta) kertoo ihmisen luonteesta. Mä olen rakastunut reippaaseen, urheilulliseen, aktiiviseen ja innostuneesti uusiin asioihin suhtautuvaan mieheen, jonka kanssa lenkkeillään ja kahvakuulaillaan, patikoidaan, hiihdetään, pyöräillään. Olisi outoa, jos mies luopuisi meidän elämäntavasta ja lihoisi. Ei olisi sama mies.

Kannattaiskohan harrastaa jotain oikeaa liikuntaa kanssa, eikä pelkästään vanhusten kuntoutukseen tarkoitettuja lajeja.

Varmaan teillä on kotona neljän kilon käsipainotkin..

Itse asiassa ei ole käsipainoja. Mä käytän 12, 16, 20 ja 28 kilon kuulia. Mies 12 ja 16 kilon. Mä nostan penkistä 55 kiloa (oma painoni on 60kg). Käyn siis yksikseni myös salilla, sinne mies ei lähde mukaan.

Juoksulenkit on tällä hetkellä 8-12km mittaisia ja jos lähdetään patikoimaan, niin ollaan yleensä koko päivä, kilometrejä ehtii tulla melkoinen määrä.

Hiihto ei oo niin mun juttu, mutta kun mies tykkää, niin lähden seuraksi ladulle, mutta 10km on mulle ihan tarpeeksi. Mies menee pidempään kun tykkää siitä tosi paljon.

Mä juoksin aikaisemmin noin 70 kilsaa viikossa (puolimaratoneja joka vuosi), mutta polvet ei tahdo enää kestää noin isoja juoksumääriä, joten on pitänyt keksiä uusia lajeja. Miehellä taas on pallopelitausta ja aikuisiällä on sitten hakenut niitä lajeja, joissa saisi kuntoa ylläpidettyä.

Oliko muuta kysyttävää?

Kauheaa miten pinnallisia te olette. Kunnon ihminen rakastaa toista vikoineenkin, eikä mitään tuollaista, että "olen rakastunut liikunnalliseen ja reippaaseen urheilijaan". Mulle tärkeintä toisessa on korvienväli, ei muu.

Vierailija kirjoitti:

Kerrothan tämän myös suhdetta aloittaessasi. Meillä on sovittu vähän toisin, eli että ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa, tulipa sairaus tai läski tai mikä vaan, jos se vaan suinkin on inhimillisesti mahdollista itseä ja toista vaarantamatta (esim. paha päihdeongelma tai väkivaltaisuus voisi olla eron syy). Olen plösähtänyt vuosien aikana itse 25 kg, mies ei yhtään, mutta yhtä lailla tuntuu rakastavan. Mies taas esim. kärsi masennuksesta lähes 10 vuotta, ja oli välillä hyvin raskas, mutta päätös olla yhdessä kantoi yli.

Vähän ot mutta olipa hienoa lukea tämä, itsekin masentuneen kanssa eläneenä. Meillä suhtaudutaan avioliittoon samalla tavalla; myötä- ja vastoinkäymisissä. Vuosien varrella niitä vastoinkäymisiä on riittänyt, eräidenkin seurauksena mies oli työkyvyttömyyseläkkeellä alle nelikymppisenä. Minä puolestani olin siihen mennessä ehtinyt olla kalju ja sairaalloisen laiha, ja sittemmin sekä tukka että ylipaino ovat olleet komeita. Lääkkeet eivät ole enää vuosiin mahtuneet lääkekaappiin. Silti elämä on hyvää.

Välillä, vaikeimpina aikoina, on menty eteenpäin tahdolla. Rakkaus ei silti ole kadonnut, eikä kumpikaan ole karannut, vaikka vuodet eivät ole olleet helliä kummallekaan. Pidän meitä hyvin onnekkaina, vaikka geneettisesti olemmekin melkoisia maanantaikappaleita. On helpottavaa tietää, ettei kumppani hylkää vaikeassakaan paikassa, edes silloin, kun se ulkonäkö on tilapäisesti tai pysyvästi mennyttä.