Mitäs sitten kun opiskelussa tulee oma älyllinen raja vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen samoilla linjoilla muiden kanssa siitä, että kun tällaisia asioita nostetaan puheeksi, päädytään yleensä siihen että muut asiat tulevat oppimistulosten tielle paljon ennen opiskelijan todellista oppimiskapasiteettia. 

Kaikkein tavallisin tulos alisuoriutumiseen on alisuorittaminen - tätä esiintyy etenkin niillä lahjakkailla opiskelijoilla, joiden ei ole tarvinnut peruskoulussa eikä lukiossa nähdä lainkaan vaivaa opinnoissa menestymiseen. Hyvillä kognitiivisilla kyvyillä varustettu ei ehkä ole tottunut tekemään lainkaan läksyjä kotona eikä hallitsemaan impulssejaan opiskelun eduksi. Tämä kostautuu usein yliopistoon tultaessa, kun tentissä soveltaminen ei enää riitä.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että henkisen kapasiteetin käyttöön ottaminen vaatii elämän järjestelemistä sellaiseksi, että muut asiat eivät paina liikaa mieltä. On huolehdittava riittävästä unesta (8 tuntia yössä, ja sellaiseen vuorokaudenaikaan että aivot todella lepäävät), liikunnasta (liikkumattomuus aiheuttaa stressiä) ja monipuolisesta ravinnosta. Alkoholia ei kannata käyttää, jos opinnoissa on muutenkin vaikeuksia. Ihmissuhteiden on oltava tasapainossa - esim. akuutit rakkaushuolet vievät niin paljon energiaa, että opiskelusta ei ehkä tule mitään. Toimeentulon pitää olla riittävä, että voimat eivät mene pelkkään stressaamiseen (liian usein sinnitellään ilman opintolainaa ja jäädään valmistumatta, koska opinnot eivät etene).

Kaikki tämä vaikuttaa siihen, miten vastaanottavainen mieli on uusille ongelmille. Käytännössä opiskelijaelämässä ovat yleensä läsnä enemmän tai vähemmän nuo kaikki ongelmat. Olisi kuitenkin tärkeää kyetä havaitsemaan, milloin arjen ongelmat ovat paisuneet niin suuriksi, että ne estävät opiskelijan tärkeimmän tehtävän eli opiskelun. Jos niin käy, voi olla kannattavaa ilmoittautua lukukaudeksi poissaolevaksi ja yrittää saada esim. talous tai mielenterveys sen aikana kuntoon, jotta kallisarvoiset opiskeluvuodet eivät kulu hukkaan.

Itse en olisi kyllä ilman alkoholia selvinnyt ekasta vuodesta. Oli niin paljon stressiä siitä että en opi, en ymmärrä, en pysty. Pienellä kaljan tissuttelulla sain stressiä sen verran alaspäin että pystyin pakottamaan itseni väkisin lukemaan, miettimään ja yrittämään. 

Mä miettisin kyllä sitäkin, että jos jo opiskeluaikoina on koko ajan sellainen tunne, että työskentelee omien taitojensa ja jaksamisensa ylärajoilla, niin miten käy työelämässä?

Jos kaikki tuntuu kohtuttoman vaikealta, kannattaa ehkä miettiä joku vähemmän haastava ala. Tottakai normaali haasteellisuuden tunne kuuluu opiskeluun, mutta jos koko ajan on sellainen tunne, että on romahtamaisillaan, kannattaa ehkä miettiä jotain vähemmän stressavaa, koska eihän sitä sitten työelämässäkään jaksa jos voimavarat on noin vähissä.

Joskus se elämäntilannekin saattaa vaan olla väärä. Opintoihin pitää oikeasti keskittyä ja ne vievät aikaa, se pitää vaan hyväksyä.

Kaffepulla kirjoitti:

Kyllä sellaisia aloja on, joissa älyllinen kapasiteetti tulee vastaan. Esim. matematiikkaa on helppo päästä lukemaan, mutta moni tippuu matkalla, kun eivät vaan enää pärjää vaikeammassa matematiikassa.

Ns. reaaliaineissa tuo lienee harvinaisempaa.

Minusta opinnot kannattaa suorittaa ainakin kandivaiheeseen, kandin paperitkin on paremmat kuin ei mitään.

