Mitäs sitten kun opiskelussa tulee oma älyllinen raja vastaan?
Stressaan jo nyt alkavaa lukukautta kun tiedän ettei ne rästiin jääneet jutut tule menemään läpi. Ne ei vaan iskoistu mulle kalloon millään. Mitä teen, pitääkö vaan jättää opiskelut kesken? Kun ne asiat vaan vaikenee tästä...
Kommentit (40)
Jos olet päässyt sisään, niin kykysi riittävät tutkinnon suorittamiseen. Järjestä opiskelutavat ja -menetelmät kuntoon, varmista että ympäristösi on rauhallinen ja keskittymisellä ei muutenkaan esteitä.
Sen lisäksi varmista, että oikeasti haluat opiskella tuota alaa, eli rakastat tietää siitä yhä lisää, etkä vain ole ihastunut mielikuvaan opintojen jälkeen tulevasta työstä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet päässyt sisään, niin kykysi riittävät tutkinnon suorittamiseen. Järjestä opiskelutavat ja -menetelmät kuntoon, varmista että ympäristösi on rauhallinen ja keskittymisellä ei muutenkaan esteitä.
Sen lisäksi varmista, että oikeasti haluat opiskella tuota alaa, eli rakastat tietää siitä yhä lisää, etkä vain ole ihastunut mielikuvaan opintojen jälkeen tulevasta työstä.
Tämä on hyvä pointti, varsinkin kun mielikuva ei välttämättä vastaa todellisuutta. Sitten on vielä sekin että kuinka realistiset mahdollisuudet noiden opintojen jälkeen on päästä koulutusta vastaavaan työhön...
Mene opiskelemaan jotain helpompaa kuten lääketiedettä, kauppatiedettä tai oikeustiedettä.
Moista asiaa ei ole kuniin älyllinen raja jollei sitten sinulla ole joku diagnoosi siihen. Muuten sinun vaan pitää löytää se oma tapa omaksua asiat. Toiselle riittää lukeminen, toinen oppii ottamalla muistiinpanoja ja kolmas saattaa kehittää tiedosta vaikka nykytanssin. Ideana on se että etsit itsellesi sen hyvän tavan
Ei sellaista rajaa oikeasti ole. Jos ihminen tosissaan haluaa, "liian vaikean" raja siirtyy aina uuden opiskelun myötä tuonnemmas. Oppimiskyvyn rajan kohtaa vain kahdella tavalla: on oikeasti jättänyt opiskelematta (ja alkanut sen sijaan vältellä opiskelua esim hokemalla iteelleen että en selviä tästä senkin aikaa kun pitäisi miettiä, mistä opttavassa asiassa oikein on kyse) tai sitten jos yrittää jättää perusteita oppimatta nykytilan ja tavoitteen välissä ja toisin sanoen yrittää kiivetä latvasta käsin puuhun. Tämäkin voi vielä joskus onnistua, mutta jättää oppijaan syvän epävarmuuden tunteen kyseisen asian suuteen loppuiäksi.
Ei tuollaista rajaa olekaan. Kysymyksessä on omat uskomuksesi, jotka aiheuttavat näennäisen rajan. Kunhan lopetat uskomasta moiseen rajaan ja siihen ettet opi, pystyt kyllä järjestelmällisellä työllä oppimaan.
Järjestelmällisellä työllä tarkoitan, että kun tulee vaikea asia, niin et vaan totea että ääh, olen liian tyhmä, en vaan opi, vaan mietit puuttuuko sinulta esim . joitain pohjatietoja, joita tarvitset asian ymmärtämiseen. Jos puuttuu, kuten yleensä on asia, etsit ne tiedot.
