Kuinka paljon voi työmatkoja olla, että perhe-elämä pysyy kuitenkin tasapainoisena ja onnellisena?

Mutta tuotahan elämä on, kun on monta pientä lasta, aika rankkaa. Kun miehesi matkustaa, sinä sitten viet ne kolme aamulla hoitoon, puet ym ja haet illalla, kun olet ensin ollut 8 tuntia töissä. Itse ihminen valitsee elämänsä.

heillä 3 alle kouluikäistä lasta joista nuorin vielä imetettävä vauva ja nainen kotona, siis. Mies on matkatöissä, työmatkoja 2-4 päivää viikossa. On rankkaa, mutta ovat kuitenkin onnellisia yhdessä ja mies nauttii työstään. Ovat sopineet, että nyt näin ja myöhemmin, kun nainen haluaa takas työelämään, ni sit katsotaan tilanne uusiksi.

Kai kaiken kanssa oppii elämään, asenteesta ja omasta halustahan se on kiinni, ja miten sovitte omassa perheessänne työnjaon jne.

Ystäväni mies on laivalla töissä, ja on poissa pahimmillaan parikin kuukautta yhteen menoon (kaksi lasta), toisen kaverini mies meni rauhanturvaajaksi, poissa vuoden käyden välillä lomilla Suomessa, heillä on kolme lasta. Meillä mies reissaa 5-10 päivää kuukaudessa (öitä possa ja kaksi lasta). Se on tilanteesta kiinni. Kun lapset ovat terveitä, pääsevät hoitoon ja itse töihin kaikki sujuu, mutta sitten kun on sairauksia, uhmaa jne, tuntuu että päiväkin on liikaa. Avointa keskustelua auosittelen.

Jos mies matkustaa vain silloin tällöin ja on vain pari päivää, päivän poissa, niin asia ei ole paha, eikä katastrofaalinen.



Minulla kokemusta siitä, kun mies on poissa 1-3 viikkoa putkeen, käy kotona viikon verran, taas poissa 2 viikkoa, kotona 2 viikkoa, viikon poissa, kotona 3 viikkoa, 2 viikkoa poissa jne.

Ja se ei ole ihmisen elämää, eikä perhe-elämää!!!!



Mutta nyt miehellä työ, että on poissa vain muutaman päivä kerrallaan ja asia on ihan siedettävä (vaikka onkin tämän kevään aikana 5 viikonloppua poissa kotoa työn takia).



Opit pian nauttimaan siitäkin, kun mies on poissa. Lasten kanssa tulee tehtyä jotain spesiaali juttuja, herkuttelua, nukkuvat sun kanssa samassa vuoteessa yms. omia juttuja vain teidän kesken.

Aika paljon poissaoloa joillakin. Kuulostaa aika rankalta. Ja kuinka se mies sitten sopeutuu siihen perhe-elämään ja ottaa taas oman paikkansa työmatkan jälkeen ja tekee taas kotihommia. Vai ollaanko ensin matkalla ja sitten levätään ja sitten tuleekin jo uusi matka. En kyllä suostuisi minkään lepokodin pitäjäksi.

siinä pystyy hyvin jättämään kotityöt sivuun pariksi päiväksi ja sitten onkin taas mies mukana hommissa. Eli ota työmatkapäivät rennommin.



Meillä mies matkoilla useita viikkoja kerrallaan ja mitä sitä valehtelemaan, on tosi rankkaa. Sitä paitsi perheen dynamiikka muuttuu aina lähdössä ja paluussa. Olen luvannut kestää vielä pari vuotta, katsotaan jaksanko?

6 jatkaa.



Todellakin oli perhe-elämän kuvioit ihan hakusessa, kun mies teki tuota kamalaa työtä, jossa oli viikko kaupalla poissa.

Ei sillä ollut lapsi perheen arjesta mitään käsitystä (lapsemme syntyi vähän ennen kuin se reissu homma alkoi, työnkuva siis firman sisällä yllättäen muuttui).



Me riideltiin tosi paljon tuohon aikaan, kun ei mies sitten kotiin tultua osannut hoitaa lasta, eikä auttaa mua. Ja oli itsekin aivan pyörällä päästään aikaerojen yms. takia.



Onneksi se on mennyttä elämää ja siitä selvittiin kunnialla. Nyt ollaan yhtä kokemusta rikkaampia ja vahvempia.



