Onko kukaan noussut luuserista jämäkäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko käytännön keinoja tai harjoituksia?

Tulee mieleen pari yksinkertaista: katso ihmisiä silmiin, ole rento, puhu rauhallisesti, mutta kuuluvalla äänellä. Ota rauhallisesti, vaikka joutuisit mihin tilanteeseen.

Kerro mielipiteesi. Ole kohtelias ja suora. Saa olla herkkä ja kilttikin kunhan pitää puolensa.

Itseäni stressaa kovasti pian alkava työ, mutta aion noudattaa tätä. Tällä tavalla hiljaiset mutta vahvat näyttävät pärjäävän.

Ehkä selviytyy suorittavassa työssä päivästä toiseen, mutta ei menesty aloilla, joilla kilpailu on kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko käytännön keinoja tai harjoituksia?

Tulee mieleen pari yksinkertaista: katso ihmisiä silmiin, ole rento, puhu rauhallisesti, mutta kuuluvalla äänellä. Ota rauhallisesti, vaikka joutuisit mihin tilanteeseen.

Kerro mielipiteesi. Ole kohtelias ja suora. Saa olla herkkä ja kilttikin kunhan pitää puolensa.

Itseäni stressaa kovasti pian alkava työ, mutta aion noudattaa tätä. Tällä tavalla hiljaiset mutta vahvat näyttävät pärjäävän.

Ehkä selviytyy suorittavassa työssä päivästä toiseen, mutta ei menesty aloilla, joilla kilpailu on kovaa.

Perusteletko?

Tässä ketjussa on pari hyvää vastausta ja loput ovat idioottimaista läpänheittoa. Onko käsite "jämäkkä" vieras käsite palstalaisille vai onko Ylilaudalla tänään tylsä ilta?

Minä onnistuin terapian avulla mut ei se ole mikään simsalabim-juttu vaan pikkuhiljaa.Aloin laittamaan rajoja ihmisille ja ymmärsin et ennen pelkäsin et ihmiset kaikkoavat elämästäni jos uskallan sanoa poikkipuolisen sanan mut nykyään ajattelen et jos sen takia häviävät elämästäni niin saavat hävitäkin.Voisit aloittaa sellasilla pienillä harjoituksilla että sanot rehellisesti kun olet eri mieltä etkä ajattele et sun pitää miellyttää muita.

Vierailija kirjoitti:

Tätä tapahtuu erityisesti keski-ikäisillä naisilla, kun he yhtäkkiä tajuavat ettei kukaan tule palkitsemaan heitä kiltteydestä. Silloin saa välinpitämättömäksi muuttuneet, väkivaltaiset ja alkoholisoituneet puolisot kyytiä. Samassa yhteydessä monen olemuskin muuttuu nuhjaantuneesta, unohdetusta vaimosta itsevarmaksi naiseksi.

Eivät he palkkiota odota vaan oikeudenmukaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä tapahtuu erityisesti keski-ikäisillä naisilla, kun he yhtäkkiä tajuavat ettei kukaan tule palkitsemaan heitä kiltteydestä. Silloin saa välinpitämättömäksi muuttuneet, väkivaltaiset ja alkoholisoituneet puolisot kyytiä. Samassa yhteydessä monen olemuskin muuttuu nuhjaantuneesta, unohdetusta vaimosta itsevarmaksi naiseksi.

Eivät he palkkiota odota vaan oikeudenmukaisuutta.

Sitä saa odottaa.

Puolustelkaa vaan patologisia selviytymiskeinojanne, joilla lapsena opitte pysymään turvassa ja näkymättöminä.

Kyllä ihan poliittisella tasolla tarvittaisiin sellaista ryhtiliikettä. EU ssa selkeää johtajuutta. Ja suomessa yritysjohtajien antaa myös työntekijöiden luoville voimille ja ajatuksille mahdollisuus tulla kuulluksi.

Niinpä.Lapsella on lapsen keinot joita ei siis juurikaan ole mut aikuisilla sit eri keinot kun ollaan samalla tasolla.Totuus kuitenkin on että asiat mitä minäkin jouduin kokemaan lapsena ovat jääneet kehoon ja tietyt tilanteet saavat koko kehon edelleen menemään lukkoon.Onneks terapia voi auttaa näiden kans.Ihmisellä joka ei osaa/pysty pitää puolia on jotain lukkoja jotka pitäis avata.

Mulle oli vedenjakaja kun ulkomainen ystävä sanoi (vitsinä): älä hauku itseäsi, muut tekee sen paremmin.

