Kannattaako jatkaa eteenpäin? Parisuhde on täysin kriisissä
Ollut aivan kamala kesä. Mies oli ihastunut toiseen naiseen keväällä ja asiaan liittyi myös tietynlaista pettämistä: viestien vaihtelua(jota salaili), flirttailua, mies toimi olkapäänä tälle naiselle jne. Itsekin olin ihastunut toiseen mieheen n. vuosi sitten, mutta en pettänyt missään vaiheessa. Kummallakin ovat tunteet haalentuneet, emmekä enää tunne mitään näitä muita osapuolia kohtaan. Välillä meillä menee tosin hyvin ja olemme kuin vastarakastuneet. Toinen ääripää on sitten se, että tavarat lentelee ja huudetaan pää punaisena toisille. Mies ottaa puheeksi asioita monen vuoden takaa ja minä jankkaan tästä tuoreesta miehen ihastuksesta. Parisuhdeterapia-aika on varattu, mutta mieheni ilmoitti tänään, ettei usko moiseen. Tähän mennessä olin ajatellut, että mies on terapian suhteen innostunut. On kuulema silti valmis tulemaan sinne, mutta itseäni hieman arveluttaa, jos miehellä ei ole motivaatiota.
Muita suhteeseen liittyviä ongelmia ovat ainakin se, että mies on ollut minulle monta vuotta epärehellinen ja kaunistellut totuutta, tykkää flirttailla muille naisille ja antaa huomiota näille (antaa sitä toki paljon minullekin). Kun olen ottanut flirttailuasian puheeksi niin väittää, ettei ole tiennyt tekevänsä väärin ja tavallaan uskonkin häntä. Mies on myös hieman huoleton tyyppi ja tämä on hakaloittanut meidän arkea aika paljon. Unohtelee asioita, myös kodin ulkopuolella. Tänään sanoi, ettei tiedä onko meillä tulevaisuutta, mutta sanoo silti, että rakastaa minua enemmän kuin ketään. Mutta ei kuulema jaksa enää kauan tätä tällaista elämää. Noh, en jaksa minäkään. Onko tästä tilanteesta ulospääsyä? Meillä on myös yhteisiä lapsia. aikoinamme olemme raakstuneet mieheni kanssa ensisilmäyksellä ja mieheni on ehdottomasti elämäni suuri rakkaus. Mutta riittääkö rakkaus?
Kommentit (24)
Toi muiden kanssa flirttailu olisi kyllä lopettaa. Voihan sitä lässyttää, että pieni peli vain piristää, sehän nyt on viatonta tai muuta turhaa. Voihan näin ollakin, mutta jos parisuhde sattuu olemaan hieman heikoilla kantimilla, on sitä turha keikuttaa lisää.
No jos kerran rakastatte, mutta ette osaa oikein järjestää arkeen ilmaantuneita kurttuja ja teillä on halua ja jopa konkreettisia toimia parisuhteen eteen, niin TIETENKIN menette sinne terapiaan ja opitte siellä paljon itsestänne ja toisistanne. Erilaisten luulojen ja luutumien sijaan saatte virkistystä, toivoa ja uutta ajateltavaa.
Mutta mitä se parisuhdeterapia käytännössä on? mieheni pelkää, että siellä vatvotaan vain jotain hänen ihastumista ja muita virheitä.
ap
Voi luoja!!! Et ikinä usko tätä, mutta taidan olla tuo toinen nainen! :D Niin sama tarina, sama vuodenaika ihastuksineen, olette nykyään kuin vastarakastuneita mutta välillä tavarat lentelee, yhteisiä lapsia, mies epärehellinen, elämän suuri rakkaus, jne.
Anna vinkki, oliko puhelin joka kerran lensi kun toiselta naiselta oli tullut harmiton yhden lauseen viesti?
Ja tuosta flirttailusta vielä... Mies on kuulema valmis luopumaan siitä, mutta sanoo, että lopettaminen on vaikeaa, koska ei kuulema flirttaile tietoisesti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja!!! Et ikinä usko tätä, mutta taidan olla tuo toinen nainen! :D Niin sama tarina, sama vuodenaika ihastuksineen, olette nykyään kuin vastarakastuneita mutta välillä tavarat lentelee, yhteisiä lapsia, mies epärehellinen, elämän suuri rakkaus, jne.
