Miten pääsisin eroon materiakeskeisyydestä ja ostohimosta?

Hanki hoitoa tai löydä Jeesus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avasin siis ketjun, koska pikkutyttöni on mahdoton leluhimoaja. Välillä mietin, että millainen kuluttaja hän mahtaa olla aikuisena. Onko kellään antaa vinkkiä, miten estää ettei tuollaista ostoaddiktiota synny? Osaatteko siis sanoa, miksi teillä on se? Muistuttaako jokin asia lapsuudesta sitä läheisesti?

Mielenkiintoinen ketju, kirjoitan nyt ekaa kertaa. En tiedä vinkkiä miten estää ostoaddiktiota, mutta muistan että itselläni oli myös lapsena kauheasti leluhimoja, ja nyt aikuisena muita materiahimoja. Olen tunnistanut itsessäni piirteen, että minun on vaikea käsitellä ja myöntää tunteitani ja ilmaista tarpeitani muille. Jo lapsena podin yksin pahaa mieltä enkä osannut hakea ihmisiltä lohdutusta. Nyt aikuisena olen ihan samanlainen (ja yksinäinen!) ja huomaan liian helposti ostavani jotain pahan mielen ja surun hoitamiseksi.

Juuri näin minullakin. Elin yltäkylläisyydessä eli ruokaa oli ja kaikkea kivaa harrastuksista tekemiseen, olimme sellainen akateeminen kulttuuriperhe. Leluja en saanut juuri koskaan ja niitä eniten halusin. Vanhempani olivat paljon poissa ja totuin olemaan yksin mutta se ahdisti jo silloin ja ikävöin erityisesti äitiäni paljon. Eniten kai halusin vain olla hänen kanssaan mutta sain leluista jotain turvaa joten niitä aina halusin. Koin myös, että jään paljosta paitsi kun muilla oli valtavan hienoja leluja, mitä minulla ei tietenkään ollut. Jouluisin sain aina yhden lelun, vaikka lahjoja tuli pilvin pimein. Ne olivat lähinnä sivistäviä kirjoja ja pelejä sekä vaatteita. Vaatehimo on tullut vasta myöhemmin, ehkä teini-iässä. AP

Niin siis tytöllämme on vaikeuksia ilmaista itseään ainakaan sanoin. Hän murisee ja maukuu kuin kissa ja ynisee. Ei kerro oikein mitään. Silti on pääpiirteissään iloinen, keksiliäs ja aivan ihana tyttö, mutta olen havainnut tämän tunteiden panttauksen hänessä. Ja ettei hän oikein itsekään osaa sanoa niistä, vaikka joskus ehkä itsekin tahtoisi "puhua". Itsellä ollut ihan tarpeeksi vaikeaa muista syistä aikuisuudessa, en kestä, sydämeni särkyy, jos lapsella on vaikeaa. Jotain tunneilmaisua siis pakko varmaan alkaa miettiä hänen avukseen. Mutta mitä???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on asuntolaina, uusi koti, hyvä koulutus, hieno parisuhde ja olen suht nätti. Kaikki kohdallaan. Silti tuntuu, että paikkaan jotain tyhjiötä ja lievitän ahdistusta ostelemalla.

AP

Eli sulla on kaikki yhteiskunnan normien mukaiset palikat niinkuin Kunnon Kansalaisella Kuuluu Olla. Mitä sinä itse oikeasti haluaisit? Tuleeko onni uudesta asunnosta ja siitä, että sulla on koulutus joka ison yleisön mielestä on hyvä? Oletko koskaan pohtinut mitä SINÄ aidosti haluaisit - mitä se on, jos saat karsittua haluistasi pois kaiken minkä olet halunnut vain siksi, että niitä asioita kuuluu haluta?

Haluaisin rakkautta, turvallisuutta, taloudellisen turvan. Haluaisin olla vapaa taiteilija, runoilija. Olla boheemi kaltaistensa parissa. Haluaisin lapsen.

