"Loma" lapsen kanssa, voi luoja...

Kuulostaa tutulta.Meillä 6 vee ei osaa päättää lähtiskö kauppaan vai jäisikö kotiin.Jotain ollaan tehty väärin kun miettii jatkuvasti et tekee vääriä päätöksiä.Eläinpuisto reissu kiukuttelua...Herkkä lapsi,liikaa tekemistä jatkuvasti...

Kannattaa antaa mah paljon päättää asioista jotka ei ole kuolemanvakavia ja älkää itse jankatko ja vekslatko.

Iso poika pieni poika juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Herkkyys rakennetaan lapseen. Se on fenotyyppistä, ei genotyyppistä. Ne jotka kuvittelee sen olevan genotyyppistä hakee näihin asioihin lääkäreiltä lyhenteitä yms. sen sijaan että tehdään sitä mitä pitää, käännetään kelkkaa. Lapsi näkemään maailmaa. Vituttaa? Varmasti, mutta ehkä pitää se vitutus sietää (ja katsoa myös peiliin jos meinaa lisää lapsia hankkia).

Kyllä on todellakin lapsissa on synnynnäisiä eroja herkkyydessä. Yksi harvoista asioista jotka voi todella sanoa varmuudella psykologian piiristä.

Mun mielestä monelle lapselle ongelma siinä, jos ollaan paljon menossa, voi olla se, että vanhemmat eivät ehdi olla lapsen kanssa, kun pitää koko ajan pakata ja ajaa tehdä ruokaa mökkiolosuhteissa ja nähdään kavereita ja sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että yritätte pitää kiinni lapsettoman pariskunnan lomanviettotavoista erityislapsen kanssa. Vanhemmuuteen kuuluu oleellisena osana luopuminen, erityisesti ennakko-oletuksista luopuminen.

t. vapaaehtoisesti lapseton kasvatusammattilainen

En tiedä onko meidän lomissa ollut mitään lapsettoman pariskunnan elementtejä niinkään. Nyt ei ollut varaa lähteä pidempään reissuun ja tosiaan mökillekin kutsuttiin yhdeksi yöksi. Yleensä me ihan retkeillään tässä lähiluonnossa, käydään rannalla ym ym. Kahdestaan ei olla käyty missään yötä enää sen jälkeen kun 2/3 yökyläilykerrasta on päättynyt siihen, että saadaan kotiin korkeassa kuumeessa oleva lapsi (joka ei siis ole kipeä, vaan äärettömän stressaantunut). Olisi kiva kuulla jos jollain on samanlainen herkkä lapsi, miten pärjätä kun päiväkodin joulujuhlakin on niin sairaaaaaan jännää että menee pasmat sekaisin...

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että yritätte pitää kiinni lapsettoman pariskunnan lomanviettotavoista erityislapsen kanssa. Vanhemmuuteen kuuluu oleellisena osana luopuminen, erityisesti ennakko-oletuksista luopuminen.

t. vapaaehtoisesti lapseton kasvatusammattilainen

Höpö höpö!Tottakai lapsi tulee mukana ja touhuissa.Meillä 4 lasta.Tää vanhin vaan on jossain iässä kun jokainen reissu kiukuttaa.Haluaisi hirveästi itse päättää ja usein vain häneltä odotetaan liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida täältä löytää vertaistukea,

t. erityislapsen äiti

Kuvittelimme että ap haki/yritti ratkaista tilannetta, eikä "vertaistua" ja voivotella ja toivotella.

Vertaistukea haetaan tilanteissa joissa vaikuttamisen mahdollisuuksia (=ratkaisuja) ei ole. Vertaistukea ei haeta siihen että maito happani keittön pöydällä. Silloin maito heitetään pois ja ostetaan uutta ja elämä jatkuu. Vertaistukija jää katsomaan sitä maitopurkkia siinä pöydällä, perustaa sille FB-ryhmän ja lopuksi perustaa yhdistyksen.

Vertaistukea niihin tilanteisiin jossa sitä oikeasti tarvitaan. Muissa tapauksissa ongelmat ratkaistaan ja elämä jatkuu.

