Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuinka paljon voi työmatkoja olla, että perhe-elämä pysyy kuitenkin tasapainoisena ja onnellisena?

Vierailija
01.03.2006 |

Onko kokemusta tai mielipidettä tästä?



Mieheni työ on muuttunut niin, että hän joutuu matkustamaan pariksi päiväksi silloin tällöin. Ei ole kuitenkaan mitenkään määritelty, kuinka usein. Mies totesi, että siihen voi jonkun verran itsekin vaikuttaa, mutta osa matkoista on pakollisia. Osa työkavereista kuulema kahmii pilvin pimein matkoja itselleen.



Vähän arveluttaa oman jaksamiseni kannalta (meillä on kolme pientä lasta), parisuhteen kannalta, lasten kannalta, koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Nyt olen kotona, mutta pian menen töihin. Kuinka perhe-elämä toimii, kun toinen ei olekaan siinä vaan joutuukin työpäivän päätteeksi hoitamaan kaiken yksin?



Millaisen määrän matkustelua kotiin jäävä jaksaa ja muutenkin asiat sujuvat vielä onnellisissa merkeissä?

Kommentit (26)

Vierailija
21/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos on perheen yhdessä perustanut, niin ei kai voi verrata, että no eihän kaikilla ole miestä ollenkaan. Että oikeastaan ihan plussaa ja kotiin päin vaan, jos se mies viitsii josksu siellä kotona pyörähtää....

Vierailija
22/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen ollut aivan puhki kun mies on tehnyt työmatkoja n. 3 kk:en välein ja viikon kerrallaan. Joku voisi tähän todeta että mitäs tuosta, pikkujuttu mutta selvennän vähän lisää: mies tekee säännöllisesti töitä 8-18 tai jopa 20. Töitä jatketaan myös illalla/yöllä kotona ja viikonloppuisinkin. Asumme kaukana sukulaisista, minkäänlaista tukiverkkoa ei ole. Minulla ei ole yhtä ainutta ystävää, meillä hyvin harvoin käy kukaan eikä minulla ole paikkaa missä käydä. En omista ajokorttia joten en pääse lasten kanssakaan liikkumaan. Lisäksi sain synnytyksessä ikuiset vauriot jotka vaikeuttavat jokapäiväistä elämää. Näin ollen minua todella rassaavat nämä työmatkat koska muutenkin olen aina kotona lasten kanssa eikä minulla ole mitään muuta elämässäni. Miksi minun siis pitäisi suoda ilomielin miehelleni mahdollisuus näihin irtiottoihin perhe-elämästä kun en niitä koskaan itse saa? Ja mies vielä vastustaa henkeen ja vereen muuttamista lähemmäs sukuani, ei katsos huvita ajaa pidempää työmatkaa kuin nyt.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

24



miehesi varmaan saa ihan kohtalaista liksaa, kun teke noin paljon töistä ja reissaa.

Aja itsellesi ajokortti ja ostakaa toinen auto.



Hommaa itsellesi ystäviä.



Kukaan ei sitä sun puolestasi tee. JOs sä vaan valitat, niin asiat ei muutu, kukaan ei tule sun elämää muuttamaan, itse ne muutoset on tehtävä ja tekosyyt kumottava.



Tiedän mistä puhun, koska me muutimme uudellen paikkakunnalle, kun olin viimesilläni raskaana, samalla miehen duuni muuttui niin, että hän oli poissa viikkoja putkeen. Oli talvi pakkanen, mulla pieni vauva ja ketään en tuntenut uudelta paikkakunnalta.

Itse oli otettava niskasta kiinni itseään, järjestettävä elämä niin, että selviää.



Joten älä valita, tee jotain. Koska tiedän, että elämästä voi tehdä ihan mukavan, jos vain haluaa.



Nyt olen elämääni tyytyväinen, on uusia ystäviä, on kakkosauto jne.

Vierailija
24/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en pystyisi elämään noin.Kirjoitin jo aikaisemmin että mun mies on max viikon työmatkoilla (per/kk,joskus menee viikkoja ettei työmatkoja ole).En pystyisi elämään toisen ehdoilla montaa vuotta.Aion tehdä osa-aikaisena töitä kun ä-loma loppuu,silloin saa miehen matkustelu vähentyä.Totta hitossa haluan omaakin elämää.Mun mielestä kenenkään ei pidä " uhrautua" .Jos matkustelua ei pysty vähentää niin kannattais etsiä uutta duunia (lapsiystävällisempää).Mieheni on kylläkin ymmärtäväinen ja ajattelee myös minun jaksamista.Mullakaan ei ole ajokorttia ja aikamoista kuskaamista on kolmen lapsen kanssa,eskariin,kerhoon jne.Kuopus on vasta 9kk.

Vierailija
25/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitin että sain synnytyksestä ikuiset vauriot, katkesi nimittäin molemmat suolen sulkijat ja ikuinen ulosteinkontinenssi. Eipä senlaatuisen vamman kanssa paljon lähdetä ulos tutustumaan uusiin ihmisiin....että ihan silkkaa saamattomuutta tämä mun kotona olemiseni ei ole. Miehelle ei makseta ylitöistä palkkaa eikä saa niitä myöskään vapaapäivinä. Kohtuuhyvä liksa on mut sillä elätetään nelihenkinen perhe ja maksetaan asuntolaina joten tiukoilla ollaan.

Vierailija
26/26 |
01.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

pakko. Elän toivossa että joskus nämä lukuisat keskustelut miehen kanssa kantaisivat hedelmää ja todella muuttaisimme lähemmäs sukua tai sitten joku viisas keksisi keinon jolla nuo vaurioituneet ja jo korjatut sulkijat saataisiin korvattua jollakin uudella keinolla. Olen välillä tosi depis, ei mahda mitään. Mutta eteenpäin on mentävä, jos ei muuta niin lasten takia. Tsemppiä sullekin!