Luotatko siihen että pärjäät elämässä henkisesti ja taloudellisesti?

Kyllä.

Taloudellisesti varmasti mutta henkisesti en

En. Päivä päivältä huonommaksi muuttuu. Yhtä hemmetin kituuttamista.

En.

Lisää vastauksia. Saa kertoa vapaamminkin omasta elämästään ja tilanteestaan.

En ja en. Kuulun siihen porukkaan, joka ei vaan osaa.

Kyllä MINÄ pärjään - niin monesta vaikeudesta on kahlattu läpi, että enää ei käytännössä voi tulla mitään, mistä en selviäisi. Se mihin en luota, on, että aikuistuva lapseni pärjää, tai että leskeksi jäänyt äitini pärjää. Näiden takia minäkin päädyn valvomaan öitäni.

Kyllä. Minulla on kaksi akateemista koulutusta aloille, joissa on työpaikkoja tarjolla. Työttömyys ei siis uhkaa. Palkkani on keskipalkan luokkaa, joten sillä elää, vaikkei rikastukaan. Meillä on okt (arvo n. 350 000€) ja mökki (n. 120 000 €), joista velkaa n. 150 000€. Avioliittomme on vakaa (24v. oltu naimisissa) ja turvallinen. Lapset ovat jo isoja, nuorin 14v. Kaikki on kunnossa. Riskitekijöitä mielen järkkymiselle ei ole, mutta eihän ikinä voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Luotan, että selviän.

Taloudellisesti juu. Töitä on varmaan jatkossakin ja muutenkin raha-asiat hyvin. Henkisesti en tiedä, toivon parasta, pelkään pahinta. Jos ei nyt ainakaan mikään skitsofrenia puhkeis..

Mihinkään muuhun en luotakaan kuin itseeni. Tiedän että tulen aina pärjäämään vaikka se tarkoittaisi veneen alla asumista ja ykisnäisyydessä vaeltamista. Mutta minä pärjään kuten olen aina pärjännytkin.

Mua pelottaa.se,.että vanhustenhoito menee.heitteillejätöksi ja olen sitten yksin jossain kahden hengen huoneessa vaivaistalossa, kun eivät enää pidä mua yksin kotonani jossain murjussa.

Kamalaa, jos mulla on vaivoja eikä saa hetken rauhaa, jos se toinen on dementti ja huutaa koko ajan. (Mummilla oli sellainen huonekaveri)

Pelottaa, millainen Suomi on tulevaisuudessa. Osaanko toimia, kun kaikki tuttu muuttuu. Digimaailma menee yhä vaikeemmaksi.

Entä mikä kansa tätä maata hallitsee mun vanhuudessani?

Henkisesti en ole ollenkaan varma. Taloudellisesti kyllä pärjään. Jos rahatilanne jostain syystä romahtaa, niin sehän aina ratkeaa viimeistään yhteiskunnan avustuksella, mutta henkisesti voi kyllä romahtaa ihan tyhjän päälle.

Henkisesti kyllä. Olen joo oikeasti hyvinkin pahasti päästäni pipi. Mulla on jatkuvasti jotain oireita, jotka estävät normaalin elämisen. Silti uskon pärjääväni. Olen aika kova luu ja käynyt läpi aika helvetin. Selviäminen henkisesti tarkoittaa mulle sitä, etten tapa itseäni tai joudu sellaiseen tilaan, että joudun johonkin laitokseen tai en pärjää yksin. Mä pärjään, vaikka paholaiset hyppii seinillä. Kerran tosin sekopäisenä yritin tappaa itseni, mutta selvisin siitäkin omin avuin. Nousin vaan lattialta kun siitä heräsin ja jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Joku voisi tietty sanoa, etten ole selvinnyt henkisesti, mutta tämä nyt on aina ollut tätä. Näillä eväillä mennään.

Taloudellinen pärjääminen huolettaa enemmän kun olen työ-ja opiskelukyvytön sairauden takia. En tiedä, mitä tapahtuu, kun tukeni loppuu vuoden lopussa. Milloin saan jostain lisää? Pystynkö maksamaan vuokrani? Entä, jos en pysty? Tukea ei jatketa, koska vaikutan liian terveeltä muistiongelmista ja harhoista huolimatta. En ole oikein koskaan saanut mt-ongelmiini apua kunnolla. Mua ei oteta vakavasti. Yliopistoon pitäisi mennä kuulemma takaisin, mutta eihän nämä aivot enää jaksa.

Huh, tilanteeni vaikuttaa pahalta kun siitä kirjoittaa näin. Ei elämäni kuitenkaan aina niin synkkää ole.

Nyt nuorehkona tuntuu, että hyvinhän tässä pärjää ja osaa. Tajuan kuitenkin koko ajan tapahtuvan muutoksen valtavuuden. Lopulta itsekin olen vanhus ja putoan siihen osaamattomien vanhusten joukkoon, jotka eivät enää meinaa pysyä kehityksessä mukana.

Olen siis tulevaisuuden sellainen, joka ei osaa senhetkisiä maksutapoja ja pankkipalveluja käyttää. Ei oikein osaa tuotteita edes tilata eikä viranomaisten kanssa asioida. Kaikki on muuttunut itselle niin oudoksi ja vaikeaksi.

Ymmärrän, että nykyiset vanhukset ovat pulassa nettipalveluiden ja digiosaamisen kanssa. Kun olen vanha, on keksitty jotain muuta, mitä en enää millään opi ja putoa.

Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Talouden puolesta ei ole pelkoa, mutta pää tässä alkaa sekoamaan. Itsetuhoisia ajatuksia. Olen huono äiti lapselleni ja olen alkanut vihata kotona olemista iltaisin. Jatkuva unen puute (lapsen kanssa valvottu 2 vuotta) ja työn paineet alkaa tuntua. Kadun perheen perustamista ja oikeastaan en näe missään mitään mielekästä. Haluaisin vain olla rauhassa.

Taloudellisesti kyllä, henkisen puolen kanssa joutuu välillä vähän taistelemaan. Lapsena ja nuorena elämä oli henkisesti jotenkin paljon huolettomampaa.

Ei kellään ole syytä luottaa mihinkään.

Mutta kaikilla on toivoa.

Pelkään, että tulevaisuudessa ei ole enää hyvinvointivaltiota. Pelkään, että täällä on kuin Intiassa. Jokainen oman onnensa nojassa. Tämä yltäkylläinen tukipolitiikka loppuu ja köyhä on oikeasti katuojassa.

Käykö tämä niin, että meidät valloitetaan sotilaallisesti tai niin, että köyhät maailmasta tulvivat tänne niin, että täällä on kuin köyhämaassa. Paine on kuitenkin suuri.

Työtä riittää jatkossa automatisaation takia yhä harvemmille. Miten käy niille, jotka ovat perustaneet elämänsä tukien varaan.

Henkisesti en enää itse pärjää (käyn tämän takia terapiassa). Taloudellisesti niin kauan kunnes töitä riittää ja niirä on riittänyt jo 10 vuotta mistä olen kiitollinen.