Ja silti niissä asioissa ei ole mitään vaikeaa, mitään mikä vaatisi valtavaa älyä. Opetusmenetelmät yliopistolla ovat kyllä sellaisia, että vain sisukkaimmat ja itsenäisimmät (ja toki luonnonlahjakkaimmat jotka tarvitsevat vähemmän edellämainittuja) pärjäävät. 

Ei siellä ole, kuten peruskoulussa, mietitty opetusohjelmaa pedagogisesti niin että varmistetaan että kun seuraava kurssi alkaa, niin on aiemmissa opinnoissa rakennettu pohjatiedot niin että voi olla varma että tietää tarvittavan jos on selvinnyt aiemmista opinnoista kunnialla.

Varsinkin syventävissä opinnoissa käy usein niin, että menet kurssille, ja huomaat alussa että se on täyttä "hepreaa", et ymmärrä edes terminologiaa, et mistään mitään. Sitten yrität lukea luentomonisteita, ja niissä asiat on esitetty hyvin kursorisesti, esimerkkeinä, ilman tarvittavia pohjatietoja. Siinä sitten tuijotat jotain kaavanhäkkyröitä joista et tajua mitään ja epätoivo voi iskeä monellekin. Paitsi niille, jotka tietävät että nämä on asioita jotka on ihmisten opittavissa, mutta minun täytyy näköjään hakea esim. kirjoista lisätietoa, tai netistä tai ihmisiltä kyselemällä. Kukaan ainakaan henkilökunnasta ja opettajista ei yleensä neuvo mistä sitä tietoa saa, vaan se täytyy itse hankkia.

Prosessi on kieltämättä usein ahdistava ja epävarmuutta herättävä, ja usein opiskellessani mietin, että olen varma että nämä asiat voisi opettaa järjestelmällisemmin ja suunnitellummin, ja niin moni nyt pois opinnoista tippuvista valmistuisi. Meinaan usein ne asiat, joita itsekin tuskaili alkuun mahdottomina, osoittautuivat ihan helpoiksi kun hankki vaan sisulla ne pohjatiedot. Ilmeisesti se on joku akateemisen maailman juttu, että opiskelijoiden täytyy olla tosi itsenäisiä ja itsevarmoja pärjätäkseen. Ei se niinkään älystä ole kiinni vaan noista itsevarmuudesta ja itsenäisyydestä.

- 7

Kaffepulla kirjoitti:

Mä miettisin kyllä sitäkin, että jos jo opiskeluaikoina on koko ajan sellainen tunne, että työskentelee omien taitojensa ja jaksamisensa ylärajoilla, niin miten käy työelämässä?

Jos kaikki tuntuu kohtuttoman vaikealta, kannattaa ehkä miettiä joku vähemmän haastava ala. Tottakai normaali haasteellisuuden tunne kuuluu opiskeluun, mutta jos koko ajan on sellainen tunne, että on romahtamaisillaan, kannattaa ehkä miettiä jotain vähemmän stressavaa, koska eihän sitä sitten työelämässäkään jaksa jos voimavarat on noin vähissä.

Joskus se elämäntilannekin saattaa vaan olla väärä. Opintoihin pitää oikeasti keskittyä ja ne vievät aikaa, se pitää vaan hyväksyä.

Useimmiten muuten akateemisten alojen koulutuksen vaativat työtehtävät on PALJON HELPOMPIA kuin opinnot. Moni jopa pettyy työelämässä, kun on lukenut ties mitä hienoja teoreettisia, tieteellisiä juttuja, sillä yliopistokoulutushan on pohjimmiltaan tutkijakoulutus, ja sitten työ onkin yksinkertaista rutiinina joissa tarvitsee vain hyvin pientä osaa tiedoista joita on opintojen aikana hankkinut. 

Koomisin on joku tietojenkäsittelytiede. Siellä luet matematiikkaa, elektroniikkaa, logiikkaa, teoreettista ohjelmistojen suunnittelua monta vuotta yliopistolla, ja sitten kun menet töihin, huomaat että olet koodiapina, joka väännät rutiininomaisesti jotain webbisivuja eikä mitään tarvetta oikein millekään yliopistossa oppimillesi asioille ole. 

