Tutustuin uudelleen mieheen, joka oli nuorena tunnekylmä ja käyttäytyi narsistisesti

Elämä oli kohdellut miestä hyvin. Hyvät tulot, edennyt uralla, lapset kauniita ja terveitä ja aikuisia. Terveys kohdillaan, edelleen komea. Ällistyttävintä on, miten mies tuntuu kasvaneen henkisesti ja ajattelevan nykyään muitakin. Tietysti me kaikki kehitymme iän myötä ja elämä opettaa, mutta jäin miettimään, onko helpompi kehittyä ihmisenä positiiviseen suuntaan, kun ei ole rahahuolia ja työkin on mielekästä? Ja onko ihme, jos mukava ja toisia huomioiva ihminen katkeroituu ja muuttuu ikäväksi, jos on vuosikausia työttömänä ja osattomana?

En olisi osannut ennustaa, että tyyppi muuttuu hyvään suuntaan, kun on saanut kaiken minkä on halunnut. Elämä on ollut kulkemista voitosta voittoon. Ilmeisesti hänelle menestys kuitenkin sopii.

Kärsimys ei jalostakaan?