Luitko ap:n ensimmäisen virkkeen?

Jos ap:n tapauksessa on kyseessä erityislapsi, niin se asia ei ole täysin "ratkaistavissa", vaan ap:n ja hänen miehensä on sopeuduttava siihen, että he eivät voi tehdä kaikkia asioita, joita tavanomaisten lasten kanssa voi tehdä. Siinä tilanteessa vertaistuki on paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

5-vuotiaat on vaan tollasia. Ens kesänä ehkä sitten menee paremmin.

Ei todellakaan ole! Meillä hän on nauttinut lomista, matkoista ja erilaisesta tekemisestä, johon arkena ei ole mahdollisuus.

Meillä 10v. muutosherkkä lapsi. emme tieten tahtoen altista häntä liian paljolle muutokselle. Kompromisseja pitää tehdä. Kun mennään vaikka vain isovanhemmille varaudumme joka kerta siihen että 2 ensimmäistä päivää ovat vaikeita, suorastaan kauheita. Sitten helpottaa. Mitään päivän reissuja emme tee juuri liian nopeiden muutosten takia. Menemme aina yhteen paikkaan pidemmäksi aikaa, jotta lapsi (ja perhe) ehtii tottua, tasaantua ja nauttia.

Koittakaa tehdä niin että yksi muutos per viikko vaikka. Tai kuten joku ehdotti: muutos, kaksi päivää himassa, muutos jne.

Jotkut lapset tarvitsevat selkeän päiväsysteemin ja loma voi olla heille todella stressaavaa.

Ei kuulosta yhtään kivalta jos tosiaan mitään ei voi tehdä ilman kiukuttelua. Itse en osaisi elää sellaisen lapsen kanssa jota ei voi vaan siepata matkaan ja lähteä. Menty nytkin niin ristiin pystyyn reissaten viikkoja, että hämmästyttää näissä viesteissä oleva asenne jossa tuo olisi paljon.

Vierestä seuranneena tuntuu, että pieniä (ja isompia) lapsia höykytetään kamalasti joka paikkaan. Nuppi tutisten painetaan Muumimaailmaan "koska kaikki muutkin", isä kaahaa autolla, äiti nalkuttaa, muksut huutaa... Stressaavaa. Ehkä lapset vois tykätä ihan vaan olla ja tehdä pieniäkin juttuja, ettei kaiken tarvi olla suurta, mahtavaa ja kallista? Ja onhan lapsissakin eroja: yksi tahtoo rauhaa ja tykkää olla itsekseen, joku taas tykkää kaikesta seikkailusta. Huono olen tosin lapsettomana neuvomaan, enkä livenä koskaan sano mitään, etten loukkaa. Leppoisampaa kesää kaikille. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida täältä löytää vertaistukea,

t. erityislapsen äiti

Kuvittelimme että ap haki/yritti ratkaista tilannetta, eikä "vertaistua" ja voivotella ja toivotella.

Vertaistukea haetaan tilanteissa joissa vaikuttamisen mahdollisuuksia (=ratkaisuja) ei ole. Vertaistukea ei haeta siihen että maito happani keittön pöydällä. Silloin maito heitetään pois ja ostetaan uutta ja elämä jatkuu. Vertaistukija jää katsomaan sitä maitopurkkia siinä pöydällä, perustaa sille FB-ryhmän ja lopuksi perustaa yhdistyksen.

Vertaistukea niihin tilanteisiin jossa sitä oikeasti tarvitaan. Muissa tapauksissa ongelmat ratkaistaan ja elämä jatkuu.

Luitko ap:n ensimmäisen virkkeen?

Jos ap:n tapauksessa on kyseessä erityislapsi, niin se asia ei ole täysin "ratkaistavissa", vaan ap:n ja hänen miehensä on sopeuduttava siihen, että he eivät voi tehdä kaikkia asioita, joita tavanomaisten lasten kanssa voi tehdä. Siinä tilanteessa vertaistuki on paikallaan.