Mistä itse asiassa on kysymys? Onko todella älyn puutetta? Vai onko muisti huono? Vai onko vika opiskelumenetelmissä? Vai onko korvien välissä itse rakennettu aita, siis mielikuva, ettei voi onnistua? Useimmiten kyse on asenteesta, siis tuosta viime mainitusta aidasta. Pura se pois, niin johan tentitkin sujuvat.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Kyllä sellaisia aloja on, joissa älyllinen kapasiteetti tulee vastaan. Esim. matematiikkaa on helppo päästä lukemaan, mutta moni tippuu matkalla, kun eivät vaan enää pärjää vaikeammassa matematiikassa.

Ns. reaaliaineissa tuo lienee harvinaisempaa.

Minusta opinnot kannattaa suorittaa ainakin kandivaiheeseen, kandin paperitkin on paremmat kuin ei mitään.

Ja silti niissä asioissa ei ole mitään vaikeaa, mitään mikä vaatisi valtavaa älyä. Opetusmenetelmät yliopistolla ovat kyllä sellaisia, että vain sisukkaimmat ja itsenäisimmät (ja toki luonnonlahjakkaimmat jotka tarvitsevat vähemmän edellämainittuja) pärjäävät. 

Ei siellä ole, kuten peruskoulussa, mietitty opetusohjelmaa pedagogisesti niin että varmistetaan että kun seuraava kurssi alkaa, niin on aiemmissa opinnoissa rakennettu pohjatiedot niin että voi olla varma että tietää tarvittavan jos on selvinnyt aiemmista opinnoista kunnialla.

Varsinkin syventävissä opinnoissa käy usein niin, että menet kurssille, ja huomaat alussa että se on täyttä "hepreaa", et ymmärrä edes terminologiaa, et mistään mitään. Sitten yrität lukea luentomonisteita, ja niissä asiat on esitetty hyvin kursorisesti, esimerkkeinä, ilman tarvittavia pohjatietoja. Siinä sitten tuijotat jotain kaavanhäkkyröitä joista et tajua mitään ja epätoivo voi iskeä monellekin. Paitsi niille, jotka tietävät että nämä on asioita jotka on ihmisten opittavissa, mutta minun täytyy näköjään hakea esim. kirjoista lisätietoa, tai netistä tai ihmisiltä kyselemällä. Kukaan ainakaan henkilökunnasta ja opettajista ei yleensä neuvo mistä sitä tietoa saa, vaan se täytyy itse hankkia.

Prosessi on kieltämättä usein ahdistava ja epävarmuutta herättävä, ja usein opiskellessani mietin, että olen varma että nämä asiat voisi opettaa järjestelmällisemmin ja suunnitellummin, ja niin moni nyt pois opinnoista tippuvista valmistuisi. Meinaan usein ne asiat, joita itsekin tuskaili alkuun mahdottomina, osoittautuivat ihan helpoiksi kun hankki vaan sisulla ne pohjatiedot. Ilmeisesti se on joku akateemisen maailman juttu, että opiskelijoiden täytyy olla tosi itsenäisiä ja itsevarmoja pärjätäkseen. Ei se niinkään älystä ole kiinni vaan noista itsevarmuudesta ja itsenäisyydestä.

- 7

Näinhän se menee. Nykypävänä on onneksi netti, josta löytyy melkein kaikesta sekä lisätietoa että pedagogisesti laadukasta perustietoa. Omana opiskeluaikana oli luennot ja kirjasto, mutta ei esim. varaa ostaa montaakaan edes alan perusteoksista. Ei tarjonnastakaan ollut samaa käsitystä kuin nykyisin ja hankintakin edellytti usein yhteistilausta, kun yksittäistä kappaletta ei suostuttu toimittamaan. Olisin antanut vaikka mitä jos käytettävissä olisi ollut nykyisen tasoisesta Wikipedia, josta olisi tarkistanut monet etenemisen esteenä olleet pikkuasiat, kuten termien selitykset.