Vaikea arvata, että olen nyt kaikkea muuta. Olen business lady mutta määräaikaisessa työsuhteessa. Saan rakkautta mieheltäni mutta muita ystäviä ei juuri ole. En uskalla hankkia lasta juuri tuon taloudellisen turvattomuuden vuoksi ja monen, monen muun syyn vuoksi. Haluaisin olla onnellinen, en riippuvainen mistään. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avasin siis ketjun, koska pikkutyttöni on mahdoton leluhimoaja. Välillä mietin, että millainen kuluttaja hän mahtaa olla aikuisena. Onko kellään antaa vinkkiä, miten estää ettei tuollaista ostoaddiktiota synny? Osaatteko siis sanoa, miksi teillä on se? Muistuttaako jokin asia lapsuudesta sitä läheisesti?

Mielenkiintoinen ketju, kirjoitan nyt ekaa kertaa. En tiedä vinkkiä miten estää ostoaddiktiota, mutta muistan että itselläni oli myös lapsena kauheasti leluhimoja, ja nyt aikuisena muita materiahimoja. Olen tunnistanut itsessäni piirteen, että minun on vaikea käsitellä ja myöntää tunteitani ja ilmaista tarpeitani muille. Jo lapsena podin yksin pahaa mieltä enkä osannut hakea ihmisiltä lohdutusta. Nyt aikuisena olen ihan samanlainen (ja yksinäinen!) ja huomaan liian helposti ostavani jotain pahan mielen ja surun hoitamiseksi.

Juuri näin minullakin. Elin yltäkylläisyydessä eli ruokaa oli ja kaikkea kivaa harrastuksista tekemiseen, olimme sellainen akateeminen kulttuuriperhe. Leluja en saanut juuri koskaan ja niitä eniten halusin. Vanhempani olivat paljon poissa ja totuin olemaan yksin mutta se ahdisti jo silloin ja ikävöin erityisesti äitiäni paljon. Eniten kai halusin vain olla hänen kanssaan mutta sain leluista jotain turvaa joten niitä aina halusin. Koin myös, että jään paljosta paitsi kun muilla oli valtavan hienoja leluja, mitä minulla ei tietenkään ollut. Jouluisin sain aina yhden lelun, vaikka lahjoja tuli pilvin pimein. Ne olivat lähinnä sivistäviä kirjoja ja pelejä sekä vaatteita. Vaatehimo on tullut vasta myöhemmin, ehkä teini-iässä. AP

Oi kauhea. Tässä sitä nähdään, että nämä "älykkäät vanhemmat ja tiedostavat" ovat usein niitä paskimpia kasvattajia. Olen siis se tytöstään huolestunut äiti. Oma kotini oli myös tällainen korkeamman profiilin kotia vanhempieni mielestä edustava koti, tunnekylmä. Mutta rahankäyttö ei ole ongelmani (oon pikemminkin sit saita) mutta en halua lapselleni niin paljon ongelmia,,kuin mistä olen itse saanut kärsiä.

Lapsi rakastaa Schleichin muovifiguureja yli kaiken ja minä kyllä olen ostanut niitä hänelle joulu- ja syntymäpäivälahjaksi ja hän ostaa niitä itsekin kaikilla viikkorahoillaan. Lisäksi ostetaan miehen kanssa joskus leluja herätehankintoina vaikka reissussa - mun vanhemmat ei koskaan. Se oli mainosmiesten hapatusta vain jos leluja oli tarjolla jossain lomakohteessa. Itse oon ajatellut, ettei joku 5 euron Schleich joskus ylimääräisenä voi ketään päästään sekoittaa :) Olen itse kärsinyt poissaolevuudesta masennuksen takia, ehkä tyttö vain klassisesti tarttis enemmän rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi viime viikolla tilasin netistä työpäivien aikana kaksi talvitakkia, kengät, asusteita ja kosmetiikkaa yhteensä 300 eurolla. Tää ei voi jatkua näin mutten osaa muuttaa itseäni :( Mitä mä teen? Onko muita, joille ostaminen on pakkomielle?

Mitä halpaa roskaa oikein tilailet, jos saat 300 eurolla tuon kaiken!? Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen ja jätä ne kertakäyttöiset lumput sinne kauppaan! Sinulla palaa tolkuttomasti rahaa vaatteisiin, ja kuitenkin näytät yhtä köyhältä kuin kuka tahansa pissis, joka ostaa vaatteensa kuukausirahoillaan.

