Exä haluaa takaisin, minulla jo uusi
Minulla on uusi kiva mies. Ollaan kesä tapailtu päivittäin ja tavallaan seurustellaan. Eksä jätti jouluna. Se oli shokki. Piti olla nyt kesällä häät ja oltiin just saamassa laina. Olin korkkareita myöten rakastunut.. Ja rakastan kai vieläkin. Mutta niin paljon, että sattuu ajatellakaan mitä hän teki. Itkin koko kevään oikeasti, olin töistä pois 2 viikkoa ja jätin monta luentoa välistä. Olin niin rakastunut häneen ettei mikään jättäminen edes ollut käynyt mielessä. Yhdessä oltiin jo suunniteltu uutta kotia!
Tapasin nykyisen miesystävän tutun painostuksesta ja pakotin itseni tapaamaan hänet uudestaan.. Mitään kipinää ei aluksi ollut, mutta nyt olen alkanut pitämään hänestä aika paljon. Rakkaudeksi tätä ei voi vielä sanoa, minun puolelta..
Nyt eksä lähettelee viestejä. Jokaisen viestin jälkeen vihaan niitä kyyneliä joita hänen takiaan itkin. Hän haluaa takaisin.. Kuinka se muka onnistuisi? Vihaan häntä jättämisen takia. Mutta silti rakastan.. Tähän uuteen mieheen voisin rakastua hitaasti, mutta en noin palavasti mitenkään. Hän on rauhallinen ja hymyilee hitaasti ja tekee kaiken hitaasti ja huolella... Eksä taas oli vastakohta.. Sellainen raikulipoika jonka luulin saaneen rakastuneeksi itseeni.
Voinko nyt katsoa mitä tämän uuden kanssa tulee ja samalla riemuita, että eksä haluaa takaisin!?
Kommentit (65)
Mutta tuleeko tarinan mies takaisin? Vai saadaanko joku jänskä juonenkäänne? Eksä tulee kitaran kanssa ikkunan alle ja syntyy tappelu ja voittaja kantaa naisen sänkyyn. Vai kuoriutuuko kiltistä miehestä luonteikkaanpi? Saako hän raivarin ja päähenkilö itkee ja ymmärtää rakastavansa kilttiä miestä..
Ps. Heittäisin molemmat miehet ikkunasta ja ottaisin itseni.
AP,
kirjoittelustasi on mennyt hetki, mutta oma tilanteeni melko samanlainen kun sinulla ollut. Eksä pyöritti 7 vuotta kunnes lopulta jätti (ja suhteeseen mahtui yhtälailla hyvää sekä huonoa, draamaa ennenkaikkea), löysin uuden täysin eksän vastakohdan "kilttimiehen"?, tapailtu hetki, sitten eksä ilmoittaa halunsa palata ja sanoo kaikki ne asiat mitä olen 7 vuotta häneltä odottanut.
Haluaisin tietää miten menee nyt? mihin päädyit?
Yhdeksän vuotta avioliitossa aviomiehen kanssa kolmella lapsella, mieheni alkoi mennä ulos muiden naisten kanssa ja näytti minulle kylmä rakkaus, useaan otteeseen hän uhkasi erota minua, kun halusin kysyä häneltä hänen suhteestaan muihin naisiin, Olin kokonaan tuhoutunut Ja hämmentynyt, kunnes vanha ystäväni kertoi minulle rakkauslääkäreistä nimeltä DR Goko, joka auttaa ihmisiä heidän suhdettaan ja avioliittoonsa ongelmaansa, hän esittelee minut tälle lääkärille, joka todella auttaa minua, kun otan yhteyttä hänelle hän sai mieheni takaisin 48 tuntia, joten hän alkoi pyytää anteeksi, nyt hän on lopettanut mennä ulos naisille ja hän on kanssani hyvää ja todellista. Ota yhteyttä tähän rakastetieteelliseen lääkäriin suhde- tai avioliitto-ongelmasta ja löydä kaikenlaisia ongelmia, joita on vaikea ratkaista, ja hän antaa heille kestävän ratkaisun. Tässä on hänen sähköpostiosoitteensa (dr.gokosspiritualcaster@gmail.com voit lisätä hänet whatsapp ja viber +2348056398964 Onnea kaikille
Olen ikuisesti kiitollinen pappi Adu { S o l u t i o n t e m p l e. i n f o } {priestadu@gmail.com}, hän teki jälleennäkemisen rakkausloitsun ja mieheni palasi luokseni. Puhun hänen kanssaan ikuisesti, hän on todella tuonut rauhan avioliittooni. Arvostan todella sitä, mitä olet tehnyt perheeni hyväksi...
Paitsi että tässä Regina-tarinassa mies jättää naisen saatuaan tietää tämän käytöksestä ja pyytää tätä selvittämään tilanteensa. Mies ei ollut tietoinen naisen jännäpippeli-kuumeesta ennen avautumista.
Tarinan protagonisti sensijaan on tiennyt jo luvusta yksi saakka, että "Jim Stark" on kapinallinen.
Seuraavaksi luvassa pakollinen seksikohtaus Jimin ja "Judyn" välillä.