TKK:ssa aikoinaan oli tullut eräs tekniikan tohtori opettamaan kurssilaiselle hiukkasfysiikkaa (teknillinen fysiikka) ja samoin jotain suhteellisuusteoria-juttuja, ensimmäisenä oli kertonut, että älkää välittäkö vaikka ette ymmärrä näitä asioita, ei hän ymmärrä näitä itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen opiskellut laajasti aika monia aloja, olen mm. DI, mutta yliopistomatematiikassa tuo raja tuli vastaan. Tavallaan kyllä tajusin asiat ja pystyin opettelemaan joitain laskuja siten, että pääsin cum laude -tason tenteistä läpi ihan hyvilläkin arvosanoilla, mutta laudatur-opintoja en olisi matematiikasta pystynyt tekemään, tai ehkä jossain kymmenessä vuodessa.

Yliopistomatematiikassa (ja korkean tason tilastiede on sama juttu) tulee raja vastaan suurimmalle osalle jossain vaiheessa, vaikka olisi matikassa hyväkin. Pitää olla aika lahjakas, jotta se raja ei tulisi vastaan.

Vierailija kirjoitti:

lmeisesti se on joku akateemisen maailman juttu, että opiskelijoiden täytyy olla tosi itsenäisiä ja itsevarmoja pärjätäkseen. Ei se niinkään älystä ole kiinni vaan noista itsevarmuudesta ja itsenäisyydestä.

- 7

Tavoitit tässä hyvin olennaisen. Eli juuri näin se menee.

Toki älykkydellä ja lahjakkuudellakin on roolinsa, mutta pohjimmiltaan kyse on kyvystä ottaa vastuu omasta oppimisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista rajaa oikeasti ole. Jos ihminen tosissaan haluaa, "liian vaikean" raja siirtyy aina uuden opiskelun myötä tuonnemmas.

Kehitysvammaisestakin voi tulla fyysikko tai kirurgi, jos tosissaan haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Koomisin on joku tietojenkäsittelytiede. Siellä luet matematiikkaa, elektroniikkaa, logiikkaa, teoreettista ohjelmistojen suunnittelua monta vuotta yliopistolla, ja sitten kun menet töihin, huomaat että olet koodiapina, joka väännät rutiininomaisesti jotain webbisivuja eikä mitään tarvetta oikein millekään yliopistossa oppimillesi asioille ole. 

Tosi surullista, jos noin on. Itse en jaksaisi olla työssä alalla, jossa en voisi jatkuvasti kehittää itseäni. On monia tieteenaloja, esim. luonnontieteet ja lääketiede, jossa alalla pärjääminen edellyttää alan tieteellisen tutkimuksen jatkuvaa seuraamista. 

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lmeisesti se on joku akateemisen maailman juttu, että opiskelijoiden täytyy olla tosi itsenäisiä ja itsevarmoja pärjätäkseen. Ei se niinkään älystä ole kiinni vaan noista itsevarmuudesta ja itsenäisyydestä.

- 7

Tavoitit tässä hyvin olennaisen. Eli juuri näin se menee.

Toki älykkydellä ja lahjakkuudellakin on roolinsa, mutta pohjimmiltaan kyse on kyvystä ottaa vastuu omasta oppimisesta. 

Älykkyydellä ja lahjakkuudella on iso rooli tietyissä opinnoissa, esim. vaikkapa matematiikka laudatur-tasolla. Muitakin tuon tyyppisiä opintosuuntauksia on. Sitten on opintoja, joissa pärjää ihan normaalilla järjellä kuten kauppatieteet ja oikis. Suurin osa kaikista opinnoista on sellaisia missä ihan normaali järki riittää jos on vain tarpeeksi itsekuria siinä opiskelussa.

Jos oikeasti kyvyt loppuvat, niin eihän se auta kuin jättää leikki kesken. Näin voi ihan hyvin tapahtua oikeasti vaativien alojen kohdalla. Siis käytännössä kovissa tieteissä. Silloin oikea ratkaisu on varmaan vaihtaa vähän helpommalle alalle ja suorittaa sieltä tutkinto menestyksellä. Jos ongelmana on sen sijaan laiskuus ja/tai se, että valittu opiskeluala ei sitten kiinnostakaan oikeasti, on syytä pohtia mitä elämältä haluaa. Tiedän monia ihmisiä, joilta on esim. fysiikka, kemia tai matematiikka vaihtunut insinööritieteisiin ja opiskeluihin on tullut ihan uutta puhtia kun on päässyt lähemmäksi "reaalimaailmaa".

