Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia muistaa enemmän huonoja kuin hyviä asioita lapsuudesta? Palstapsykologit hoi :)
09.08.2016 |
Olen ennenkin pohtinut tätä, miten vaikka näennäisesti lapsuuteni oli hyvä, tavallinen ja turvallinen, vaikka olimme köyhä lama-ajan perhe, niin silti ne muistot mitä minulla on ovat pääasiassa ahdistavia.
Muistan miten stressasin rahan riittämistä harrastuksiini, miten tunsin huonoa omatuntoa siitä, että halusin huvipuistoon, miten minua ahdisti vanhempien odotukset että olisin urheilullinen kuten sisareni, vaikka tykkäsin enemmän lukea sisällä. En halunnut aiheuttaa riitoja ja lisää vaivaa vanhemmilleni, vaan nielin yleensä oman pettymykseni. Ainut kostokeino mitä minulla oli, oli lakata puhumasta jos suutuin tarpeeksi. Minun odotettiin aina olevan se kiltti ja huomaamaton tyttö ja lopulta kai odotin sitä itseltänikin. Enimmäkseen muistan lapsuudestani tilanteita, joissa vaadin liikaa, aiheutin pettymyksen, sanoin jotain tyhmää, kiusasin jotain toista. Ei kauhean mieltäylentävää, vai mitä?
Onnellisia muistoja minulla ei oikeasti paljon ole ja nekin liittyvät aina ruokaan, esimerkiksi syntymäpäiviin ja lahjoihin (ajattelenkin nykyään, että ongelmallinen suhteeni ruokaan ja ylenmääräinen shoppailu säästämisen sijaan liittyvät tähän).
Haluaisin muuttua, ja keskittyä hyviin asioihin huonojen sijaan, mutta kolmekymmentä vuotta kestäneitä käyttäytymismalleja on varmaan aika vaikea muuttaa. Teini-iästä ja opiskeluajaltakin mielessä pyörii vain epäonnistumiset, alisuorittautuminen, kiusaajien haukkumiset, ulkopuolisuuden tunne ja nolot tilanteet. Vaikka olin enimmäkseen koulussa ihan ok, joskus jopa loistava oppilas ja minulla oli muutamia hyviä kavereitakin. En tiedä kärsinkö jostain ahdistuneisuushäiriöstä tms. mutta kiitos kun sain purkautua!
Kommentit (4)
Kiitos vastauksesta! Ajattelinkin, että minun pitäisi päästää huonoista muistoista jollakin tapaa irti ja keskittyä niihin joihinkin hyviin. Nyt vain pitäisi pystyä muuttamaan sitä omaa ajattelutapaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli pitkään vaihe, että muistin lapsuudesta ja nuoruudesta vain huonoja hetkiä. Tuntui, ettei sellaista mansikkapaikkaa ollut lainkaan, josta monet puhuivat. Aikani näissä velloin ja juurikin piirtämällä ja kirjoittamalla pääsin niistä yli, kävin tosin myös muutaman vuoden terapiassa (minun lapsuuteeni kuului oikeasti kurjia juttuja). Lopulta sain työstettyä näitä muistoja niin pitkälle, että sain siirrettyä ne syrjään. Ja nyt lapsuudestani ja nuoruudestani on muistunut mieleen paljon iloisia hetkiä ja onnistumisia, rakkautta ja välittämistä.
Minä muistan pelkkiä huonoja asioita lapsuudestani. Erilaisia loukkaantumisia ja niistä tulleita kipuja, kiusaamista jne. Silti olen oikein tasapainoinen ja onnellinen ihminen. Tiedän myös älyllisesti, että pääosa lapsuudestani oli hyvää, itse asiassa siihen kuului luultavasti poikkeuksellisen vähän ikäviä asioita koska lapsuudenperhe oli kaikin tavoin hyvä ja tasapainoinen, koulukiusaaminen oli yksittäistapauksia jne.
Kai se on jonkinlainen evoluution myötä kehittynyt tapa, että lapsena sitä säilöö mieleensä vahvemmin kielteiset muistot, koska niitä voidaan tarvita ihan henkiinjäämistarkoituksessa, varoittamaan joutumasta uudelleen vaaraan joka inhottavat tuntemukset aiheutti.
Itse en yleensä muistele lapsuutta, enkä muutenkaan menneisyyttä, ollenkaan. Jos nyt aihe puheeksi tulee ja muistelen, mieleen tulee lähinnä tosiaan jotain pyörällä kaatumisia ja muita fyysisiä sattumuksia joista tuli kipua, ei muuta.
Aika normaalia? Sinulla on nyt elämänvaihe, jossa omista syistäsi käsin käyt läpi näitä ahdistavia ja huonoksi koettuja asioita. Joten toki ne ovat mielessä koko ajan. Työstä muistoja kaikessa rauhassa aikasi, mutta älä jää märehtimään ja murehtimaan ikuisiksi ajoiksi. Ehkä kannattaa jopa esim. kirjoittaa ja/tai piirtää muistoja läpi tai mikä nyt itsellesi on ominaista asioiden käsittelyä. Kun "huonot muistot" on ns. loppuun kaluttu, voit alkaa pohtimaan niitä hyviä hetkiä ja vahvistamaan niitä mielessäsi. Aika harvan keskivertokansalaisen elämä on ollut pelkästään hyvää tai pelkästään huonoa. On myös omasta mielenmaailmasta kiinni, missä valossa oman historiansa haluaa nähdä.
Ihan omasta kokemuksesta puhun.