Itselläni on tästä asiasta paljon kokemusta, koska halusin tietoisesti haastaa koko lahjakkuuden käsitteeen lähtemällä opiskelemaan matemaattista alaa, vaikka matematiikka oli kaikein heikoin aineeni ja lukiossa oli vaikeaa päästä läpi lyhyestä matematiikastakin (uskoin silloin lahjakkuuden tarpeeseen vielä). Lähdin opiskelemaan työhypoteesilla, että kuka tahansa normaaliälyinen ihminen kyllä oppii esim. maisterinarrvoon vaadittavat asiat alalta kuin alalta, kunhan tekee sisukkaasti työtä. Varsin hyvin opinkin, koska 3 vuodessa valmistuin maisteriksi. Ensimmäisenä vuotena vaati kyllä paljon työtä ottaa kiinni asiat joita en esim. lyhyen matematiikan lukemisen takia osannut pohjatietoina. Tässä auttoi fysiikkaa opiskellut isoveljeni, jolta saatoin pyytää apua laskuharjoitusten kanssa ja opetusta.
Minä olen opiskellut laajasti aika monia aloja, olen mm. DI, mutta yliopistomatematiikassa tuo raja tuli vastaan. Tavallaan kyllä tajusin asiat ja pystyin opettelemaan joitain laskuja siten, että pääsin cum laude -tason tenteistä läpi ihan hyvilläkin arvosanoilla, mutta laudatur-opintoja en olisi matematiikasta pystynyt tekemään, tai ehkä jossain kymmenessä vuodessa.
Kasi, mahtoikohan sulta loppua oppimiskyvyn raja, vai mltivaation raja. Toisin sanoen, olisit ehkä oppinut, mutta se olisi vaatinut niin paljon vaivannäköä, että et katsonut sen arvoiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opiskellut laajasti aika monia aloja, olen mm. DI, mutta yliopistomatematiikassa tuo raja tuli vastaan. Tavallaan kyllä tajusin asiat ja pystyin opettelemaan joitain laskuja siten, että pääsin cum laude -tason tenteistä läpi ihan hyvilläkin arvosanoilla, mutta laudatur-opintoja en olisi matematiikasta pystynyt tekemään, tai ehkä jossain kymmenessä vuodessa.
Mulla oli muuten toisinpäin, yliopistolla ne matematiikan peruskurssit oli varsin työläitä, koska niissä tosiaan olisi ollut hyötyä laajan matematiikan pohjatiedoista, ja ne oli muutenkin enemmän samantapaista kuin lukiomatematiikka, jota olin inhonnut ja kammonnut. Sitten kun mentiin syvemmälle ja teoreettisempiin juttuihin, niin huomasin ettei minulta puutukaan muihin nähden mitään pohjatietoja, eikä muutenkaan koko homma muistuttanut sitä inhoamaani "laskentoa".
- 7
Vierailija kirjoitti:
Kasi, mahtoikohan sulta loppua oppimiskyvyn raja, vai mltivaation raja. Toisin sanoen, olisit ehkä oppinut, mutta se olisi vaatinut niin paljon vaivannäköä, että et katsonut sen arvoiseksi?
Voi hyvinkin olla. Jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen tutkinto, olisin joko sinnitellyt opinnot loppuun ja tehnyt kivoja ja helppoja sivuaineita tai sitten vaihtanut pääainetta. Mutta olisin kyllä tarvinnut luentojen ja laskareiden lisäksi jotain tukiopetusta.
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi varmista, että oikeasti haluat opiskella tuota alaa, eli rakastat tietää siitä yhä lisää, etkä vain ole ihastunut mielikuvaan opintojen jälkeen tulevasta työstä.
Onnellisia ne, joille on joku tuollainen ala, jota oikein rakastaa ja haluaa sen itsensä takia opiskella. Monilla meistä ei ole, ja silloin täytyy motivoida itsensä nimenomaan sillä, että kun jaksaa puurtaa nämä opinnot, saa hyväpalkkaisen, mukana työn lopulta. Itse opiskelin it-alalle ilman mitään kiinnostusta alaan, koska ei kiinnostanut oikeastaan mikään muukaan, ja silloin oli kova kysyntä sen alan ihmisistä. Eipä ole koskaan kaduttanut että pakotin itseni lukemaan maisteriksi, koska tosiaan, töitä on riittänyt ja palkka on hyvä. Paljon huonompi vaihtoehto olisi jäänyt haahuilemaan ja odottamaan valaistusta kutsumusammatista, koska sellaista ei ole vielä nelikymppisenäkään tullut ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opiskellut laajasti aika monia aloja, olen mm. DI, mutta yliopistomatematiikassa tuo raja tuli vastaan. Tavallaan kyllä tajusin asiat ja pystyin opettelemaan joitain laskuja siten, että pääsin cum laude -tason tenteistä läpi ihan hyvilläkin arvosanoilla, mutta laudatur-opintoja en olisi matematiikasta pystynyt tekemään, tai ehkä jossain kymmenessä vuodessa.