Joten todellakin voin sanoa, että parin päivän työreissu silloin tällöin on piece of cake!!!!

Mulla on kokemusta. Meidän perhe-elämää ja parisuhdetta miehen työmatkat (vaihtelevasti 2-4 krt kuussa 1-2 päivää poissa kerrallaan) vain piristävät. On kiva kuin toinen on välillä poissa, niin huomaa että hänen läsnäolonsa ei olekaan itsestään selvyys ja osaa iloita läsnäolosta eri lailla. Minä aina odotan että milloinkas mies taas lähtee työmatkalla :) Lapsia 3 meilläkin. Tietysti jos olisi enemmän poissa niin voisi alkaa käymään raskaaksi yksinhuoltajuus ajoittain. Mutta meillä hyvä näin.

Kuutonen, kuulostaa kivalta tuo, että tekee lasten kanssa sitten jotakin spesiaalia, jotta aika menisi nopeammin ja mukavammin.

Emme ole asiasta vielä juurikaan keskustelleet miehen kanssa. Hän ei tunnu ymmärtän ollenkaan, että se olisi raskasta kenellekään muulle kuin hänelle. Johon totesin, no matkusta vähemmän. Johon mies taas, että kun ne tehtävät nyt vaan kuuluvat hänelle. Johon minä, että niin olen sanonut jo vuosia sitten ennen lapsia ja ennen tietoakaan tästä työpaikasta, että haluan rauhallisen perhe-elämän, jossa molemmat vastaavat lapsista eikä kumpikaan ole ikään kuin itsestäänselvänä pitämässä kotia pystyssä kun toinen mennä huiskuttaa menoissaan. Johon mies totsei aina, totta kai.

Nyt se onkin niin, että mikä siinä oikein on, kun hän vaan tekee työtään ihan vaan tämän perheen eteen eikä itsensä vuoksi ollenkaan, niin valitusta vaan taitaa olla tulossa.

Olen itsekin muutamalla harvalla työmatkalla saanut kokea mitä se on. Mennä valmiiseen pöytään, huolehtia kaiken aikaa vain itsestään, olla siisteissä työvaatteissa, keskustella sivistyneesti, mennä nukkumaan hiljiaseen hotellihuoneeseen tai bailata aamuun ihan kuinka huvittaa. Se on kivaa vaihtelua, kuin loma tästä pikkulapsi elämästä.

Joku jaksaa enemmän kuin toinen.Riippuu monesta asiasta,onko tukiverkostoa jne.Meillä ei ole.Kolme lasta,alle kouluikäisiä.Olemme sopineet miehen kanssa,että voi matkustaa max 7pv/ kk,yleensä siis viikko putkeen (Euroopassa).Mulle tämä on maksimi.Matkustaminen on ihan ok,niistä tulee ihan kivat päivärahat.Jokaviikkoista matkustamista en jaksaisi.Mies kunnioittaa myös mun mielipidettä.Ei matkustaisi jos en haluais.

Meillä mies on epäsäännöllisessä vuorotyössä ja usein esim. yövuorossa viikonloppuisin (vapaita viikonloppuja n. kerran kuussa). Ja itse olen joka viikko työreissulla kaksi päivää (ja siis yhden yön). Tämä on ihan oma valintamme: muutimme pk-seudulta lähiöstä kotikaupunkiimme omakotitaloon mummojen ja pappojen lähelle. Ja pitääkseni työpaikkani pk-seudulla (alan paikkoja ei ole kotikaupungissamme...) minun on oltava siellä kaksi päivää viikosta, muutoin voin tehdä etätöitä. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta kertaakaan ei ole kaduttanut muuton jälkeen.



Meillä on yksi lapsi ja hänelle äidin jokaviikkoinen poissaolo on selvästi ikävöinnin aihe, mutta elämä on hänelläkin nykyään paljon rikkaampaa, kun on mummot ja muut sukulaiset lähellä ja voi peuhata omassa pihassa jne. Ja kun työmatkoja ei muina päivinä ole, jää yhdessäoloa päivässä tunnin verran enemmän. Minä huolehdin töiden ja lapsen lisäksi miltei kaikista kotihommista, mikä tietysti kismittää, mutta ihan hyvin olen toistaiseksi jaksanut. Koen eläväni elämäni parasta aikaa ja jos jotain saisin muuttaa, niin ehkä ottaisin miehen vähän useammin viikonloppuisin vapaalle...

sitten alkaa mulla oma väsymys tulemaan vastaan.



