Ainoitten lapsten vanhemmille kysymys

Ei uskalla hakea kavereita ulos koska pelkää torjuntaa. Silti nauttii suuresti kun joskus on seuraa. Näin kesälomallakin on etupäässä yksin. Käy kyllä puistoissa ja uimarannalla reippaasti ja saattaa niissä seurustella toisten lasten kanssa, mutta omaa kaveria ei oikein ole ja noihin muut tulevat aina jonkun kaverin kanssa. Koulussakin tyttö on pariton, mutta tulee kyllä toimeen muitten kanssa ja osaa leikkiä porukassa. Kymmenvuotiaat tytöt ovat kuitenkin jo paljon bestiksen kanssa, joten tyttöni on ulkoupuolinen. En enää ole hankkinut lapselleni kavereita, koska ei se kanna pitemmän päälle. Lapsen on löydettävä itse ne kaverit joiden seurassa viihtyy ja muutenkin opittava solmimaan suhteita itsenäisesti. Muuten hän tulee kärsimään yksinäisyydestä myöhemminkin kun äiti ei ole paikalla suhteita solmimassa.

Reipas on ja nauttii seurasta- on aivan onnesta sekaisin jos on ollut päivällä puistossa tms. jossa on ollut paljon ihmisiä. :) Mutta vähän mietin jo nyt että kuinkas sitten kun menee eskariin...tai hoitoon.

joudumme tekemään työtä sosiaalisten suhteitten eteen. Meilläkin on arka ja vetäytyvä ja sen lisäksi sosiaalisesti tavattoman kömpelö ja vähän arvostelukyvytön lapsi (ja arvostelukyvyttömällä tarkoitan sitä, että joutuu helposti toisten hyväksikäyttämäksi, syntipukiksi, huijatuksi hölmöilyihin jne).



Minäkin olen luopunut kavereitten kyselemisestä - aloitteen täytyy tulla lapselta itseltään, minä voi sitten sopia yökylästä tai mökkiretkestä lapsen vanhempien kanss akunhan lapset ovat keskenään ensin sopineet jotain.



Mutta kaksi asiaa olen tehnyt ja teen edelleen:



1. Rohkaisen lasta yrittämään kavereiden kanssa. On harjoiteltu puhelimella soittamista. On puhuttu siitä, mitä sitten jos kaverille ei käykään. On puhuttu, miten selvitä siitä, jos kaverit yrittävät pössöttää tai muuttuvat kesken kaiken kurjiksi (sitä sattuu tuonikäisillä).



2. olen pyrkinyt viemään harrastuksiin kotikulmien ulkopuolelle, jos vaikka sieltä saisi kavereita. Ei ole hirveästi saanut, mutta ehkäisee se syrjäytymistä silti.



ja kolmanneksi olen hiljaa itsekseni sitä mieltä, että parempi yksinään kuin väärässä seurassa, syrjäytymisenkin kannalta.

Lisäksi häntä kiusattiin koulussa. Nyt tilanne on rauhoittunut ja leikkii kyllä naapureiden lasten kanssa, vaikkei mitään hyvää kaveria vielä ole. Poika on 7v ja vaikka on avoin ja iloinen lapsi, niin jostain syystä leikit ei aina onnistu. Tyttöjen kanssa tulee paremmin toimeen, ja leikit sujuu, mutta tossa iässä ei oikein uslla "julkisesti" olla kaveria tytön kanssa. Olen aktiivisesti kysellyt kavereita kylään. Nyt tilanne on taas parempi ja naapurin poika käy hakemassa lasta ulos. Naapuristossa asuu onnekis paljon lapsia, poika nyt 8 v. Lisäksi nyt on kiinnostunut partiosta ja haluais liittyä myös urtehilujoukkueeseen ( jalis ei kiinnosta nin paljoa)

että lapsesi pitäisi ITSE olla sosiaalisten suhteittensa moottori. Huh. Minullakin yksi lapsi ja olen kyllä tehnyt työtä hänen sosiaalisen elämänsä eteen, mutta aivan eri tavalla!