Mulla oli muuten toisinpäin, yliopistolla ne matematiikan peruskurssit oli varsin työläitä, koska niissä tosiaan olisi ollut hyötyä laajan matematiikan pohjatiedoista, ja ne oli muutenkin enemmän samantapaista kuin lukiomatematiikka, jota olin inhonnut ja kammonnut. Sitten kun mentiin syvemmälle ja teoreettisempiin juttuihin, niin huomasin ettei minulta puutukaan muihin nähden mitään pohjatietoja, eikä muutenkaan koko homma muistuttanut sitä inhoamaani "laskentoa".
- 7
Mulla oli lukion pitkästä matikasta laudatur (vanha), mutta ei lukiomatikka mitenkään hyvin ja helposti mennyt. En varmaankaan ole riittävän kärsivällinen ja pitkäjänteinen ihminen siihen hommaan.
Olin oikein odottanut yliopiston topologian kurssia, mutta lopulta jätin koko kurssin kesken, kun en sitten jaksanutkaan nysvätä sen kanssa. Ja kyseessä siis cum laude -kurssi, ei mitenkään vaikea edes, mutta vaikeutui kyllä loppua kohden.
Kova stressi haittaa opiskelua monellakin tapaa. Huono nukkuminen ja stressi yleensäkin huonontavat muistia ja keskittymiskykyä. Sitten kun opiskelu on tavallista hankalampaa ja numerot huononevat niin stressi vaan pahenee.
Yliopistoissa muutenkin tuntuu välillä joissain kursseissa että tarkoitus ei ole opettaa mahdollisimman paljon kurssin alueesta kaikille vaan filtteröidä ne erikoislahjakkuudet ja etsiä niistä tarkoituksellisen vaikeilla ja huonoilla opetusmenetelmillä ne parhaat.
Jotkut kurssit ja opettajat kyllä opettavat paremminkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet päässyt sisään, niin kykysi riittävät tutkinnon suorittamiseen.
Mihin tämä naurettava väite perustuu? Kysytäänkö muka pääsykokeessa sen tason asioita, joita tarvitaan esim. lopputyön tekemiseen?
Ei kysytä.
On siis mahdollista, ettei äly riitä niiden oppimiseen.
Vierailija kirjoitti:
matematiikka oli kaikein heikoin aineeni ja lukiossa oli vaikeaa päästä läpi lyhyestä matematiikastakin
3 vuodessa valmistuin maisteriksi.
Joopa joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet päässyt sisään, niin kykysi riittävät tutkinnon suorittamiseen.
Mihin tämä naurettava väite perustuu? Kysytäänkö muka pääsykokeessa sen tason asioita, joita tarvitaan esim. lopputyön tekemiseen?
Ei kysytä.
On siis mahdollista, ettei äly riitä niiden oppimiseen.
Ei siihen lopputyöhön tarvita mitään ihmeellistä älyä. Opintojen aikana kumuloitunutta tietoa sekä tutkimus- ja tiedonhakumenetelmistä, tieteellisestä kirjoittamisesta ja itse alasta kyllä. Mutta näitähän hankitaan siinä opintojen ajan.
Minä näin joskus taulukon siitä, mitkä on tutkitut eri alojen ammattilaisten keskimääräiset älykkyysosamäärät. Se vahvisti sitä mitä itsekin olen ajatellut, että suunnilleen keskivertoälykäs pystyy mille vaan alalle. Ei hänestä ehkä tule koskaan Einsteiniä, mutta fysiikan maisteri ja ihan pätevä ammattilainen vaikka sille alalle sopiviin tehtäviin kyllä jos haluaa. Millään alalla ei ollut ammattilaisten keskimääräinen ÄO merkittäväsit yli sadan, ja oli hauskoja poikkeuksia joita pidetään vaativina hommina mutta ÄO oli alle keskiverron. Esim. ohjelmoijia monet pitävät huippuälykkäinä mutta keskiverto koodarin ÄO oli tutkimuksen mukaan 95.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
matematiikka oli kaikein heikoin aineeni ja lukiossa oli vaikeaa päästä läpi lyhyestä matematiikastakin
3 vuodessa valmistuin maisteriksi.
