En ole elänyt 16 vuoteen, paitsi lapsilleni

Mä olen 37 lapseton enkä ole käynyt polttareissa, vauvakutsuilla tai juhliakaan ei ole ollut usein. Kuluneena vuonna ei ole ollut vappubileitä, pikkujouluja eikä halloweenbileitä.

Älä valita. Ihan varmasti olisit päässyt, vaikka lapsia onkin. Mies voi hoitaa lapsia tai olisit voinut palkata lapsenvahdin. Turhaa uhriutumista taas.

No tämä oli kyllä pahin ja turhin ruikutus pitkiin aikoihin. Ihan on oma päätöksesi ettet ole "elänyt". Väkisinkö sinut olisi pitänyt hakea kotoa sushia syömään tai vappua juhlimaan, vai mikä siinä on ettet itse voi lähteä? Maailmassa on miljoonia äitejä, jotka voivat tehdä noita kaikkia asioita, ja tekevätkin.

Lapset rajoittavat ihmisen vapautta ja ohjaavat väkisinkin elämänmenoa tiettyyn suuntaan. Vanhempi voi itse painaa jarrua ja kääntää ohjauspyörää, mutta se on raskasta, ja sitä sinä et ole tehnyt. On vain helpompi lasketella alamäkeä sinne mammalandiaan. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen, jolle noin on käynyt.

Huh huh, jos mä ajattelisin noin multa olisi jäänyt 35 vuotta elämättä ja 4 vielä edessä! Niin kauan meillä on ollut lapsia:) Jokainen päivä on eletty täysillä, onneksi! Meillä tosin on lapset otettu osaksi elämää joten kaikkea kivaa on voinut tehdä ja muutama hetki varattu ihan aikuisten laatuajallekin vuosien varrella.

Mullakaan ei ollut kolmekymppisiä omasta toiveesta mutta 40v ja 50v juhlissa otin vahingon takaisin;D

Vierailija kirjoitti:

Älä valita. Ihan varmasti olisit päässyt, vaikka lapsia onkin. Mies voi hoitaa lapsia tai olisit voinut palkata lapsenvahdin. Turhaa uhriutumista taas.

Ei se isoin ongelma olekaan ollut se vaan se, ettei ole kavereita kenen kanssa tehdä noita juttuja.

Sitä tosin vähän ihmettelen, että miksi mulle ei pidetty esim. polttareita, kun silloin vielä oli muutama kaveri...

ap.

Vierailija kirjoitti:

Huh huh, jos mä ajattelisin noin multa olisi jäänyt 35 vuotta elämättä ja 4 vielä edessä! Niin kauan meillä on ollut lapsia:) Jokainen päivä on eletty täysillä, onneksi! Meillä tosin on lapset otettu osaksi elämää joten kaikkea kivaa on voinut tehdä ja muutama hetki varattu ihan aikuisten laatuajallekin vuosien varrella.

Mullakaan ei ollut kolmekymppisiä omasta toiveesta mutta 40v ja 50v juhlissa otin vahingon takaisin;D

Olen miettinyt, että jos pitäisin 40v juhlat, mutta sitten aina iskee tajuntaan se, että ketä mä sinne kutsuisin, niin ne ajatukset jää sitten siihen. :)

ap.

Vau. Mää luulin ettei mulla ole elämää, ja olen vasta 25, mutta sushit ja kiinalaiset oli kyllä maistettu jo 15-kesäsenä kun lähdettiin kahdestaan kaverin kanssa helsinkiin. Lasten jälkeen olen käynyt siskoni kolmikymppisillä, ja on nuita kavereitakin joiden kanssa kahvitellaan.. yleensä lapset on mukana toki, mutta mitäpä se haittaa.

Toki tuntemukseen itselläni voi vaikuttaa se, että elämä oli aika menevää (matkustelin, tein parhaimmillaan kolmea työtä yhtäaikaa, näin kavereita ym..) ja railakasta ennen lapsia.

Nyt ei enää juostakkaan, mutta on tässä liikuttuki sen verran ettei ihan kaikkiin rientoihin enää tarvikkaan.

