Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei ymmärrä masentuneisuuttani
02.08.2016 |
Olen ollut viime aikoina melko masentunut, olen harkinnut hakevani apua piakkoin.
Ongelma ja asia, joka vain pahentaa tilaani, on avopuolisoni, joka ei taida ihan käsittää millaista on oikeasti olla masentunut. Hän on usein sanonut, että masennuksensa kehittää jokainen itse ja että siitä on itse myös parannuttava, joko avustettuna tai ilman. Mies väittää olleensa itse nuorempana masentunut vanhempien riitojen, ex-tyttöystävästä eroamisen ym. keskellä, ja selvinneensä lopulta siitä keksimällä muuta ajateltavaa ja miettimällä niitä asioita, mitkä elämässä on hyvin. Itseäni tämä lähinnä huvitti, kuulosti niin helpolta.
Itselläni masennukseen ei tällä hetkellä ole mitään varsinaista syytä. Asiat ovat ulkoisesti ihan hyvin, mutta minua vaivaa jatkuva epäonnistumisen ja merkityksettömyyden tunne. Tässä on yksi asia, josta mieheni jaksaa minulle saarnata. "Sulla ei ole mitään syytä olla masentunut. Moni ois sun asemassa tyytyväinen mut sä vaan valitat." Tosi rohkaisevaa.
Toinen ongelma tosiaan on se, että mies todella uskoo, että olen itse valinnut olevani masentunut. "Voisit vähän ajatella meidän suhdettakin tässä", hän sanoo. Raivostuttaa ja surettaa.
Ymmärrän että miestä turhauttaa kun hän ei oikein voi asialle mitään. Monet aamut alkaa hermostumisella kun en heti pääse sängystä ylös. "Piristy nyt. Aina sä vaan makaat."
Tiedän, että parantuminen voi lähteä vain omasta päätöksestäni, mutta tuntuu vaan pahalta, että mies uskoo minun tekevän tämän tahallani. Eroa on jo mietitty, ja jos se käy toteen, niin mieheni tulee varmasti pitämään minua sen syynä. Toivoisin saavani edes vähän tukea ja ymmärrystä. Kynnys lähteä hoitoon on todella korkea tällä hetkellä ja haaveilen siitä, että mies veisi minut sellaiseen tai edes ottaisi asian puheeksi ja käskisi minun hakea apua.
Muuten mies on yleensä hellä ja rakastava ja ymmärtäväinen, ja toki rakastan häntä kovasti. Mutta tämän masennuskeissin myötä on tullut joku raja vastaan. Olen pyytänyt häntä perehtymään aiheeseen ja lukemaan siitä lisää, mutta näissä tilanteissa mies yleensä suuttuu kun kyseenalaistan hänen tietonsa. Mitä voisin tehdä? Onko ero tosiaan ainoa vaihtoehto... En tiedä kestänkö sitä juuri nyt.
Kommentit (14)
Hankala miehen omaishoitajaksi on ruveta, etenkin jos et itse hae apua. Kävele lääkäriin, psykiatrille, terapeutille, hae apu. Ei parisuhteessa voi olettaa, että toinen toimii terapeuttina, mikään suhde ei tuollaista pitemmänpäälle kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei miehesi ole mikään terapeuttisi. Hän on puoliso. Ei hänen kuulukaan ymmärtää mitä on kliininen masennus. Sinun sen sijaan pitäisi ymmärtää, että myös sinun on tehtävä suhteen eteen jotain jos haluat sen pitää. Tässä vaiheessa se jotain olisi lääkäriin meno, valittamisen lopettaminen, ja kyllä myös se sängystä nouseminen. Miehesi tarkoittaa vain hyvää sillä.
Sinulla ei ole oikeutta vetää hänen elämäänsä alas masennukseesi.
N50
Ei ero ole järkevää tuossa tilanteessa. Se mitä sinun pitää tehdä, on ymmärtää että mies EI PYSTY ymmärtämään sinua, hänellä kun ei ole siihen kokemustaustaa eikä koulutusta. Älä siis edes odota mieheltä kohtuuttomia, vaan hae sitä apua ammattiauttajalta.
