Kun se "joku" jää parisuhteesta puuttumaan? Muita?
Olenkohan tilanteessa ainoa? Koko nykyisen parisuhteeni ajan mulla on ollut vahva tunne, että se viimeinen silaus, joku tietty juttu, jää kokonaan puuttumaan. Meillä on mieheni kanssa kyllä ihan kiva parisuhde, mutta lopullinen klikkaus, "the Thing", puuttuu.
Ollaan enemmänkin kämppiksiä, tykkään hänestä tietysti, arkikin rullaa suht'sujuvasti, mutta koko ajan tuntuu, että rikon itseäni vastaan jos tyydyn tällaiseen. Joskus tuntuu, että olisin mieluummin sinkku kuin tällaisessa parisuhteessa.
Meillä on hyvin erilaiset arvomaailmat (mies on materialisti, minä taas arvostan enemmän muita juttuja) ja ollaan ihmisinä tosi erilaisia: minä olen sosiaalinen ja vaihtelunhaluinen, mies puolestaan vetäytyvä, sosiaalisesti rajoittunut, kaavoihin kangistunut.
Vuosien aikana olen menettänyt mieheen myös luottamukseni. En ole oikeastaan ikinä voinut luottaa häneen täysin, oli kyse sitten raha-asioista tai juhlimisesta, alkoholinkäytöstä, käyttäytymisestä ylipäätään. Mulla on ollut loppujen lopuksi hänen seurassaan aina hyvin turvaton ja suojaton olo, haluaisin naisena parisuhteessa tuntea olevani turvassa (henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti jne), mutta minä olen koko ajan joutunut turvaamaan ja suojelemaan häntä, miestäni. Vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte.
Huoh.
Kommentit (24)
Tutulta kuulostaa.
Meillä takana pitkä parisuhde, tunnetaan toisemme läpikotaisin. Mies ei kaipaisi mitään tätä enempää, minä vaan olen pettynyt sekä mieheen että parisuhteeseen. Tuntuu ettei jäin suhteeseen ikään kuin odottamaan jotakin muutosta tai kehitystä, jota ei koskaan sitten kuitenkaan tapahtunut. Mies on ihan yhtä lapsellinen ja taantunut kuin aina, se lopullinen miehisyys on jäänyt kehittymättä. Koskaan hän ei ole ns. aikuistunut tarpeeksi tullakseen isäksi ja kantaakseen isyyden vastuun.
Eihän hän tietenkään itse tätä ymmärrä, mutta minä näen ja koen kaiken joka päivä...
Nyt pallottelen lopullisen eron ja kaikin puolin epätyydyttävän suhteen välillä.
sama tilanne. ihan kiva mies, ihan kiva elämä. jos tästä lähtee nyt niin kaduttaako mutta jos tämän päälle rakentaa elämän niin kaduttaako?
Puuttuu rakkaus. Oletko koskaan rakastanut häntä (tai ketään muutakaan)? Miten ajauduit tähän suhteeseen?