Solet nainen vasta 40 pintaan, rupiappa korjaamaan asioita! Kevyesti kerkeät ennen hautaa hankkia ystäviä ja käydä ne riennot, missä haluat käydä :)

Mulle ei ihan auennut ongelman syy. Se, että on lapsia vai se, että ei ole kavereita? Jos jälkimmäinen, niin miksi sä jo otsikossa kippaat murheet lasten syyksi?

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ihan auennut ongelman syy. Se, että on lapsia vai se, että ei ole kavereita? Jos jälkimmäinen, niin miksi sä jo otsikossa kippaat murheet lasten syyksi?

Enhän mä otsikossa mitään kippaa lasten syyksi? Sanon siinä, etten ole elänyt muuta kuin lapsilleni. Miten sen muuten ilmaisisi? Ei lapset ole tässä millään tavalla ollut ongelmana.

ap.

Mä huomasin vähän saman. Ystäviä mulla ei ole koskaan ollut paljon. Jostain syystä musta kiinnostutaan tosi huonosti ja hitaasti, vaikka mielestäni olen hauska ja hyvä ystävä ystävilleni. En kai sitten ole muiden mielestä hauskaa ja fiksua seuraa.

Joka tapauksessa jossain vaiheessa uudistin ystävyyden kouluaikaisen kaverin kanssa ja hänestä on tullut mulle Ystävä ja hän lähtee aina innoissaan mukaan mun hullutuksiin ja keksii itsekin niitä.

No mutta pari vuotta siinä tuskaillessa meni, mutta nyt parisen vuotta olen tehnyt kaikenlaista. Esimerkiksi kävin ekaa kertaa elämässäni festareilla 38 vuotiaana. Outoahan se on, mutta olen opetellut vasta nyt oikeasti elämään. Eläisin vieläkin kovempaa ja suuremmalla sydämellä, jos rahaa olisi enemmän. Työttömänä pakko karsia elämyksiä.

Jossain vaiheessa ostettiin aina tyttäreni ollessa kaupassa mukana, joku outo hedelmä tai vihannes ja maisteltiin sitä. 😊

Ulkomailla olin ekaa kertaa esikoisen ollessa jo yläasteella. Tai olin lapsuudessa ollut, ei muutettuani lapsuudenkodista.

Vaatiihan se itse pystytettyjen aitojen kaataminen aika paljon, mutta kannattaa.

Mä esim. olen ollut mun miehen kanssa 21 vuotiaasta saakka ja erityisesti tänä kesänä meillä on mennyt erittäin hyvin ja pidän häntä vielä seksikkäänä. Johtuu ehkä siitä, että olen alkanut elämään enemmän itselleni.

Aloittaja hyvä, olen 47 ja en ole tuosta sinun aloituslistasta tehnyt yhtäkään..enkä koe menettäneeni muuta kuin jokusen taivaat repivät kankkuset.

Mutta minun elämääni on mahtunut paljon muuta ja siitä olen kiitollinen joka päivä.. tänään mm. yksentoistavuotta sitten synnytin ensimmäisen tyttäreni kolmen pojan jälkeen.. synnytys oli nopea, kuten minulle sopii ja sen hoitivat mahtavat kätilöt..isä ei tietysti ollut paikalla, mutta sattuuhan sitä.

Kaikkea ei vain voi saada, ja sen minkä oikeasti tahtoo siihen pitää panostaa..

11 lisää, että meillä on aina järkätty halloween-juhlia, tosin vain lasten bileitä, mutta ovat olleet todella mahtavia! 😃

Mä olisin halunnut viettää 40 v bileitä. Tiesin tarkkaan mitä koristeita olisin hankkinut, mitä syötävää ja juotavaa. Jopa dj tai/ja laulaja oli mietitty valmiiksi, mutta en kehdannut järjestää niitä, koska kutsuttuja olisi ollut alle 10. Sukulaisia ei laskettu mukaan, koska he eivät ole bileihmisiä, joten heitä ei olisi voinut kutsua. Tai olisi voinut, mutta eivät olisi tulleet kuin hetkeksi.

Kuullostaa aivan kamalalle! Miten joku voi olla noin no life?!

Hanki elämä. Oikeasti. Ei kukaan saa puolisoltaan ja lapsiltaan sitä mitä ystäviltä ja muista sosiaalisilta piireistä saa.