Aloin puhua itselleni kannustavasti ja optimistisesti. Aiemmin negatiiv sisäinen puhe esti puolustamasta itseäni.

Siihen meni vuosia mutta nykyään olen erittäin jämäkkä.

Mikä auttaa?

Minä olen se nyt nelikymppinen nainen, joa on menestynyt erittäin hyvin erittäin kilpailulla alalla ihan erikseen näyttämättä fiksuuttani - pelkästään sillä, että olen ollut fiksu. Mun ei ole ikinä tarvinnut erikseen vetää rajojaeikä "olla jämäkkä". On riittänyt, että tiedän, kuinka homma hoidetaan ja hoidan sen tai saan muut hoitamaan. Olen jakanut kunniaa avokätisesti, eikä sitä sitten ole ikinä kukaan kehdannut minultakaan kieltää. Ylitöitä on kyllä tullut tehtyä, koska menestyminen ei yleensä onnistu 8-16. Toisina aikoina on sitten otettu vähän rennommin - sehän ei ole mitään jämäkkyyttä, vaan kokonaistyöajan parempi puoli.

Olen siis vähän sitä mieltä, että aapeen pelot ovat turhia. Jos ap osaa hommansa ja tekee sen, hän pärjää ihan hyvin. Jos hän haluaa haasteita, hän sanokoon sen ja hän saa niitä. Jos hän selviää niistä, niitä tulee lisää ja niiden mukana tulee arvostusta, menestystä jne. Keskitason suorittamisesta taas tulee maine keskitason suorittajana. Eli se suuri kulminaatiopiste ei ole mikäön salaperäinen jämäkkyys, vaan haasteiden vastaanottohalukkuus.

En usko, 32

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ennen en uskaltanut pitää puoliani missään. Ja sitten aina harmitti; miten olen joutunut tähänkin tilanteeseen, miksei minua otettu huomioon, jne. No sitten menin työelämään, ja huomasin etten pärjää omana itsenäni. Ei siellä kukaan ota ketään huomioon, pakko se on itse opetella itsestään meteliä pitämään. Aluksi hävetti, mutta ei enää.

Rupeat vain pitämään omia puoliasi. Sanot sille anopille ettet ota hänen vanhaa sohvaansa. Voit sanoa ihan suoraan ettet pidä sen väristä. Toteat pomolle, että ylityöt ei nyt sovi, sinulla on liput konserttiin ostettuna. Kun puolisosi ihmettelee mikset ole pessyt pyykkiä, ihmettele takaisin miksei hän ole pessyt pyykkejä. Ihmiset suuttuvat aluksi kun ovimatto nouseekin pystyyn, mutta ei sinua kukaan murhaa sen takia että rupeat vaatimaan samaa kunnioitusta mitä olet aina antanut muillekin. Tasa-arvoisiakin ihmissuhteita löytyy, joten älä ole huolissasi jos ja kun osa ihmissuhteista nyt päättyy uuden minäsi johdosta.

Viisas kirjoitus. Kiitos tästä. - ei ap

Hep!

Olen nyt nelikymppinen perheellinen mies, hyvässä ammatissa ja hyvä työssäni. 

Olin yläasteella koulukiusattu, lukio meni sitten vähän paremmin, mutta itsetunto edelleen aika maissa. Yliopistossa aloin toipua, mutta edelleen olin vetäytyvä, hiljainen ja ajattelin, että muut ovat aina parempia kaikessa. 

Pääsin valmistumisen jälkeen töihin ja vaikka alku oli vaikeaa, niin vähitellen huomasin olevani aika hyvä ammatissani ja sain kiitosta työkavereilta ja esimiehiltä. Jossain vaiheessa matkaan tarttui myös vaimo ja nyt voin sanoa elämän olevan mallillaan. En nyt ole varma, että voinko sanoa olleeni koskaan luuseri, mutta olen joka tapauksessa nostanut itsetuntoani ja tunnen nyt itseni ja kykyni paremmin kuin koskaan. Osaan myös tunnistaa tilanteet, joissa joku muu kärsii huonosta itsetunnosta ja yritän kannustaa heitä ylös. 

Eli ap: lähde eteenpäin. Yritä löytää työpaikka ja älä ainakaan itse tuo esiin uudessa ympäristössä sitä, että olet luuseri. Jos olet uusi (työntekijä), niin pyydä apua kokeneemmilta, opi ja ole reipas (tylsä termi, mutta tarkoittaa sitä, että juttele, tervehdi, kysele ja ole kiinnostunut ihmisistä ja töistä). Vähitellen alat itsekin huomata, että olet osa yhteisöä.