Joopa joo.
Näin kuitenkin kävi. Motivaatio oli kova valmistua nopeasti, koska aloitin opinnot vasta vähän vanhempana, ensin haahuiltuani hanttihommissa useita vuosia kun en tiennyt mikä olisi "minun alani". Koska olin vuosia muita aloittajia vanhempi, biletys ja muut sivutoimet eivät kiinnostaneet, eikä samoin köyhän opiskeluelämän viettäminen. Halusin siitä mahdollisimman äkkiä eroon ja olin valmis käyttämään kaiken vapaa-aikani opiskeluun.
Olen samoilla linjoilla muiden kanssa siitä, että kun tällaisia asioita nostetaan puheeksi, päädytään yleensä siihen että muut asiat tulevat oppimistulosten tielle paljon ennen opiskelijan todellista oppimiskapasiteettia.
Kaikkein tavallisin tulos alisuoriutumiseen on alisuorittaminen - tätä esiintyy etenkin niillä lahjakkailla opiskelijoilla, joiden ei ole tarvinnut peruskoulussa eikä lukiossa nähdä lainkaan vaivaa opinnoissa menestymiseen. Hyvillä kognitiivisilla kyvyillä varustettu ei ehkä ole tottunut tekemään lainkaan läksyjä kotona eikä hallitsemaan impulssejaan opiskelun eduksi. Tämä kostautuu usein yliopistoon tultaessa, kun tentissä soveltaminen ei enää riitä.
Kannattaa myös ottaa huomioon, että henkisen kapasiteetin käyttöön ottaminen vaatii elämän järjestelemistä sellaiseksi, että muut asiat eivät paina liikaa mieltä. On huolehdittava riittävästä unesta (8 tuntia yössä, ja sellaiseen vuorokaudenaikaan että aivot todella lepäävät), liikunnasta (liikkumattomuus aiheuttaa stressiä) ja monipuolisesta ravinnosta. Alkoholia ei kannata käyttää, jos opinnoissa on muutenkin vaikeuksia. Ihmissuhteiden on oltava tasapainossa - esim. akuutit rakkaushuolet vievät niin paljon energiaa, että opiskelusta ei ehkä tule mitään. Toimeentulon pitää olla riittävä, että voimat eivät mene pelkkään stressaamiseen (liian usein sinnitellään ilman opintolainaa ja jäädään valmistumatta, koska opinnot eivät etene).
Kaikki tämä vaikuttaa siihen, miten vastaanottavainen mieli on uusille ongelmille. Käytännössä opiskelijaelämässä ovat yleensä läsnä enemmän tai vähemmän nuo kaikki ongelmat. Olisi kuitenkin tärkeää kyetä havaitsemaan, milloin arjen ongelmat ovat paisuneet niin suuriksi, että ne estävät opiskelijan tärkeimmän tehtävän eli opiskelun. Jos niin käy, voi olla kannattavaa ilmoittautua lukukaudeksi poissaolevaksi ja yrittää saada esim. talous tai mielenterveys sen aikana kuntoon, jotta kallisarvoiset opiskeluvuodet eivät kulu hukkaan.
Kyllä sellaisia aloja on, joissa älyllinen kapasiteetti tulee vastaan. Esim. matematiikkaa on helppo päästä lukemaan, mutta moni tippuu matkalla, kun eivät vaan enää pärjää vaikeammassa matematiikassa.
Ns. reaaliaineissa tuo lienee harvinaisempaa.
Minusta opinnot kannattaa suorittaa ainakin kandivaiheeseen, kandin paperitkin on paremmat kuin ei mitään.
🇺🇦🇮🇱
Mitä opiskelet? Pyydä opelta tukiopetusta vaikeisiin asioihin. En usko että sulla mikään raja ole tullut vastaan kun kerran sen opiskelupaikankin olet kuitenkin saanut.