Kaikki on nykyään "erityislapsia". Ennen tätä kutsuttiin yksilöllisiksi eroiksi. Jokainen ihminen - lapsi ja aikuinen - on yksilö, jolla on yksilöllisiä piirteitä. Ei jokaista vastatuulenpuuskaa tarvitse diagnosoida - eikä siihen pidä kannustaa. Kohta tarvitaan erikoislääkäri jokaiselle kirjainlyhenneyhdistelmälle, joista suurin osa on oikeasti vain yksilöeroja ja sen päälle fenotyyppistä kasvatuseroa. Yksilölliset erot ei ole "ratkaistavissa" eikä niitä ole sellaisiksi edes tarkoitettu. Jotkut kiipeää puissa ja joitakin puut pelottaa. Ei tarvitse diagnoosia tähän. Jos puu pelottaa, yritetään totutella puihin ja hyväksytään ettei ylimälle oksalle tulla koskaan kiipeämään.

Osa, jopa suuri osa, on myös vanhempien lapsiinsa lataamia odotuksia ja omia pelkoja jotka sitten heijastuvat selityksinä joihin yleensä liittyy epämääräiset kuvauusanat kuten "herkkä".

Vierailija kirjoitti:

Meillä 10v. muutosherkkä lapsi. emme tieten tahtoen altista häntä liian paljolle muutokselle. Kompromisseja pitää tehdä. Kun mennään vaikka vain isovanhemmille varaudumme joka kerta siihen että 2 ensimmäistä päivää ovat vaikeita, suorastaan kauheita. Sitten helpottaa. Mitään päivän reissuja emme tee juuri liian nopeiden muutosten takia. Menemme aina yhteen paikkaan pidemmäksi aikaa, jotta lapsi (ja perhe) ehtii tottua, tasaantua ja nauttia.

Koittakaa tehdä niin että yksi muutos per viikko vaikka. Tai kuten joku ehdotti: muutos, kaksi päivää himassa, muutos jne.

Jotkut lapset tarvitsevat selkeän päiväsysteemin ja loma voi olla heille todella stressaavaa.

Kiitos tästä viestistä! Tosiaan olisi ihanaa, jos meillä olisi jokin paikka johon mennä pidemmäksi aikaa. Pari päivää uutta on aina ne vaikeimmat, mutta esim hotellissa sen takia asusteleminen tulee tosi kalliiksi :( Mökkiä ei ole, joka olisi tosi hyvä juttu.

Lapsi on ihan normaali lapsi, keskimääräistä empaattisempi, ehkä suuria tunteita kokeva (etenkin suurta rakkautta ja toisaalta suurta stressiä), äärettömän kiltti esim päivähoidossa jotta välttyy negatiiviselta palautteelta, itselleen aika ankara jos tekee vahingossa jotain tai epäonnistuu. Tietty se itseäni välillä vähän turhauttaa kun olisi kiva vaan mennä ja tehdä asioita yhdessä, mutta se vaatii aina valmistelua ja keskusteluja tunteiden hallinnasta ym. Nauttii kovasti uusista jutuista, mutta vissiin ne aiheuttaa niin suuria tunteita että se välillä purkautuu sitten raivona ja kiukutteluna. Sopeutuminen vie tosi paljon aikaa, joskus ei ehdi sopeutumaan jos on juuri esim. lyhyistä juhlista kyse.

Kai tää tästä, ja kai sitä on vaan pakko kunnioittaa että toinen ei kauheasti kestä. Juurikin eka yö uudessa paikassa menee aina huonosti, ja pari seuraavaakin. Itsellä on vaan niin mitta täynnä näitä lähiseuturetkiä ja kotona olemista kun koko kesä niitä puuhattu ja mihinkään ei nyt pidemmäksi aikaa päästä muihin maisemiin.