Vierailija kirjoitti:

Moista asiaa ei ole kuniin älyllinen raja jollei sitten sinulla ole joku diagnoosi siihen. Muuten sinun vaan pitää löytää se oma tapa omaksua asiat. Toiselle riittää lukeminen, toinen oppii ottamalla muistiinpanoja ja kolmas saattaa kehittää tiedosta vaikka nykytanssin. Ideana on se että etsit itsellesi sen hyvän tavan

Oletko käynyt ikinä korkeamman tason matematiikan (tai korkeamman tason teoreettisen fysiikan) kursseilla?

Joten huokuu nimittäin tästä kommentista ettet ole käynyt tuollaisilla kursseilla...... :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet päässyt sisään, niin kykysi riittävät tutkinnon suorittamiseen.

Mihin tämä naurettava väite perustuu? Kysytäänkö muka pääsykokeessa sen tason asioita, joita tarvitaan esim. lopputyön tekemiseen?

Ei kysytä.

On siis mahdollista, ettei äly riitä niiden oppimiseen.

Gradu tai muu lopputyö ei ole mikään suuri juttu. Siinäkin on arvosteluasteikko ja alimmalla hyväksytyllä menee melkein mikä tahansa läpi, jos nyt vähänkään tutkimuksen teosta on ymmärtänyt. 

Kuten moni on jo todennut, olennaista on, oletko oikeasti kiinnostunut alasta, jota nyt opiskelet. Jos et ole kiinnostunut ja ala on sinulle myös hyvin haastava, niin silloin kannattaa miettiä jotain toista alaa, koska on tosi hienoa opiskella jotain sellaista, joka sujuu kohtalaisella vaivannäöllä. 

Opiskelualoja on paljon ja niissä on varmasti useita sellaisia, jotka sujuvat sinulta hyvin. Tosin jos on kiinnostunut jostain, niin silloin jaksaa uurastaa läpi ne vaikeatkin kurssit. 

Kannattaa ajatella myös alan työllistävyyttä. Jos ala on huonosti työllistävä, joudut ankaraan kilpailuun työpaikoista valmistumisen jälkeen. Silloin ehkä ne, joilla todistus on erinomainen, nappaavat ne harvat työpaikat. Toisaalta tietysti asia ei ole noin selvä, vaan työkokemus ja suhdeverkostot merkitsevät paljon myös.

Ajattele asiaa juuri sinun itsesi kannalta. Oletko onnellinen opiskellessasi juuri tätä alaa? Kenenkään muun takia ei kannata opiskella, ei myöskään statuksen. Olennaista on se, miltä sinusta tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaista rajaa olekaan. Kysymyksessä on omat uskomuksesi, jotka aiheuttavat näennäisen rajan. Kunhan lopetat uskomasta moiseen rajaan ja siihen ettet opi, pystyt kyllä järjestelmällisellä työllä oppimaan.

Järjestelmällisellä työllä tarkoitan, että kun tulee vaikea asia, niin et vaan totea että ääh, olen liian tyhmä, en vaan opi, vaan mietit puuttuuko sinulta esim . joitain pohjatietoja, joita tarvitset asian ymmärtämiseen. Jos puuttuu, kuten yleensä on asia, etsit ne tiedot. 

Itselläni on tästä asiasta paljon kokemusta, koska halusin tietoisesti haastaa koko lahjakkuuden käsitteeen lähtemällä opiskelemaan matemaattista alaa, vaikka matematiikka oli kaikein heikoin aineeni ja lukiossa oli vaikeaa päästä läpi lyhyestä matematiikastakin (uskoin silloin lahjakkuuden tarpeeseen vielä). Lähdin opiskelemaan työhypoteesilla, että kuka tahansa normaaliälyinen ihminen kyllä oppii esim. maisterinarrvoon vaadittavat asiat alalta kuin alalta, kunhan tekee sisukkaasti työtä. Varsin hyvin opinkin, koska 3 vuodessa valmistuin maisteriksi. Ensimmäisenä vuotena vaati kyllä paljon työtä ottaa kiinni asiat joita en esim. lyhyen matematiikan lukemisen takia osannut pohjatietoina. Tässä auttoi fysiikkaa opiskellut isoveljeni, jolta saatoin pyytää apua laskuharjoitusten kanssa ja opetusta.