Anna vinkki, oliko puhelin joka kerran lensi kun toiselta naiselta oli tullut harmiton yhden lauseen viesti?
no tuo puhelinhomma ei kyllä osunut oikeaan ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja tuosta flirttailusta vielä... Mies on kuulema valmis luopumaan siitä, mutta sanoo, että lopettaminen on vaikeaa, koska ei kuulema flirttaile tietoisesti.
ap
miksi tästä alapeukkuja
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mies on?
30-40-vuotias
Päästäkää irti. Etsi itsellesi kumppani, joka on luottamuksen arvoinen ja jonka kanssa ei tarvitse huutaa pää punaisena. Pian huomaat löytäneesi uuden elämäsi rakkauden ja ymmärrät, että olit vain kiinni edellisessä koska kuvittelit teidän ensi silmäyksellä alkaneen rakkauden kestävän ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mies on?
30-40-vuotias
Minkä ikäisille flirttailee? Onko häneltä jäänyt ns railakas sinkkunuoruus kokematta? Voiko olla mahdollista, että flirttailulla haluaa sitä toteuttaa edes pienin määrin? Flirttailun lopettamiseen en usko. Jos se on hänen tapansa ja tehnyt sitä teidän suhteen ajan, hän tekee sitä sitten salaa vaikka työpaikallaan tai kassajonossa.
Parisuhdeterapia kannattaa ehdottomasti!
Vaikka päätyisittekin eroon auttaa se käsittelemään asiaa.
Jos rakastatte,niin nyt on aika tehdä töitä=mennä terapiaan. Ei nyt tarvitse tietää,mikä se ratkaisu on,vaan voi vaan todeta että nyt suhteessa on vaikeaa,kuten jokaisessa pitkässä liitossa on. Ratkaisu tulee aikanaan,löydätte sen,kun ette heitä pyyhettä. Koittakaa pitää puhekanava auki,se on tärkeää. Onko lapset pieniä?
Tämäkin pn varmasti vaikeus joka vahvistaa jos sen yli pääsette. Tsemppiä!
Eikä se ratkaisu todennäköisesti löydy siitä,että molemmat sanoo toisilleen että lopeta tuo ja älä tee noin, ehkä terapeutti antaa uutta näkökulmaa molemmille omaan itseen,josta muutos lähtee. Luottakaa vaan siihen että pystytte siihen kun vaan sitoudutte. Aikaahan se vaatii..
Mites ne papit aina tuppaa sanomaan siellä alttarilla? Kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa ja tehkää hyviä tekoja toisillenne tjtn.
Mutta mitenkäs sitä yksinään kisailisi, jos mies ei voi flirttailuaan ja muiden pälyilyä lopettaa? Ei onnistu tämä juttu nyt. Ja kuin pysyvä poltinmerkki on jo ulkoa osattu menneisyyden syntilista, joka käydään läpi joka erimielisyyttä puitaessa. Noidankehä.
En suosittele suhteen jatkamista. Itse jatkoin samassa tilanteessa, kunnes ymmärsin lopettaa. Sen jälkeen ainoa mikä on kaduttanut, on se etten tajunnut aiemmin lopettaa liittoa! Olimme vain niin jumiutuneet toisiimme kiinni lasten takia. Nykyään olemme ystäviä ja itse tapailen viehättävää herrasmiestä vakaalta pohjalta onnellisempana kuin vuosiin!
Sinä toinen nainen älä ole amatööri. Viestejä ei laiteta kun mies on vaimon kanssa.
Mun mielestä kannattaa. Jos molemmat ovat sitoutuneita muuttumaan ja tekemään työtä suhteensa eteen, niin ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja!!! Et ikinä usko tätä, mutta taidan olla tuo toinen nainen! :D Niin sama tarina, sama vuodenaika ihastuksineen, olette nykyään kuin vastarakastuneita mutta välillä tavarat lentelee, yhteisiä lapsia, mies epärehellinen, elämän suuri rakkaus, jne.
Anna vinkki, oliko puhelin joka kerran lensi kun toiselta naiselta oli tullut harmiton yhden lauseen viesti?
no tuo puhelinhomma ei kyllä osunut oikeaan ainakaan.
Anteeksi ilkeä provoaminen. En oikeasti tiedä mistä puhutaan. Vuosisadan pahin krapula ja näköjään nukahdin tämä keskustelu auki. Ei enää ikinä alkoholia.
up