Mulla on viisi lasta, joista peräti kolme on samanlaisia muutosherkkiä. Esikoisen ja kuopuksen kanssa varsinkin oli äärettömän vaikeaa mennä yhtään mihinkään, kun he olivat pieniä. Ei siihen auttanut mitkään etukäteen tsemppaamiset ja juttelut, vaan pikemminkin se tuntui vain lisäävän ahdistusta. Jos alettiin viikkoa ennen matkaa puhua tulevasta matkasta, niin viikko meni ihan penkin alle, jos alettiin kaksi viikkoa aikaisemmin jutella, niin kaksi viikkoa oli pelkkää kiukuttelua. Parempi oli, että matka tuli pienellä varoitusajalla. Eikä siedättäminen auttanut yhtään. Ihan yhtä vaikeaa se oli joka ikinen kerta.

Näistä kolmesta lapsesta kaksi on jo aikuisia. Kumpikin on edelleen hyvin kotona viihtyviä ja helposti stressaantuvia, niin opiskeluissa kuin töissäkin. Toinen sentään on tehnyt jo kaksi itsenäistä pitkää ulkomaanmatkaa, mitä me vanhemmat olemme jaksaneet keskenämme ihmetellä. Nuorin lapsistamme on kaikista muutosherkin. Hän on nyt 14-vuotias ja olemme ihan suosiolla jättäneet hänen kanssaan matkustamisen minimiin. Kertaakaan hän ei ole käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, kun ei vaan ole halunnut eikä ole haluttu pakottaa. Se ei ole estänyt kuitenkaan meidän muitten menemistä. Koulussakin kaikki ulkoilupäivät, tapahtumat ja juhlat ovat ihan hirveä piina hänelle. Kaikki asiat pitäisi tietää ihan tarkkaan etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Ja sellainen oikeastaan olen itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Et taida täältä löytää vertaistukea,

t. erityislapsen äiti

Kuulostaa niin tutulta , erityislapsen äiti myös.

Miten tämä voi kenellekkään tulla yllätyksenä? Tuo on juuri precis kuvaus siitä mitä näkisin lapsiperheen elämän olevan. Siksi ei ole ollut minkäänlaista hinkua hankkia lapsia.

Ihan oikeasti, miten voi joku olla yllättynyt?

Ei tarvitse olla herkkä vaan ihan tavallinen lapsi, jolle on liikaakin tekemistä yhdelle viikolle, vaihtuvia sääntöjä ja rutiineita ja toimintaympäristöjä... Miksi sen loman pitää olla säntäilyä paikasta toiseen?Ei lapsi sellaisesta nauti.

Meillä on iso perhe ja monta erilaista persoonaa, ihan joka ikään sattuu hyviä ja huonoja päiviä jne. On totta että jollekin ne pysyvät säännöt ja rutiinit ja esim.säännöllinen ruoka ja ulkoilu ja virikkeiden säätely (esim ei liikaa pelaamista tms päivässä) on tärkeämpää kuin toiselle.

Tietty määrä kinaa ja kränää toisaalta vaan kuuluu arkeen, jos lapsi on liian väsynyt, sattuu olemaan nälkä, jano, väsymys, tylsistyminen/liikaa meteliä ja touhua, sisarukset joiden kanssa riidellään...

Meillä on aikalailla tasaista arkea harrastusten ja koulun ja töiden rytmittämää syksystä kevääseen, lomalla löysätään hieman nukkumaanmenoista mutta ei joka ilta ja nukutaan pidempään mutta esim.ruuat on aika säännöllisesti, tehdään koko perheellä 1-2 matkaa loman aikana, isommilla (kouluikäiset) voi olla leirejä tai omia menoja, mutta pienten kanssa on sitten noiden parin reissun lisäksi käyty vain päivän piipahduksia jossain ja yöksi kotiin, jos mökkeilyä ei lasketa. Ja se mökkeilykin on jäänyt pienten kanssa aika vähiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä voi kenellekkään tulla yllätyksenä? Tuo on juuri precis kuvaus siitä mitä näkisin lapsiperheen elämän olevan. Siksi ei ole ollut minkäänlaista hinkua hankkia lapsia.

Ihan oikeasti, miten voi joku olla yllättynyt?

Eniten minua aina yllättää kuinka köykäisin perustein niitä lapsia hankitaan ja sitten ruinutetaan ja miurutaan lakkaamatta kuinka vaikeeta on.

I'm amazed.

Terv. Sama