Kyllä on olemassa rajat. On aivan käsittämätön väite, että mitään rajoja ei olisi. Jo ihmiselämä sinänsä on hyvinkin rajallinen eli vaikka panostaisi joka päivä aamusta iltaan niin kognitiivista huippuaikaa ihmisen aivoilla on maksimissaan ehkä 30 vuotta.

Se mitä sinä henkilökohtaisesti olet tehnyt tai saavuttanut, ei laajemmassa mittakaavassa todista paljon mitään. Jos olet todella vetänyt matematiikan laudaturin  (tai yhtä vaativat opinnot)3 vuodessa pohjana huonosti mennyt lukion lyhyt matikka, niin silloin kyse täytyy olla siitä että olet lukiossa nukkunut.

Maisteriopinnot nyt kyllä suorittaa lähes jokaisessa aineessa mutta ei välttämättä esim. matematiikka pääaineenaan, ei ainakan hyvin arvosanoin, rimaa hipoen voi mennä kovalla työllä 10 vuodessa.

Jo esim. TKK:n A-matematiikka oli kokemukseni perusteella ihan eri planeetalta kuin lukion laaja matematiikka. Ja johonkin yliopiston laudatur-matikkaan verrattuna tuo TKK:n A-matematiikka oli varmaan toisaalta ihan pilipalimatematiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaista rajaa olekaan. Kysymyksessä on omat uskomuksesi, jotka aiheuttavat näennäisen rajan. Kunhan lopetat uskomasta moiseen rajaan ja siihen ettet opi, pystyt kyllä järjestelmällisellä työllä oppimaan.

Järjestelmällisellä työllä tarkoitan, että kun tulee vaikea asia, niin et vaan totea että ääh, olen liian tyhmä, en vaan opi, vaan mietit puuttuuko sinulta esim . joitain pohjatietoja, joita tarvitset asian ymmärtämiseen. Jos puuttuu, kuten yleensä on asia, etsit ne tiedot. 

Itselläni on tästä asiasta paljon kokemusta, koska halusin tietoisesti haastaa koko lahjakkuuden käsitteeen lähtemällä opiskelemaan matemaattista alaa, vaikka matematiikka oli kaikein heikoin aineeni ja lukiossa oli vaikeaa päästä läpi lyhyestä matematiikastakin (uskoin silloin lahjakkuuden tarpeeseen vielä). Lähdin opiskelemaan työhypoteesilla, että kuka tahansa normaaliälyinen ihminen kyllä oppii esim. maisterinarrvoon vaadittavat asiat alalta kuin alalta, kunhan tekee sisukkaasti työtä. Varsin hyvin opinkin, koska 3 vuodessa valmistuin maisteriksi. Ensimmäisenä vuotena vaati kyllä paljon työtä ottaa kiinni asiat joita en esim. lyhyen matematiikan lukemisen takia osannut pohjatietoina. Tässä auttoi fysiikkaa opiskellut isoveljeni, jolta saatoin pyytää apua laskuharjoitusten kanssa ja opetusta.

Kyllä on olemassa rajat. On aivan käsittämätön väite, että mitään rajoja ei olisi. Jo ihmiselämä sinänsä on hyvinkin rajallinen eli vaikka panostaisi joka päivä aamusta iltaan niin kognitiivista huippuaikaa ihmisen aivoilla on maksimissaan ehkä 30 vuotta.

Se mitä sinä henkilökohtaisesti olet tehnyt tai saavuttanut, ei laajemmassa mittakaavassa todista paljon mitään. Jos olet todella vetänyt matematiikan laudaturin  (tai yhtä vaativat opinnot)3 vuodessa pohjana huonosti mennyt lukion lyhyt matikka, niin silloin kyse täytyy olla siitä että olet lukiossa nukkunut.

Maisteriopinnot nyt kyllä suorittaa lähes jokaisessa aineessa mutta ei välttämättä esim. matematiikka pääaineenaan, ei ainakan hyvin arvosanoin, rimaa hipoen voi mennä kovalla työllä 10 vuodessa.