Viikonloppureissut rassaavat ehkä kaikista eniten, eli la-su kokoukset yms. Niitä jaksaa hyvin noin kerran kuussa, useammin syövät perhe-elämää.



Meillä molemmat ovat paahtaneet aina töitä paljon, joten aina toinen on sitten yksin himassa lasten kanssa, sekin ottaa päähän jossain vaiheessa.



Mutta mun arvio on, että 1 päivä/vko ja 1vkl/kk on siedettävää.

Meillä ei tukiverkostoa 2lasta (toinen erityislapsi), iso asunto jne.

Sitten kun menen töihin pitää työni olla olosuhteiden pakosta osapäiväistä koska miehen työ menee aina omani edelle. Työn pitää myös olla sellaista, että todella voi lähteä kun päivä tulee täyteen (mieheni joutuu joustamaan tuosta usein).



Työmatkan jälkeen on usein " sota" valmis koska olen vain niin väsynyt ja niin on usein mieskin nöiden reissujen jälkeen.



Voihan olla, että teillä sujuu kivemmin.

Mutta muistan kuinka ahdistavaa oli opetella arjen askareita esikoisen kanssa kun mies matkusti lähes kaikki viikot. Viikonloput on aina kotona ja nyttemmin kausittain tekee matkoja. Parin yön matkat on ihan ok, itse asiassa aivan tervetulleita. Mutta jo pari kolme viikkoa arkipäivät reissussa viikonloput kotona on minulle liikaa. Mua ahdistaa sillon eniten se kumppanin puute, toisen aikuisen ihmisen puute, ei niinkään se että olis väsyttävää muuten. Arkiset asiat väsyttää, olisi ihana jos toinen päättäis mitä syödään huomenna ja osais tasavertaisena keskustella lapsen kanssa ilmenneistä ongelmista.

Sitten kun on se " kotiaika" mielestäni kotona olevan täytyy vaan reippaasti mainita toiselle kaikista kotona olemiseen liittyvistä velvollisuuksita, ettei kotiaika ole sitä lepokotiaikaa.

Ikävältä kuulostaa, kun joku tuolla sanoo, että miehen työt menee aina mun töiden edelle, että itse voin ottaa vain jotain osa-aikaista hommaa. En voisi hyvin, jos tuollaisen olisi päädyttävä. Huh, henkeä ahdistaa jo pelkkä ajatus.

Minusta yksi yö silloin tällöin menettelee. Jos vaikka kerran viikossa on 1 yö poissa, niin sillä ei ole merkitystä. Eli näin neljä yötä kuukaudessa vielä menettelee.



3-4 yötä kerralla myös menettelee näin kahden lapsen kanssa. Mutta en haluaisi sitä useammin kuin kerran kuussa.



Viikko putkeen on liikaa, oli sitä usein tai harvoin.

Mun mielipide on että kolme yötä putkeen poissa joka toinen viikko ois tosi hyvä. Siis voisin ottaa sellaisen vaihtoehdon vaikka sille, ettei toinen matkustais ollenkaan. Niistä tulee vähän lisärahaa, tuo pienen välimatkan parisuhteeseen, enkä yleensä ehdi tuossa ajassa vielä kotona väsyä.



Minusta olisi kamalampaa jos mies olisi kaikki illat pitkään töissä (esim. 19 tai 20) kuin että hän kävisi pari kertaa kuussa reissussa.

Puhuin palkkatöistä siis, olen itse hoitoalalla ja koska tienaan murto-osan miehen tuloista niin meillä ihan käytännönsyistä näin on vastuu jaettu.



Mieheni kyllä arvostaa yli kaiken minun panostani perheen eteen ja itse vyyhdyn kotona, mutta nämä matkat ovat raskaita.

helppoahan se ei varmasti ole kenellekään.

Menee sikäli vähän väärään osoitteeseen, että olen ex- yh. Ja tiedän mitä on pitää lasta 11 tuntia päiväkodissa+ tehdä kaikki yksin (ei ollut edes tapaavaa vanhempaa eikä sitä tukiverkkoa). Siihen en ikinä enää " ala" kun perheessä on 2 elättäjää ja vastuunjakajaa.