Tee asialle jotain, kuullostaa todella ahdistavalle!

Joo, sama juttu. Olen elänyt omaa elämääni kyllä, en mitenkään lapsille tai lasten kautta. Mutta nuo kaverijutut, mulla on joitain kavereita aina ollut, ystäviäkin, mutta kerran olen ollut kolmekymppisjuhlilla, siellä yks kaveri ja sen kaveri piti yhteisjuhlat, eli en tuntenut sieltä juuri ketään, ja porukkaa oli niin paljon ettei se mun juhliva kaveri joutanut mun kanssa olla. Polttareissa en ole koskaan ollut, eikä mulle sellaisia kukaan järjestänyt, sama vauvakutsuilla, ne on tulleet toki vasta viimevuosina muotiin.

Ei mun kaverit tapaa järjestää kyllä muutenkaan mitään juhlia ja bileitä, ne on ne pakolliset häät, ristiäiset, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja hautajaiset. 

Suuri syy siihen että juhlia ei ole, on varmaan se, että ei ole mitään ystäväporukoita, koska ne kaverit joita mulla on, ei tunne toisiaan, eli miten sitä järjestäisi jotain tyttöjeniltoja kun kukaan niistä jotka kutsun ei haluaisi tulla vieraiden keskelle "juhlimaan" kun tuntisivat porukasta vain minut. Ja toinen syy on se, että minä tai kaveritkaan juuri kukaan ei juo alkoholia, tuntuu että se alkoholinjuominen on syy niille kokoontumisille.

Eikä kyllä ole miehelläkään mitään juhlia, ja eikä se niistä tykkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Mä huomasin vähän saman. Ystäviä mulla ei ole koskaan ollut paljon. Jostain syystä musta kiinnostutaan tosi huonosti ja hitaasti, vaikka mielestäni olen hauska ja hyvä ystävä ystävilleni. En kai sitten ole muiden mielestä hauskaa ja fiksua seuraa.

Joka tapauksessa jossain vaiheessa uudistin ystävyyden kouluaikaisen kaverin kanssa ja hänestä on tullut mulle Ystävä ja hän lähtee aina innoissaan mukaan mun hullutuksiin ja keksii itsekin niitä.

No mutta pari vuotta siinä tuskaillessa meni, mutta nyt parisen vuotta olen tehnyt kaikenlaista. Esimerkiksi kävin ekaa kertaa elämässäni festareilla 38 vuotiaana. Outoahan se on, mutta olen opetellut vasta nyt oikeasti elämään. Eläisin vieläkin kovempaa ja suuremmalla sydämellä, jos rahaa olisi enemmän. Työttömänä pakko karsia elämyksiä.

Jossain vaiheessa ostettiin aina tyttäreni ollessa kaupassa mukana, joku outo hedelmä tai vihannes ja maisteltiin sitä. 😊

Ulkomailla olin ekaa kertaa esikoisen ollessa jo yläasteella. Tai olin lapsuudessa ollut, ei muutettuani lapsuudenkodista.

Vaatiihan se itse pystytettyjen aitojen kaataminen aika paljon, mutta kannattaa.

Mä esim. olen ollut mun miehen kanssa 21 vuotiaasta saakka ja erityisesti tänä kesänä meillä on mennyt erittäin hyvin ja pidän häntä vielä seksikkäänä. Johtuu ehkä siitä, että olen alkanut elämään enemmän itselleni.

Minullakin on festarit kokematta. Tänä kesänä olisin halunnut yksille mennä, kun oli suosikki artisti esiintymässä, mutta tylsää se on yksin mennä.

Mekin ollaan oltu  miehen kanssa parikymppisistä asti yhdessä, mutta ei miehestä oikein ole koskaan ollut mulle kaveriksi... ja koska lastenvahteja ei ole ollut, niin ei olla päästy kahdestaan, joten mies ei voinut esim. tuonne festareille kanssani lähteä.

Mutta kiva kuulla, että sen ystävän saamiseen on vielä toivoa. Välillä kun se tuntuu, niin utopistiselta ajatukselta tässä iässä.

ap.