Jos ihan pakko on netissä soppailla, niin Helsingin pörssi on auki klo 10-18.30. Eikä tule ongelmaa siitä, että kaapit täyttyvät huonolaatuisista rytkyistä. Jos tykkäät shoppailla iltaisin, niin New York on auki klo 16.30-23.

Jos nyt haluat tietää tarkalleen, niin tilasin tennarit (50euroa), villakangastakin (100euroa puoleen hintaan), toppatakin (60euroa), muutaman huulikiillon (30euroa) ja kahdet nahkahansikkaat 80euroa). Ei minusta erityisen halpoja mutta en mikään kroisos olekaan. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on asuntolaina, uusi koti, hyvä koulutus, hieno parisuhde ja olen suht nätti. Kaikki kohdallaan. Silti tuntuu, että paikkaan jotain tyhjiötä ja lievitän ahdistusta ostelemalla.

AP

Eli sulla on kaikki yhteiskunnan normien mukaiset palikat niinkuin Kunnon Kansalaisella Kuuluu Olla. Mitä sinä itse oikeasti haluaisit? Tuleeko onni uudesta asunnosta ja siitä, että sulla on koulutus joka ison yleisön mielestä on hyvä? Oletko koskaan pohtinut mitä SINÄ aidosti haluaisit - mitä se on, jos saat karsittua haluistasi pois kaiken minkä olet halunnut vain siksi, että niitä asioita kuuluu haluta?

Haluaisin rakkautta, turvallisuutta, taloudellisen turvan. Haluaisin olla vapaa taiteilija, runoilija. Olla boheemi kaltaistensa parissa. Haluaisin lapsen.

Vaikea arvata, että olen nyt kaikkea muuta. Olen business lady mutta määräaikaisessa työsuhteessa. Saan rakkautta mieheltäni mutta muita ystäviä ei juuri ole. En uskalla hankkia lasta juuri tuon taloudellisen turvattomuuden vuoksi ja monen, monen muun syyn vuoksi. Haluaisin olla onnellinen, en riippuvainen mistään. AP

Jos sä saisit vain siipes levitettyä kohti omaa sisintäsi ja olla se mikä olet, niin boheemina sun ostohimo vaihtuisi muihin asioihin. Olisi oikeita rahareikiä ja rahaa vain niihin ja oma itsesi elämässä sellaista elämää kuin itse haluaa, joka sanoisi shoppaajasinällesi, että nyt ei ole tarvetta eikä ees rahaa siihen mitä pakkomielteisesti nyt ostat.

Onko sun mahdollista etsiä lähellesi joku, joka tukisi sitä, että sinä saat elää sellaista elämää, kuin itse haluat?

Sitä kohti.

t.se pikkutytön äiti

Tai entä jos alat ap perustella paremmin itsellesi, tarvitsetko asioita joita tilaat? Miten sä voit tarvita huulikiillon, jos sulla on jo? Jos vastaus on että näyttääkseni upealta, niin miten hieman itsekritiikkiä peliin: tarvitseeko mun olla näin turhamainen? Arvostanko tätä turhamaisuutta vai teenkö sitä että näkisin muiden arvostavan minua? Haluanko sellaisia ihmisiä elämääni, jotka tämän oikean värisen huulikiillon takia arvostavat minua, vai kuuluisiko ihmisten arvostaa minua olivat huuleni minkä väriset tahansa?

Kuulen sen pienen tytön toiveen, että äiti tulisi luo. Ehkä äiti tulisi, jos olen oikein ihana? Ihanampi kuin olen väärän värisissä huulissa? Saatko kiinni?

Kyllä sun äitin ois kuulunut tulla. Kun sä olet just oma itsesi. Etkä yhtään enempää. Tai vähempää. Äiti ei tullut, se on trauma, mutta sä voit käsitellä sen. Sua olisi pitänyt rakastaa, se on puute, ettei ole rakastettu! Enemmän siis. Kohtaamalla sen tuskan päässet eteenpäin. Pakenet sitä osteluun?

Mulla muuten sama puute oli pienenä eli tuo äidin puute. Äiti on niin tärkeä tyttärelle, että olisi tarvittaessa vaikka läsnä. Oma äitini ei ollut tai voinut olla. Teki pitkää päivää töissä. Sain kyllä paljon leluja ja pääsin matkustamaan ja matkustelusta olen kyllä edelleenkin kiitollinen. Paikkaan varmaan tuota sisäistä äidin kaipuuta ostelulla ja hyväksynnän etsimisellä.