Tottahan tuo on, mieheni ei voi olla terapeuttini enkä sitä häneltä toivokaan. Enkä missään tapauksessa syytä häntä tilanteestani, hän on ollut kaikin puolin minulle hyvä kumppani.
Toivoisin vain, että hän ymmärtäisi etten tee tätä tahallani. Minun on puolestani vaikea käsittää, miten masennus voisi olla jonkun syy. Ei kukaan halua tällaista vaivaksen tieten tahtoen. Mutta olenkin nähnyt paljon masennsutapauksia läheltä. Minun on siis vähän vaikea ymmärtää mieheni kantaa, varsinkaan kun hän on liian itsepäinen sivistääkseen itseään aiheesta.
Pari ymmärtävää sanaa tai elettä miehen puolelta riittäisi. Mutta kun tilanne on tämä, en tiedä muuttuuko hän sen ymmärävämmäksi vaikka hakeutuisin hoitoon.
Ryhdistäydy edes sen verran, että tilaat ajan vaikka mielenterveystoimistoon. Pääset keskustelemaan ongelmistasi. Sieltä myös ohjataan eteen päin lääkärin vastaanotolle. Harvoin masennus paranee ihan omalla tahdolla ilman hoitoa. Lääkehoito edes pahimman ajan yli on tarpeen, mutta niihin pillereihinkään ei pidä takertua, koska niistä tulee helposti riippuvaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on, mieheni ei voi olla terapeuttini enkä sitä häneltä toivokaan. Enkä missään tapauksessa syytä häntä tilanteestani, hän on ollut kaikin puolin minulle hyvä kumppani.
Toivoisin vain, että hän ymmärtäisi etten tee tätä tahallani. Minun on puolestani vaikea käsittää, miten masennus voisi olla jonkun syy. Ei kukaan halua tällaista vaivaksen tieten tahtoen. Mutta olenkin nähnyt paljon masennsutapauksia läheltä. Minun on siis vähän vaikea ymmärtää mieheni kantaa, varsinkaan kun hän on liian itsepäinen sivistääkseen itseään aiheesta.
Pari ymmärtävää sanaa tai elettä miehen puolelta riittäisi. Mutta kun tilanne on tämä, en tiedä muuttuuko hän sen ymmärävämmäksi vaikka hakeutuisin hoitoon.
Ei hän varmaan muutu, mutta ehkä et enää tarvitse sitä ymmärtäväisyyttä, kun saat esijm. tehokkaan lääkityksen ja palaat ennallesi.
Suurin osa ihmisistä, jos eivät ole itse kokeneet oikeaa masennusta tai katselleet sitä läheisellä läheltä, eivät vaan pysty ymmärtämään mitä on masennus. He liittävät sen väkisinkin omiin kokemuksiinsa ulkoisiin tapahtumiin liittyvästä alakulosta ja ahdistuksesta, mutta sisäsyntyinen masennus-sairaus on täysin eri asia. Mutta miten he voisivat sitä millään ymmärtää? Itseni käy aina kateeksi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tuota, koska he eivät ole joutuneet käymään läpi sitä helvettiä.
Todella monet miehet eivät hanskaa edes puolison flunssaa, saati sitten mielenterveyden häiriöitä.
Mieheltä voit odottaa (jos eroa ei tule) yhteistä elämää, esimerkiksi lapsia tai taloproggista, mutta tavismieheltä et todellakaan voi realistisesti odottaa ammattitasoista apua masennukseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ehkä usko tätä, mutta masentunut myös "sokeutuu" muiden myötätunnolle, se kuuluu siihen. Nyt olennaisinta on, että hakeudut hoitoon, muuten asuat voi alkaa mennä todella pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsehän luulen että olosi paranisi mikäli pääsisit eroon moisesta syyllistäjästä.
Mies ei ole mikään itseisarvo.