Jo esim. TKK:n A-matematiikka oli kokemukseni perusteella ihan eri planeetalta kuin lukion laaja matematiikka. Ja johonkin yliopiston laudatur-matikkaan verrattuna tuo TKK:n A-matematiikka oli varmaan toisaalta ihan pilipalimatematiikkaa.

Mulla on maisterintutkinto matematiikasta, joskin olen tehnyt käytännössä urani sittemmin ohjelmistoalalla kun valmistuin 2000-luvun boomin aikaan jolloin se puoli veti, ja matemaatikkoja arvostettiin vielä tietojenkäsittelyihmistäkin enemmän alalla, koska jostain syystä meitä pidettiin huippuälykkäinä ;) 

Lukiossa minua kyllä vaivasi jonkin verran yleinen kiinnostumattomuus kouluun, mutta kyllä minä itse olin silloin sitä mieltä että tosissani yritin matematiikan kanssa ja minua tuskastutti kun en vaan oppinut. Jälkeenpäin ajatellen kyse oli väärien uskomusten aiheuttamasta laiskuudesta. Minä uskoin, että minä en voi oppia sitä, joten kaikki yritykset oppia olivat puolivillaisia. Kun mieli taustalla höpöttää koko ajan "en taaskaan tajua, olen tyhmä, en osaa" niin eipä siinä auta vaikka kuinka  yrität päntätä. Vanhempani vahvistivat tätä mielikuvaa. Olen duunarikodista, ja kun valitin vaikeuksiani, isä ja äiti vaan sanoivat ettei meidän suvussa ole koskaan luku- ja matikkapäätä ollut, ja moittivat siitä että olen yleensä mennyt lukioon, kun olisi ollut järkevämpää mennä ammattikouluun. 

Toki jossain kohtaa varmasti on kykyjen rajat, en esim. ole niitä jotka uskovat että esim. älyllisesti kehitysvammainen tai heikkolahjaiseksi todettukin pystyisi mihin vaan. Enkä usko että kaikista tai edes useimmista tulee minkään alan huippututkijoita vaikka olisi kuinka halua. Minä vaan uskon siihen, että keskivertoälykäs ihminen pystyy ilman lahjojakin lukemaan käytännössä minkä alan tahansa maisterintutkinnon, jos on halua ja sisua. Ja tekemään alansa työtäkin - kuten joku toinen sanoi, useimmiten onkin niin että työt on paljon helpompia kuin opinnot, jos liike-elämän palvelukseen menee.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koomisin on joku tietojenkäsittelytiede. Siellä luet matematiikkaa, elektroniikkaa, logiikkaa, teoreettista ohjelmistojen suunnittelua monta vuotta yliopistolla, ja sitten kun menet töihin, huomaat että olet koodiapina, joka väännät rutiininomaisesti jotain webbisivuja eikä mitään tarvetta oikein millekään yliopistossa oppimillesi asioille ole. 

Tosi surullista, jos noin on. Itse en jaksaisi olla työssä alalla, jossa en voisi jatkuvasti kehittää itseäni. On monia tieteenaloja, esim. luonnontieteet ja lääketiede, jossa alalla pärjääminen edellyttää alan tieteellisen tutkimuksen jatkuvaa seuraamista. 

Joutuu tälläkin alalla koko ajan uutta oppimaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä opintojen ja tieteen kanssa. Mutta koko ajan tulee uusia tekniikoita, uusia ohjelmointikieliä, uusi projektimetodologioita, jotka on pakko oppia työn ohessa. Itse inhoan juuri tätä alan puolta, että tympeitä uusia hittiteknologioita, jotka ei edes tuo lopulta mitään etua vanhoihin verrattuna, täytyy vaan oppia jatkuvasti kauhean kiireisen työn ohessa. Mutta kun nyt on muotia tekniikat X, Y ja Z niin niillä tehtyjä projekteja asiakkaat haluaa tilata...

Vierailija kirjoitti:

Mene opiskelemaan jotain helpompaa kuten lääketiedettä, kauppatiedettä tai oikeustiedettä.

Pakko todeta, ettei oikiksessa tarvitse olla mikään laatikon terävin veitsi. Kunhan jaksaa keskittyneesti lukea, ei nyt ihan saapas ole ja pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia, pärjää oikein hyvin. Lääkisläisille nostan hattua, ihailen teitä.

- oik.yo