T: se joka halusi samat tavarat kuin blogin pitäjällä

Nosta palkkasi käteiseksi. Silloin tililläsi ei ole katetta verkkoshoppailuun ja näet käytännössä miten paljon mikäkin maksaa. Netissä summat ovat vain numeroita.

Hei, mikä blogi on kyseessä?

Kiitos teille jokaiselle ihan valtavasti viesteistänne. Jokaisen olen lukenut ajatuksella ja jokainen on muhun vaikuttanut. Hirveän hyviä ajatuksia teillä. Kiitos.

Noita äiti-kommentteja lukiessa alkoivat kyyneleet virrata. Mä olin niin äidin tyttö, rakastin häntä niin paljon. Hänellä oli omat kiireensä ja aina, kun sain hänen kanssaan olla oli olo hyvä, rakastettu ja valtavan onnellinen. Ymmärrän kuitenkin häntä ja hänen oman intohimonsa saattamista työksi, mikä ei ihan helppoa ollut. Se kuitenkin oli suoraan minulta pois. Hän ja isäni ovat kuitenkin olleet tukenani nyt aikuisenakin ihan koko ajan. Ihan sama mitä tapahtuisi, he auttaisivat. En siksi halua syyttää heitä mistään edes näin anonyymisti.

Olen hyvin epävarma itsestäni ja välillä ahdistunut. Epäilen toisinaan mieheni rakkautta vaikka pohjimmiltani hänen loputtomaan rakkauteensa luotankin. Jotenkin kai lapsuus on tässä taustavaikuttimena.

Ostamalla aina uutta koitan kai uudistua, olla jotain enemmän kuin olenkaan, sillä tunnen olevani riittämätön tällaisena. En riitä itselleni. En kuitenkaan tiedä mitä itseltäni vaadin. Sätin aina itseäni, jos olen yhdistänyt huonosti toisiinsa sopivat vaatteet tai jos tukka tai meikki on huonosti. Koen olevani epäonnistunut joka päivä. Tässä kai pohjimmainen syy osteluun. En koe olevani tarpeeksi hyvä. En pidä itseäni tarpeeksi hyvänä, kiinnostavana tai tärkeänä, koska tuntuu, ettei kukaan muukaan pidä. Koitan ulkonäöllä kompensoida tuota yhtälöä. AP

Vierailija kirjoitti:

Hei, mikä blogi on kyseessä?

Mitä teet tiedolla

Minä olen joskus ollut älytön shoppailija, mutta parannuin. :) En tiedä onko tästä muuta iloa kuin se, että kerron sen irtipääsemisen olevan hyvin mahdollista.

En koskaan ole shoppaillut yli varojeni vaan aina vain ylimääräistä rahaa. Olen mm. tilaillut kuukaudessa yli 500 eurolla meikkejä ja lisäksi harrastin muuta kosmetiikkaa, kirjoja, merkkilaukkuja, vaatteita ja kodinsisustusta. Lapsena en saanut "koskaan mitään kivaa" enkä aina tarpeellistakaan, ja aikuisena piti ottaa vahinko takaisin. Stressaavassa elämäntilanteessa pieni shoppailu myös toi aina hyvää mieltä.

Lopulta vaan sitä tavaraa alkoi olla vähän liikaa... Tympäännyin siihen tavaramäärään ja vähin erin aloin aina jakamaan vanhempia rojujani pois, jotta oli tilaa uusille ja paremmille rojuille. Selkeämpi koti tuntui kivemmalta ja vähitellen turha shoppailu jäi pois. Nykyään yritän pitää mahdollisimman vähän koti-irtaimistoa, en kyllä nuukaile edelleenkään sen kanssa kun jotain uusin.