Kun pitkän aikaa kuuntelee jatkuvaa pientä nälvimistä, arvostelua ja syyllistämistä siinä käy kuten hitaasti keitetettävälle sammakolle; ei huomaa kun tulee keitetyksi elävältä.
Voisit varata ajan mielenterveystoimistoon ja sitten itsellesi pienen, vaikka yhden viikonlopun maisemanvaihdos loman.
Mene vaikka jonnekin jossa on luontoa, kylpylä/lillumismahdollisuus ja edullinen hotelliaamiainen.
Ota vihko mukaasi ja kirjoittele siihen tunteitasi ranskalaisin viivoin, tee käsite karttoja tai jotain mikä helpottaa jäsentelemään asioita.
Oireista on hyvä tehdä lista kun menee hulluuslääkärille.
Jokainen nainenhan on nykyään "masentunut". Kuka tuollaiseen jaksaa enää kiinnittää mitään huomiota tai antaa erikoiskohtelua kun se on niin yleistä? Kannattais varmaan vaihtaa diagnoosia jos haluat huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen nainenhan on nykyään "masentunut". Kuka tuollaiseen jaksaa enää kiinnittää mitään huomiota tai antaa erikoiskohtelua kun se on niin yleistä? Kannattais varmaan vaihtaa diagnoosia jos haluat huomiota.
Tuskinpa tuossa itsetarkoituksellisesta huomionhausta on kyse. Masentuneella vaan on paha olla, ja hän kaipaisi sitä että voisi puhua asiasta ihmisten, ja varsinkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa.
Ihan luonnollinen halu sinänsä, mutta ihmiset, ja varsinkin NUORET ihmiset, on useimmat aika huonoja keskustelukumppaneita noissa asioissa. He eivät ole kokeneet tarpeeksi, eivät ymmärrä tarpeeksi, ja lisäksi heillä voi olla psyykkinen tarve pitää yllä uskomusta, että kaikki on kiinni omasta tahdosta, että ihminen ei voi tuosta vain yhtäkkiä joutua johonkin syöveriin mistä ei pääse itse ulos. Se ajatus olisi liian pelottava kohdattavaksi, ja siksi se kielletään: masennus tai siitä toipumattomuus laitetaan masentuneen syyksi. Ei tämä ole tahallista ilkeyttä, vaan tiedostamatonta ymmärtämättömyyttä ja omia defenssejä.
Itse opin aikoinaan masentuneena, että en kuormittanut masennuksellani ihmisiä, muita kuin psykiatria ja terapeutteja. Tai toki kuormitin välillisesti, esim. jaksamattomuudellani, mutta en yrittänyt kauheasti puhua asiasta tai saada tukea, huomattuani että ihmiset vaivautuvat, säikähtävät ja alkavat vetäytyä minusta jos puhun niistä tunnoistani. Huomasin myös sen, että eivät he tee niin ilkeyttään tai välinpitämättömyyttään, vaan näin heissä heidän oman pelkonsa "kuilua" kohtaan.
Itse kärsin masennuksesta ja syön lääkkeitä mutta minun mieheni ymmärtää minua ja voin puhua avoimesti siitä minkä koen aiheuttavan masennuksen välillä on parempia aikoja ja huonoja.
Mutta en ole tarvinnut kalliita lääkäreitä kun mieheni pystyy autaa minua keskustelemalla ja avaamalla minun omia ajatuksia koska suurin syy on että mietin liian pitkää jotain ja siitä alkaa tulemaan masennus.
Olen myös erityisherkkä ihminen, mieheni ymmärtää myös tämän puolen minusta.
Vaikka meillä on myös ikäeroa 25v miestäni en vaihtaisi mihinkään toiseen.
Alue: Aihe vapaa
Älä syytä masennuksestasi miestäsi ja hänen suhtautumistaan siihen. Hae apua jos sitä tarvitset. Jos et tarvitse, ryhdistäydy, mutta älä yritä miestäsi syyllistää.