Pojan ollessa 2-4v. loin hänelle aktiivisesti kaverisuhteita, vein erilaisiin ryhmätilanteisiin, rohkaisin ottamaan kontaktia jne. En kuitenkaan tehnyt mitään hänen puolestaan, annoin vain vinkkejä mitä voisi tehdä ja miten tilanteita voisi ratkaista ja kehuin onnistumisista. Ja jos ei oikein sujunut niin annoin lohdutusta ja näytin mallia, miten sosiaalisissa tilanteissa pärjää.



Kyllä jo viimeistään eskarissa kaverisuhteiden luomisen pitäisi lähteä lapsesta itsestään.

tarvitsee äitiä kaveripyyntöihinsä... Ikävä juttu, mutta niin se vaan on. Minä olen jo nelivuotiaalle sanonut, että jos haluat leikkiä x:n kanssa, niin mene itse pyytämään. Siitä se sitten lähtee. Mutta mun lapsilla onkin se rikkaus, että leikkikavereita löytyy kotoakin eikä vanhemmilla ole aikaa ylihuolehtia.

Hän on sosiaalisesti reipas ja aktiivinen. Kaipaa kovasti seuraa. Oman taloyhtiön lapsista seuraa ei juurikaan ole, ovat niin eri ikäisiä. Varsinkin loma-aikoina kaverinkaipuu iskee. Sitten soitellaan kavereita meille tai pääsisikö tytär jonkun luo leikkimään. Yleensä aina onnistuu jotenkin päin.



Mutta melkoisena organisaattorina ja ohjelmatoimistona tässä silti saa toimia...

Toki lapsi leikkii itsekseenkin...

Kesällähän on vaikka mitä mahdollisuuksia, tenniskouluja, jalkapalloa, uimakoulua tai jotain lintukerhoja yms. jollei ole liikunnallinen tyyppi.

Syksyllä ainakin viimeistään ilmoita poika johonkin harrastukseen. Itse suosittelisin partiota, on kivaa puuhastelua ja oppii ryhmätaitoja.

Ollaan viety puistoon ja yritetty rohkaista ottamaan kontaktia. Välillä sanoo sydäntä särkevästi kotona: "minulla ei ole kavelia". On toki hoidossa toisten kanssa ja osaa leikkiä reippaasti, mutta vieraampien lasten suhteen on ujo ja meidän asuntoalueella ei edes ole juurikaan lapsia. Olen haaveillut, että naapuriin muuttaisi kiva lapsiperhe, kun talo on myynnissä...:)



Kamalalta tuntuu myös, kun kaikki sukulaiset hokee vaan, että "kyllähän tuo teidän Maija kaverin tarvisi" Juu, niin meistäkin, mutta eipä vaan ole meille sitä suotu sitkeällä kahden vuoden yrittämiselläkään.

kavereitten kanssa hän kävi tenavajumpissa yms. Yksi noista kavereista seurasi eskariin ja kouluun. Joten en osannut olla tilanteesta mitenkään huolestunut. Lapsi on ollut arka, mutta hyvien kavereitten kanssa todella reipas.



Meillä on eka- ja tokaluokkalaisten kanssa äidit hoitaneet kylittelyjen sopimisen.



Joten näitten syitten perusteella ap on "pahasti myöhässä heräämisessään".

kuten aikuisillakin, lapsilla on hauskinta niiden kanssa, jotka jo tuntee jollain tavalla. Minä tekisin 3-4-vuotiaan kanssa niin, että kävisin säännöllisesti jossain, missä yleensä samat lapset, niin kontaktien luominen olisi helpompaa. Tosi harva lapsi leikkii puistossa vieraiden kanssa.

luulen, että meilläkin puhelinkommunikoinnin pelkona on torjumisen pelko. Poikani soitti jossain vaiheessa kavereilleen, mutta kaveri ei päässyt tulemaan. Muutaman kerran puhelimessa poikaamme kysyttiin leikkipuistoon, mihin hän ei halunnut lähteä. Samaisessa leikkipuistossa oli liikkunut namusetä, mistä aiemmin mainitsin. Tämä varmaan oli syy kieltäytymiselle.