Lisäksi on vähin erin tullut totaalikyllästyminen tähän maailmaan, jossa tehtävämme on olla kuluttajia. Meille myydään kaikkea sontaa vetoamalla epävarmuuteemme, ja siksi kai sitä loppupeleissä ostetaan kattavat vakuutukset, kodin hälytysjärjestelmä, parhaat lastenvaunut, kallis ja turvallinen auto, pitävin deodorantti, luomuruuat ja -kosmetiikat, vitamiinit ja superfoodit, trendikkäät tai ainakin ajanmukaiset vaatteet jne. Ja hyvinkin voisi jäädä työpaikan kahvihuonekeskusteluissa ulkopuolelle, jos ei katso viimeisintä hittisarjaa maksullisesta Netflixista tai osta sitä Finlandia-palkittua kirjaa, ja paremmin pysyy inessä kun tekee hittiruokaa ja laittaa siitä kuvia Instaan. Sitä mitä kukin näistä tekee, suurin osa ainakin jotain. Ja että ehkä se ei olekaan täysin vain oma mielitekoni vaan julma ja harkittu teollisuudenala, joka on rakennettu vain ja ainoastaan nyhtämään rahojani.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille jokaiselle ihan valtavasti viesteistänne. Jokaisen olen lukenut ajatuksella ja jokainen on muhun vaikuttanut. Hirveän hyviä ajatuksia teillä. Kiitos.

Noita äiti-kommentteja lukiessa alkoivat kyyneleet virrata. Mä olin niin äidin tyttö, rakastin häntä niin paljon. Hänellä oli omat kiireensä ja aina, kun sain hänen kanssaan olla oli olo hyvä, rakastettu ja valtavan onnellinen. Ymmärrän kuitenkin häntä ja hänen oman intohimonsa saattamista työksi, mikä ei ihan helppoa ollut. Se kuitenkin oli suoraan minulta pois. Hän ja isäni ovat kuitenkin olleet tukenani nyt aikuisenakin ihan koko ajan. Ihan sama mitä tapahtuisi, he auttaisivat. En siksi halua syyttää heitä mistään edes näin anonyymisti.

Olen hyvin epävarma itsestäni ja välillä ahdistunut. Epäilen toisinaan mieheni rakkautta vaikka pohjimmiltani hänen loputtomaan rakkauteensa luotankin. Jotenkin kai lapsuus on tässä taustavaikuttimena.

Ostamalla aina uutta koitan kai uudistua, olla jotain enemmän kuin olenkaan, sillä tunnen olevani riittämätön tällaisena. En riitä itselleni. En kuitenkaan tiedä mitä itseltäni vaadin. Sätin aina itseäni, jos olen yhdistänyt huonosti toisiinsa sopivat vaatteet tai jos tukka tai meikki on huonosti. Koen olevani epäonnistunut joka päivä. Tässä kai pohjimmainen syy osteluun. En koe olevani tarpeeksi hyvä. En pidä itseäni tarpeeksi hyvänä, kiinnostavana tai tärkeänä, koska tuntuu, ettei kukaan muukaan pidä. Koitan ulkonäöllä kompensoida tuota yhtälöä. AP

Tuota itsesi moittimista sun täytyisi tai kannattaisi työstää. En tiedä neuvoa tarkalleen miten, mutta hyväksyntää itselle siihen tarvitaan. Jospa olet lapsena kuitenkin "lapsen logiikalla" syyttänyt itseäsi kestämättömästä tilanteesta jäädä äitiä vaille? Sun on aika hahmottaa, ettei se ole koskaan ollut sinun syy. Ei tarvitse vanhempaakaan syyttää, elämä on vain sellaista. Se on ollut menetys, mutta ei fakta sille, että olit huono kun äiti ei tullut.

Kaikkea hyvää sulle.

Pakko tulla vielä kiittämään tästä ketjusta. Täällä myös tuttua tuo jatkuva epäonnistumisen tunne. Omassa lapsuudessa vanhemmat olivat poissaolevia (fyysisesti ja henkisesti) eikä hyvän itsetunnon rakentumista tuettu kannustamalla, välittämistä osoitettiin lähinnä tavaroilla. Oivalsin, että sen lisäksi että koetan tehdä itsestäni ihanneminää vastaavan uusilla vaatteilla, kenties myös haen niiden kautta tunnetta siitä, että minusta välitetään, sillä lapsuudessa uudet tavarat olivat ainut merkki siitä. Pitäisi myös oppia erottamaan oma minuus omasta ulkomuodosta, vaikka asu tai tukka olisikin miten sattuu, niin niiden alla voi olla ihan hyvä tyyppi. -22

Up

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille jokaiselle ihan valtavasti viesteistänne. Jokaisen olen lukenut ajatuksella ja jokainen on muhun vaikuttanut. Hirveän hyviä ajatuksia teillä. Kiitos.

