Oletko missään vaiheessa työurasi aikana odottanut viikonloppuisin malttamattomanna, että pääsisi taas maanantaiaamuna töihin?

joo, muutamia vuosia sitten, mutta siihen liittyi yksi mies, jota oli kiva nähdä

Juu, monesti sunnuntaisin odotan innolla töihin menoa. Tiistaina odotankin jo viikonloppua. Teen täyspäiväistä hommaa, mutta oikeasti saan viikon työt keskiviikkoon klo 16 menessä tehtyä. Loppuviikon vaan surffailen netissä ja se on aika tylsää ja turhauttavaa. Päivätkin tuntuu pitkiltä kun ei ole mitään tekemistä.

Olen kotona lasten kanssa ja nuppi hajoaa. Olen hakenut töitä tuloksetta ja joka päivä toivon pääseväni töihin! Just eilen sanoin miehelle, että voin lähtee sen puolesta töihin.

Oli tällainen jakso. Oli niin mahtavat työkaverit samanikäisiä, kahvipöydässä sai aina nauraa vedet silmissä. Tuntui että työtäni arvostetaan ja olen hyvä siinä.

No eihän tätä ihanuutta jatkunut vuosia. Äitiysloman jälkeen tuli organisaatio muutoksia, jatkuvaa YT:t. Lopputilanne siirto osastolle jossa irtisanottu ihmisiä. Alusta alkaen työparini suhtautuu minuun nuivasti. Saan syödä yksin ja tuntuu etten kuulu porukkaan. Itkin niin monena iltana kotona. Tein työni aina hyvin, mutta aina olin jotenkin ulkopuolinen. YT oli kerran vuodessa ja kerran sitte napsahti mun kohdalle.

Joo oli, mutta se ei johtunut niinkään työ- kuin kotioloista.

Olen, viimeksi viime pääsiäisen tienoilla, mutta en työtehtävien takia, vaan koska olin päättömän ihastunut työkaveriin.

Jep mutta en työn vaan pitkän vaalean saksalaisen vuoksi ;).

Joo silloin kun älysin lopettaa kotiäitiyden ja mennä töihin. Niin kauan kuin lapset olivat alle kouluikäisiä, oli viikonloput sellaista hulabaloota, että oikein odotin maanantaiaamua. Ei sen puoleen, kyllä työt edelleen kotiolot voittaa. Nyt olen lomalla ja odotan koska tämä päättyy ja pääsen taas töihin.

Aikaisemmin tykkäsin työstäni. Jatkuva YT-uhka vei motivaation.

Kyllä. Kahdessa työpaikassa tosi kivojen työkavereiden takia ja kahdessa työssä työpaikkaihastuksen vuoksi :)