Noita äiti-kommentteja lukiessa alkoivat kyyneleet virrata. Mä olin niin äidin tyttö, rakastin häntä niin paljon. Hänellä oli omat kiireensä ja aina, kun sain hänen kanssaan olla oli olo hyvä, rakastettu ja valtavan onnellinen. Ymmärrän kuitenkin häntä ja hänen oman intohimonsa saattamista työksi, mikä ei ihan helppoa ollut. Se kuitenkin oli suoraan minulta pois. Hän ja isäni ovat kuitenkin olleet tukenani nyt aikuisenakin ihan koko ajan. Ihan sama mitä tapahtuisi, he auttaisivat. En siksi halua syyttää heitä mistään edes näin anonyymisti.

Olen hyvin epävarma itsestäni ja välillä ahdistunut. Epäilen toisinaan mieheni rakkautta vaikka pohjimmiltani hänen loputtomaan rakkauteensa luotankin. Jotenkin kai lapsuus on tässä taustavaikuttimena.

Ostamalla aina uutta koitan kai uudistua, olla jotain enemmän kuin olenkaan, sillä tunnen olevani riittämätön tällaisena. En riitä itselleni. En kuitenkaan tiedä mitä itseltäni vaadin. Sätin aina itseäni, jos olen yhdistänyt huonosti toisiinsa sopivat vaatteet tai jos tukka tai meikki on huonosti. Koen olevani epäonnistunut joka päivä. Tässä kai pohjimmainen syy osteluun. En koe olevani tarpeeksi hyvä. En pidä itseäni tarpeeksi hyvänä, kiinnostavana tai tärkeänä, koska tuntuu, ettei kukaan muukaan pidä. Koitan ulkonäöllä kompensoida tuota yhtälöä. AP

Mä olisin voinut kirjoittaa tämän :( Samanlaisen ongelman kanssa painin ja tämä avasi mun silmiäni. Mä rinnastan tämän alkoholismiin, sitä löytyy valitettavan paljon lähisuvustani. Joskus jopa googletin löytyisikö anonyymeille shoppaajille katkaisuhoitoa.... Samaan aikaan, kun itse ostelen paljon, niin halveksin esim bloggaajia, jotka näin tekevät. Itse en ole yhtään parempi. Haluaisin vain, että kaikki on täydellistä :(

Kosmetiikkaa en ostele kuin tarpeeseen. Mun heikkous on sisustaminen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli vähän samaa ongelmaa, mutta jossain vaiheessa totesin, että merkkituotteet ovat niitä, joita himoitsen - ja vieläpä alehintaiset sellaiset. Koska niitä on vähemmän saatavilla, shoppailuni on vähentynyt! Ihan typerää, mutta siis tää toimii. Nyt kun eksyn johonkin nettikauppaan ja ladon korin täyteen tavaraa, niin vähän ennen maksuvaihetta päähän tulee ajatus, että ei, eihän nää oo mitään merkkiä, vaan pelkkää krääsää. Ja painan rastia ja jätän tilaamatta!!

Siis en nyt oikein tajunnu, miten niitä on vähemmän saatavilla?

Nettikaupoissa siis. Alennushintaisia merkkituotteita, joista on sopivia kokoja, on tarjolla paljon vähemmän kuin random-rättejä. Ja koska "sääntöni" on ostaa merkkituotteita, jää iso osa turhia vaatteita ostamatta, koska muutoin ostaisin noita randomeja.

tuo sääntö on samanlainen kuin alkoholistin sääntö, että kotiin ostetaan vain tietty määrä alkoholia / juodaan vain olutta mutta ei väkeviä tms. eli yrität kontrolloimalla pitää riippuvuussairauttasi kurissa. ymmärrät varmaan, että tuo kontrollointi ei paranna riippuvuuttasi.

menkää terapiaan, hoitoon. kohdatkaa ja ratkokaa niitä tunne-elämän ongelmia, joista ostoshimonne johtuu.